*Lokakuun `09 Mahanpyöriäiset Vuonna 2011*

Hei vaan kaikki :)
Ois kiva kuulla mitä muille entisille aktiiveille kuuluu. Kesäkiireet, työt ym verottaa aikaa tietenkin. Ihana kuitenkin lueskella muidenkin kuulumisia.

Meillä opitaan uusia sanoja kovaa vauhtia. Pahin äiti vaihe hetkeksi ohi, ja tyttö viihtyi isänkin sylissä tänään vaikka olin ollut juuri 2 päivää työreissussa. Välillä on työmatkojen aikana kiukuteltu kotona isille, välillä hoidossa hoitajalle.

Mites muiden lasten luonne/tempperamentti? Olen pitkään miettinyt meidän Niiaa, kun vauva-aikana oli hyvin helppo, kunhan sai tarpeeksi ruokaa ja unta. Vieläkin Niia syö ja nukkuu todella hyvin ja on aurinkoinen, iloinen ja reipas. Mieli muuttuu kuitenkin sekunnissa, joskus pienestä ja joskus isommasta syystä. Sitten huudetaan ja raivotaan lattialla, kunnes helpotta tai saadaan houkuteltua mieli muihin juttuihin (ei helppoa). Niia ei jaksa keskittyä yhteen asiaan kovin pitkään, eikä malta olla paikallaan. Nuppipalapelin kanssa menee hermo jos ei heti mene pala siihen mihin yrittää, eli keskittymiskyky/kärsivällisyys on todella lyhyt. Nyt on alkanut opetella pukemista, mutta siinä jos auttaa/neuvoo niin suuttuu, selvä minä ite asenne :)
Tähän tosin neuvolasta sanottiin, että nopeasti kehittyneillä lapsilla tulee uhma-ikä aikaisin... Osaksi siis sitä. Mites muut kuvailisitte lastenne luonnetta?

Talvicci: meillä ei vielä nukuta "isojen tyttöjen sängyssä", mutta siihen muutetaan nyt kesän aikana. Olen katsonut jo mieleiseni ja heti kun on aikaa niin haetaan Niialle se :) Olen miettinyt siihen muuttamista, varmaan pyritään viemään vasta kun on oikein väsy, ja sitten vaan nostetaan monta kertaa ennen kuin oppii :)
 
Luonteesta ja temperamentista...
Meillä öitä, jollon poika herättää on paljon enemmän ku niitä jollon nukkuu jonnekki aamukuuteen asti... Meillä ei siis edelleenkään nukuta öitä heräämättä. Välissä niitäkin öitä on, jossaki vaiheessa saatto mennä pari kolme viikkoaki et nukku heräämättä aamukuuteen, tutti suuhun ja jatko unia vielä pari tuntia.
Sitä tutin hukkumisesta johtuvaa heräilyä on miltein joka yö :( Ja sitten ku oli tammikuussa enterorokossa niin oppi siihen et pääsee aamuyöstä/aamulla meijän viereen. Pitäs vaan opetella siitä eroon! :whistle: Sekä tutista että viereen pääsemisestä...

Muuten meillä poika on semmonen et kirjat sitä ei jaksa oikeen kiinnostaa... Mitään satuja meillä ei lueta... Jotain tiettyjä kirjoja joskus katellaan, jos niissä on kiinnostavia kuvia (renkaita tai muita semmosia! :D)
Nykyään malttaa keskittyä leikkimään melko kauanki yksinään ku yhessä välissä kaikki oli vaan semmosta riehumista :D
Palapelejä meille ei olla pahemmin hommattu, yks on mut hermot meni ku ei ne palat menny kohilleen... Pitäs kaivaa se tuolta kaapista ja kattoa mitä poika siitä nyt tuumais...
Meillä suututaan jos poika viiään pois jostain kivasta ja kielletystä paikasta... Tai sitten monesti ruuan jälkeen ei yhtään innostas naaman ja käsien pesu niin se on välissä huutoa ja tappelua :D
Samoiten ku se et pylly pitäs lähtee pesemään ku ei vaan toista huvittas... :whistle:

Omaa tahtoa siis löytyy :D Ja se näkyy ja kuuluu jos joku ei pojalle oikein passais :D

Isompaan sänkyyn taijetaan meilläki siirtyä noin niinku alley kuvailit... Ei kai siihen muuta niksiä ole...


Talvicci, Unski ja Torsti rv.25+2 :heart:
 
Moikka pitkästä aikaa kaikille!

Jääny niin tää kirjoittelu vaikka lukemassa käynkin.
Onnea kaikille vauvansa saaneille ja pientä vielä odottaville!

Meillä arki rullaa tätä nykyä ihan mukavasti. Poitsu on liikkuvaista sorttia. Siskon jutut pitää melkein kaikki apinoida ja koittaa tehdä perässä. Puhetta ei tuu juurikaan vielä yhtään. Muutaman tavun sanoo ja anna taitaa olla ainut sana joka tulee melkein oikein. Mut en ole huolissani koska hän kuitenkin ymmärtää puheen.

1,5v. neuvolassa mitat oli 12,3kg ja 85cm. Omaa tahtoa löytyy melkoisesti kun jokin asia ei mene oman mielen mukaan. Se kyllä sitten kuuluu :D Jossain vaiheessa keväällä oli maahan heittäytymistä noissa tilanteissa mut se on jääny onneksi pois. Meillä nukkuu viel pinnasängyssä ja mun puolesta saa nukkua viel tovin. Muistan typyn kohdalla ettei se isoon sänkyyn siirtyminen ollut ihan helppo juttu.

Syökö muiden taaperot viel tuttia? Meillä se on lähinnä unilla mut joskus muullonkin. Varmaanki neuvolasta ja hamppilasta suositeltaisiin et se jätettäis jo pois mut tuntuu etten raski viel ku on niin tärkee pojalle unirätin lisäksi ku lähtee nukkuun. Vaikuttaakohan jo hampaisiiin?

Lämmintä (mutta ei liian helteistä) kesää kaikille toivotellen Nipsulainen ja poitsu=)
 
Nipsulainen
Meillä poika syö vieläki tuttia. Yöllä lähinnä, päiväksi olen sen aina nostanu piiloon. Joskus autossa on vailla... Kyllähän tuo varmaan pitäs viimestään syksyllä jättää pois. Mä kyllä haluaisin tuosta jo aiemmin eroon, ei nimittäin nappaa vauvan lisäks herätä sen takia et yhellä on tutti hukassa :kieh:

Meillä poika nukkuu tuolta yheksästä aamuyöhön yleensä nyt heräämättä mut sitten joskus neljän ja seittemän välillä vaatii päästä meijän sänkyyn... Auttaako tuohon mikään muu ku sinnikkäästi laittaa se uudelleen maate omaan sänkyyn ku se ponkasee pystyyn? :whistle:'
Tottu vissiin siihen et pääsee viereen ku oli tammikuussa enterorokossa niin oli helpompi ottaa toinen viereen, oli kyllä paha virhe iteltä...
 
Talvicci: Onko poika jo omassa huoneessa? Jos on niin miten reagoi jos vaan et mee huoneeseen? Me tehdään niin et jos niialla on selvästi hätääntynyt itku yöllä niin mennään apuun, koska sillon on luultavasti nähnyt pahaa unta. Sitten on näitä että höpöttelee vaan tai tutti hukassa itku, mikä saattaa loppua kun löytää tutin itse. Me on jouduttu itkettämään Niiaa aina välillä, kun se on ainoa keino millä esim nukuttaa, sen jälkeen kun Niia on ollut poissa kotoa. Tyttö mielellään pompottais meitä :) Toki hätä itkuun vastataan, mutta aika hyvin nuo jo tunnistaa että mikä meinaa mitäkin.

Tutti: Meillä käytetään nukkuessa. Aamulla kun Niia herää niin laittaa automaattisesti tutit (2kpl) patja alle piiloon oottamaan seuraavia unia.

Meidän perhepäivähoitaja sanoi sopimuksen irti eilen. Olen tämän päivän metsästänyt uutta hoitopaikkaa 1.8 alkaen. On ollut vähän outo kuvio tuo hoitaja, niin ihan hyvä että irtisanoi itse, oltais se tehty varmaan muuten ite jossain vaiheessa. Syynä on että haluaa tehdä iltaisin muutakin, viedä omia lapsia harrastuksiin yms. Ja ei meinaa hoitaa enää 16.00 jälkeen haettavia lapsia. Meillähän haku oli 16.30. Kovasti mietityttää että mikä olisi se todellinen syy, onnko se meissä vai niiassa. Miehen kanssa on juteltu kuinka hoitaja on kovin vaisu ja aina kertoo vain negatiiviset asiat päivästä, niian kiukuttelut ja itkemiset. Välillä ei ole haettaessa sanonut kuin että kaikki on ok tms. Haetaan nyt päiväkotiin ja toivotaan että saadaan paikka tuosta päivästä eteen päin. Kaupungilla vaan on 4kk hakuajat. Parempi näin vaikka järkytyinkin aika pahasti eilen kun tuon asian töksäytti.
 
alley
Juu meillä poika nukkuu omassa huoneessa. Hyvin suju aikasemmin.
Oon kyllä ootellu monesti ku ääntä kuuluu et jos siitä rauhottus... Mut monesti on niin et huutaa sitten pää punasena jos ei sinne mene. Toisinaan ku itekki sen tuttinsa löytää. Monesti vain ku se on siellä pystyyn ponkassu niin heittää tutin ja pupun sängystä... :(
Pitää vaan ottaa itteä niskasta kiinni alkaa ja alkaa totuttamaan uuelleen tuohon... :p

Toivottavasti löydätte Niialle uuden hoitopaikan :) Itellä ei ole kokemusta mut täällä kuulemma on niin päiväkodista pitää hakea paikkaa 2kk ennen mut töitten takia on toki lyhyemmät. Mut jos sä oot töissä niin pakkohan niitten on kaupungilta järjestää Niialle hoitopaikka!


Täällä mennään taas uusilla viikoilla. 27.raskausviikko alko ja vau:n mukaan pikkusella painoa 900g ja pituutta 31cm :)

Talvicci, Unski 1v8kk ja Torsti rv.26+0 :heart:
 
moikka!

palattiin juuri kahden viikon etelän reissulta tyttöjen kanssa.kuumaa ja kosteeta oli!
Nika rakastu uimiseen ihan hirveesti ja viettikin uima-altaassa ja meressä melkosesti aikaa. ei ollut moksiskaan vaikka välillä kaatu ihan upoksiin. nousi vaan ylös ja jatkoi leikkimistä. allas oli onneksi suurimman osan ajasta varjossa niin ei tarvinnut rasvata koko ajan. vesipuistossakin uskalsi liukumäkiäkin(lasten) laskea yksin ja vähän isompiakin sylissä. pienempikin köllötteli vedessä ihan mielellään alku shokin jälkeen. meri sai kumminkin vielä odottaa! lennotkin meni välilaskuineen ja koneen vaihtoineen kun olisivat matkustelleet enemmänkin!

nikan kanssa käytiin viime kuun lopulla 1 1/2 vuotis neuvolassa painoa oli 10.7kg pituutta 80cm.
niia painaa 9kg ja pituutta on 68cm. kohta ottaa nikan kiinni! jotain vaatteita voi jo pitää kummallakin.

hyviä kesän jatkoja kaikille.toivottavasti kuulis muiltakin kuulumisia!!!!!!

solmu nika ja niia
 
solmu
Teillä on ollu ihan kuulonen reissu lasten kanssa :)

Meillä kans poika tykkää uimisesta mahottomasti! Rannalla käydessä on niin kiva räpeltää sen hiekan ja veden kanssa siellä... :D Hommattiin viime kesänä pihalle semmonen pikkunen lasten uima-allas niin saa siinä pulikoijja tarvittaessa :)
Me käytiin tässä yks päivä leikkipuistossa ja siellä oli joku 5v poika. Ei uskaltanu laskee yhestä liukumäestä, meillä poika sitten meni siihen ja tuli vaan ihan pokkana aina pää edellä alas.
Ei sillä paljoa päätä huimaa :D Muutenki tuo poika tuntuu olevan melkonen hurjapää!
On nyt oppinu ihan mahottomasti uusia sanoja, varmaan joka päivä tulee joku uus sana.
Tänään tuli vinkumaan multa jäätelöä, sanoin sitten sille et hae oma lusikka niin saa maistaa... Aikansa siinä vinku, sitten haki kasan haarukoita ku ei lusikoihin ollu yltäny ja tuli napsimaan kulhosta äitin jäätelöä :D Niin ja tänään oppi tekemään kuperkeikan! Senku hoksi niin vaippa ja sandaalit jalassa riekku pitkin olohuonetta :D

Meille ei sen kummempia kuulu. Vauva välissä punkee ittensä ihme asentoihin ku maha on ihan oudon muotonen :D

Talvicci, Unski ja Torsti rv.26+3 :heart:
 
Hei kaikille TODELLA pitkän ajan jälkeen!

Ihan hävettää, miten tämä kirjoittelu on jäänyt unholaan:ashamed:

Iina on riehakas ja ERITTÄIN tempperamenttinen neitonen tänäpäivänä.
Matkii perässä kaiken, mitä veikkakin tekee ja puhua pälpättää meiltä korvat punaiseksi :D
Tosiaan neidiltä tulee jo pidempiä lauseita esim. "En jaksa enään mamma", "Menään mamma kiikkamaan" tai "ei hätää vauva" :) Ja paljon paljon muuta. Toistaa melkein kaikki sanat oikein, mitä hänelle sanoo, mutta on toki näitä hupaisiakin muunnoksia, kuten pippuri = pippumaa.

Iina menee kasvussa alakäyrällä, mutta omalla käyrällä ihan tasaisesti, hoikka ja lyhyt tyttö, äitiinsä tullut siis :D Kovasti sai ikä-osaamisista kehuja 1,5v neuvolassa ja hienosti otti rokotuksenkin, sen hetken vähän nyyhki kun piikki laitettiin ja kun sai nätin laastarin, kaikki oli enemmän kuin hyvin, esitteli ylpeänä pinkkiä laastaria tutuille ja tuntemattomillekkin.

Välillä täällä on niin kamala trafiikki päällä, että meinaa järki mennä, mutta onneksi päivät menee nopeasti ;)

Itse olen päättänyt, että ensi keväänä menen oppisopimuksella Leipuri-Kondiittoriksi opiskelemaan.
Se on se mun juttu :)
Tuo oli lopulta ainoa kouluttautumis tapa, sillä itse en koe ajatusta teinien kanssa opiskeluun itselleni sopivaksi ja alan aikuispuoli on vain iltaopiskelua, jolloin en saisi mitään tukia, lainaa en ota ja se on varma ja mitenkään eivät rahkeet riittäisi opiskeluun, työssä oloon ja lasten hoitoon päivien jälkeen, joten oppisopimus on paras. :)

Mieskin pääsi oppisopimuksella kiinteistöalan koulutukseen. Toukokuussa alkoi työ, viime lokakuusta saakka oli koulussa.

silkkaa arjenpyöritystä siis ollut koko tämä aika ja meno niin vinhaa, ettei ole juurikaan tuntunut jäävän aikaa millekkään muulle.

Tunnollisesti olen opettanut molemmille lapsille luonnossa häärimisen hauskuuden ja kun oltiin viikonloppuna lintsillä, ei lapsia kiinnostanut mikään muu, kuin suihkulähteet, vesimyllyt ja kukka-istutukset :D

Nyt ei ehdi taas muuta, mutta väliin onnittelut odottaville äideille ja hyvää juhannusta kaikille. :)




paapelo+Leo 3v ja Iina 1v8kk :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Hei kaikki, pitkasta aikaa. Edellisesta kirjoittamisesta on kuukausia,enka ole kerinyt kayda edes seuraamassa teidan keskuteluja. Nyt kuitenkin niin tein ja onpa ihana lukea "kollegoiden" kehitysta :)

Meillakin kaikki edelleen hyvin - tytto on vilkas ja motorisesti hyvin kehittynyt. Puhetta alkaa tulemaan enemman ja enemman, mutta se on viela hyvin paljon siansaksaa. Joskus sekoittaa flaamia ja suomea sekaisin, mutta sekin lienee normaalia.

Pikkukakkosta on alettu yrittamaan. Tai siis, ei olla aoitettu muuten kuin paatetty jattaa vehkeet pois repertuaarista. Mina en tuossa valissa mihinkaan pillereille tai kierukoille ryhtynytkaan kun kierto on niin herkka, etten halunnut sen menevan turhaa sekaisin. Eli kumit roskiin ja silleen. Mutta koko ajan on takaraivossa se kuinka huono ajankohta tama on (se puoli vuotta sitten aloittamani tyo on loistava mutten usko etta antavat mun olla sielta pois taas 8 kk niinkuin edellisesta lupasivat ensin olla - ja sitten sainkin potkut). Eli en ihan rinta kaarella ole uutta yrittamassa, mutta hiljalleen kokeillaan, mitaan oviksia laskematta jne. Gynekin sanoi, etta kandee alkaa kokeilemaan NYT, kun en niin nuori enaa ole ja koska edellinenkaan ei ihan hetkessa lahtenyt alulle.

Paiva paivalta nuo kasvavat ja joka paiva ma olen siita ihan allistynyt :)

Loitovointeja kaikille!!
 
Hei taas,

Saatiin Niialle paikka päiväkottin, tosin ei siihen meidän alueen päiväkotiin vaan tuohon työmatkan varrelle. Käytiin eilen tutustumassa ja kivalta vaikutti :) Kaksi pienten ryhmää ja yksi isojen ryhmä. Siellä oli leikki huone ja nukkumishuone erikseen ja pienryhmähuone ja yhdessä huoneessa iso pehmo"linna" mihin Niia sukelsi heti.
Tänään soitti Niian lääkäri kun pitää toimittaa terveystodistus laktoosittomuudesta päiväkodin keittäjille. Lääkäri mainitsi samalla että maitoarvot oli olleet keväällä testeissä koholla, tulokset vaan eivät olleet tulleet silloin kun muista tuloksista soiteltiin. Saadaan sitten sellainen lappu missä on varauksella tuo maitoallergian puhkeaminen.

Tosi erilaisia olivat nämä päiväkodin tyypit kuin perhepäivähoitaja. Se yksi kysyi vaipoista ja sanoin että aion oman lomani pitää niiaa ilman vaippaa ja sisällä vai pikku housuilla ja tarjota pottaa mahd paljon. Niin sanoi että jos elokuussa haluaa jatkaa niin katsoo vain että on tarpeeksi vaihtovaatteita mukana. Kun perhepäivähoitaja ei edes ole pyytänyt housuvaippoja tms mikä auttaisi pottailussa. Ehkä kuvittelen vain mutta hyvä että Niia pääsee uuteen hoitopaikkaan :)
 
Täällä onkin ollut hetki hiljaista. No, tulin ilmoittamaan että Silja sai eilen pikkusiskon :) Synnytys käynnistettiin rv37+4 raskaushepatoosin takia. Tyttönen oli 2945g ja 47cm. Silja kävi tänään katsomassa siskoaan ja oli aivan ihastunut :) Pussaili ja silitti ja piti sylissä ja kuskas leluja vauvan sänkyyn :) Eli ensitapaaminen ainakin sujui hyvin. Vauvan sokereita seuraillaan pienen painon takia. Toivottavasti huomenna päästäis jo kotiin.

hemari, Silja 1v9kk ja helmiäinen vajaa vrk
 
hemari ei täällä millään ehdi palstoilla roikkua, mutta satuimpa vilkaisemaan vauvakuumeissani mitä tänne "vanhoille tutuille" kuuluu ja mitä ihania uutisia sainkaan lukea: Paljon onnea pienestä prinsessasta koko perheelle :heart: , toivottavasti pikkuinen pääsee pian kotiin!

Hugis
 
Täälläkin on jäänyt tälle puolelle kirjoittelu, kun on aika mennyt loppuraskauden vaivojen kanssa tuskaillessa. Oman kivan lisänsä siihen antoi tuon todella touhukkaan esikoisen hoitaminen.

Sisusta tuli isoveli 29.6 kun meille syntyi toinen poika rv 39+4. Painoa uudella tulokkaalla oli 4020g ja pituutta 49 cm. Kyllä ponnistellessa tunsi, että oli yli puoli kiloa isompi kuin Sisu aikoinaan. :D Synnytys oli tällä kertaa nopea ja aika rajukin, mutta lopputulos oli sitten maailman ihanin. Nyt opetellaan elämään kahden lapsen perheenä. Jonkinmoista uhmaa ja uudesta elämäntilanteesta johtuvaa tyhmäilyä on kyllä ilmassa Sisulla. Nyt on tosin alkanut enemmän "hoitamaan" vauvaa ja paijaa ja pusuttelee. Jos vauva itkee menee isoveikka heti vauvaa lohduttamaan. :heart:

Sisulla on myös tutti edelleen unilla käytössä. Ei sitä nyt tähän vauvan kanssa samaan syssyyn viitsitty alkaa ottaa pois. Katsotaan sit syksyllä.

Ihan viime aikoina on alkanut tulla ihan hirveästi sanoja ja puhe kehittyy huimaa vauhtia. Myös kiipeily ja kaikenlainen mönkiminen ja kömpiminen on nyt ihan in. Todella nopeaa on tuo kehitys. Ei ole enää pieni meidän pieni, varsinkin nyt kun on vauva vertailukohtana.

Mukavaa kesää kaikille vanhoille tutuille täällä!

Barbapörrö, Sisu ja pikkuveli 3 viikkoa :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Moikka taas pitkästä aikaa :)

Täällä alko tänään 32.viikko jo! :heart:
Mihin ihmeeseen tää aika oikeen menee! Mullahan loppuu aika kesken!
Ukko lähtee tosiaan n.kk päästä muualle töihin ja tulee takasin la:n tienoilla. Niin sitä ennen pitäs laitella täällä kotona jutut valmiiks vauvaa varten :) Totesin nimittäin (ja en kaikki pysty ilman ukkoa tekemään, miesten hommia ;) ) etten pysty tuon esikoisen kanssa kauheesti tekemään kaikkee... Eilen laitoin vauvanvaatteita taas kaappiin ja koko ajan sais olla nostamassa poikaa pois ku se kiipes lipaston päälle että pääsis pudottamaan hyllyltä tavaroita alas :whistle:
Meillä tuo esikoinen on välissä melkosen vilkas tapaus :D

Täällä on alkanu olemaan sillon tällön semmosia sukkapuikko supistuksia vai miksikäs niitä nyt sanotaankaan... Niinku sukkapuikolla tuikittas jonnekki tuonne kohdunsuulle...
Pitää varmaan juua enemmän ja välttää suolasta ku sormus juuttuu kiinni ku turvottaa...

Neuvolassa kävin maanantaina ja siellä oli kaikki hyvin :)
Hb 132 niin ei tartte vieläkään alottaa rautalisää! Esikoisesta piti alottaa rv.29+ jotain.
Painoa tullu 7kg. 4kg vähemmän ku mitä esikoisesta samoilla viikoilla.
Raivotarjonnassa on neuvolantätin mukaan :)

Ens kuussa menen käymään pelkopolilla johtuen tuosta esikoisen synnytyksestä :( Jos siitä olis apua, uskon ja toivon ainaki et on.


paapelolle tsemppiä opiskeluihin :) Et sitten siihen kätilö hommaan lähteny ku siitä joskus puhuit?

Itun emolle onnea pikkukakkosen yritykseen :) Teillä on varmaan hassua tosiaan se puhe välissä ku puhuu sekasin kahta kieltä :D

Kiva alley että saitte hoitopaikan ja toivottavasti se myös osottautuu mukavaksi :)

Paljon Onnea hemarille vauvan syntymästä! :flower: Oliko sulla Siljasta mitään tommosta hepatoosia? Tulehan kertomaan synnytyskertomustakin jos jaksat ja kerkeet :)

Ja Barbapörröllekkin vielä onnittelut vauvan syntymästä vaikka toisaalla jo onnittelinkin :)


Meillä kans poika on oppinu mahottomasti uusia sanoja! Ei enää perässä pysy. Kaks sanasia lauseita sanoo kolmisen kappaletta vissiin, pitäskö niitä olla enemmän?
Muuten kyllä koko ajan tulee uusia sanoja... :)

Isojen poikien sängyssä kans nukutaan! :) Nukkumaan meno venyy sinne jonnekki kymmeneen mut kuhan tottuu tuohon täysin nukahtamaan ite niin sitten jos vähän aikastas... :)

Talvicci, Unski 1v9kk ja Torsti rv.31+0 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Juurikohan meillä täytyy jättää päikkärit pois? :confused:
Poika kukkuu puolille öin... Kiipee sängystä pois vaan leikkimään ja juoksentelemaan ympäriinsä. Ei oikein ole väsyneen näkönen :headwall: Aamulla herätään siinä kaheksan maissa yleensä...
Päikkäreille on menny yleensä klo13-14 ja on nukkunu suunnilleen tunnin. Joskus 1½tuntia. Päikkäreille menokaan ei aina niin vaan onnistu mut helpommin nukahtaa ku illalla...
Öitä meillä ei vieläkään nukuta heräämättä...

Olisko tää vaan ohimenevää... Äiti kyllä kaipais noita päikkäreitä :whistle:

Miten teillä muilla nukutaan?


Talvicci, Unski ja Torsti rv.31+6 :heart:
 
Talvicci: Täällä myös nukahtaminen vaikeaa. Kuuluu kai ikävaiheeseen 21 kuukautta. Kohta Niia on höpöttänyt tunnin sängyssä kun pitäisi päiväunille alkaa... Illalla tunti on aika normaali aika minkä tarvitsee nukahtamiseen. Nukahtaa siis vieläkin itekseen eikä tuu pois sängystä, mutta touhuu ja höpöttelee siellä päivän tapahtumia :)
 
Heippa täältäkin pitkästä aikaa!!:wave:

Onnea kaikille vauvansa saaneille ja tsemppiä odottaville! Niin ne vaan meidän naperot kasvaa kovaa vauhtia. kohta saa alkaa suunnittelemaan 2v. synttäreitä! :O

Täälläkin on alettu toiveilemaan kakkosta. renkaan heivasin muutama viikko sitten ja toivotaan että pian tärppäis. Ihan "tulee jos on tullakseen" meiningillä kuitenkin mennään..

Täällä on aika rauhallinen ja iloinen neiti luonteeltaan. Mutta kyllä niitä kiukunpuuskiakin on alkanut tulemaan ja heittäytyy kyllä maahan kiljumaan jos ei mene asiat niin kuin neiti haluaa :) Muumit on nyt IN ja aina vaan haluaisi katsoa muumeja dvd:ltä. Ulkonakin tyttö viihtyisi vaikka koko päivän. Todella hyvä on keskittymään ja jaksaa aika pitkäänkin esim seurata muumeja tai tehdä palapeliä, piirtää jne.
Kova papupatakin on tytöstä tullut ja koko ajan täytyy toistella sanoja ja paljon tulee jo 2-3 sanan lauseita. Aina ei vaan saa lauseista selvää :D

Tutti me heivattiin jo kevättalvella ku tuntu just sopivalta hetkeltä silloin. Pari iltaa kitisi sitä, mutta sitten unohtui. Yhdessä kerättiin tutit pussiin ja heitettiin harakoille :D

Isompaan sänkyyn siirryttiin maaliskuussa kun ei vaan suostunut enää nukkumaan pinniksessä. Alussa se kyllä oli sitä ramppaamista et piti viedä mooonta kertaa takas sänkyyn.
Nukkumisesta sen verran,että meillä on silloin tällöin jääny päikkärit pois. Ei vaan nukahda päivällä millään jos ei ole tarpeeksi ollut touhua aamupäivällä. Mut sit illalla on kyllä niin väsy ja menee jo yliväsyneen puolelle ja nukkumaan meno onkin sit aika temppuilua! Et kyllä vielä ne päikkärit useimmiten tarvii. Harvemmin vaan kotona nukkuu, hoidossa nukkuu aina. Meillä mennään nukkumaan n.20-21 ja hoitoaamuina on usein herätys 6.15. Mut vapaapäivinä nukutaan 7-8 asti. Tosin nyt on taas vapaallakin heränny 6 maissa...|O
 
Viimeksi muokattu:
Täytyy tulla tänne hehkuttamaan meidän edistystä, Niia on nyt täysin päiväkuiva :) Käydään potalle tekemässä kaikki hädät. Unilla pidetään vaippaa, mutta en usko että tarvitsisi päikkäreillekään enää. On kyllä ihanaa ettei vaippoja tarvitse enää käyttää/ostaa niin usein.

Meillä on nyt kesänaikana alkanut oikea uhmaikä. Tuo kiukuttelu on muuttunut selkeästi uhmaksi, huonona päivänä kaikkeen vastataan topakasti Ei,Ei! :) ja välillä on omat hermot koetuksella kun tyttö selvästi tekee niin kuin ei saisi tehdä ja kiukuttelee kun kielletään.

Maanantaina alkaa päiväkoti ja innolla odotan miten tyttö sopeutuu sinne. On jotenkin paljon kivempaa viedä tyttö päiväkotiin, kun tietää että kaikki on siellä paljon suunnitellumpaa ja sinne pitää itsekkin valmistautua erilailla. Ison kasan raivasin vaatteita pois vaatekaapista ja uusia isompia tilalle. Ulkovaatteet täytyy vielä käydä läpi syksyä varten. Selvästi huomaa vaatteitsa että Niialla on jalat venähtäny nyt kesällä. Paidoista ei tarvinnut laittaa pois niin paljon, mutta housuja sitäkin enemmän. Nyt on sekä paidat että housut 92cm, 86cm housut ei olleetkaan kuin kevään kunnolla käytössä, kun 86cm paitoja on pidetty vajaa vuosi.
 
BiBa
Sano muuta! Kohta juhlitaan jo 2v synttäreitä... :D

Oon tässä ite pähkäilly et miten tuolle pojalle järjestäis ne synttärikemut :confused:
Muutaman "kaverin" haluaisin kuttua niin oon miettiny pitäskö nuo synttärit piettää etukäteen ennen ku vauva on syntyny?
Toisekseen jos oon yhtä väsyny synnytyksen jälkeen ku esikoisesta niin en kyllä jaksa mitään synttäreitä alkaa järjestämään... Eka kaks viikkoa hikiki valu koko ajan vaikka ei mitään tehny :whistle:

Ku mulla on la 23.9 ja jos menee 2vkoakin vaikka yli vauva syntys joskus 7.10 niin siitä ei ole kauaa pojan synttäreihin, riippuen pitääkö ne edeltävänä vai vasta varsinaisen synttäripäivän (17.10) jälkeen joka osuu tällä kertaa maanantaille...

Olipa sekavasti selitetty :D Sitten tässä on vielä seki ku ukko lähtee muualle töihin ja näillä näkymin tulee kotiin la:n aikoihin... Tai sitten on siellä niin kauan ku vaan uskaltaa olla...
Hankalaa... Ei onneks lähe ku 200km päähän mut sieltä pitäs sitten päästä lähtemään ku tulee lähtö synnärille...


Syksyksi pitäs täälläki kattella vaatteita pojalle...
Bodyt saa laittaa kaikki oottamaan vauvaa ku niitä ei meillä enää käytetä ku potalla käydään... Paitoja pitäski hommata tilalle... Ja niitä pitkiä kalsareita kans. Housuja taitaa olla mut jotain hupparia tai neuletakkia varmaan pitää kattella...

Ja syksyksi haalari pitäs kans hommata... Onko kaikki hommannu erikseen sadevaatteet ja sitten semmosen välikausihaalarin?
Ku kattelin tuossa yhestä nettikaupasta ku siellä oli tosi kivan näkösiä välikausihaalareita joissa oli se vesijuttu jotain 5000mm niin ei kai siihen tarttis enää sadevaatteita vetää päälle...?

Alkutalven varmaan saattas mennä viime talvena ostettu haalari. 86cm kokonen se on mut aika reilunkokonen musta. Muuten meillä on käytössä 92cm kokoset vaatteet. Joitakin 86cm kokosia on kans vielä käytössä.

Hirvittävän hintasia nuo lasten haalarit kyllä, ei voi muuta sanoa... :D


Niin joo noista päikkäreistä vielä... Poika ei nukkunu eilen ollenkaan päikkäreitä!
Ei ollu kyllä sen kärtympikään kai. Hampaan pesun jälkeen (joka on meillä edelleen välissä tappelua ku haluais vaan syyä sitä harjaa ja hammastahnaa :LOL: ) köllötteli jonkun aikaa olkkarissa isänsä sylissä ja sitten totes et pupu, tutti ja nukkumaan... Painu sitten omaan sänkyynsä nukkumaan puoli10 maissa :)

Tänäänkään ei ole päikkäreitä nukkunu muuta ku ehkä 5min autossa ku tultiin synttärikemuista.
Ja ei tuo kärtynny ole...

Mut nyt pitää alkaa rakentamaan junarataa pojan kanssa...


Talvicci, Unski ja Torsti rv.32+1 :heart:
 
En oo aikoihin muistanu käyä ja näin on näköjään muillakin... Kerron nyt kuitenki että täälläkin on jakauduttu :D

Meille syntyi siis perjantaina 23.9 klo.22.26 täsmällinen pikkumies :heart:
Raskausviikkoja kerty 40+0, tuli tuo synnytys vähän yllätyksenä ku ylihän tän piti mennä! :D
Painoa 4080g ja pituutta 53,5cm. Nla:ssa ja synnärilläki vielä yks kätilö arveli et normaalikokonen, jotain 3,5kg, pikkusen pienempi ku esikoinen (3,8kg) niin tuli yllätyksenä et oliki noinki iso... :D

Isoveli ollu aika ihmeissään, hieman mustasukkasuutta taitaa ilmassa vain jo olla ku pikkuveli on joutunu puremisen kohteeksikin kahdesti :( Hieman meinaa isoveli olla kovakouranen otteissaan kun ei ymmärrä omia voimiansa. Välissä taas halailee ja tuo pupua vauvalle...

Synnytys meni hyvin peloista huolimatta. Kiitos ihanien kätilöiden :)

Talvicci ja "Torsti" 5pvä :heart:
 
Viimeksi muokattu:
TALVIKILLE paljon paljon onnea!!!

teilläkin tulee tulevaisuudessa synttärit pojille melkein samoihin aikoihin!
mun tytöillä on väliä 6vk niin kyllä menee yhteisiks synttäreiksi ainakin ekat vuodet ennen kuin tulee "omia"kavereita.

on tämä palsta hiljentynnyt ihan kokonaan. olisi kiva "kuulla" muistakin kuulumisia näin 2-vuotis lokakuun kunniaksi. miten meinaatte juhlia??

ei tässä muuta solmu& tytsyt
 
Täällä ollaan :D

Paljon onnea Talvicille toisesta pikku prinssistä! <3

Meillä on ollu kiireitä sairastelun ja uniongelmien kanssa. Voimat alkaa olla vähissä kun nyt kuukauteen ei olla saatu kunnon yöunia. Niia ei uskalla/malta nukahtaa ja nukkuu levottomasti. Vain äiti kelpaa lohduttajaksi ja nukuttajaksi. Nyt tosin alkaa näyttää siltä että unet paranee. Parina yönä on huudellut vain kerran sängystä ja tänään kun oli vapaapäivällä isin kanssa heräsi vasta 9 jälkeen ja veteli päiväuniakin 2,5h :) Vielä viikonlloppuna herättiin siihen kun tyttö itkuisena huutaa äitiä 6-7 välissä.

Oltiin tosiaan kaikki pari viikkoa flunssassa ja Niialla oli 2 silmätulehdusta ja 1 korvatulehdus, mihin lopetettiin lääkkeet eilen. Kyllähän tuokin osaltaan vaikuttaa uniin, mutta ei ole aiemmin vaikuttanut noin paljon. Kuulemma viimeinen eroahdistuskin on 2-vuotiaana.

Meillä juhlitaan synttäreitä joskus kuukauden päästä ja kutsutaan taas aika paljon ihmisiä, mutta kehotetaan olla ostamatta lahjoja. Näin voi kutsua näitä lapsellisia naapureitakin täältä uudelta paikkakunnalta ja niia saa leikkikavereita.

Joko kaikilla jutellaan paljon? Meillä asuu pieni papu-pata mikä ei ole hetkeäkään hiljaa hereillä ollessaan :) laulaa tuiki, tuiki tähtönen, jänis istuu maassa, hämä hämä häkki, muura muurahainen, autolla ajetaan varo varovasti, leipuri hiiva... kuulemma päiväkodissa yksi ryhmän kolmesta ääneen laulavasta lapsesta. Muut ei siis uskalla laulaa lauluhetkissä ollenkaan. Ollaan myös saatu palautetta siitä että tyttöä pitää komentaa syömään kun höpöttäisi niin paljon ettei syömisestä tule mitään. On päässyt myös harjoittelemaan rauhoittumista/keskittymistä isompien lasten kanssa :)
 
Moikka!

Mäkin kirjoitan nyt tosi tosi pitkästä aikaa. Ei meinanneet edes tunnarit enää muistua mieleen;) Varmaan kirjoittelu jäänyt osaksi siksikin, että nyt lähes 2-vuotiaan kanssa arki rullaa ihan hyvin, ei ole niin enää mitään, mitä mietityttää, toisin kuin aluksi. Mutta nyt ryhmän 2v synttäreiden kunniaksi olisi kyllä kiva kuulla porukan kuulumisia:)

Onnea muuten tosi paljon Talvicci!

Meidän Nella alkaa olla jo tosi ison tytön oloinen. Hän on lisäksi varsin vilkas:) Juoksee ja touhottaa koko ajan ja puhuu paljon. Meidän ongelmakohta eli syöminen on sekin jo pitkään ollut kunnossa, Nella oppi 1,5 vuoden iässä syömään itse ja nyt syö haarukallakin hienosti sekä juo lasista. Tämä on ollut iso helpotus meille.

Toinen iso juttu on ollut se, että tyttö osaa käydä aamuisin potalla. Vaippa on lähes aina yön jäljiltä kuiva ja pissa tulee pottaan:) Muina aikoina ei vielä suju mutta nyt selvästi alkaa tunnistaa hädän, vaikkakin potalle ei ehditä. Luotan siihen että ihan pian sujuu. Ja sairastelu on tämän vuoden puolella helpottanut, Nella on vain kerran ollut kipeänä. Nyt jotenkin tuntuu, että stressi alkaa helpottaa. Viime syksynä oltiin sairastelukierteen kanssa aika uupuneita. Nella on ollut jo yli vuoden päiväkodissa ja sopeutunut sinne tosi hienosti:)

Laittakaapa muutkin kuulumisia mikäli vielä joskus vilkaisette palstaa!
 

Yhteistyössä