Leuhkivatko kaikki viisivuotiaat leluillaan?

  • Viestiketjun aloittaja Neuvoton
  • Ensimmäinen viesti
Neuvoton
Hitto että ottaa pattiin yksi pojan hyvä kaveri. Joka ikinen kerta, kun oma poika saa jotain uutta, vaikka sitten potkulaudan, niin eikös vaan tuo kaveri tokaise, että "minä saan paljon paremman". Poika esim. sai nelivuotislahjaksi sellaisen kaksipyöräisen potkulaudan, jolla ajeli innoissaan, kunnes tämä kaveri kertoi, että hän saa viisivuotislahjaksi isojen poikien potkulaudan, tuo on vauvoille. Ja siihen loppui pojan into uuteen lautaan.

Minua ottaa niin päähän tämä tilanne. Mitä tuollaiselle lapselle voi tehdä tai sanoa? En halua omaa poikaa kasvattaa materialistiseksi enkä todellakaan rupea ostamaan aina vaan hienompaa ja enemmän siksi, että toinen saa joka ikisessä käänteessä jotain uutta. On aika pilalle hemmoteltu tapaus jo viisivuotiaana, perheensä ainokainen. On jo pari vuotta leuhkinut että "minulla on merkkivaatteet, "äitini auto on isompi kuin teidän", tosi rasittavaa ja pahenee vaan.

Onko kenelläkään kokemusta, miten tuohon tilanteeseen voisi puuttua vai puuttuako mitenkään?
 
hipsu
tuttua on, jokseenkiin kuuluu ikään. Toiselle pojalle tulee kateus ja siksi pitää pistää paremmaksi, ainakin puheissa. Menee ohi ajan kanssa. En puuttunut siihen. Selitin omalle pojalle vain sen, että kaveria vain ´harmittaa, kun siulla on uusi lelu.
 
vieras
Aivan normaalia. Eikä riitä että kehutaan omia kamppeita vaan myös isien. Eikä se mitään materialistia ole, poikaset senku tinkaa. Me ei olla puututtu mitenkään, sanottu pojalle että kaikkea ei saa mitä haluaa ja mitä kavereilla on.
 
vieras
Meidän lapsilla on yksi kaveri, joka on jo lähes 10-vuotias ja sama meno jatkuu. Kotoa opittu asenne ilmeisesti. Kaiken pitää olla uudempaa, suurempaa, parempaa ja kalliimpaa.
 
mie
Meillä on juuri kuvailemasi 5v. poika. JOKA KERTA kun kuulen pojan sanovan jotain tuon tapaista toisen lelusta, korjaan ja selitän yhä uudelleen, ettei tarvitse tahallaan pahoittaa toisen mieltä vaan voi antaa toiselle hyvän mielen kehumalla. Perään myös itse kehun toisen lapsen lelua yrittäen näyttää hyvää esimerkkiä. Olen myös sanonut pojalle, että miettii, kuinka haluaisi toisen puhuvan hänelle itselleen ja toimia sen mukaan.

Voithan sinä tuollaisissa tilanteissa puuttua asiaan ja kertoa, kuinka molemmilla lapsilla on yhtä hienot lelut yms.
 
Meilläkin on vastaavanlainen 5v poika. Pikkasen ärsyttää joo itseäänkin välillä, mutta kuten tuossa ylemmässä olikin joku kertonut, että puuttuu itse tilanteeseen. Tosin meillä ei ehkä ihan noin "pahana", koska pyytää itse usein että saako kokeilla toisen lelua. Mutta tietyissä tilanteissa kyllä kehuu omia tavaroita/isin juttuja muka paremmiksi. Varmaan sitten joku ikäjuttu, koska olen itse tämän asian kanssa kamppaillut, mutten näköjään ole ainut. :)
 
mie
Olen myös törmännyt sellaisiin lapsiin, jotka käyttäytyvät mallikkaasti, kun oma vanhempi on paikalla, mutta kun äiti/isä katoaa näköpiiristä, alkaa julmetun kova uhoaminen ja leuhkiminen.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Meidän lapsilla on yksi kaveri, joka on jo lähes 10-vuotias ja sama meno jatkuu. Kotoa opittu asenne ilmeisesti. Kaiken pitää olla uudempaa, suurempaa, parempaa ja kalliimpaa.
Kotoa se on opittu, se on ihan selvää. Miten kolmevuotias muuten tietäisi, että hänellä on merkkivaatteet, jos sitä ei olisi äiti hänelle kertonut. Ja tosiaan tuo lapsi saa joka kauppareissulta jonkun lelun tai lehden, on siinä perheessä ihan normaalia. Mutta se sieppaa, että niillä tavaroilla pitää vielä leuhkiakin, ja ihan koko ajan.

Siksi kysyn, kun muiden kanssa ei ole tuollaisia ongelmia. En ole koskaan vielä kuullut muiden lasten haukkuvan kaverin leluja huonommiksi. Tottakai se tietyllä tavalla kuuluu ikäänkin sellainen kisailu, mutta olen jotenkin kuvitellut, että se on sitten vasta kouluiässä.

Sitä vaan äitinä harmittaa, kun omaa lasta harmittaa, kun tuo kaveri on vähän niinkuin idoli, kun on isompi.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Micosa:
Kun kuuntelee puolella korvalla lasten juttuja pihalla sitä tulee jokaisen lapsen suusta vaihtelevasti.
Ikään katsomatta.
No kuuluu tottakai, mutta ei sentään ihan koko aikaa. Onneksi, koska sitä on tosi rasittavaa kuunnella.
 
eräs äiti
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Meidän lapsilla on yksi kaveri, joka on jo lähes 10-vuotias ja sama meno jatkuu. Kotoa opittu asenne ilmeisesti. Kaiken pitää olla uudempaa, suurempaa, parempaa ja kalliimpaa.
Meidän naapurissa sama meininki.. Jos ostetaan esim. lasten uima-allas pihalle, niin naapurin tytön on saatava heti isompi.. Sama pätee leluihin, ym..
 
mie
Alkuperäinen kirjoittaja Micosa:
Kun kuuntelee puolella korvalla lasten juttuja pihalla sitä tulee jokaisen lapsen suusta vaihtelevasti.
Ikään katsomatta.
Niinpä. Jopa niiden lasten suusta tulee tuota leuhkimista, joiden vanhemmat eivät ole tietoisia siitä. Se on kuitenkin suht normaalia, kunhan vanhempi muistaa opastaa, miten kuuluu käyttäytyä. On aika vaarallista mennä sanomaan, ettei mun lapseni ikinä koskaan milloinkaan tee noin....
 
vieras
Tavallista lasten välistä kilpailua. Voi olla kun et ole kuuntelemassa, että omakin pistää samalla mitalla takaisin. Tai sitten ei. Se on kuitenkin tavallista.

Minusta aikuisen ei pidä puuttua kaikkeen lasten väliseen kinaan. Tärkeintä tuossa tilanteessa on vahvistaa omaa lasta. Eli jos lelut hylätään siksi, ettei joku kaveri niistä pidä, niin teksin enemmän sen kanssa töitä kuin naapurin tenavan, joka ei varmasti muutu miksikään.
 
vieras
mun serkun poika on aivan kamala, hällä ikää jo 13v ja heillä ei rahasta puutetta... aina on mollaamassa sama mitä on tullut uutta vanhaa tms. esim kun me ostettiin uusi vanha auto, poika vaan et no meillähän on paljon parempi ja uudempi auto. teillä ei varmaan ois varaa ostaa tällasta ku meillä.. :O sitten kun ensimmäistä kertaa tuli käymään meidän udessa asunnossa, on kyllä pieni, miten täällä mahtuu asumaan, mä en tykkää olla täällä kun on niin ahasta. meillä sentään on iso talo. ja meilläpä on myös asuntoauto. teillä ei ikinä tuu olemaan sellasta... ne on aika kalliita!! oon parikertaa töksäyttänyt tälle pojalle, esim tästä asunto autosta, et jos me sellasta tarvitaan, ostetaan paremman merkkinen ja siistimmän näkönen.... niin raivostuttavaa..
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Alkuperäinen kirjoittaja Micosa:
Kun kuuntelee puolella korvalla lasten juttuja pihalla sitä tulee jokaisen lapsen suusta vaihtelevasti.
Ikään katsomatta.
Niinpä. Jopa niiden lasten suusta tulee tuota leuhkimista, joiden vanhemmat eivät ole tietoisia siitä. Se on kuitenkin suht normaalia, kunhan vanhempi muistaa opastaa, miten kuuluu käyttäytyä. On aika vaarallista mennä sanomaan, ettei mun lapseni ikinä koskaan milloinkaan tee noin....

No niin tulee vaikka "kuvitellaan" ettei meidän lapsi tuollaisia puhu.

vieras
Eivät. Meillä on semmoinen leuhkiva 5-vuotias tyttö, häntä vanhemmat lapsemme eivät ole harrastaneet eivätkä harrasta vieläkään leuhkimista. Naapurissa on 7-vuotias leuhkiva poika, eivätkä hänen 5- ja 6-vuotiaat veljensä leuhki. Toisessa naapurissa taas on jo 9-vuotias leuhkiva tyttö, leuhkii kaikesta... joillain se vaan kuuluu ikään ja joillain se jatkuu pidempäänkin, jo isomman lapsen kanssa voisi jo sanoa, että se on kotoa opittua...
 
Juuri näin.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Alkuperäinen kirjoittaja Micosa:
Kun kuuntelee puolella korvalla lasten juttuja pihalla sitä tulee jokaisen lapsen suusta vaihtelevasti.
Ikään katsomatta.
Niinpä. Jopa niiden lasten suusta tulee tuota leuhkimista, joiden vanhemmat eivät ole tietoisia siitä. Se on kuitenkin suht normaalia, kunhan vanhempi muistaa opastaa, miten kuuluu käyttäytyä. On aika vaarallista mennä sanomaan, ettei mun lapseni ikinä koskaan milloinkaan tee noin....
En minä ole sanonut, ettei oma poika tee sellaista. Varmasti tekee, eivätköhän kaikki tee niin jossain rajoissa.

Mutta sitä en käsitä, että miksi tuon lapsen pitää sanoa niin joka ikisestä lelusta tai vaikka sitten siitä pihalla olevasta uima-altaasta (jonka joku otti esimerkiksi). On niin väsyttävää, kun koko ajan kuuluu "minulla on parempi". Voisiko jonkun äidin kasvatusfilosofiaan kuulua kehua lapselleen koko ajan, että ostetaan sinulle hienompi vai mistä tuo on peräisin. No, onhan noita aikuisiakin, joilla on kova tarve koko ajan nokittaa naapuriakin.
 
harmailen
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
mun serkun poika on aivan kamala, hällä ikää jo 13v ja heillä ei rahasta puutetta... aina on mollaamassa sama mitä on tullut uutta vanhaa tms. esim kun me ostettiin uusi vanha auto, poika vaan et no meillähän on paljon parempi ja uudempi auto. teillä ei varmaan ois varaa ostaa tällasta ku meillä.. :O sitten kun ensimmäistä kertaa tuli käymään meidän udessa asunnossa, on kyllä pieni, miten täällä mahtuu asumaan, mä en tykkää olla täällä kun on niin ahasta. meillä sentään on iso talo. ja meilläpä on myös asuntoauto. teillä ei ikinä tuu olemaan sellasta... ne on aika kalliita!! oon parikertaa töksäyttänyt tälle pojalle, esim tästä asunto autosta, et jos me sellasta tarvitaan, ostetaan paremman merkkinen ja siistimmän näkönen.... niin raivostuttavaa..
Kaiken huippu oli naapurin 8v poika, joka melkein itki, kun meidän kylppäri on vähän isompi kuin heidän.. Rakennettiin yhtä aikaa, ja kävivät isänsä kanssa meillä sillon raksa aikana. Poika oikein kysyi isältään, että onhan meidän kylppäri isompi? Tosi surullista, heillä kolme lasta, ja kaikki materian perään, niinkuin vanhempansa myös :/
 
Yhteistyössä