"Lokakuun lutuset 2014"

Meillä on isosiskon vanha besafen izi combi odottamassa ja siskollakin on saman merkkinen penkki.
Tänään toinen käynti osteopaatilla, kehui miten hyvin jumit on lähtenyt tytöstä ja ne tärinät on melkein loppunut! Toivottavasti tästä kerrasta tulisi apua risasiin öihin..
Ensi viikolla on eeg, vähän jännittää. Tai ei tutkimus vaan lähinnä tulokset.
 
malttamaton olen myös katsellut noita kääntyviä ja sehän olisi ihan älyttömän kätevä, mutta ne tuntuvat olevan hintaluokassa >500e ja itselle tuntuisi ehkä se 300e maksimi. Mutta tietysti turvallisuushan on näissä pääasia. Meillä tuo nykyinen turvakaukalo on vaan 10kg asti ja taitaa typykkä kolkutella kohta jo tuota 10kg rajaa. Itse olen katsellut Cybex Pallas -turvaistuimia ja sitten yksi halvempi vaihtoehto, josta löysin muutamassa blogikirjoituksessa kehuja oli Caretero Scope -istuin. Mutta tosiaan, pää on niin pyörällä että tuntuu ettei osaa mitään päätöstä tehdä :D

ninni Ymmärrettävästikin jännittää, toivotaan että olisi tosiaan väärä hälytys
 
Viimeksi muokattu:
Kuoppainen on ollut teillä ninni alkumatka pikkuisen kanssa. Hyvä tietysti että tutkitaan perusteellisesti. Tynnyrillisen positiivista energiaa lähetän teille!

Turvaistuinasioita en ole vielä ajatellutkaan! Missä vaiheessa yleensä kaukalosta siirrytään pois? Siis kilorajahan siinä on kai 13kg ainakin meidän kaukalossa, mutta missä iässä se nyt yleensä tulee? Heh, tulipas hölmö-ensikertalainen-fiilis :)

Huono äiti- linjalla jatkaakseni, kuinkakohan suuri synti olisi keittää sosetta pakastekasviksista? Kukkakaali on päässyt loppumaan ja tuli vaan mieleen että olisi niin paljon helpompaa ja nopeampaa keitellä pakastealtaasta lisää tavaraa. Vai onko juurikin niin että kun on pakaste niin sitä ei saisi enää kypsennyksen jälkeen uudelleen pakastaa?

Risaiset yöt jatkuu täälläkin.. Mutta ihanaa on nykyään tuo lapsen nukuttaminen! Aamupäikkäreille esim kun sänkyyn vein, niin pari-kolme minuuttia siellä jutteli itsekseen välillä vähän haukotellen ja sitten siirtyi unten maille. Oven toisella puolen melkein kyyneleitä saa valuttaa liikutuksesta :) Iltaisin sama kaava ja nykyään usein vaunuihinkin nukuttaa itse itsensä unilaulua laulamalla. Näin ei todellakaan ole ollut aina, enemmänkin taitaa olla pitkään tehdyn työn tulosta. Joka tapauksessa, IHANAA.

Pitäisi varmaan alkaa jo pakkailemaan pääsiäisreissua varten, tuntuu että puoli omaisuutta saa ottaa mukaan.. Niin pieni mies mutta niin paljon pakattavaa! Tiedossa on myös ensimmäinen pitkä automatka (4 tuntia suuntaansa) ja vähän jännittää miten se sujuu. Turhaan en edes kuvittele että koko matkaa nukkuisi, luultavasti ainakin puolet ajasta on hereillä ja varmaan toinen meistä on sitten viihdytysvuorossa takapenkillä :)

Pituuksista vielä, missä iässä annetaan tuo aikuisiän kasvuennuste? Me ollaan miehen kanssa lyhyitä molemmat, 157 ja 171cm, joten eipä taida pojastakaan mitään kuuseen kurkottelijaa tulla.
 
Huono äiti- linjalla jatkaakseni, kuinkakohan suuri synti olisi keittää sosetta pakastekasviksista? Kukkakaali on päässyt loppumaan ja tuli vaan mieleen että olisi niin paljon helpompaa ja nopeampaa keitellä pakastealtaasta lisää tavaraa. Vai onko juurikin niin että kun on pakaste niin sitä ei saisi enää kypsennyksen jälkeen uudelleen pakastaa?
Samaa äskettäin mietin, ja kyselemällä ja googleilemalla ja järkeilemällä selvitin: se uudelleenpakastamiskielto koskee sulatettua tuotetta. Jos kiehutat kukkakaalin, voi sen kypsennetyn pakastaa uudelleen. Pakastekasviksistahan on vastikään ollut tutkimusuutisia, että vitamiinit ja ravintoaineet on niissä ihan kohdillaan. Yritin kotimaisia kasviksia katsella pakasteosastolta, mutta kun kukka/parsalaaleissa en löytänyt, niin lopulta ostin muistaakseni belgialaista pakastekukkakaalia. Pakastepusseista kannattaa vain lukea huolella, ettei tule ostaneeksi mitään maustettua ja suolattua versiota.
 
Kyllä mä ainakin olen keittänyt pakastekasviksia, soseuttanut ja pakastanut uusiksi.

Pituusennustannetaan annetaan 2v. neuvolassa. Meillä kaikki kyllä niin erimittaisia ettei uskoisi samoista geeneistä olevan. Tänään tytsyllä 6kk 2vkoa oli päällä sama kissahaalari virpomispäivän kunniaksi mikä poitsulla halloweenina pukuna 10kk iässä vaikka syntymäpituudessa eroa pojan hyväksi 6cm.
 
Neuvolasta terveisiä!
Hyvin ollaan kasvettu, vaikkakin päänympärys oli kasvanut vain 1 mm. Tosin mittaajakin taas vaihtui, et voi olla siitäkin, kyllä hatut on tulleet pieneks vauhdilla, et tuntuis ku ois enempi kasvanu =)
Siis 5kk neuvola, (tulee perjantaina tosin vasta 5kk täyteen) paino 7500g, pituus 66,3cm, pipo 41,4cm. Kauhea huuto piikeistä :( opiskelija laittoi rokotteet.

Olen minäkin pakastekasviksia laittanut soseisiin ja pakastanut sitten, mutta ne on tosiaan keitetty siinä välissä. Nyt en ole pakasteita käyttänyt vielä tämän vauvelin kanssa, mutta varmasti tulen käyttämään, maissia ainakin. Ovat nyt edullisempia käyttää talvella jotkin varmaan pakasteina.

ääh, kone tökkii, palailen myöhemmin...

Elli ja Linda
 
tervehdys pitkästä aikaa, täällä ollut hiljaiseloa netin suhteen. Oltiin viikko kanarialla ja tultiin viikonloppuna kotiin. Matka meni kaikinpuolin hyvin, tässä jo mietin miten tuo vaavi taas tottuu oman äidin ja lelukaaren tuijotteluun :) kun niin paljon ihmeellistä nähtävää oli viikon aikana. Toinen kerta lentokoneessa takana. Tuo Finnairilla oleva baby basket on kyllä ykkösjuttu. En tiedä onko muilla lentoyhtiöillä tällaista, mutta tämän saa seinään kiinni kunhan varaa eturivin paikat. Lennot meni ihan hyvin, paitsi paluulennon alkumatka meni vähän itkuksi kun iski samaan aikaan hirvittävä nälkä ja väsy ja nukkumatti ei meinannut tulla. Loppumatka menikin sitten nukkuessa. Vaunuissa oleilu sujuu nyt myös hereillä huomattavasti paremmin kuin ennen matkaa. Hotellihuoneessa oli kunnon pimennysverhot ja vauva nukkui tosi hyvin ja kun ennen reissua tyttö alkoi heräilemään jo kuuden-seiskan maissa niin reissussa posotteli jopa yli yhdeksään. Nyt sitten pimensin myös kotona huoneen ja jätin pois yövalon mikä normaalisti on päällä, nyt hyvät unet ovat jatkuneet myös kotona. Eli kannattaa kokeilla kunnon pimennystä.

Neuvolassa tänään mitat 7,32 kg 70,8 cm, eli täällä on toinen "hujoppi". Neuvolassa kun hoitaja alkoi aluksi antamaan rotarokotetta suuhun niin tyttö aloitti hätäisän itkuhuudon. Selvästikin alkoi vierastamaan hoitajaa. Onko teillä ollut jo vierastamista? Meillä on muutaman kerran miespuoleisia vähän vierastettu, mutta naiset ovat saaneet aina hymyjä, joten tämä oli ihan uutta.

Bosch kyllä noita pakastekasviksia saa pakastaa, kunhan kuumentaa hyvin. Mä oon kypsentänyt kaikki raa´at kasvikset soseita varten mikrossa pienessä vesitilkassa kuvun alla. Tulee tosi kätevästi ja vitamiinit säilyy kun ei tarvitse suuressa määrässä vettä keittää. Olen antanut kahdesti päivässä kiinteitä, oikeastaan vasta viikon ajan tätä on voinut kutsua syömiseksi ja tänään aamulla kokeilinkin kaurapuuroa soseutettuna jos ottaisi seuraavaksi aamupuuron mukaan. En saanut sitä aivan sileäksi, joten ekaa lusikkaa jäi käkimään eikä suostunut enää ottamaan toista lusikallista. Laitoin sekaan vähän luumusosetta, mutta ei kelvannut. Ehkä kokeilen tuollaista jauhetta. Mitä puuroa te olette antaneet?

Koiruuz toivottavasti olet saanut tukoksen kuntoon! Käyhän tuo punnertaminenkin viikottaisesta jumpasta :)
 
Bosch harvemmin lapsella on painosta kiinni se kaukalosta pois siirtyminen. Sitähän sanotaan, että kaukaloa on hyvä käyttää niin pitkään kun lapsen pää tulee yläreunasta yli ja ei haittaa vaikka jalat ovat koukussa. Harva kuitenkaan viihtyy niin supussa siellä ja usein noin 1v tarvitsee uutta istuinta.

Meillä on esikoisella edelleen käytössä Cypex Pallas palkkimalli. 110cm 4v hoikkis mahtuu hyvin palkin taakse. Tämä voisi siirtyä siskolle sitten kun tarve tulee. Olisihan selkä menosuuntaan turvallisempi, tämä tyttö on niin perustyytyväinen ja viihtyy autossa kaukalossakin hereillä, että harkitsen myös uuden istuimen ostamista.

Onneksi esikoisen vatsatauti ei tullut vauvalle vai uskaltaako näin vielä sanoa? Tosin vauvan maha on niin kovalla, että masulääkettä haettu tänään. Eilinen ilta oli surkeaa itkua ja kovalla ponnistamisella tuli onnettoman pieni nokare ulos. Onneksi meillä on vielä tuo koliikkikeinu niin uni tuli siinä, makuulla oli paha olla ja pulautus jatkuvasti suussa. En vielä ole edes antanut vauvalle viljaa tai lihaa/kalaa. Pelkään vaan uutta tukosta rintoihin kun eihän tuo vauva oikein syö kun olo on kurja.

Vierastaminen alkoi meillä viime viikolla. Surkea itku tuli neuvolassa ja isovanhempia nähdessä jne. Mummolle alkoi arasti hymyilemään sylistä kun olivat tässä meillä olleet noin tunnin.

Cubula kiva, että teidän matka meni hyvin. Tosi pitkä tyttö myös teillä :)
 
Koiruuz meillä myös vatsa kovalla nyt kun kiinteätkin ovat alkaneet maistua, pelkkiä papanoita tulee. Olen antanut luumusosetta niin nyt se on auttanut.

Tuli tuosta vierastamisesta mieleen, että onko teillä jo ollut vaavit hoidossa, kenellä ja kuinka pitkiä aikoja? Meillä on ollut muutamia tunteja miehen äidillä, ei muilla.
 
Meillä myös on ollut muutamia tunteja omalla äidilläni, mutta ei muilla. Tosin hänelläkään nyt ei vähään aikaan. Vierastamista on tullut jonkin verran ja muutenkin on tällä hetkellä ihan "äidin tyttö".

Meillä tosiaan kaukalon painoraja ylittyy ja siksi on ostettava turvaistuin. Mutta tosiaan katselin kovasti tuota cypex pallasta (m-fix) MUTTA se on kasvot menosuuntaan ja netistä lukien tuntuu kovin moni olevan sitä mieltä että ei missää nimessä kasvot menosuuntaan. Muuten kyllä saanut turvallisuuden puolesta hyvät arvostelut
 
En mä ole uskaltanut laittaa kasvot menosuuntaan vasta kun 1v 6kk jälkeen. Kahden ensimmäisen kanssa vasta 2v:na. Turvaistuimeen on siirretty n 10kk iässä, kun kaukaloon ei enää ole mahduttu.

Vauva on ollut ns vieraalla hoitajalla pari krt, miehen äidillä useamman kerran ja tänään mun kaverilla jota ei ole nähnyt aikoihin. Kaveri sanoi että vähän jännitti mennä kurkkaa vaunuihin kun neiti heräsi, että miten siellä vastataan, mutta maailman levein hymy häntä tervehti eikä mitään ongelmaa ole ollut. Vappuna tämä menee miehen äidille 1krt yöhoitoon, kun me lähdetään juhlimaan 10v. päivää. En malta odottaa, että pääsee syömään, rentoutuu, juhlimaan ja yöksi hotelliin, kahdestaan, hetkeksi ilman lapsia. Jeeee!!!
 
Cubula meilläkin luumu toimi aiemmin kun oli sama ongelma, mutta nyt syötin sitä kahtena päivänä ilman mitään vaikutusta. En tiedä oliko Levolacin ansiota vai olisiko tullut muuten, mutta vauva kakkasi illalla ja nukkui ihanan rauhallisesti yön ja syöminen ei aiheuttanut valtavaa pulauttelua.

Vanhempani ovat hoitaneet vauvaa muutaman kerran muutaman tunnin. Tämä ennen vierastamisia. Nyt jos pitää käydä jossain pitääkin mennä mummolaan jo edellisenä päivänä, että vauva ehtii tottua.

Lullaby jos teidän kaukalossa on 13kg raja niin luultavasti vauvan painon kehitys vähän taittuu kun lähtee liikkeelle ja sulla ei ole vielä kova kiire ostoksille. Tuon meidän pallaksen perusteella sanoisin et käyttäjän pitäisi olla noin 80cm et asettuu palkin taakse järkevästi. Tuo turvaistuin asia on pulmallinen kun suosituksen mukaan lapsen pitäisi istua selkä menosuuntaan 3-4v asti. Harvoin kuitenkaan homma menee näin ja silloin taas palkki on hyvä olla. Eihän näitä kaikkia malleja kukaan voi ostaa varsinkin jos autoja on useampi. Pitääkin tuumailla oisko kellään kaverilla lainata mulle syksyllä selkä menosuuntaan istuinta kokeiluun.
 
Kiitos pakastekasvisvinkeistä! Uskallan nyt minäkin :)

Ihanaa cubula että reissu sujui hyvin, kateudesta vihreänä täällä puhisen ja pihisen :D Olenkin kuullut noista babybasketeista, onhan se vauvalle hyväksi päästä oikaisemaan selkänsä vaikka muuten osaisikin sylissä nukkua.

Minä en ole pitkään aikaan uskaltanut antaa luumusosetta kun niin löysäksi meni massu edelliskerroilla. Jos olisi ummetusta niin varmasti sitten antaisin.

En tajua miten meidän yöt on alkaneet mennä huonommiksi ja huonommiksi :( Vauva nukahtaa illalla hyvin mutta parin tunnin kuluttua alkaa sitten levottomuus. Eilen illalla nukahti klo 20 ja klo 22-23 kävin neljä kertaa silittelemässä ja rauhoittelemassa kun jatkuvasti havahtui itkemään. Lopulta rauhoittui nukkumaan jopa reiluksi tunniksi ja sitten otin viereen. Niin, pitäisi tietty päästä eroon tuosta viereen ottamisesta.. Syönnin jälkeen takaisin omaan petiin ja sillä sipuli, kunhan vain ensin saataisiin äiti pysymään hereillä syönnin ajan! Oma nukkuminen on nykyään kyllä miinuksen puolella, jos se nyt lokakuun jälkeen on plussalla ollutkaan ;)
 
Bosch Tekiskö vauva hampaita kun aiemmin kerroit huulijutunkin?

Lullaby No johan on kaukalo. Kannattaa varmaan mennä kauppaan sovittelemaan mihin istuimeen vauveli nätisti asettuu (kun on ehkä aika lyhyt siirtymään kaukalosta pois) ja et istuin sopii myös teidän autoon.
 
tuota hoitokuviota mietinkin nyt kun selvästi alkanut vierastamaan. Puolentoista viikon päästä olisi taas menossa muutamiksi tunneiksi anopin luokse hoitoon eikä olla nähty heitä hetkeen. Täytyy mennä ajoissa ja totutella ensin koska eihän sitä mihinkään voi lähteä jos samanlainen huuto tulee kuin eilen neuvolassa.

Turvaistuimia olen myös katsellut, mutta mihinhään lopputulokseen en ole tullut. Turvallisuus tietysti on ykkösjuttu, mutta kun noita on tosiaan niin paljon erilaisia, että tiedä noista mikä olisi sitten hyvä. Toinen juttu on matkarattaat mistä olen myös haastatellut ihmisten kokemuksia mitkä olisi hyvät. Kanarian reissu mentiin vaunuilla ja niin olikin hyvä kun sai hyvin nukutetuksi ravintolassa ja missä vain. Kesäksi kuitenkin pitäisi jotkut hankkia. Suosituksia? Ainakin sellaiset, joista saa selkänojan makuuasentoon.

Päiväunista täällä viimeiset pari viikkoa tyttö on nukkunut tosi lyhyitä päiväunia. 3 * 30-45 min unia. Eikö nyt yhdet päikkärit pitäisi olla pidemmät? Kuinka teillä? Useimmiten saan tytön unille, siivottua tiskit tms, keitettyä kupin kahvia ja sitten kun olen istahtamassa kahvikupin kanssa niin johan tyttö on hereillä :(

Bosch jos katkonainen uni tosiaan johtuu hampaiden tulosta tai kiinteiden aloituksesta.

Koiruuz: hyvä että levolac auttoi!
 
Viimeksi muokattu:
Täällä päiväunet on lähes aina 11-15vaunuissa ulkona, yöunet onkin sitten yhtä taistoa.. Omassa sängyssä alotetaan ja viereen päädytään viimeistään puolen yön jälkeen..
Mikään kiinteä ei tunnu sopivan, alan epäillä että olisko sittenkin tuo korvike mikä ei sovi.
 
Ihanan kuuloinen rytmi teillä malttamaton, ottaisin kiitos samanlaisen! Ninnin yöt kuulostaa samalta kuin meillä..

Toivoisin jopa että meillä kyseessä olisi hampaiden tulo, niin nykymeiningille olisi joku järkevä syy. Eilen oli päiväunetkin ihan hanurista ja meillä asui tosi kiukkuinen pikkujäbä :( Ikenet turvottaa ehkä hitusen mutta mitään alkuja ei näy. Tosi ankeaa. Illalla voisin koettaa antaa supon jos siitä olisi apua.

Tosi inhottavaa kun alkaa väsymys mennä yli niin tulee miehellekkin tiuskittua tosi rumasti. Ensi viikolla on se hääpäiväkin, eipä ole paljon ehtinyt sitäkään nyt fiilistellä. Ohimenevä aikahan tämä vauvavuosi on mutta kyllä välillä kypsyttää jo aika pahasti.

Edit.. Minäkin aloin ennen tuulispäänä siivoilla ja järjestellä paikkoja kun vauva nukkui, nykyään olen päättänyt että en edes tiskaa tuttipulloa vaan ainoastaan nautin siitä ajasta. Keittelen kahvin, joskus syön, katselen tabletilla tv-sarjoja tai surffailen. Joskus jopa ehdin mennä makuuasentoon ;) Hommia teen sitten kun vauva on hereillä, monesti nykyään vauva on keittiön lattialla kun olen touhuilemassa niin siinä samalla keskustellaan ja leikitäänkin. Suosittelen kokeilemaan cubula!!
 
Viimeksi muokattu:
Matkarattaat Suosituksia minäkin kaipaan. Meillä on Britax B-mobilet missä hyvää on makuulle menevä selkänoja, tukeva runko ja yhtenäinen työntöaisa, mutta tavaroille on mini kokoinen kori ja jalkatuki ei nouse.

Ja voi teitä nyt minäkin haaveilen siitä kääntyvästä turvaistuimesta. Toisaalta kun miehellä on vene, moottorikelkka yms niin voihan mulla olla näitä lastenrattaita ja istuimia joka lähtöön :) ?

Malttamaton hieno päivärytmi teillä :)

Cubula meilläkin oli tuollainen 2-3viikkoa jatkunut kolmet minipäiväunet tahti silloin kun tyttö teki hampaita. Viime torstaina nukkui ekaa kertaa pidemmin ja sen jälkeen päiväunet ovat menneet paremmin et tulee ne yhdet pidemmätkin unet. Ihanaa kun itkuhälyttimestä kuuluu taas suhinaa ja kun menen kurkkaamaan vaunuihin siellä on heräämispotkuja tekevä hymynaama väsyneen heräämisitkun sijaan :)

Ninni toivottavasti nyt kokeilussa oleva korvike olisi se teidän tytölle sopiva jo vihdoin. Voimia tutkimuksiin!
 
Malttamaton, hyvä rytmi teillä ja Ninnimelkoisen pitkät päikkärit, siinä kerkeää jo itsekin touhuamaan tai vaikka ottamaan tirsat.

Koiruuz, josko tämäkin olisi hampaidentekoa, kuolaamine onkin on ollut nyt melkoista. Ja selvästi huomaa, että on väsynyt heräämisen jälkeen. Eilen otti 2 * 30 min ja 2 * 40 min tirsat, viimeiset puol kasista lähtien. Sitten tulikin uni vasta 23.20.

Bosch kiitokset vinkistä ja muistutuksesta :) Välillä olenkin ottanut vauvan keittiöön ja tänään teinkin nyt ruokaa tyttö sitterissä. Hän oli innoissaan kun selostin kaikki ruuanlaitoin työvaiheet ja esittelin raaka-aineet hänelle :D

Noista vapinoista ym. Meillä tytöllä tulee sellaisia vilunväristys-tyyppisiä puistatuksia välillä. "Google kertoi", että tämä johtuisi siitä, että vauva pissaa tällöin. Olen yrittänyt aina katsoa vaippaan tämän jälkeen, mutta 100 varma en ole onko pissa aina tullut. Onko jollain muulla tällaisia?

Turvaistuimista täytyypä tutustua kääntyvään malliin. Ja eikös miehet saa aina kiinnostumaan kaikista teknisistä jutuista. Varsinkin jos on TM-testivoittaja :)

ninni: tsemppiä tutkimuksiin!
 
Viimeksi muokattu:
Koiruuz, ja muutkin, kauanko teillä on kestänyt sellainen aktiivinen hampaan puhkeaminen? Siis jotta olette osanneet päätellä että kiukkuisuus/huonounisuus on johtunut hampaan tulosta?

Pääsiäissuunnitelmat menikin nyt monen sattuman kautta uusiksi ja ollaan ihan vaan kotosalla. Siispä päätin heti että nyt kun mies on päivisin käytettävissä, niin tartutaan kunnolla näihin meidän yöongelmiin. Saisinpa ainakin päivisin levähdettyä ja hengähdettyä kun mies hoitaa päivävuorot, minä yövuorot.
Olin siis henkisesti valmistautunut valvomaan vauvan kanssa vaikka koko yön! No, ei se ihan niin sentään mennyt, mutta kyllä ainakin kymmenen kertaa sain yön aikana nousta rauhoittelemaan itkuista yökukkujaa. Syömään otin kaksi kertaa, klo 03 ja 06, aamusyötöltä jäi viereen ja torkuttiin vielä tuntinen. Yösyötöltä vauva jäi omaan sänkyyn melkein kivuttomasti, siitä olin positiivisesti yllättynyt. Heh, jospa ensi yönä herätyksiä olisi vaikka edes yksi vähemmän :p

Hyvää pääsiäistä kaikille!!
 
ninni Toivotaan hyviä tuloksia kokeista!

Meillä on kyllä jotkut ihan ihme kaukalo. Päädyttiin lainaamaan tutulta joksikin aikaa selkä menosuuntaan turvaistuinta ja sitten ostetaan varmaan uusi jossain vaiheessa kun on tarvis.

cubula Meillä kans tulee tollasia vilunväristyksiä joskus ja oon myös ne pissaamisen merkiksi ajatellut :)

bosch Minä olen myös koettanut ottaa tuon päiväunien ajan itselleni niin etten pahemmin tekisi mitään kotitöitä tms. sillä aikaa vaan ihan keitän kahvia, syön tai pyörin netissä sen ajan :)

Hyvää pääsiäistä!
 

Yhteistyössä