Lokakuun Lutuset 2014 *Maaliskuussa*

Hei, miten olette helpottaneet pahoinvointianne? Onko niistä pahoinvointirannekkeista hyötyä?

Tässä nyt jotenkin olisi hyvät neuvot kalliit, kun aamut menee näköjään vessan lattialla ja esikoinen pyörisi jaloissa. Kylläpäs aika on kullannut muistot, kun ei yhtään muista sen olleen tälläistä esikoisen aikana.
 
JoJoha: mä pistin eilen rannekkeet heti aamusta ja jätin yöksikin ja täytyy sanoa, että eilen oli oikeasti hyvä päivä pahoinvoinnin suhteen. Enkä oikeasti ehtinyt syödä edes "koko ajan", niin kuin olen normisti tehnyt. En tiedä auttoiko ne vai onko pahoinvointi helpottamassa viikkojen takia. No, en uskalla kyllä poiskaan nyt ottaa :LOL:

(.): meillä on tehty isoin hankinta vauvaa varten, liian ajoissa joo, mutta olen stressannut asiaa niin paljon, että mies oli sitä mieltä et hoidetaan asia pois stressilistalta. Eli ostimme tila-auton ja mä olen niin fiiliksissä. Se on niin hieno ja nyt ei tarvi miettiä miten kaikki mahdutaan samaan autoon. Toivotaan nyt ettei mennyt monta kymmentä tuhannatta euroa ihan hukkaan eli että tulemme tarvitsemaan tilaa oikeasti...Mutta järkeilimme, että vaikka jotain kävisi eikä meille vauvaa suotaisi niin eipä tuo lisätila/lisäpenkit hukkaankaan mene.
 
Hei kaikki!

Olen usean viikon ajan lukenut teidän kuulumisia, nyt vasta saan aikaiseksi itsekin kirjoittaa tänne. Voisin siis liittyä joukkoonne! Minä olen kahden lapsen äiti, kolmatta odotellaan. Syksyllä sain keskenmenon ja nyt toivotaan kovasti että kaikki menee hyvin. Olen käynyt ultrassa jo kahdesti, viikkoja minulla on nyt jotain 8+ jotakin, varmaksi en tiedä. Ekassa ultrassa näkyi vain ruskuaispussi, toisessa näkyi 1,2 cm sikiö jonka sydän jyskytti kovasti.
Laskettu aika joskus lokakuun puolen välin maissa..
Pahoinvointi täälläkin välillä aika rajua ja vie voimia ihan kamalasti. Toivotaan että helpottaa pian. Kevättä odotan ja aurinkoa, tsemppiä kaikille odotukseen!
 
Huomenta vaan kaikille ja kiito uudesta pinosta Addoballe!

Eilen oli ensimmäinen neuvola ja kaikki meni hyvin! Hirveesti sain taas lippulappusia mukaan, mutta alle tunnin ajalla selvittiin :D Painoa oli tullut jo +3kiloo, joten ne hampurilaiset sais nyt ihan oikeesti unohtaa! Mä kysyin myös neukkutädiltä voisko se kokeilla kuunnella sydänääniä ja kun lupasin, etten panikoi vaikka ei saatais kuuluviin, niin suostui. Kauan niitä metsästettiin ja juuri kerkes täti tokasta, että Siinä, ni johan se jo luiskahti alta pois :LOL: Eli komeat 2 sek. kerkesin kuulla :heart: No lueskelin esikoisen odotuksen neuvolakorttia ja silloin mulla on näköjään ollut istukka etuseinämässä ja olenkin ymmärtänyt tämän vaikuttavan sykkeiden kuulumiseen varhaisilla viikoilla. Joku paremmin tietävä ehkä osaa kertoa tästä?

LA siirtyi syyskuun puolelle, 29.9, mutta itse pidän tuon 1.10 vielä, koska kumminkin tiedän milloin ovulaatio on ollut. Ultrassahan se tarkka päivä sitten selviää :)
Niin, se nt-ultra aika tulee mulle postissa, sitä venataan nyt sitten kun kuuta nousevaa :headwall: Se ois sitten ihan oikeesti ensimmäinen konkreettinen juttu, että sieltä ihan tosi on se vauva tulossa!

Munhan ei pitänyt mitään hankintoja tehdä ennen tuota ekaa ultraa, mutta eilen lomapäivän kunniaks tuli kierreltyä vähän kirppareita ja vastaan tuli Eisbärchenin kaukalopussi unisex-värillä 13 eurolla, joten pakkohan se oli ostaa pois! Niin ja ekat mammahousutkin lähti matkaan.

Anteeksi omanapainen kirjoitus, lueskelen teidän muiden jutut vielä tänään :heart:

Ihanaa tiistaita kaikille!

dolly 9+6
 
Kiitokset Addoballe pinosta, multa voisi ottaa vielä tuon LA 9.10 pois, oikea onkin myös listassa ja nteeksi kun mun päivitykset ei ole punaisella, ei onnistu kännyn kautta :(

Ihania neuvola ja ultrakuulumisia taas kaikilla, onnittelut niistä <3

Siitepölyallergiasta joku puhui... Täällä kärsitään myös siitä :( Muistaakseni edellisessä raskaudessa ei kuitenkaan ollut niin pahoja oireita etteikö olisi joten kuten pärjännyt, toivotaan että menee samoin.

Täällä malttamattomana yritän olla hankkimatta mitään vielä :/
Yhdet mammafarkut oli pakko hankkia kun omat kiristää niin paljon, eteenkin iltaisin.
Vaunuja ollaan fiilistelty kun nekin "pitää" ostaa uudestaan. Esikoisen omat laitettiin aikoja sitten kiertoon kun ajateltiin ettei muita tule.
Vahva ehdokas on Bugaboot. Meillä oli esikoisellakin ja olivat super näppärät ja kevyet :)
Onko muut vielä vaunuja "uskaltanut" miettiä?
 
ChocolateBox: mä olen vaunuja miettinyt paljon, kun nekin melkein pakko olla tuplat, kun kuopus silloin vasta 1v9kk. Mulle tärkein ominaisuus on, että saan kaukalon kiinni niihin helposti. Meillä on aina (aikaisemmat) vauvat rakastaneet olla turvakaukalossa ja nukahtaneet siihen heti, kun auto käynnistyy. En tietty raaski herättää, jos menee esim kauppaan, joten pakko olla tuplat mihin saa turvakaukalon kiinni. Vaihtoehtona on nyt Bubbleride indie twin ja Baby Jogger City Select Double, joista mies haluaisi ensimmäiset ja mä toiset ;-) Toinen hankinta minkä olen varannut valmiiksi niin kaverilta kaukalo Tripp Trappiin, se oli ihan korvaamaton kuopuksen kohdalla. Siinä hengaili päivät ja tarkkaili maailmaa. Meillä on pieniä koiria, jotka rakastavat nuolla, joten en sitteriä käyttänyt käytännössä yhtään, kun tuo korvasi sen. Oli ihana kun vauva oli samassa tasossa muiden kanssa mm ruokapöydässä. Omamme myin pois, kun ei näitä lapsia pitänyt tulla lisää mutta kaveri ihastui sellaiseen kun näki meidän, osti itselleen ja he eivät tuossa vaiheessa enää tarvitse joten se on meille varattu.
 
Päivittelen tänään taas jossain välissä. :)

Siitepöly allergiaa löytyy täöltä myös, tosin viime keväänä ei ilmaantunu oireita ollenkaan joten nyt ootan jännityksellä tuleeko nytkään.

Vaunuista, mä oon kyl mietiskelly asiaa tosin en ole päätyny vielä mihinkään ja haluan miehen kans puhua asiasta... mutta jos tuplat joutuu hankkimaan niin ehdottomasti kaksi kerroksiset kun ei meidän ovesta mahdu viereikkäiset tuplat sisälle. Säilytän vaunuja siis sisällä kun pysyy parempana. :)

(.) Ilmaantu yön aikana jonkulaisia vatsa kramppeja, nytki kramppaa välillä aina... joutuu pysähtymään ja istumaan tai pahimmassa tapauksessa makaamaan et menee ohi. :/ ei kivoja.... muistaakseni näitä oli ton ekanki kans...

Addoda & SnadiKakkonen 9+3
 
Mä en ole vaunuja vielä paljoa miettinyt, ihan vähän silmäillyt kyllä kun on aika tarkat kriteerit niide(kin) suhteen. :) Mutta enemmän olen jo huolannut kaukaloa! Haluaisin tämän Britax DualFixn, mutta vain jos siihen muka oikeasti voi pistää kokonsakin puolesta jopa nelivuotiaan. Mietin vain että pystyykö tuota muka oikeasti muokkaamaan niin, että mahtuisi 2-3 v lapsi siihen... :confused: Vähän epäilyttää.
 
Viimeksi muokattu:
voihan *kirosana*. Tänäänkään ei neuvolatäti oo paikalla puhelin aikaan.
No onneks kuulemma ton nt-ultran voi varata ilman neuvolakäyntiä, joten sinne kohta soittamaan.
Minäkin oon tuota sänkyasiaa miettiny ja siinä ennenkaikkea sitä kun snaotaan, että alkuun vauva nukkuu paremmin kun on pieni tila kun pienessä turvallisessä yksiössähän se masussakin on. Ajattelin siis laittaa äippäpaukkauslaatikon pinnikseen, yritetään kuitenkin mahdolliman vähällä vieressä nukkumisella selvitä ja pinniksen hankinta kuitenkin on edessä. Köyhä kun on niin ei oo vara vuokrailla :D . Sänky tulee sit meidän sängyn viereen ja sängynjalkoihin ostetaan ne kumijutskat ettei tarvii kun vähän sormella tökkiä niin sänky heijaa.

Vaunut on tiedossa mitkä haluttais jos vaan siinä vaiheessa on lakattu köyhtymästä :D Iski vaan nyt toi rade enkä kuolemaniksikaan muista niiden merkkiä :D
 
  • Tykkää
Reactions: SalVe
Heippa "syyskuisista" :wave: lueskelen tätä pinoa myös joka päivä koska LA on 30.9 ja todennäköisesti synnytys hyvinkin monen kanssa tästä pinosta ihan samaan aikaan :D

Dolly04 halusin sanoa että mäkin vuokraan tuon vaavisängyn, jo edellisessä raskaudessa jäin vähän harmittelemaan kun sitä en silloin hankkinut (oli jo pinnasänky esikolta) mutta nyt ihan varmasti vuokraan. On se vaan kiva tosiaan kun se vauva on "korkeammalla" ja sitä sänkyä voi sitten siirrellä sen mukaan missä itse menee. Ihan oikeasti siirrettiin sitä pinnasänkyä (jossa muuten oli renkaat) kun kuopus oli vastasyntynyt mutta ison sängyn siirtely ei kuitenkaan ole ihan helppoa :D Päivät kuitenkin menee pääosin muualla kuin makkarissa eikä meillä esim keittiössä ole mitään paikkaa mihin vauvan (joka ei istu) voi laittaa sylin lisäksi. Kaksi isompaa lasta kuitenkin tarvii esim. ruokaa ja muutakin hoitamista niin tarvitsen käsiäni :D

Pinnasänky pistettiin silloin eteenpäin ja nyt en edes moista aio ostaa ennenkuin vaavisänky pitää palauttaa, menee siis jonnekin ensi vuoden puolelle.

C & 10+0
 
Viimeksi muokattu:
Oletteko joutuneet olemaan poissa töistä pahoinvoinnin takia? En missään nimessä haluaisi raskauden paljastuvat vielä tässä vaiheessa, vaan haluaisin kertoa työnantajalle asiasta niin myöhään kuin mahdollista.

Nyt pahoinvointi on mennyt vain pahempaan suuntaan, vaikka en olekaan joutunut töissä oksentelemaan. Siitä huolimatta täytyy skarpata jatkuvasti ihan vain pystyssä pysyäkseen. Töiden etenemisestä tai normaalista työtehosta on turha puhuakaan...

Oletteko olleet pahoinvoinnin takia pois töistä? Jos olette, niin miten olette salanneet syyntyönantajalta? Onko jotakin muita vinkkejä, miten helpottaa tilannetta?
 
ja heti vastaan seuraavallekin kun tätä aikaa on vähän liikaakin..

AnnaSeptember olisin tehnyt mitä vaan ettei olisi tarvinut jäädä saikulle töistä koska en vaan halunnut kertoa syytä. Nyt kuitenkin reilu 3vk takana saikkua ja pari vk edessä. Eka saikkupätkä tuli diagnoosilla vomitus&nausea eli siitä ei voinut vielä päätellä mistä syystä oksettaa, toiseen tuli sitten suoraan hypermesis gravidarum eli jos yhtään tietää niin tajuaa kyllä heti. Pistin suljettuun kuoreen ja mies vei suoraan toimistoon sen, ei mennyt osastoni kautta. Toki multa on kysytty että miksi olet pois kun soitin että jään saikulle, sanoin että ei pysy ruoka eikä juoma sisällä joten en ole työkunnossa. Seuraavaksi kysyi sitten ihmeissään että mistä sellainen voisi johtua niin totesin vaan etten oikeastaan halua nyt puhua siitä ja että pakko mennä nyt maate. Siinähän miettivät, voisihan se olla joku sairauskin.. Ekan saikkupätkän (oli viikko) sanoin osastolle vaan että olen kipeä, jäin siihen käsitykseen että ihmiset ajattelivat minulla olevan sikainfluenssa kun se oli kovasti lehdissä silloin :D

Eli siis saikkua voi pistää myös pahoinvoinnin takia ainakin lyhyeksi aikaa ja jos sun ei tarvi sitä saikkulappua esitellä niin pistä suoraan palkkikseen.

Ainoa helpotus mikä mulla missään raskaudessa on ollut on aika. :(

Täällä kuitenkin pahoinvoinnista paljon tietoa ja mahdollisia helpotuskeinoja: Lopu jo!
 
Viimeksi muokattu:
Carioca Kiitos kun vastasit, mähän tosiaan tajusin viestisi luettuani, että eihän me tosiaan sitä pinnistä tarvita ennenkun vasta joskus ensi vuoden puolella! Mä ensin nimittäin mietin, että pinnis JA vaavisänky, mutta ihan turhaanhan ne on samaan aikaan viemässä tilaa! :D

Kaikille pahoinvoiville en voi muuta sanoa, kun tsemppiä ihan hirveesti!! Kuulostaa kamalalta voida pahoin monta viikkoa ja olla samalla ihan toimintakyvytön.. Täällä kun tämä raskaus toistaa ensimmäistä, enkä ole voinut pahoin missään vaiheessa.
 
Aaaaah, mä sitten aloin tässä töiden ohella surffailemaan niitä vaunuja (teidän vika! :D) ja nyt mä rakastuin! :heart: ABC Design Cobra (Graniitti) Noi vaikuttais (videon mukaan) menevän niin pieneen tilaan, ettei välttämättä tarvittais matkarattaita lainkaan. :)

Tähtitomu: Meitä myös tuo jatkuva köyhtyminen on aika yleinen vaiva, mutta onneksi osataan myös tyytyä siihen mitä saadaan. No pinnasänkyä ei osteta vaan mies haluaa hänen isänsä ja myös mummunsa vanhan sängyn. Se saa vain uuden maalipinnan. Ja varmasti paljon muutakin tulee käytettynä, mutta myös jotain uutena. :)

Grill & Täplä 8+6
 
Grill, Meillekin tulee suurinosa varmasti käytettynä, mutta esim. turvakaukalo on sellanen jota en käytettynä osta. Ellei sit satu löytymään joltan tutulta ja tietää ettei varmasti ole kolaroitu.

Olikos tuolla eka sivulla meidän ultraan meno päiviä? jos oli niin mulle voi sinne laittaa nt-ultran 27.3 sen sentään sian varattua eikä siellä edes ruuhkaa ollu, oli oikein vara valita millon haluaa mennä.
 
Addodalta piti jo tuolla edellisen lopussa kysyä, että mihin aikaan siellä esikoinen käy nukkumaan? :) meillä käy siinä 20-20.30 välillä ja vielä viime viikolla nukkui aamuisin kahdeksaan. Nyt herää seitsemältä... Yöt onneksi nukkuu pääasiassa heräilemättä. Pari kertaa yössä on tutti hukassa tai peitto huonosti, jolloin tarvii apua. Ehkä kerran viikkoon on huono yö ja herättelee paljon. Ja sen kyllä omassa olossa huomaa!

Hankintoja ei tehdä ennen rakenneultraa. Sama esikoisen kanssa. Kaikki hankinnat tehtiin joskus reilusti yli rv 30 :D muuten ei hankintoja tarvi tehdäkkään kuin pinnasänky (esikoinen varmasti nukkuu omassaan vielä kuukausia) ja tuplarattaat. Tietty tutit ja uudet tuttipullontutit. Vaatteita on läjäpäin, eikä olla ehditty vielä hävittää turvakaukaloakaan :)

Nt-ultra meillä on jo ensi viikolla! Tosin vasta perjantaina. Jos siellä on kaikki hyvin, alan ehkä pikkuhiljaa uskomaan, että meille tosiaan saattaa tulla vauva :)

Minäkään en muuten pysty kännykällä käyttämään värejä tai oikein muitakaan "erikoisjuttuja".

Tsempit pahoinvoinnista kärsiville! Mulla on molemmissa raskauksissa kestänyt viikon verran, mutta oksentamaan en ole joutunut. Nälkäisenä pahoinvointi iskee helposti edelleen, joten jatkuvasti jotain pientä purtavaa, ettei vatsa pääse tyhjäksi. Aina ei edes tee mieli syödä, jos ehtii alkaa tehdä pahaa, mutta kunhan saa jotain kurkusta alas, olokin helpottaa heti :)

Pihla 10+0
 
Pahoinvoinnin suhteen en ole juurikaan helpottavia tekijöitä löytänyt. Usein syöminen on pahoinvoinnin kannalta aika sama - puglitaan kuitenkin kaikki pihalle.. jotenkin alitajunta alkaa hakata sellaista infoa, että helpompi yrittää puglia tyhjällä mahalla. Tämä on ollut todella hirveää, ja mietityttänyt useaan otteeseen "miksi ihmiset tekevät tätä (=raskautuvat) useammin kuin kerran?!" - fyysisesti ainakin olleet elämäni pisimmät ja haastavimmat viikot tähän asti. Ainakin uni maistuu, voisin nukkua varmasti sinne lokakuuhun asti. 1. kerta kun on kyseessä, ei mihinkään ollut todellakaan osannut varautua.

Neuvolassa lohdutettiin, että ainakin olet raskaana ja muutaman viikon sisällä helpottaa, ja sitten tuo odottaminen on ihan kivaa aikaa. Toivon todella että terveydenhoitaja olisi oikeassa..

Rannekkeista, jotka olin hommannut matkapahoinvoinnin varalle aikaa sitten, on ollut varmaan vähän hyötyä, mutta niiden pitäminen on alkanut sattua ranteisiin, joten en halua pitää niitä kauaa.

Työskentelen kotoa käsin, joten pahoinvointi on lähinnä vaikeuttanut sitä että yleensä jaksan tehdä töitä/ en alkaisi puglimaan kesken puhelinpalavereita..
 
Tällänen nopea ON -päivitys.
Mä menin tänään tekemään raskaustestiliuskan, kun oli vielä kaapin perukoille yksi jäänyt. Sain todella haalean viivan. Tää tais nyt olla tässä. Tosi surkee mieli :( torstaina ultra, miten jaksan muka odottaa vielä 2 päivää ennenkun saan lopullisen tuomion.
 

Yhteistyössä