lapsen pieni päänympärys

onko teidän vauvoilla ollut pieniä päitä ja mitä sen vuoksi on tehty? Meillä 10kk neuvolassa todettiin, ettei pojan pää enää ole kasvanut, vaan käyrä on lähtenyt laskusuuntaan. Päänympärys oli siis 10kk neuvolassa mitattuna 43.3 ja 3 viikon päästä siitä 43.4. Nyt ollaan käyty lastenlääkärin arviossa sekä lastenneurologin arviossa. Pojasta otettiin kovasti verikokeita, joiden tuloksia edelleen odotellaan. Neurologi ei päällisin puolin nähnyt mitään rakenteellista poikkeavuutta eikä kehityksessä todettu häiriöitä, päinvastoin hyvin kehittynyt poika ikäisekseen. Viime viikolla tuli epikriisi, jossa päätettiin vielä kuvata päätä tai konsultoida Husukea pään saumojen mahdollisesta umpeutumisesta. Aukile on jo sulkeutunut eikä sen kautta voida enää kuvata. Sinällään en ole ollut etenkään alkuun huolissaan, kun poika on aivan normaali lapsi, mutta vähitellen kaikkien tutkimusten edetessä on alkanut tulla paineita siitä, onko meidän lapsella oikeasti kaikki kunnossa, kun niin kovasti tutkitaan. Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia asiasta.
 
Jännä homma, meillä laitettiin lähete pediatrille muista syistä ja samalla lääkäri totesi, ett päänympärys pieni ja voisko sen kattoa pediatrilla. Noh, ei katottu. Nytten 8kk neuvolassa pään ympärys oli 44cm ja mentiin alaspäin käyrällä. Meillä taas ei oltu millään tavoin huolissaan. Mä en oo koskaan tuntenut pojalla aukiletta, ei kyllä moni muukaan. Itse olen huolissani, ett entäpä seuraavalla kerralla neuvolassa.. Tuleeko tulipalokiire tutkimaan saumoja. Poika on iloinen ja kehittyy hyvin. Taidanpa käydä seuraamaan, että onko jollain muulla kokemusta.... Meillä poika siis on nyt 10kk ja seuraava neuvola on vasta vuoden iässä..
 
Meidän tytöllä on pieni pää. Sen on varmasti perinyt isältään jolla myös pieni pää, eikä minullakaan mikään iso ole.
7kk iässä päänympärys oli 42,0cm 8kk iässä 42,3cm, 10kk iäsä 43,2cm, 1v 44,4cm. Ensimmäisen vuoden aikana pää kasvoi yhteensä 10,4cm.
Koskaan ei olla oltu mistään huolissaan neuvolassa tai kotona.
En tiedä voiko tohon vaikuttaa lapsen koko muuten. Meidän tyttö ollut aina pienikokoinen ja mennyt n. -20% käyrällä. Kasvanut kuitenkin koko ajan tasaisesti. Syntymä mitat oli 2700g/46cm/34cm rv 36+4.
Onko teillä vanhemmilla minkä kokoiset päät? Pitää aina muistaa myös geenit. Entä minkä kokoinen teidän poika muuten on? Isokokoinen/pienikokoinen/normaalikokoinen?
Itse en varmasti olisi huolissaan. Ainakaan en ole ollut oman lapseni kohdalla milloinkaan.
Nyt meidän tyttö on pian 5v ja pieni edelleen. Ensi kuussa neuvola, niin saa taas uudet mitat. Ne on noin 13,8kg ja 107cm. Päänympärystä en tiedä.
Zemppiä teille!
 
Itseasiassa meillä ei koskaan ole ollut miehen kanssa puhetta, miten meidän päät on kasvaneet. Kai normaalisti, koska luulen, ett molemmat olisivat tienneet.. Mutta mun täytyy kyllä kattoo omasta neuvolakortista. Me ollaan molemmat siis pitkiä ja meidän poika on pitkä, mutta paino miinukäyrällä vähän. Eli sekään ei selittäisi tuota, miksi pieni pää.. Mutta on pojalla jäänyt moni hattu pieneksi, eli kyllä se pää ainakin kasvaa.. :D
 
Meillä molemmilla vanhemmilla on normaalit päänympärykset eikä suvussa ole ilmeisestikään erityisen pienipäisiä ihmisiä. Lääkäri sanoi, että päänympäryksen pitäisi kulkea samassa tahdissa pituuskasvun kanssa. Jos pituuskasvu pysähtyy/hidastuu, tapahtuu sama päänympäryksen kasvulle. Meillä pituutta on tullut, vaikka sekin on hidastunut ja painokehitys normaali. Päänympärys ei ole 4kk kuukaudessa kasvanut kuin 0,5cm. Eli pituus ja pää ei kulje samassa tahdissa. Verikokeissa ei ollut mitään häikkää ja nyt odotellaan kutsua pään saumojen kuvaukseen. Eli pää kuvataan, ettei kallonsaumat ole luutuneet liian aikaisin ja siten estä aivojen kasvua. Huoh, on tämä hieman raskasta kuitenkin, vaikka itsekin uskon, ettei tässä ole mitään hätää ja päänkasvu voi olla ihan yksilöllistä.
 

Yhteistyössä