Lapsi satuilee. Vai mitä?

Mun 10v poika satuili 6 vuotiaana ihan täysin ja uskoi itse omiin juttuihinsa, joten ihan mahdollista, että tarina on keksitty. Mutta mistä tyttö olisi niin hurjan asian keksinyt? Onko ollut hiippareita, joista aikuiset ovat puhuneet tai kenties telkkarista?

 

Seuraappa sen tytön leikkejä, varsinkin kun leikkii nukeilla, meillä ainakin 3v leikkii aika pitkälle siten kun kotona on tapahtunut eli meille on syntynyt pikkusisko, niin vauva on mukana jutuissa ja kaikki puhe on aika pitkälti siihen tyyliin mitä minä lapsille puhun. Käytän paljon sanaa kulta/kultaseni ja kaikki muukin tulee paljon tapahtuneesta.

 

En ota kantaa siihen puhuuko lapsesi totta vai ei, haluan vain kertoa hieman omasta laspuudestani.

Äitini tapasi isäpuoleni minun olleessa ihan pieni, en siis muista aikaa ennen sitä. Ja loppuenlopuksi en muista ihan varhais lapsuudestani (ennen kouluikää) juuri mitään, joka on varmasti ihan hyvä asia.
Mutta kuitenkin, isäpuoleni oli väkivaltainen minua kohtaan aina siihen asti kunnes itse paljasti itsensä minun ollessa 16vuotias. Tuolloin väkivalta oli muuttunut jo enimmäkseen henkiseksi ja hän oli mielestään keksinyt hyvän keinon kostaa minulle se että olin kertonut äidille hänen pettävän äitiä (mikä oli totta) Hän murtautui kaappiini, otti sieltä levykkeen johon tiesi minun kirjoittavan päiväkirjaa ja tulosti sieltä kaiken pihalle, otti kopioita ja lähetti kaikille sukulaisille. Katsokaa kuinka kamala lapsi hän on!!!!!! No asiat ei sitten mennytkään niin kuin hän oli juoninut, vaan äitini alkoi oikesti kiinnostumaan, miksi vihaan isäpuoltani niin paljon. Ja tuolloin ollessani 16vuotias uskalsin ensimmäisen kerran kertoa mitä vuosien aikana on tapahtunut. Ja toden totta... kukaan ei ollut uskoa!! Tai siis uskoivat, mutta eivät koskaan olisi voineet uskoa kyseisestä ihmisestä moista. Olen joskus miettinyt että jos olisin avannut suuni vaikka silloin 6-vuotiaana. olisiko minua uskottu??? Toivottavasti!!!

 

Olen joskus miettinyt että jos olisin avannut suuni vaikka silloin 6-vuotiaana. olisiko minua uskottu??? Toivottavasti!!!

:ashamed: Ei välttämättä olisi uskottu..

Tämän ketjun aloitustapahtumasta on aikaa pari vuosikymmentä. :ashamed:
Minä olin se lapsi.. jota ei uskottu.
Ei myöhemminkään.

Anteeksi "provoiluni". Halusin kirjoittaa kuvitellen miten äitini on mahdollisesti tilannetta ajatellut jos se selventäisi jotakin.

Ilahduttavaa kylläkin lukea että suurin osa vastaajista ottaisi todesta epämääräiset puheet satuttamisesta. En muista mitä sanoja käyttäen olen yrittänyt äidilleni silloin asiaa kertoa. Joku hämärä mielikuva on juuri sanoista "se satuttaa" ja "pelottaa"
Ja niin kuin joku hienosti bongasi muutin tarinaani kun isäpuoli tuli paikalle "eiku se olikin joku iha vieras mies"

 

No kyllä minä ainakin osasin 6-vuotiaana valehdella ja hyvin valehtelinkin. Mutta nyt onkin riski että lapsi puhuu totta. Ei kai tuossa auta kun jutella lapsen kanssa kaksin, ilman isäpuolta. Tiedän kyllä myös miltä tuntuu kun oikeaa asiaa ei uskota, mutta lapset on monimutkasia, meilläkin poika sepittelee välillä että se ja tämä on lyönyt, mutta tiedän satavarmasti ettei esim. pappani, joka asuu 800km päässä, voi lastani sieltä käsin lyödä.

 

ap, jos sinä tosiaan olit se lapsi, niin siis isäpuolesi käytti sinua hyväkseen?
Ja miten saitte asian loppumaan, jos kerran sinua ei uskottu?

 

Tapauksen lapsi puhui totta, mutta tapauksen äiti ei ole uskonut sitä vieläkään.

 

Tapauksen lapsi puhui totta, mutta tapauksen äiti ei ole uskonut sitä vieläkään.

:hug:

Onko äitisi vieläkin kyseisen miehen kanssa?

 

ap, jos sinä tosiaan olit se lapsi, niin siis isäpuolesi käytti sinua hyväkseen?
Ja miten saitte asian loppumaan, jos kerran sinua ei uskottu?

Loppui kokonaan vasta kun pääsin kotoa pois yläasteella.
Äitini ei ole uskonut vieläkään. Muutama vuosi sitten aloin asioita selvittelemään.

 

Tapauksen lapsi puhui totta, mutta tapauksen äiti ei ole uskonut sitä vieläkään.

:hug:

Onko äitisi vieläkin kyseisen miehen kanssa?

On edelleenkin. Varmasti syy siihen että ei usko. Hänhän joutuisi miettimään elämänsä uusiksi..
Yritti kerran saada minut tuntemaan syyllisyyttä moisista syytöksistä kun HÄNEN elämänsä on ollut niin vaikeaa ja minä yritän vaikeuttaa sitä lisää.

 

ap, jos sinä tosiaan olit se lapsi, niin siis isäpuolesi käytti sinua hyväkseen?
Ja miten saitte asian loppumaan, jos kerran sinua ei uskottu?

Loppui kokonaan vasta kun pääsin kotoa pois yläasteella.
Äitini ei ole uskonut vieläkään. Muutama vuosi sitten aloin asioita selvittelemään.

Onneks pääsit edes lopulta pois tilanteesta.
Mut toi on varmaan niin totta, et äidit ei haluis uskoo sitä siitä omasta rakkaasta miehestä

 

Tapauksen lapsi puhui totta, mutta tapauksen äiti ei ole uskonut sitä vieläkään.

:hug:

Onko äitisi vieläkin kyseisen miehen kanssa?

On edelleenkin. Varmasti syy siihen että ei usko. Hänhän joutuisi miettimään elämänsä uusiksi..
Yritti kerran saada minut tuntemaan syyllisyyttä moisista syytöksistä kun HÄNEN elämänsä on ollut niin vaikeaa ja minä yritän vaikeuttaa sitä lisää.

Siis voi juma :headwall:

 

Enstennä nyt mietit mitä tyttö tarkalleen oikein sanoi? Että isäpuoli satuttaa? Miksi siitä pitäisi heti vetää johtopäätös, että seksuaalisesti. Sanoit itse miehen olevan äkkipikainen, ehkä on tiukasti ottanut kiinni ranteesta tai jopa kiskaissut tms. Mul kerran hoitolapsi, tosin pienempi, lähti itkien ja juosten karkuun kun kielsin sellaista, mitä mun mielestä ei kuulunut tehdä mutta äiti olikin antanut tehdä.

Se vaan et jos pitää miestä isänään niin miksi yhtäkkiä tollasta keksii? Näkeekö biologista isäänsä? Jos sillä olis jotain osaa tähän juttuun.

Mielikuvitus taitaa 6-vuotiaana olla just hurjimmillaan. Naapurin poika pihalle kertoili aina ties mitä juttuja. Paljon "viattomampia" tosin, mut kaikkee tyyliin: mä lensin äsken katolta.

 

Mä oon näköjään jälkijunassa. Sori. Pahoillani olen.

 

ap, jos sinä tosiaan olit se lapsi, niin siis isäpuolesi käytti sinua hyväkseen?
Ja miten saitte asian loppumaan, jos kerran sinua ei uskottu?

Loppui kokonaan vasta kun pääsin kotoa pois yläasteella.
Äitini ei ole uskonut vieläkään. Muutama vuosi sitten aloin asioita selvittelemään.

Onneks pääsit edes lopulta pois tilanteesta.
Mut toi on varmaan niin totta, et äidit ei haluis uskoo sitä siitä omasta rakkaasta miehestä

Kiitos.. ja tuo päänhakkaus hymiö on oikein oivallinen kuvantaja.

Onneksi pääsin pois edes tuolloin, mutta on monta kertaa ollut mielessä että pakosti on ollut näkyvissä merkkejä, oireita muillekin ihmisille, miksi kukaan ei reagoinut?

Nyt kun aikaa on kulunut alan ymmärtämään paremmin että varmasti tuolaisen asian uskominen on todella vaikeaa. Vaikka en osaa kuvitella tilannetta missä itse jättäisin selvittämättä mitä vastaavassa tilanteessa lapsen puheiden takana olisi.

 

Mä oon näköjään jälkijunassa. Sori. Pahoillani olen.

No problem.
Isäpuoli oli väkivaltainen. Äitini sanoin vain vähän äkkipikainen. Voi hyvin olla että äitini on ajatellut että puheet satuttamisesta ovat tarkoittaneet vain läpsimistä tms.

 

Jotain piti viel kirjottaa, mut ei löydy oikeita sanoja. Voimia sulle :hug:

 

Jotain piti viel kirjottaa, mut ei löydy oikeita sanoja. Voimia sulle :hug:

Kiitos. :flower:

 

Voimia ap :hug: Uskaltaisin sanoa että tiedän ainakin vähän miltä sinusta tuntuu. Itse pääsin "tilanteesta" ulos silloin 16vuotiaana. Äitini uskoi minua ja he erosivat. Tosin eron syy taisi kuitenkin loppuen lopuksi olla se toinen nainen! Äitini kanssa asiasta myöhemmin jutelleena on äitinikin tullut siihen tulokseen että merkkejä kyllä oli vaikka kuinka ja paljon. Hän oli vain kieltänyt mielessään tuon mahdollisuuden.