Lapsen vaikein/haastavin ikä?

Eli mikä teistä on ollut raskain lapsen ikävaihe? Tämä on toki lapsikohtaista
ja onko ollut eroa esikoinen vs. kuopukset?

Itse olen nyt esikoisen kanssa kokenut tosi rankoiksi nämä ekat viikot kun kaikki on niin uutta. Vauva on huomenna 4 viikkoinen ja nyt alkaa vähän helpottaa ja tottua tähän rumbaan. Mutta mitähän on vielä edessä

 

Jaa-a... Meidän esikoinen täyttää joulukuussa viisi, joten hirveän laajaa skooppia mulla ei vielä ole aiheeseen, mutta ehkä nämä on olleet puhtaasti ikävaiheina raskaimpia noiden kolmen ekan kanssa:

1) pienen vauvan rytmittömyys ja yövalvomiset (vauva on pirteimmillään yöllä yhden ja neljän välillä jne.)

2) kiipeily- ja perässäjuoksuvaihe (pahimmillaan minusta n. 9 kk - 1,5 v.)

3) uhma-huuto-raivarivaihe (ehkä mehevimmillään 2-3-vuotiaana)

 

0-21v

 

Vois sanoa, että tähän asti vaikein ikävaihe on ollut tuossa 3 vuoden iässä. Nyt poika on viisi ja on alkanut itsenäistymään ja siitä johtuu sit toisinaan aikamoiset kiukunpuuskat/raivarit. Toisinaan raskasta kyllä, mutta helpottaa kun on niin itsenäinen.

 

Kun ne kiljuu ja vaatii siinä jaloissa ja lähellä, on kaikki vielä hienosti. Kun reviirit laajenee, tytöt/pojat kiinnostaa yms. Sitten alkaa olla tukalampaa olla äiti ja vanhempi.

 

2v uhma kun päättyy joskus 6v, niin saa alkaa odotella esimurrosikää, joka on vasta esisoittoa teinivuosille. Ehkä se helpottaa kun muuttavat pois kotoa :xmas:

Jos tosissaan ajatellaan niin ei noiden pikkasten uhmat ja kiukuttelut ole ollenkaan vaikeita kestää, mulla on pitkä pinna, sitä saa venytellä ihan huolella. Mutta isompien lasten kanssa on isommat murheet.

 

Siis lapsi neliviikkoinen ja mietit tollasta:O Kysy uudestaan 20v päästä.

 

Tähän mennessä eskari-ikä uhmineen. Vauva-aika ja taaperovuodet = piis of keik. Mutta hieman isomman muksun kanssa vääntäminen syö naista oikein tosissaan. Teini-ikää odotellessa...

Esikoinen 8½ v, keskimmäinen 6½ v, nuorimmainen 2 kk.

 

En voi sanoo haastavinta ikää koska lapsi kohta 5v ja tuntuu että koko ajan on ollut jotain haastetta Vauvana jatkuva valvominen, sitten kun alkoi päästä eteenpäin liikkumaan muksu niin piti koko ajan olla vahtimassa, sitten alkoikin jo uhmaikä Mutta jos ois pakko jotain sanoa niin vauva-aika (kun oli pahin koliikki) ja sitten 4-5 vuotias kun on tää uhmaaminen meillä kaikista pahimmillaan.. Mutta tästä eteenpäin en osaa sanoa että miten pitkään vielä eteenpäin Luultavasti niin kauan ennenkuin alkaa sitten teini-ikä ja uudet haasteet edessä päin

 

Lapsi on vasta 1v8kk niin paha vielä sanoa, mutta tähän asti tuntuu, että vaikein vaihe oli joskus 1v3kk-1v5kk, kun lapsella oli ihan kamalia raivareita, sylki ruuat pitkin keittiötä, repi multa hiustukkoja päästä jos sai tilaisuuden, löi ja puri, pahoinpiteli muita lapsia jos oltiin kylässä... Kiipeili kaikkialle mihin päsi ja hajotti meiltä mm. vessanoven kahvan/lukkomekanismin ja yhden lipaston laatikoston Nyt onneksi tuo on jo helpottanut. Mutta siis oli todella hermojaraastavaa kun joka asiasta tappeli vastaan ja kun ei osaa vielä puhua, kirkui ja kävi väkivaltaiseksi kun turhautui siitä ettei häntä aina heti ymmärretty...

Vauva-ajan valvomiset ja refluksista johtuva kipuhuuto ja vain sylissä viihtyminen oli omalla tavallaan rankkoja, mutta jotenkin silloin olin itse vielä niin hormonihuuruissa että sitä vaan jaksoi, jaksoi ja jaksoi, ja esim. yhdet kunnon yöunet teki ihmeitä. Nyt lapsi on jo pitkään nukkunut yönsä hyvin, ja saan itse nukkua riittävästi, meinaa silti väsyttää ja vituttaa jos lapsella on oikein paha päivä.

 

Murrosikä! Tää tuntuu kaikista haasteellisimmalta tähän asti... Kaikki uhmaiät ym. on tosi iisejä, enkä sano, että nekään mitään helppoja olis... Ja meillä on refluksivauva ollut, kaikilla lapsilla laajat ruoka-aineallergiat (vieläkin), astmaa, reumaa, sairaalaelämää (monia vuosia) ym.... Silti näistä kaikista haastavinta on kasvattaa murrosikäistä!

 

Mun tyttö on 7v. ja pahin kausi tähän mennessä on ollut se, kun lapsi ei vielä osannut puhua. Kun puhetta alkoi tulla, me ikään kuin päästiin samalle levelille ja mä aloin oikeasti ymmärtämään sitä lasta.

 

Vastasyntyneen esikoisen kanssa oli tosi rankkaa. Unen puute, epätietoisuus vauvan terveydestä, varmaan synnytyksen jälkeistä masennustakin oli...

Kuitenkin vastaisin minäkin: murrosikä! Kahden vanhimman kanssa tapahtui kamalia, ja välillä olin aivan neuvoton. Onneksi välit säilyivät kuitenkin hyvinä, ja sittemmin heidän elämänsä on jotakuinkin asettunut uomiinsa. Kolmannen tyttären kanssa, joka nyt on 16, ei ole ollut vastaavia haasteita - ainakaan vielä. Nuorin (10v) on aina ollut "helppo" tapaus, vaikka vilkas vintiö onkin.

 

Vuoden ikäinen on hankala, ja samoin 6v.

 

Vanhin on nyt 6v+. Mutta pulassa ollaan pikkusiskon kanssa joka on kohta 5v, tuo 6v ei ole mitään sen rinnalla

 

Nyt 5-vuotias oli vuosi sitten (eli 4 täyttäneenä) kamalimmillaan. Rähjäsi, murisi, puri ja löi muita. Käytös meni niin pahaksi että joutui tutkimuksiin lastensairaalaan ja syynättiin kaikki lähtien kotioloista ruokavalioon ja kasvatukseen. Pientä neurologista poikkeamaa + aistiongelmia löytyikin, mutta ei sellaista joka joka selittäisi raivon määrää. Itkin ja olin kauhuissani viikottain, kun käytökseen ei löytynyt oikeaa keinoa reagoida edes ammattilaisilta ja mm. päiväkoti joutui jo eristämään lasta muista päivittäin. Sitten, paria kuukautta ennen 5-vuotispäiväänsä, käytös alkoi muuttumaan ja lapsesta kuoriutui helposti itkevä herkkis. Nyt on taas oma iloinen itsensä, toki myös vihastuu ym. edelleen mutta käytöksessä on selkeästi kypsymistä tapahtunut: sietää että joku esim. sotkee vähän leikkiä eikä käy päälle, tajuaa itse mennä pois jos joku kiusaa/ärsyttää tms.

 

1-2 v. Älytön vahtiminen ja koko ajan sydän kurkussa mitä seuraavaksi tekee. Sitten se tavaroiden levittely pitkin lattioita. Ei- sanaa ei ymmärretä eikä totella. Raivarit jos ei anna tehdä mitä haluaa.