Kysymys lestadiolaisuudesta; millä tavalla tämä on jumalan tahto, että

naapurissamme asuvat pienet lapset (VL suurperhe) juoksevat vilkkaan tien reunassa keskenään, ylittävät tien ilman valvontaa, leikkivät rannan tuntumassa yksin ja ovat aina kesätamineissa ulkona - myös kylmillä ilmoilla. Viime talvena yhdellä pienimmistä oli harvoin pipoa päässä Kylmää katsoa sitä menoa. Takametsässä istui pieni tyttö paukkupakkasilla "eväsretkellä" yksinään todella kevyissä vaatteissa. Mua hirvittää ja surettaa samaan aikaan. Lapset ovat aika tavalla heitteillä.

Perheen isää ei juuri näy, paljon ilmeisesti töissä. Äiti raahustaa apaattisena kodin ja pyykkitelineen väliä. Hyvin, hyvin harvoin näen hänellä iloista ilmettä. Yleensä silloin, kun vilkuttaa heiheit jollekulle kotoa lähtevälle lapselle. Todella surullista.

Tämäkö on jumalan tahto?

 

sairasta sairasta...

 

Ai jaa,

Minun naapurin lestat ainakin ovat ulkona lastensa kanssa, joko isä tai äiti vahtii lapsia. Toinen yleinsä puuhailee tontilla iltaisin. Lapsia on 4 ja 5. tulossa. Vaikuttavat onnellisilta ja tasapainoisilta.

Itse aina välillä mietien että onkohan lapsille edes hyväksi saada niinpaljon huomiota kun niille tänäpäivänä annettaan.

 

Ai jaa,

Minun naapurin lestat ainakin ovat ulkona lastensa kanssa, joko isä tai äiti vahtii lapsia. Toinen yleinsä puuhailee tontilla iltaisin. Lapsia on 4 ja 5. tulossa. Vaikuttavat onnellisilta ja tasapainoisilta.

Itse aina välillä mietien että onkohan lapsille edes hyväksi saada niinpaljon huomiota kun niille tänäpäivänä annettaan.

En puhunut huomiosta vaan turvasta. Kaksi täysin eri asiaa.

 

Ongelma on varmaan joku muu kun itse lestadiolaisuus.
Vaikka ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Heillä voi olla vielä suurempi kynnys vastaanottaa apua silloin kun omat voimat loppuvat, vaikka se onkin ristiriidassa lasten edun kanssa.
Ei kenenkään pitäisi enää nykyään joutua syntymään "siksi että niitä lapsia vaan tulee", vaan yhtä toivottuna kuin edellinenkin sisarus. Ja jonkun hän on oltava viimeinen...
Itse edustan totaalisen uskonnotonta perusperhettä. ( Emme siis ole uus- tai sijaisperhe tai muuta sellaista.)
Odotan kymmenettä lasta, enkä ihan koko ajan hymyile. Suurimman osan aikaa kuitenkin .

Ota yhteyttä neuvolaan tai suoraan sosiaalityöntekijään, jos tilanne vaikuttaa siltä että lapset ovat oman onnensa nojassa. Uskonnosta riippumatta se näkymättömän mielikuvitusolennon suoja ei riitä. Tarvitaan myös maanpäällisiä, konkreettisia toimia.