vierailija
Pitkän pohdinnan jälkeen ajattelin kirjoittaa tänne ja pyytää vertaistukea tilanteeseeni, jos vaikka jollakulla muulla olisi samanlaisia kokemuksia (vaikka tilanteeni taitaa kuulua harvinaiseen ääripäähän). Olen varma, että kirjoitukseni tulee saamaan provon leiman, mutta sille nyt en voi mitään. Olisin kuitenkin enemmän kuin iloinen asiallisista/kannustavista kommenteista!
Meillä on siis kohta pari vuotias esikoinen ja kuopuksen laskettu aika lähestyy. Olen viettänyt tämän takia unettomia öitä. Hoidan esikoista pääsääntöisesti yksin miehen työn vuoksi..
Ennen esikoisen syntymää miehen sukulaiset (äiti, siskot) eivät juurikaan pitäneet minusta. Kaikki tietysti muuttui kun tulin raskaaksi. Mieheni äitiä alkoi yhtäkkiä kiinnostamaankin miten minä voin ja miten minulla menee. Toisinaan minusta taas tuntui että olen vain pelkästään hänen lapsenlastaan kantava kohtu. Tilanteeseen kuuluvaa hössötystä oli jonkin verran, mutta kyllä sitä sieti huumorilla. Kun raskaus alkoi näkyä, alkoi anoppi myös näyttää ärsyttäviä piirteitään. Hän käytti minua vertauskuvana itseensä joka tilaisuuden tullen: Minulla ei ollut kuulemma tarpeeksi isoa mahaa koska hänellä oli isompi omana maha kun odotti. Joka kerta tavatessamme sain kuulla, ettei minulla mitään vauvaa siellä ole, ei se tuollaiseen mahaan mahdu. Joka kerta kysyttiin, olenko edes varma, olenko raskaana. (kohdunpohjan korkeus ollut aina normaali). Kun jäin äitiyslomalle niin sitten päiviteltiin että "kyllä minäkin viimeiseen asti töitä tein!"
Miehen siskoista toisen kanssa tulin hyvin toimeen. Hän oli raskauden aikana kohtalaisen normaali, mutta ajattelemattomia kommentteja tuli silti: "sinun pitää antaa vauva minulle ja siskolleni hoitoon kun muuten se huostaanotetaan" "saanko tulla synnytyssaliin mukaan? Ai en? Tulen sinne silti" "me (siskot) halutaan sitten hoitaa vauvaa". Tämä jälkimmäinen viesti vähintään kerran päivässä 7. Raskauskuukaudelta lähtien. Emme antaneet esikoista hänelle hoitoon. Hänelle oli kuulemma ok, että 2 kk ikäiselle vauvalle annetaan tuttipullosta, kääntyvän lapsen voi jättää sohvan reunalle valvomatta ja sokeria pitää antaa 6 kk ikäisestä lähtien.
Toinen siskoista on taas se, joka on vihannut minua alusta asti ilman mitään syytä. Raskauden aikana hän ei minua millään tavalla onnitellut/auttanut, mutta vauvan syntymän jälkeen hän lampsi vastasyntyneiden osastolle ja ilmoitti että häntä ei kiinnosta kuinka paljon minua väsyttää tai sattuu (välilihan leikkaus ja 16 tunnin synnytys, joka käynnisteli itseään kolmen päivän ajan), että pääasia kunhan vauva on syntynyt. Ilmoitti minulle myös että paras tottua siihen, että minulla on velvoitteita, kuten lähteä sukujuhliin kuusi päivää synnytyksestä. Emme lähteneet sinne, joten hän meni marisemaan äidilleen, että vauva pitäisi saada sinne. Uskoi sitten lopulta että haluamme olla rauhassa.
Ensimmäiset vieraat tulivat kotiin 2 viikkoa synnytyksestä. Minulla ei ollut oikeus koskea vauvaani sinä aikana kun tämä sisko, joka minusta ei pitänyt, oli paikalla.
Kun vauvamme oli kolmen viikon ikäinen, meidät oli kutsuttu koko suvun kesken erääseen ravintolaan. Mies ilmoitti minulle sinä päivänä että tämä sisko hakee vauvan viiden minuutin päästä, ja ennen kuin ehdin sanomaan mitään, tämä sisko lampsi sisälle, nappasi vauvan ja kysyi, missä vauvan,hoitolaukku on. Totesi myös että toivottavasti ette pukeneet vauvaa liian hienoihin vaatteisiin, että hänellä on omat ostettu ja hän aikoo laittaa ne vauvalle. Niine hyvineen hän lähti vauva mukanaan. Minulle selvisi, että tämä sisko oli vauvan isoisovanhemmille mennyt esittelemään myös. He näkivät siis vauvan ensimmäistä kertaa enkä minä ollut edes läsnä. Jouduin menemään ravintolaan perästä ilman vauvaa. Kun tulimme perille, aulassa tämä sisko istui miehensä kanssa sylikkäin sohvalla ja minun vauvani turvakaukalossa heidän vieressään. Kihisten kiukusta otin vauvan ja lähdin kohti ruokailusalia ja asettelin sen minun ja mieheni viereen ruokapöydän päähän. Tämä sisko yritti tulla siirtämään vauvaa, mutta ilmeeni huomattuaan ei ottanutkaan sitä. Hän ilmoitti ruokailun yhteydessä myös, että vauvamme ristiäiset pidetään kirkossa.
Kun teimme lähtöä, asetin vauvan kaukalossa naulakkojen viereen pukeakseni takin. Kaksi naishenkilöä tuli onnittelemaan ja kyselemään minkä ikäinen vauva on. Ehdin sanomaan vain iän, kun turvakaukalo revittiin kädestäni ja katsoessani ihmeissäni kuka sen otti, tämä sisko oli menossa vauvan kanssa ulos, katsoi ivallisesti taakseen ja huusi kovaan ääneen: "hanki oma!"
Sinä päivänä totesin siskolle, että sinä et ole lapsen äiti, ala käyttäytyä sen mukaisesti. Hän lähti ovet paukkuen pois.
Muuta en tiedä, muuta kuin että hänellä on vauvakuume eikö mies halua lapsia. Heillä ei lapsia siis ole.
Tilanne on nyt rauhoittunut esikoisen kohdalla eikä sitä enää omita, kun olen pitänyt puoleni. Nämä tapahtumat ovat kuitenkin jättäneet jäljet ja pelkään, että tulevan lapsen kohdalla käy samoin, enkö jaksaisi alkaa enää uuteen sotaan...
Olenko ainut, jolla on näin typeriä ja ajattelemattomia sukulaisia?
Meillä on siis kohta pari vuotias esikoinen ja kuopuksen laskettu aika lähestyy. Olen viettänyt tämän takia unettomia öitä. Hoidan esikoista pääsääntöisesti yksin miehen työn vuoksi..
Ennen esikoisen syntymää miehen sukulaiset (äiti, siskot) eivät juurikaan pitäneet minusta. Kaikki tietysti muuttui kun tulin raskaaksi. Mieheni äitiä alkoi yhtäkkiä kiinnostamaankin miten minä voin ja miten minulla menee. Toisinaan minusta taas tuntui että olen vain pelkästään hänen lapsenlastaan kantava kohtu. Tilanteeseen kuuluvaa hössötystä oli jonkin verran, mutta kyllä sitä sieti huumorilla. Kun raskaus alkoi näkyä, alkoi anoppi myös näyttää ärsyttäviä piirteitään. Hän käytti minua vertauskuvana itseensä joka tilaisuuden tullen: Minulla ei ollut kuulemma tarpeeksi isoa mahaa koska hänellä oli isompi omana maha kun odotti. Joka kerta tavatessamme sain kuulla, ettei minulla mitään vauvaa siellä ole, ei se tuollaiseen mahaan mahdu. Joka kerta kysyttiin, olenko edes varma, olenko raskaana. (kohdunpohjan korkeus ollut aina normaali). Kun jäin äitiyslomalle niin sitten päiviteltiin että "kyllä minäkin viimeiseen asti töitä tein!"
Miehen siskoista toisen kanssa tulin hyvin toimeen. Hän oli raskauden aikana kohtalaisen normaali, mutta ajattelemattomia kommentteja tuli silti: "sinun pitää antaa vauva minulle ja siskolleni hoitoon kun muuten se huostaanotetaan" "saanko tulla synnytyssaliin mukaan? Ai en? Tulen sinne silti" "me (siskot) halutaan sitten hoitaa vauvaa". Tämä jälkimmäinen viesti vähintään kerran päivässä 7. Raskauskuukaudelta lähtien. Emme antaneet esikoista hänelle hoitoon. Hänelle oli kuulemma ok, että 2 kk ikäiselle vauvalle annetaan tuttipullosta, kääntyvän lapsen voi jättää sohvan reunalle valvomatta ja sokeria pitää antaa 6 kk ikäisestä lähtien.
Toinen siskoista on taas se, joka on vihannut minua alusta asti ilman mitään syytä. Raskauden aikana hän ei minua millään tavalla onnitellut/auttanut, mutta vauvan syntymän jälkeen hän lampsi vastasyntyneiden osastolle ja ilmoitti että häntä ei kiinnosta kuinka paljon minua väsyttää tai sattuu (välilihan leikkaus ja 16 tunnin synnytys, joka käynnisteli itseään kolmen päivän ajan), että pääasia kunhan vauva on syntynyt. Ilmoitti minulle myös että paras tottua siihen, että minulla on velvoitteita, kuten lähteä sukujuhliin kuusi päivää synnytyksestä. Emme lähteneet sinne, joten hän meni marisemaan äidilleen, että vauva pitäisi saada sinne. Uskoi sitten lopulta että haluamme olla rauhassa.
Ensimmäiset vieraat tulivat kotiin 2 viikkoa synnytyksestä. Minulla ei ollut oikeus koskea vauvaani sinä aikana kun tämä sisko, joka minusta ei pitänyt, oli paikalla.
Kun vauvamme oli kolmen viikon ikäinen, meidät oli kutsuttu koko suvun kesken erääseen ravintolaan. Mies ilmoitti minulle sinä päivänä että tämä sisko hakee vauvan viiden minuutin päästä, ja ennen kuin ehdin sanomaan mitään, tämä sisko lampsi sisälle, nappasi vauvan ja kysyi, missä vauvan,hoitolaukku on. Totesi myös että toivottavasti ette pukeneet vauvaa liian hienoihin vaatteisiin, että hänellä on omat ostettu ja hän aikoo laittaa ne vauvalle. Niine hyvineen hän lähti vauva mukanaan. Minulle selvisi, että tämä sisko oli vauvan isoisovanhemmille mennyt esittelemään myös. He näkivät siis vauvan ensimmäistä kertaa enkä minä ollut edes läsnä. Jouduin menemään ravintolaan perästä ilman vauvaa. Kun tulimme perille, aulassa tämä sisko istui miehensä kanssa sylikkäin sohvalla ja minun vauvani turvakaukalossa heidän vieressään. Kihisten kiukusta otin vauvan ja lähdin kohti ruokailusalia ja asettelin sen minun ja mieheni viereen ruokapöydän päähän. Tämä sisko yritti tulla siirtämään vauvaa, mutta ilmeeni huomattuaan ei ottanutkaan sitä. Hän ilmoitti ruokailun yhteydessä myös, että vauvamme ristiäiset pidetään kirkossa.
Kun teimme lähtöä, asetin vauvan kaukalossa naulakkojen viereen pukeakseni takin. Kaksi naishenkilöä tuli onnittelemaan ja kyselemään minkä ikäinen vauva on. Ehdin sanomaan vain iän, kun turvakaukalo revittiin kädestäni ja katsoessani ihmeissäni kuka sen otti, tämä sisko oli menossa vauvan kanssa ulos, katsoi ivallisesti taakseen ja huusi kovaan ääneen: "hanki oma!"
Sinä päivänä totesin siskolle, että sinä et ole lapsen äiti, ala käyttäytyä sen mukaisesti. Hän lähti ovet paukkuen pois.
Muuta en tiedä, muuta kuin että hänellä on vauvakuume eikö mies halua lapsia. Heillä ei lapsia siis ole.
Tilanne on nyt rauhoittunut esikoisen kohdalla eikä sitä enää omita, kun olen pitänyt puoleni. Nämä tapahtumat ovat kuitenkin jättäneet jäljet ja pelkään, että tulevan lapsen kohdalla käy samoin, enkö jaksaisi alkaa enää uuteen sotaan...
Olenko ainut, jolla on näin typeriä ja ajattelemattomia sukulaisia?
