Lahjasolulapset

Tässä uusi ketju lahjasolujen avulla saatujen lasten vanhemmille. Tarkoitus on, että voidaan jatkaa keskustelua myös lahjasoluhoitoja ja raskauksia käsitelleiden ketjujen jälkeen. Toki myös uudet keskustelijat tervetulleita.

Meillä siis pian 4 kk täyttävä lahjoitetuilla munasoluilla alkunsa saanut tyttö. Pieni, tomera ihanuus, joka tuo päivittäin runsaasti iloa ja säpinää elämään lähes 10 vuoden lapsettomuuden jälkeen.

Tyttö on todella paljon isänsä näköinen. Muutaman mielestä myös minun näköiseni, ja parin mielestä mummoni näköinen. Vaikkei hän minun tai mummoni geenejä kannakaan, niin oma ja rakas hän silti on kovasti, eikä hänen taustansa vauva-arjen keskellä ole kovin usein mielessä. Mutta toki mietityttää, miten hän aikanaan itse suhtautuu alkuperäänsä jne.

Vauva kasvaa valtavaa vauhtia ja osaa jo kääntyä selältä vatsalle, sekä yrittää kovasti opetella ryömimään. Hymyilee ja naureskelee ääneen. Juttelee. Kaikella tapaa ihana, täynnä elämää ja energiaa oleva pakkaus!

La Bambina
 
Viimeksi muokattu:
Meillä ihanat yhden alkion siirrosta syntyneet lapsukaiset 1v. Niin omia ovat kuin nyt mikään koskaan ikinä maailmassa on ollut :) Isänsä näköä paljon ja niin söpöjä, että välillä mietin, että söpö on ollut varmaan luovuttajakin :) Muuten ei kyllä asia mielessä paljon käy.

En ole täällä palstalla käynyt aikoihin, mutta tulin sanomaan kaikille omien ivf-hoitojen kanssa kamppaileville, että älkää luovuttako ennen kuin tämä luovutuskin on läpi käyty. Olen niin onnellinen, etten epäröinyt tai tehnyt enää sitä kymmenettä oman siirtoa, koska täällä ne minun lapseni olivat odottamassa! Kauheaa jos olisin kävellyt onneni ohitse ja jättänyt tämän polun katsomatta.

Meillä eletään ihan tavallista kiireisen tuplataaperoperheen elämää. Väsyneinä, onnellisina ja kiitollisina omista pienistä höpsöttäjistä
 
❤❤❤!
Me menossa miehen kanssa 1/17 Prahaan hakemaan kahta lahja-alkioita..Eli eivät ole geneettisesti sukua kummallekkaan.Mulla munasarjojen toiminnan hiipuminen,miehen tuotantonormaali,Mutta tultiin siihen lopputulokseen että otetaan kokonaiset lahja-alkiot vastaan.
 

Yhteistyössä