Lapsen tolloilu kerrostalon pihalla

Klassinen kysymys: mitä tekisitte?

Kerrostalopihallamme eräs lapsi tolloilee jatkuvasti. Kyse ei ole mistään pienestä lapsesta, vaan sykyllä kouluun menevästä, joka on tosin jo usean vuoden ajan ulkoillut pihalla yksin. Aina yksin, vanhempia ei juuri pihalla näy. Keväällä vielä, kun lapsi oli päiväkodissa, hän oli usein puolipäiväinen, mutta se tarkoitti sitten sitä, että lapsi jäi ulos päiväkodista tullessaan, vanhemmat menivät sisälle ja lapsi oli yksin pihalla viiteen-kuuteen asti illalla. No, tää ei ole ongelma vaan lapsen käytös. Hän niin sanotusti tolloilee kokoajan ja häntä joutuu aika tiukasti komentamaan pihalla.

Muutamia hänen tempauksiaan: sohii parkkipaikalla olevia autoja kepeillä, päästi naapurin koiran autosta pihalle, availee parkkipaikalla olevien autojen ovia jos ne eivät ole lukossa ja jättää ne auki, heittelee kauempana olevan tien varressa kalliolta keppejä autojen päälle, kaataa pihasta pieniä, siihen istutettuja puita, raahaa pihakalusteita ja toisten lasten leluja pois pihasta, kantaa lehtiroskiksesta lehtiä tielle ja levittää niitä sinne, menee koskemaan naapurin koiriin vaikka häntä kielletään tekemästä niin, houkuttelee muita pihalla ulkoilevia lapsia mukaansa tielle/naapuritaloihin... jne jne.

Mikään kieltäminen ei auta, lapsi saattaa sillä hetkellä totella mutta hetken päästä on taas tekemässä samaa. Vanhempien luokse lasta on lähetetty ja vanhempien kanssakin on joistain tapauksista juteltu, mutta tilanteeseen ei tule mitään muutosta. Lapsi edelleen vaan ulkoilee yksin ja tekee samoja tollouksia
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja häh;26465250:
Siis tästä samasta lehtienlevittelijätapauksestaon joskus ollut palstalla puhetta ennenkin. Eikö siinä ketjussa tullut tarpeeksi vastauksia?
ööö... en ole nähnyt sellaista ketjua koskaan. :confused: Itse kirjoitan ekaa kertaa tästä. En kyllä epäile yhtään etteikö joku muukin meidän talossa palstailisi :D
 
"vieras"
Ei kai tuollaiseen oikein muu auta, kuin kärsivällisesti viedä aina kotiinsa, kun tekee jotain tyhmää. Autojen vahingoittamisesta toki voi ilmoittaa poliisille, kuten tuosta liikenteen vaarantamisestakin.
 
[QUOTE="vieras";26465282]Kai taloyhtiö laskuttaa vanhempia rikotusta ja hävitetystä omaisuudesta? Joihinkin saattaa tehota se, että lapsen pöljäily tulee maksamaan.[/QUOTE]

Niin kai se on. Meillä on ihan toimiva, kiva taloyhtiö, jossa yleensä asioista voi puhua. Näidenkin kanssa on yritetty, mutta kun ei vanhemmat reagoi millään lailla mihinkään. Joskus on järjestetty yhteisiä kokouksiakin asioista, missä voitaisiin yhdessä sopia, mitkä on lapsille sallittuja juttuja pihalla ja miten heitä voi muut aikuiset ojentaa, mutta ei näy näitä vanhempia niissä kokouksissa.
 
Lasku sitten vaan perään. Roskien levittelystä ylimääräiset jätelaskut, kalusteista ja tuhotuista istutuksista. Mä luulen, että kun joka viikko tulee laskua luukusta, niin alkaa jo kiinnostaa. Ja jos ei, niin ainakin maksut menevät oikeaan osoitteeseen, eikä kaikkien maksettavaksi yhtiövastikkeissa ja vuokrissa.
 
[QUOTE="vieras";26465305]Lasku sitten vaan perään. Roskien levittelystä ylimääräiset jätelaskut, kalusteista ja tuhotuista istutuksista. Mä luulen, että kun joka viikko tulee laskua luukusta, niin alkaa jo kiinnostaa. Ja jos ei, niin ainakin maksut menevät oikeaan osoitteeseen, eikä kaikkien maksettavaksi yhtiövastikkeissa ja vuokrissa.[/QUOTE]

Niin no vuokratalo tämä on, mutta en tiedä miten tuo käytännössä menee, jos vaikka levittelee lehtiä tielle, enhän minä niitä sieltä ainakaan mene korjaamaan. Täytyy ehkä ottaa isännöitsijään yhteyttä.
 
[QUOTE="vieras";26465335]Jos jäteyhtiö kerää ne, niistä tulee ylimääräinen maksu.[/QUOTE]

No ei tietenkään kerää kun ne on yleisellä tiellä. Mielestäni tuossa nyt lähinnä on suurin ongelma se, että lapsi saattaa jäädä auton alle keskellä tietä kykkiessään ja lehtia (+ niiden painoksi kiviä) asetellessaan. Ja tietenkin autot saattaa vahingoittua niihin kiviin.
 
No tuota. Jos lapsi on vaarassa, eikä vanhempia kiinnosta ja sen lisäksi lapsi aiheuttaa vaaraa liikenteelle, niin mikäköhän olisi oikea osoite?
 
"Sirkkeli"
Menisin sanomaan lapsen vanhemmille, että vielä kun yhden kerran näen penskan tekemässä tolloiluja, niin soitan soskuun. Koska se pentu on heitteillä. Ja jokaisesta auton vahingoittamisesta ja muusta lasku vanhemmille.
 
Olisin onnnellinen jos
tuollaisia olisi vaan yksi.

täällä okt-alueella on kuule monta perhettä, joiden ei tarvitse kunnioittaa toisten omaisuutta ja se joka jotain valittaa, on se pahis.

en yhdestä penikasta viitsisi tehdä mitään numeroa. Eri asia kun niitä on tusina.
 
Alkuperäinen kirjoittaja häh;26465380:
Pahoitteluni sitten. Tuli vaan ihan hurja deja-vu tästä viestistä, jollakin oli ihan varmasti melkein samanlainen viesti ja sitä pitkään pohdittiinkin.
Olisi ihan mielenkiintoista nähdä se aloitus, mutta minä sitä tosiaan en ole tehnyt. :) Ehkä sitten joku muu joka on samassa tilanteessa tai jopa samassa taloyhtiössä.
 
[QUOTE="vieras";26465356]No tuota. Jos lapsi on vaarassa, eikä vanhempia kiinnosta ja sen lisäksi lapsi aiheuttaa vaaraa liikenteelle, niin mikäköhän olisi oikea osoite?[/QUOTE]

No sitäkin tässä on mietitty, että pitäiskö sitten ihan ls-puolen kanssa keskustella. Kerran lapsi tosiaan esim. päästi naapurin koiran autosta pois, naapuri oli siis ajanut pihaan, käymässä sisällä jotain hakemassa ja koira autossa. Sillä aikaa lapsi päästi koiran pois. Se on kaikin puolin vaarallista; lapsi olisi voinut tulla purruksi, tai koira jäädä auton alle. Mutta missä se raja menee, että voi tosiaan sanoa lapsen olevan heitteillä? Onhan hän kuitenkin sen ikäinen, että on ihan normaalia ulkoilla yksikseen.
 
"vieras"
Tekisin lastensuojeluilmoituksen, koska jotakin pahoja ongelmia tuossa on taustalla, joista vanhemmat eivät ilmeisesti välitä. Voihan lapsella olla esim. adhd, johon tarvitsisi apua varsinkin kun koulu alkaa pian. Sieltä todennäköisesti kyllä ohjataan ennen pitkään johonkin.
 
"vieras"
No sitäkin tässä on mietitty, että pitäiskö sitten ihan ls-puolen kanssa keskustella. Kerran lapsi tosiaan esim. päästi naapurin koiran autosta pois, naapuri oli siis ajanut pihaan, käymässä sisällä jotain hakemassa ja koira autossa. Sillä aikaa lapsi päästi koiran pois. Se on kaikin puolin vaarallista; lapsi olisi voinut tulla purruksi, tai koira jäädä auton alle. Mutta missä se raja menee, että voi tosiaan sanoa lapsen olevan heitteillä? Onhan hän kuitenkin sen ikäinen, että on ihan normaalia ulkoilla yksikseen.
Lapsi on heitteillä, jos ei osaa huolehtia itsestään ja saa silti ulkoilla yksinään. Iän kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
[QUOTE="vieras";26466223]Tekisin lastensuojeluilmoituksen, koska jotakin pahoja ongelmia tuossa on taustalla, joista vanhemmat eivät ilmeisesti välitä. Voihan lapsella olla esim. adhd, johon tarvitsisi apua varsinkin kun koulu alkaa pian. Sieltä todennäköisesti kyllä ohjataan ennen pitkään johonkin.[/QUOTE]

Niin.. sitä tässä just mietittiin että mitäs kun se lapsi menee kouluun niin sehän on entistä enemmän täällä itsekseen :( No, tässä yks päivä lapsi oli kaatanut puun pihassa, siis sellaisen nuoren pihlajan, jonka saa katki kun taivuttaa ja vähän hyppii päällä tms. Yksi toinen äiti hänen kanssaan sitten jutteli, että noin ei voi tehdä, ja miksi sä haluat tehdä niin? Lapsi selitti, että niihin puihin sattuu. Joo, niin sattuu, jutteli aikuinen, mutta miksi sä sitten teet niin jos niihin sattuu? Lapsi vastasi että haluaakin että niihin sattuu :O No joo, kyse on vaan pihlajasta, eikä esim. mistään eläimestä, mutta musta aika kummallinen vastaus.
 
Tuon voi siinä ilmoituksessa kertoa myös :(.
 
häh
Olisi ihan mielenkiintoista nähdä se aloitus, mutta minä sitä tosiaan en ole tehnyt. :) Ehkä sitten joku muu joka on samassa tilanteessa tai jopa samassa taloyhtiössä.
En löytänyt edes haulla, kun en muista tarkkoja sanamuotoja ja näitä lasten pihariehumisia on "muutamaan" kertaan palstalla puitu.

Oisko siitä nyt puoli vuotta aikaa suunnilleen, plus miinus johonkin suuntaan mahdollisesti. Muistaakseni päädyttiin siihen, että lapsella oli joku häiriö ilmiselvästi ja siinäkin tapauksessa lapsen vanhemmille oli kyllä puhuttu ja mietittiin, mitä voisi tehdä. Nyt kun tarkemmin mietin, niin olisko ollu Anatolian aloitus tai ainakin keskustelussa pyöri mukana... Voin myös täysin sotkea nimimerkit.

Ei siis sama tapaus ilmeisestikään, turhaan ämpyilin tuossa aiemmin! Tuli vaan elävä tunne, että tämän tekstin oon lukenut ennenkin.
 
No sitäkin tässä on mietitty, että pitäiskö sitten ihan ls-puolen kanssa keskustella. Kerran lapsi tosiaan esim. päästi naapurin koiran autosta pois, naapuri oli siis ajanut pihaan, käymässä sisällä jotain hakemassa ja koira autossa. Sillä aikaa lapsi päästi koiran pois. Se on kaikin puolin vaarallista; lapsi olisi voinut tulla purruksi, tai koira jäädä auton alle. Mutta missä se raja menee, että voi tosiaan sanoa lapsen olevan heitteillä? Onhan hän kuitenkin sen ikäinen, että on ihan normaalia ulkoilla yksikseen.
On normaalia, mutta jos vanhemmat eivät näe / halua nähdä sitä, että lapsi saattaa tolloilullaan asettaa itsensä ja toisten omaisuuden vaaraan, olisi asiaan kyllä puututtava jotenkin. Isännöitsijään yhteydenottaminen on toki yksi keino, joskin isännöitsijällä tuskin on kovin suuria keinoja käytettävissään. Tällä en siis halua mitätöidä isännöitsijyyttä, mutta hän ei voine keskustelua/ varoitusta tms. järeämpää " asetta" tilanteessa käyttää. Joka ei siis ehkä johtane lapsen kannalta mihinkään.

Ehkä ls-viranomaisten kanssa voisi keskustella asiasta.
 
  • Tykkää
Reactions: Pesky Pixie
"outoa"
Minkä ikäinen lapsi on? Kuullostaa aivan autistiselta lapselta, hänelle tuollainen toiminta on ihan normaalia. Tuo lapsi tarvisi jonkun ohjaamaan ja neuvomaan miten ulkona ollaan, ei selvästikään pärjää vielä yksin ulkona.
 
[QUOTE="outoa";26466441]Minkä ikäinen lapsi on? Kuullostaa aivan autistiselta lapselta, hänelle tuollainen toiminta on ihan normaalia. Tuo lapsi tarvisi jonkun ohjaamaan ja neuvomaan miten ulkona ollaan, ei selvästikään pärjää vielä yksin ulkona.[/QUOTE]

No ei pärjää ei. Hän pärjää huonommin pihalla kuin minun 5-vuotiaani. Tai naapurin 4-vuotias. Lapsi on menossa kouluun, on uskoakseni sen 7v jo.
 
Yhteistyössä