Tilanne tämä: kaksi aikuista, taapero ja vauva asutaan kaksiossa. Ilmeisesti isännälle tuli yllärinä, että lasten myötä kämppään ilmaantuu myös leluja, koskapa on nyt syksystä asti valitellut miten alkaa tavaran määrä ahdistaa. Viimeksi sitten eilen illalla kilahti leluista (=romuista, hänen mukaansa), mistä minä kimpaannuin täysin. Esikoisen ollessa vauva hän oli sitä mieltä, että asunnossa asutaan vielä monta vuotta eikä ole kiire mihinkään, mutta nyt alkaa vetää hernettä nenään joka viikko ja valittaa miten tila loppuu. Joo, loppuuhan se kun perhe kasvaa.
Minä sitten otin nokkiini lasten puolesta ja kyselin aika napakkaan äänensävyyn oliko miehelle ylläri, että lasten myötä tavaramäärä lisääntyy tai että ne eivät kaksioon hirveän hyvin mahdu? Hänellä kuitenkin on jo aikuisiakin lapsia, joten olisi pitänyt osata ennakoida. Mutta ilmeestä päätellen osuin oikeaan vasta kun otin esille vanhan asian, josta keskustellaan vähintään puolivuosittain eli minä en tee mitään kotona.
Mies on kova tekemään kotitöitä (kyllä, liika on liikaa tässäkin ja erittäin ärsyttävää) ja hänen mielestään mikään, mikä ei liity kodin siisteyteen ei ole mitään. Eli siis lasten hoito ei ole yhtä arvokasta kuin esim. tiskaaminen (tästä olen avautunut jo toisessa ketjussa). Ja koska minä vihaan tiskaamista ja siivoamista ylipäätään enkä tee näitä asioita yhtä usein kuin hän, minä en hänen mielestään tee kotona mitään. Vittu että vituttaa.
Kuitenkin yritän käydä koulua (mistä johtuen joudun istumaan paljon tietokoneella, mikä taas nähtävästi ärsyttää miestä, kun en tee hänen mukaansa mitään) ja palata työelämään ja hoidan lapset viimeisen päälle (olen häntä tarkempi esim. ruoka- ja uniaikatauluista), pidän ne puhtaissa ja koon mukaisissa vaatteissa ja katson, että on ikätason mukaisia kehittäviä leluja, yritän kasvattaa niitä ja käytän esim. muskarissa sekä tulen varmasti olemaan se, joka hoitaa lasten muutkin harrastukset sekä hoidan kissan täysin (en jaksa enää jankuttaa, että tarviisin apua, kun en sitä siihen kuitenkaan saa). Mielestäni teen siis kotona kaikkea paitsi en tiskaa jokaisen aterian jälkeen enkä heilu imurin kanssa joka päivä ja tämä tekee minusta hänen silmissään ilmeisesti täysin arvottoman olion, jota ei tarvitse kunnioittaa ollenkaan.
No, eipä ole paljon puhuttu eilisillan jälkeen eikä huvittais nähdä tyyppiä ollenkaan varsinkin kun leluja raivaamalla itketti poikaa ihan turhaan (otan täysin henkilökohtaisesti itseeni, jos loukkaa lapsiani, tekee jotain typerää tai jättää jotain tärkeää tekemättä). Vituttaa vaan niin kympillä. Joskus ja esim. nytkin haaveilen omasta asunnosta, missä se ei vois arvostella mua tai mun kodinhoitotyyliä mitenkään. Sais käydä lapsia tapaamassa niin paljon kuin haluaa, mutta sillä ei ois mitään oikeutta tarttua tiskiharjaan tai imuriin tai napista lelujen levällään olosta.
No, joo saiko tuosta edes mitään selvää, en tiiä, piti vaan avautua. Kiitos ja anteeks.
Minä sitten otin nokkiini lasten puolesta ja kyselin aika napakkaan äänensävyyn oliko miehelle ylläri, että lasten myötä tavaramäärä lisääntyy tai että ne eivät kaksioon hirveän hyvin mahdu? Hänellä kuitenkin on jo aikuisiakin lapsia, joten olisi pitänyt osata ennakoida. Mutta ilmeestä päätellen osuin oikeaan vasta kun otin esille vanhan asian, josta keskustellaan vähintään puolivuosittain eli minä en tee mitään kotona.
Mies on kova tekemään kotitöitä (kyllä, liika on liikaa tässäkin ja erittäin ärsyttävää) ja hänen mielestään mikään, mikä ei liity kodin siisteyteen ei ole mitään. Eli siis lasten hoito ei ole yhtä arvokasta kuin esim. tiskaaminen (tästä olen avautunut jo toisessa ketjussa). Ja koska minä vihaan tiskaamista ja siivoamista ylipäätään enkä tee näitä asioita yhtä usein kuin hän, minä en hänen mielestään tee kotona mitään. Vittu että vituttaa.
Kuitenkin yritän käydä koulua (mistä johtuen joudun istumaan paljon tietokoneella, mikä taas nähtävästi ärsyttää miestä, kun en tee hänen mukaansa mitään) ja palata työelämään ja hoidan lapset viimeisen päälle (olen häntä tarkempi esim. ruoka- ja uniaikatauluista), pidän ne puhtaissa ja koon mukaisissa vaatteissa ja katson, että on ikätason mukaisia kehittäviä leluja, yritän kasvattaa niitä ja käytän esim. muskarissa sekä tulen varmasti olemaan se, joka hoitaa lasten muutkin harrastukset sekä hoidan kissan täysin (en jaksa enää jankuttaa, että tarviisin apua, kun en sitä siihen kuitenkaan saa). Mielestäni teen siis kotona kaikkea paitsi en tiskaa jokaisen aterian jälkeen enkä heilu imurin kanssa joka päivä ja tämä tekee minusta hänen silmissään ilmeisesti täysin arvottoman olion, jota ei tarvitse kunnioittaa ollenkaan.
No, eipä ole paljon puhuttu eilisillan jälkeen eikä huvittais nähdä tyyppiä ollenkaan varsinkin kun leluja raivaamalla itketti poikaa ihan turhaan (otan täysin henkilökohtaisesti itseeni, jos loukkaa lapsiani, tekee jotain typerää tai jättää jotain tärkeää tekemättä). Vituttaa vaan niin kympillä. Joskus ja esim. nytkin haaveilen omasta asunnosta, missä se ei vois arvostella mua tai mun kodinhoitotyyliä mitenkään. Sais käydä lapsia tapaamassa niin paljon kuin haluaa, mutta sillä ei ois mitään oikeutta tarttua tiskiharjaan tai imuriin tai napista lelujen levällään olosta.
No, joo saiko tuosta edes mitään selvää, en tiiä, piti vaan avautua. Kiitos ja anteeks.
