Lokakuun Onnenmurut 2012 **Elokuussa**

Heips!

Aika taas rientää, minäkin POKSuin eilen, kun pyörähti 35. viikko käyntiin!

Minä kyllä kärsin jo tylsyydestä :( Olin kesän alussa kuusi viikkoa töissä, ja nyt siitä lähtien ollut toimettomana. Kivaahan se oli tuon heinäkuun, mutta tässä kuussa on kyllä jo käynyt aika niiiiiin pitkäksi! Varsinkin kun tietää, etten mene kouluun syyskuun alussa... Odotan siis vauvaa entistä malttamattomampana, että olisi tekemistä ja tuntisin itseni tarpeelliseksi :D Lisäksi välillä on ihan sietämätön olo henkisesti, kun haluaisi tehdä kaikenlaista, mutta mikään ei tunnu innostavan. Olen kyllä paljon siivoillut ja järjestellyt paikkoja, mutta usein touhuamisen jälkeen on ihan poikki. Tuo mahakin alkaa olla jo tiellä...

Valivali, tulipas nyt taas avauduttua, anteeksi :D

Vauva liikkuu paljon, ja liikkeet ovat tosi voimakkaita! Eilen tuntui että sieltä tulee joku vatsanahasta läpi, kun mylläsi niin kovasti :D

Minä en jostain syystä ole vielä saanut pakattua sairaalakassia. Tuntuu että on ihan liian aikaista, vaikkei ehkä olisikaan...? En ole edes pessyt yhtään vauvan vaatteita, ja pinnasängyn kokoamistakin ollaan pitkitetty, "ettei se turhaan veisi tilaa". Mitähän lie alitajunnassa, kun ei "uskalla" vielä laittaa asioita valmiiksi vauvalle, kaikki tuntuu liian aikaiselta...? :D

Tällaista tilitystä tällä kertaa.

Ai niin ja tervetuloa uusille!

- Öhkis 34+1.
 
Tervetuloa uusille!

Laskettu aika senkun lähenee. Mullakin vaikka oon ihan loppukuusta on enää vajaat kaks kuukautta odottelemista. :D

Kattoko kukaan eilen sitä liviltä tullutta dokumenttia, Tyttövauva tilauksessa (vai mikä olikaan nimeltään)? Oli kyll tavallaan ihan mielenkiintosta katottavaa. Vaikka itekin oon ajatellut et tyttö ois kans ihan kiva, kun poika on jo entuudestaan niin en jotenki vois kuvitella meneväni sen saadakseni kuitenkaa ihan noin pitkälle.

Piti oikeastaan äkkiä vaan kysymäni et onko ketään joka kärsis ns. palasta kurkussa? Mua on nyt muutaman päivän vaivannut äärettömän epämiellyttävä tunne kurkussa. Ei oikeen tiedä pitäskö oksentaa vai yrittää nielasta mut kumpikaan ei auta. Nieleminen on todella tukalaa varsinkin illemmalla kun tuntuu pahenevan iltaan päin. Ja huono olokin vaan yltyy ku syöminen on niin kamalaa et syön mahdollisimman vähän.. Vähän jo googlettelin ja tää vissiin on ihan oikea raskausvaiva mut ikinä en oo aikasemmin kuullu.

Jipsu & Pömppis 32+0 (OOH! POKS!!)
 
Teillä joilla on koiria (tai muita eläimiä) niin onko niiden käytös muuttunut tässä tai aikaisemmissa raskauksien loppuvaiheessa? Ootteko seurannut eläimen käyttäytymistä että onko se ennustanu tulevaa synnytystä? Meillä vanhempi koira ei niin välitä mutta nuorimmainen on ollu aiemminkin tosin ollu musta vähän riippuvainen mutta nyt enemmän kun koskaan. Sillä tuntuu olevan myös valeraskaus vaikka onkin leikattu vuosia sitten. Kantaa lelujaan mukanaan koko ajan. Se ei jätä mua hetkeksikään silmistään. Mutta siis ei kuitenkaan ole mitään eroahistusta vaikka lähen pois. Vai voiko se pitää tätä kantamaani lasta omanaan? Sen kun tietäs. Hirveetä välillä kattoa kun se ei malta edes nukkua kun sen pitää vahtia mua. Eilen vauva tökkäs johonkin arkaan paikkaan tuolla alhaalla jolloin päästin kovan äänen, niin sillon se meni ihan vaikeeks. Riittää että huokasen ääneen ni se nostaa päätään ja jää tuojottamaan. Stressaavaa koiralle. Täytyy laittaa kohta DAP seinään jos auttas.

Kiinnittymisestä voiko sen tuntea? Viikonloppu ollu täynnä ihme kipuilua ja vihlontaa. Ja päällä se painaa alakertaan välillä liiankin kovaa. Mutta ei oo kuitenkaan sellainen meloni jalkojen välissä-olo. Jota ei kai kaikille tulekkaan? Ihana nauttia vielä mahasta kun se tässä vielä on <3

Kusma ja hattivatti 35+1
 
täällä sitä ollaan viimeistä viikkoa töissä, ens maanantaina on virallisesti vika työpv ja sit se olis niinkuin äitiysloma. Hui - tähän on tultu! Ensin tuntui että aika matelee ja nyt se tuntuu lentävän eteenpäin ( ja kotona ei oo mikään valmista vauvan tuloon )
Olin viime viikon to-pe saikulla, kävin neuvolassa ja siellä todettiin turvotus ( paino noussut +1,6 kg viikossa!!! tosin olin just syönyt kun menin puntarille ), lievästi kohonneet paineet ja kipeät supistelut .. terkka totesi että taitaa olla parempi ottaa levon kannalta loppuviikko ja niin se tosiaan olikin. Paineet on taas laskeneet normitasolle ( sain mittarin kotiin ) ja painoa on viime viikosta kotivaa'an mukaan tippunut 2 kg! Torstaina on taas neuvola ja katotaan että mitä siellä sanotaan. Hb on kyllä alle 110 ja olen nyt alkanut ottaa Floradixia, saas nähdä onko lukema yhtään noususuunnassa... hope so. Omaa napaa vielä sen verran että ummetus vaivaa ja peräpukamat siihen kylkiäisenä... ihmettelenkin että miten paino on päässy tippumaan kun kaikki mikä menee sisään myös pysyy siellä! :LOL: Onneksi nilkan luut on sentään taas näkyvissä, eli turvotusta ei näyttäis olevan. Mitä tämä työviikko sit tuo tullessaan.. en tiedä, eiköhän nämä muutamat päivät vielä jaksa.

Käsienpesusta oli puhe. En ole mitenkään hysteerikko asian suhteen, mutta perushygieniaa kyllä odotan kaikilta jotka tulevat vauvaa katsomaan ja pesevät kätensä kun ovesta astuvat sisään. Itse pesen kädet aina kotiin tullessa ja veskissä käytyäni ja samaa olen yrittänyt taaperolle ja miehelle opettaa. Esikoinen syntyi sikainfluenssan "kulta-aikana" ja silloin musta kyllä tuntui että olin lievästi hysteerinen, heh.

Kotiutumisvaatteet on tulokkaalle ostettu, mutta ei vielä pesty. Oli pakko ostaa söpöset 50cm nallekietasubody ja puolipotkarit pikkuiselle. Lisäksi laitan varmaan siihen päälle neuletakin ja housut ( mummon esikoiselle kutomat ) sekä pörröhaalarin. On meillä kyllä 50 cm toppapukukin mutta ei kai lokakuussa nyt niin kylmä vielä ole että body, villapuku ja pörröhaalari ei riittäisi vauvalle?! Siihen päälle voin vielä laittaa peiton kävelymatkalle sairaalasta autoon, mutta luulis riittävän vai oonko mä nyt liian kevyesti pukemassa tulokasta... moni kuitenkin puhuu lämpöpusseista/toppahaalareista täällä - ei sentään onneks kaikki... Automatka sairaalasta kotiin kestää about 15 minuuttia... esikoinen kyllä tuli joulukuussa kotiin toppapuvussa, silloin oli joku +2 C lämmintä... ja siitä muutama päivä niin tulikin koko talven kestävät -20 C pakkaset eli me ei paljon ulkoiltu ennenkuin neiti täytti 2 kk ja alkoi olla "vain" -10 c ja vähemmän!

Kuinka paljon vauvat voi vielä näillä viikoilla kääntyillä? Välillä potkut tuntuu alhaalla, hikka alhaalla, potkut ylhäällä... en mä enää yhtään tiedä onko tämä lapsi perätilassa vai raivotarjonnassa!:O viime viikon terkka ( sijainen ) sanoi että vaikuttais olevan raivotarjonnassa kun mahan päältä kokeili. silloin ne potkut tuntuikin enempi tuolla kylkiluissa, nyt taas koko maha heiluu ja huojuu, pissat meinaa mennä housuun kun toinen potkii (?) alas rakkoon. eli tää pyöriäinen pistää vissiin ranttaliksi tuolla mahassa koko ajan ja on milloin päin mitenkin... huoh.: /
 
IMN
Yh, närästys muistuttelee taas itsestään.. :/ En ymmärrä miten esikoista odottaessa kestin tätä koko raskausajan. Vauvan peppu on vielä niin ylhäällä, että välillä sen oikein käsin tuntee miten toinen yrittää tunkea peräpäätään kylkiluiden välistä. Samaan aikaan kun vauva kääntää kylkeä (tekee sitä vielä tosi usein) pään pyöriminen jossain tuolla lantiossa vihloo ja kipeästi. Loppuajan ihanuus :D :heart: Ja pissat meinaa lirahtaa housuun täälläkin vähän väliä!

Killi12 Kyllä minunkin mielestäni pörröhaalari (mistä hemmetin karvapuvusta oon viime kirjoituksessa puhunut :D) riittää vielä lokakuussa :) Esikoisella alettiin toppahaalaria käyttää vasta marraskuun loppupuolella/joulukuun alussa ja silloinkin lämpötilat oli aikalailla nollan tuntumassa. Ja kerroksia vaan housujen ja muiden alle, esimerkiksi sukkahousut, niin eipä autossa voi palella. Itse en ole pakannut edes villapukua laitettavaksi haalarin alle, mies voi sen sitten tuoda jos muka lokakuuksi niin paljon kylmenee :) Tosin meillä on hankinnassa juurikin tuo lämpöpussi kaukaloon.

Perjantaina ollaan lähdössä ostamaan viimeiset hankinnat. Eli mitäs niitä on jäljellä.. Vaunujen sadesuoja ja kaukalon lämpöpussi. Jollakin syyskuisella ruokakauppareissulla sitten tarttuu kätevästi mukaan vaipat, perusvoiteet, kosteuspyyhkeet ja muut. Korvikettakin taidan ostaa varuiksi pari purkkia, kun esikoisen kanssa ei imetys onnistunut alkuunkaan. Pelottaa että joku yö vauva huutaa nälkäänsä ja joudun passittamaan miehen lähimmälle huoltoasemalle Tuttelin hakuun.

Saatiin vihdoin miehen kanssa täytettyä esitietokaavakekin loppuun. Hävettää jos täytinkin tuon lomakkeen miten sattuu :D I-pana -lomakkeen täyttäneet, kertokaa nyt jos tiedätte; Mieheni sisarus on syntynyt 12-sormisena, onko oikein kirjoittaa "epämuodostumat"-kohtaan liikasormet? :D Tai onko jälkeenjääneisyys oikealta nimeltään älyllinen kehitysvammaisuus? Olisi varmaan pitänyt tarkistaa nämä miehen vanhemmilta eikä googlettaa :whistle: Kuulin vasta tässä joitakin päiviä sitten että tuo kaavake olisi pitänyt lähettää jo rv32 mennessä, joten olin niin myöhässä että nopeasti täytin valmiiksi ennen keskiviikkoista neuvolaa.
Hätäkastenimetkin keksittiin ja päätettiin olla kertomatta niitä kellekään kun huomattiin että ne ovatkin aika potentiaalisia nimivaihtoehtoja :)

Tein myös tuossa joku aika sitten miehelle muistilistan kaikesta mitä pitää olla valmiiksi tehtynä kun tullaan sairaalasta kotiin.. Petivaatteet pinnasänkyyn, tuttien ja pullojen sterilointi, telakka autoon jne. Tein myös muistilistan sairaalaanlähtöä varten. Neuvolakortti, lompakko, hammasharja ja muut tavarat joita ei etukäteen voi pakata, unohtuisi varmasti ilman tuota listaa. Ja tulee varmaan tarkemmin mietittyäkin mitä voisi tarvita.
Mitä muut meinaavat ottaa ajankuluksi sairaalaan? Mulle varmaan tärkein on tuo lompakko niin saa pullakahvit kanttiinista ja siinä samalla hieman taukoa osastolla olosta. Ristikkolehti, Vauva-lehti, päiväkirja.. mitä muuta? OYSin synnyttäneiden osastoilla kun ei ainakaan telkkareita ole ja se tylsistyminen siellä on melko tuoreessa muistissa.. Olisi kiva jos osastoilta olisi "vapaa pääsy" muualle sairaalaan - kuten sinne kanttiiniin - käveleskelemään vauvan kanssa. En vaan käsitä miksei omaa lasta saisi viedä osaston ulkopuolelle.

Tulipa taas pitkä sepustus ja varmaan puolet ihan turhaa jorinaa :D Tätä se on kun poitsu on mennyt nukkumaan ja mies on vielä töissä; ei mitään järkevää tai aikaavievää tekemistä.

IMN & Tuutikki 33+2
 
Täällä on vietetty ilta TAYS:in äitipolilla :( Menin sitten kaatumaan töistä lähtiessä parkkipaikalla ja suurin kolhu tuli itsetuntoon ja käteen sekä jalkaan... vatsaa automaattisesti suojelin, mutta näytille silti lähdin kun SVO:lla sanoivat että kandee tulla oman mielenrauhan takia. Käyrällä kaikki oli hyvin ja lääkäri vielä ultrasi ja virtaukset oli ok. Vaavi on edelleen perätilassa ja kasvaa alakäyrällä. Se hieman huoletti kun lääkäri halusi kasvukontrolliin kolmen viikon päästä. Tietty se on hyvä että seurataan, mutta tietysti se koko mietityttää : / Tosin tässä illalla googlettelin painoarvioita ja lopullisia painoja ja ihan hyvän kokoinen tuo vauva mielestäni on, jos arvioitu syntymäpaino on 3,2 kg ( paino siis nyt 33+6 oli 2,1 kg )

Tänään kyllä iski jonkun sortin paniikki siellä SVO:lla.. ensinnäkin se on niin ankea paikka, ei mitään yksityisyyttä :( ja toisekseen lähestyvä synnytys alkoi jännittämään. Kun menin kuudelta näytille oli tosi hiljaista, sitten yhtäkkiä olikin porukkaa jokaisen verhon takana ja ilmeisesti yksi äiti odotti pääsyä saliin, mutta joutui kävelemään käytävillä kun siellä oli täyttä. :headwall: Toivottavasti tilanne on parempi lokakuussa, ne viime viikon jutut Aamulehdessä ei olleet kovin mairittelevia :(.... olikohan meitä monia TAYS:iin menijöitä tässä porukassa??

Onkos muille annettu millaisia painoarvioita näillä viikoilla? Esikoisesta ei painoarvioita tullut ( en käynyt äitipolilla kertaakaan ennen vesien menoa rv 38+4 )... toivotaan että tämä pikkuinen kasvaa normaalisti ja saavuttaisi nyt ees sen 3 kg syntymäpainon. Esikoinen kun painoi alle kolme kiloa ja bilirubiinit oli koholla ja alku muutenkin takkusi imetyksineen kaikkineen.

IMN kyseli ajanvietteetä sairaalaan... luulen että otan jotain naistenlehtiä muutaman mukaan.niin mulla oli viimeeksikin, mutta en kyllä ee muista luinko niitä edes :D TAYS:issa oli telkkari huoneessa ja viimeeksi muistan että huonekaverin kanssa kateltiin linnan juhlia ja arvosteltiin pukuja :D

No juu, jos tässä lähtisi nukkumaan... ( jahka tuo myllääjä antaa siihen mahdollisuuden, eipä oo onneksi tarvinnut liikkeitä laskea sen kaatumisen jälkeen! )
Huomenna se olis sitten tasan 34 :heart:
Killi ja "pellervo"
 
IMN
Killi12 Onneksi kaikki oli kunnossa! :)
Meillä myös alakäyrillä kasvava tulokas, kuten oli esikoinenkin. Esikoisen painoarvio oli rv33 2,4kg, eikä siitä enää kasvanut rv38 mennessä, joten käynnistettiin. Painoa oli kuitenkin sen 2795g, eikä mitään kummempia hankaluuksia ollut. Bilirubiinit oli hyvin vähän koholla, mutta ei ilmeisesti mitenkään mainittavasti koska itsekin kuulin asiasta vasta kun luin synnytyskertomusta.
Tämä neiti on ilmeisesti vielä pienempi, ainakin aiempien painoarvioiden mukaan. En usko että mikään on vialla kun lääkärikin on sanonut että ihan perinnöllinen juttu kyseessä. Olin itsekin vauvana pieni (äitini diabeteksesta huolimatta reippaasti alle 3kg), enkä mikään iso ole edelleenkään :) Ainoa asia mikä esikoisen pienuudesta on jäänyt mieleen, oli herran valtava ruokahalu. Syötöt oli n. 2h välein ja tissillä viihtyi helposti tunninkin kerrallaan alusta saakka. Korvikkeeseen kun siirryttiin imetyksen kivuliaisuuden ja noiden tiheiden syöntien takia (sain välillä itsekin nukkua kun mies pystyi myös toimimaan "maidonjakelijana") muutaman vrk:n ikäisenä, niin syöntivälitkin pitenivät ja paino lähti paremmin nousuun :) Edelleen kyllä pitkä ja hoikka poika, mutta kuitenkin täydellisesti käyrillään:heart:
 
Killi Huih onneksi ei käynyt kuinkaan kun kaaduit.
En oo saanut painoarviota kun viikolla 25.. silloin siis edellinen ultra. Tuskin pääsen ultraan enää ellei mitään ihmeellistä tuu. Sf-mittakin on mennyt tasaisesti keskikäyrällä koko ajan.

Palaa kurkussa ei oo varsinaisesti ollut, mutta närästää mahdottomasti melki joka päivä. Se tuntuu poltteena kurkussa. En tiedä tuliskohan se useemmin kun syön vaaleaa leipää/pullaa, oon yrittänyt miettiä.

En tiedä mitä ottaisin ajanvietteeksi.. hyvä kysymys kyllä. Saakohan omaa tietsikkaa+laajakaistaa käyttää. Ehkä joku dekkari, lehtiä, namuja...

En tiennytkään, että vauvan kans ei pääse osastolta pois. Luulen et se on infektioiden vuoksi, kahvilassa voi olla varmaan vaikka mitä pöpöjä muilla potilailla/omaisilla.
Mun ei ehkä tekisi mieli lähteä sinne, kaikenmaailman syysflunssat liikkeellä, ties vaikka jotkut tulee lääppimään vauvaa.

Tänään tuli 33 viikkoa täyteen. Mahdoton vilske käy tuolla rinnan alla täälläkin.. kantapäätä kylkiluihin, pää heiluu alapäähän, ja peppu nousee.. Sit tulee harjoitussupistus ja kohdun yläreuna painaa kylkikaareen mielenkiintoisen tuntuisesti.
En päässy jumppaan viime viikolla ja selkäkin ihan jumissa.. tekis mieli ottaa panadolia ihan. Loppuun tulikin vähän valitusta taas..
 
Onko kenelläkään iskenyt tylsyys missään vaiheessa? Oon ollut nyt saikulla kesäloman jälkeen, olin jopa kolme kokonaista päivää töissä. Ja siis kesäloma oli heinäkuussa. Äippäloma alkaa 12. päivä ja siis siihen asti saikkua. Ei vaan toi selkä kestä kahdeksan tunnin jatkuvaa istuskelua ja kun mitään ylimääräisiä taukoja ei voi pitää..
Nyt siis oon ollut vaan kotona. Täälläkin alkaa olla kaikki valmista vauvaa varten. Oon siivoillu koko talon ja kaapit ja vauvan huone on kunnossa ja ja ja..
On siis tullut sellanen mikään ei huvita-fiilis.. noh, kai se tästä ohi menee.

Killi12 Mulla on sellanen tilanne, että jos vaavi syntyy viikolla niin pääsen tänne kotikuntaan Vas:iin synnyttään, ja jos viikonloppuna niin TAYS:iin. Ja sehän tässä jännittää, että kun toiseen sairaalaan on se 15km ja toiseen 50km, että mitenkäs sitä ehtii. Haluaisin niin täällä päästä tositoimiin, kun siellä sais olla ihan rauhassa, kun taas TAYS:ssa on vähän enempi noita synnyttäjiä päivittäin ja ns. liukuhihnatoimintaa.. Kummassakin on varmasti hyvät ja huonot puolensa. Sille vaan ei mahda mitään, että minä päivänä vauva haluaa maailmaan. :D

Tänään alkais perhe- ja synnytysvalmennus. Edes jotain tekemistä tälle päivälle. =)

Sanz 32+6
 
Viikko 34, enään 6 viikkoa laskettuun aikaan (+-2viikkoa)... Huiiii... :heart:

ainonaino Tervetuloa vain! :)

Lemmikeistä/koirista Minulla on kaksi koiraa. Narttu koira on muuttunut läheisyyden kaipaavaksi. Koko ajan pitäisi olla siinä vieressä. Vahtii hirveästi lastenhuonetta ja puhelenkin hänelle, että eikö haikara ole vielä tullut ja aina päästää tuon kysymyksen jälkeen huokauksen ja painaa päänsä tassujen väliin. :)
Ja sen verran fiksu on tullut tuon haikara sanan kanssa, kun mies kysyi minne haikara tulee, kun tuo vauvan ja se tuli minun vierelleni sohvalle ja painoi päänsä mahani päälle.. On se suloinen tapaus :)
Uros koira taas seuraa minua muuten vain ja narttuakin seuraa, koska on lähes kuuro ja sillä hakee turvaa toisesta, ettei jää mistään paitsi..

Kiinnittymisestä En tiedä onko semmoinen tapahtunut, mutta kuuluisia sukkapuikko kipuja on kyllä tullut! Ai pentele, että muuten on kipeitä!!
Minulla on synnytystapa arvio 12.9 ja odotankin sitä hirveästi, että tietäisi tuon kohdunsuun tilanteen..

Onneksi killi kaikki näyttäisi olevan kunnossa, eikä sattunut mitään! Säikäyttää pahanpäiväisesti tuollaset..

Tylsyys On vaivannut täällä jo p i t k ä ä n!!! Pää rupeaa hajoilemaan jo pikkuhiljaa..:kieh:
Olenkin jo laittanut lastenhuoneen kuntoon, pinnasängyn lakanoita lukuunottamatta, ne vasta myöhemmin.. Pessyt vaatteet, silittänyt ne ja viikannut lipastoon.. Ostanut verhot ja laitoin paikoilleen.. Pakkasin sairaalakassin ja listannut mitä puuttuu.. Ostin kaukalopussin ja odotan, että paketti saapuu kotiin.. Kun voisin edes imuroida! Mutta kun sekin aiheuttaa supistuksia!! Saako kenties käsityksen, että rupean kypsymään tähän "pitää ottaa rauhallisesti" käskyyn..

Huoh.. Kärsimätön murmeli ja Pikkarainen 34+0
 
IMN
hortensia Kyllä mun tietääkseni saa läppärin ottaa mukaan. Ainakin muilla osastoilla olen paljon niitä nähnyt, enkä huomaa syytä miksei synnyttäneiden osastollekin saisi ottaa. Jos huoneissa näpyttelystä on muille häiriötä, niin onhan osastolla niitä yhteisiä tiloja :)

Varmasti infektioriski onkin syynä siihen ettei vauvaa saa viedä osaston ulkopuolelle. Mutta kyllähän ne äiditkin niitä pöpöjä sieltä osaston ulkopuolisilta tiloilta levittää, ja varmasti "tehokkaammin" kuin vauvat :D Itse olin hysteerinen käsien desinfioinnin kanssa sairaalassa ja olen aina ennenkin ollut. Sairaala jotenkin tuntuu juuri sellaiselta paikalta mistä voi saada kaikenmaailman ruttoja :D Mutta olisihan se kiva kun voisi rullailla vauvasängyn kanssa ympäri käytäviä, muuallakin kuin osastolla. Se ympyrää käveleminen vauva sylissä pitkin yötä muiden mammojen kanssa oli melko turruttavaa.

Mulla ei oo vielä tylsyys iskenyt kotona, vaikka huhtikuusta asti oon ollu saikulla. Ja minä kun niin nautin kotitöistä, on ihanaa saada jotain aikaiseksi :D Esikoinen toki pitää liikkeessä ja ollaan paljon käyty kavereiden luona niin on ollut pojallekin leikkiseuraa :) Ja varmasti käydään jatkossakin sitten kun vauvakin on syntynyt ja ollaan vähän aikaa huilittu. Kavereilla on kaksi lasta joiden kanssa meidän poitsulla on apautirallaa puoli vuotta ikäeroa ja siitä on kyllä ollut paljon iloa. Toisella heistä on myös kesäkuun alussa syntynyt poikanen, josta toivon olevan leikkiseuraa tälle uudellekin tulokkaalle sitten myöhemmin niin on molemmille lapsille leikkikaverit samassa paikassa :) Ja kaksi lokamasuakin löytyy läheisempien kavereiden joukosta, joten leikkikavereita kyllä riittää :)

Harmittaa että itse saan tietää kohdunsuun tilanteen "vasta" ensi viikolla ultran yhteydessä, koska en saanut enää lääkärineuvola-aikaa vaan huomenna odottaa ihan normineuvola.. On ollut nyt viikon sisällä napakampia suppareita ja viimeksihän oli jo ulkosuu sormelle auki. Oon melko varma että ensi viikolla on sitten jo ihan sormelle auki, ellei enemmänkin, sillä esikoisestakin alkoi paikat aukeilla näillä viikoilla.

Ihanaa, pyykit on pyörineet! Rakastan vastapestyjen vaatteiden tuoksua :D

IMN & Tuutikki 33+3
 
Syksyinen tervehdys mammat :)

Iski silmään keskustelu painoarvioista, ja muistan kuinka esikoisen kohdalla ultrassa painoarvio oli 2,2kg ja kätilö ei sanonut mitään muuta kuin että siro on niinku äitinsäkkin. Syntyi rv 39+5 ja oli sillon vähä päälle 2,5 kiloinen. Itse oon ollut syntyessäni tasan 2,5kg ja 47cm pitkä. en oo iso nytkään, 158cm ja 50kg..ennen raskautta siis.

Kätilö sano synnytyksessä että ei sinusta juuri tuon isompaa voi tullakkaan... Nyt iski sitten paniikki jos teillä osalla on jotakin tarkistusultria..hmm.. tässä raskaudessa oli ultra rv29 ja sillon painoarvio oli 1,4kg. Kuulemma ihan nätisti kasvaa.. Saisikohan tuollaisen painoarvio ultran jos itse haluaa, meillä kun ei neuvolassa ultrata ollenkaan. Tampereella kaikki normiultrat muutenkin.

Taysiin oon menossa synnyttään, esikoinen on syntyny heinäkuussa ja sillon oli taysissa ruuhkaa. Jäi vähän paha maku suuhun tuosta, ei imetyksen opettelulle ollut aikaa ja kotona sitte yritin porua vääntäen saada sen käyntii mutta tyssäs sitten ku tossu peehen :( Nyt toivoisin siihen enemmän tukea vaikkakin tiedän että hyvin nuo murut korvikkeellakin kasvaa.

Omaa oloa sen verran että yöt pyörin, kukun, sattuu, puutuu, pissattaa, supistaa..... vali vali siis mutta näillä mennään :)

Jaksamista masujen kanssa, nautitaan kun omistetaan vielä ihanat masut :) Ai niin mun SF-mitta oli rv 33 29cm..nätisti kasvanut sekin kuulemma käyrillä.

Taatu&Hippunen rv 34+2 :heart:
 
Kokoarviota täällä ei oo tehty enkä tiiä tehdäänkö? Kaikki menny suht hyvin niin ei oo tarvinnut ylimääräsiä reissuja tehdä. Kaks lääkäriä ollut joista eka viikolla 26 jolloin tarkastettiin paikat mutta toka oli vaan että terve ja heihei. Ei mitää tutkimuksia.

Sukkapuikkoja on tuntunu täälläkin. Veikkaan sen olevan kiinnittymistä? Mies vaan tokas että se puree siellä... Joo niin tekee :D

Lapsivedestä sitä on tainnu alkaa tihkumaan ihan oikeesti? Toissakerralla kysyin asiasta neuvolassa niin täti ei ollu ollenkaan siitä huolissaan koska sitä tulee koko ajan lisää. Ja viimeviikolla kun se koitti niin oli normi määrä. Ensviikolla sit seuraavankerran. Joten ei kai siitä sit tarvi olla huolissaan. Kun tulee ehkä vaan sillon tällöin. Ja minä oon niin huono soittamaan olotilasta neuvolaan yms jos en oikeesti ole kipeä :(

Tylsyydestä itse jäin 5 viikon kesälomalle juhannuksena ja siitä 3 viikkoa saikulle. Nyt eilen alko äippäloma. Onhan tämä vähän tylsää ollut välillä mutta saan itelleni hyvän mielen kun teen joka päivä jotain järkevää. Peseen pyykkiä, laitan ruokaa ja imuroin lähes joka päivä. Kyllä on tullu petivaatteet pystyä melkein kaks kertaa viikossa :D samoin matot kerran kuussa. (pieniä mattoja jotka peseen koneessa) saunan vielä peseen tässä joku ilta. Ja eilen aloin vinkkaamaan meidän neidille torkkupeittoa. Mies on muistanut mainita jo monesti kuinka nätti siitä tulee <3

Läppäristä jossain luki että sen voi ottaa mukaan. Niin mieskin mulle ehdotti mutta tyydyn puhelimeeni ja sen nettiin. Enköhän sillä saa ajan kulumaan. Jatkojohto pitäs vielä pakata mukaan ettei alku lopu kokoaikaa :)

Tylsyydestä vielä. Jos omistat Iphonen tai Ipadin niin lataappa siihen sanajahti peli niin ei ole tylsää. Siihen oon jäänyt niin koukkuun ettei iltasin saa nukuttua kun sanat pyörii mielessä :D mutta hyvää aivotoimintaa ja ajanvietettä.

Ihanaa tänään alkaa big brother :)

Kusma ja hattivatti 35+2
 
Noista painoarvioista vielä sen verran, että esikoisesta ei TAYSissa tehty painoarvioita... ite olin kyllä vähän huolissani neuvolassa kun sf-mitta huiteli koko ajan alakäyrillä ( eka mittaus oli alakäyrän alla ) ja oon kuitenkin iso ihminen... tai no, 170 cm ja 70 kg, syntyessäni 3,4 kg ja mies 3,8 kg eli normivauvoja ollaan molemmat oltu... ja eihän se vauva ollutkaan iso, 2780g rv 38+5 kun syntyi. No, tässä toisessa on käyrä ollut vähän enempi keskilinjalla ja painonnousukin ihan eri luokkaa kuin esikoisessa... neuvolan terkka on puhunut keskikokoisesta vauvasta ja kyllähän tää varmaan onkin esikoista isompi. Minä en näemmä saa koostani huolimatta isoja vauvoja. :) Tää äityspolin lääkäri vaan jotenkin ehti huolestuttaa mut kun halusi kasvukontrolliin... totes kyllä että kun kasvaa alakäyrällä niin pitää tsekata vielä että ei tipu käyrältä kokonaan pois. Ja niinkuin todettua, nuo arviot on arvioita ja voivat heittää vaikka kuinka.

Ja kyllähän minä haluaisin sen rapiat kolmikiloisen, ihan senkin takia, että esikoisen imetys takkusi ja kuten tuossa yllä Taatu totesi niin ei se TAYSin imetystuki kummoista ollut. Halusin vaan sairaalasta pois - siellä se maito ei olis varmaan ikinä lähtenyt nousemaan kun olin niin stressissä. lääkkeillä se sitten nousi 5 pv synnytyksestä ja koskaan ei musta meijeriä tullut vaikka esim. miehen veljen vaimo hoki että "luota vaan itseesi"... joo-o, jos vauva on 3 tuntia rinnalla ja sen jälkeen itkee vielä nälkäänsä ja höräsee 50 ml - 100 ml korviketta ja sen jälkeen vasta lopettaa itkun niin ei taida olla enää luottamuksesta kyse. Helppohan se on sellaisen huudella joka ruokkis vaikka koko kylän lapset maitomäärällään. Niin ja kun toisen syntymäpaino oli niin pieni niin bilirubiinit meillä tosiaan oli koholla ja niiden takia käytiin viikko kontrollissa, valohoidolta kummiskin vältyttiin kun arvo vihdoin lähti laskuun. Raskasta se vaan oli joka aamu lähteä ajelemaan TAYS:iin, toista pistettiin monta kertaa ja siellä ooteltiin tuloksia. todella toivon että tämän vauvan kanssa alku ei olisi ihan näin hankala :(

Killi12 ja Pellervo-tyttö 34 tasan :heart:
 
Voi teitä onnellisia pienistä painoarvioista :) Minä kävin tuossa 33+4 tämän makrosomiavauvani kanssa arviossa ja nyt jo 2,9 kg. Syntymäarvio jos täysiaikaiseksi menisi olisi n. 4,5-5,5 kg. Huhhuijaa.. Odottelen tässä lähetettä Naistenklinikalle riskiraskausarvioon, jossa päätetään miten edetään ja mitä tehdään (mullahan on raskausdiabetes, mutta omat arvot pysyneet kohtuu hyvänä koko ajan). Harmittaa vaan, kun mitään ei oikein enempää voi tehdä ja tyttö kasvaa vaan. Tuskin pääsen siis tässäkään raskaudessa luonnollisesti synnyttämään, mikä sekin on vähän mieltä matalaksi vetänyt.

Lykke ja Pikku 34+1
 
Toivottavasti hortensia sai nukuttua yön valvomisen jälkeen. ite nukuin kuin pikkupossu viime yön, menin 23 aikaan nukkumaan ja heräsin klo 8, kun lapsi heräsi ( tänään molemmilla vapaapäivä )... yöllä taisin herätä kerran kun olin puoliksi mahallani :( siitä asennosta olikin sitten pikkasen vaikea päästä takaisin kylkiasentoon...alavatsaa vihloi hulluna kun yritin kääntyä. Onneksi en herännyt tän käännösoperaationi aikana liiaksi vaan nukahdin samantien uudelleen...

Voi kun minäkin saisin tuntea noita kylkiluupotkuja :(... eilisiltana ja tänään on ollut jotenkin totaalisen masentunut olo tän perätilan suhteen. Luin kaikkia mahdollisia nettisivuja perätilasta ja ( lähinnä englannin kielisiä ) kääntämisyrityksistä erityisesti kotikonstein. En vaan halua millään mennä sektioon, mutta en myöskään millään halua synnyttää perätilavauvaa alateitse :'( Tänään on vko 34+1 ja vauva vähän yli 2 -kiloinen eli tilaa taitaa olla vielä kääntyä itsekseen, mutta nyt on mennyt jotenkin kaikki ilo tästä hommasta kun vaan mietin tulevaa... Kärsin sata kertaa mieluummin synnytyskivut kuin sektion. Toisaalta pelkään alatiesynnytyksen riskejä ihan kamalasti.... pliis pellervo, mene ja käänny raivotarjontaan.... oli vinkkejä konttaamisesta, akupunktiosta, kylmästä pakastepussista ylävatsalla, taskulampusta haarojen välissä :LOL: ja jos vaikka mistä.... Onko kenelläkään omakohtaisia kokemuksia kotikonsteista kääntämisessä ja sen onnistumisessa?

Pinna on tiukalla koko ajan, ollaan kohta asuttu kk tässä uudessa kodissa ja kaikki on vielä niin vaiheessa. Olen tänään yrittänyt siivota ja esikoinen senkun sotkee koko ajan senkun kerkeää. nytkin olohuoneen lattia on täynnä palapelin paloja ja leluja yltympäriinsä... eikä kuulemma korjata kun nätisti pyydän :mad:...

Killi ja perätilapellervo 34+1
 
Jaksamista Killille! Kyllä se vielä hyvin ehtii ja mahtuu kääntymään. Monta kertaa. Mullakin huomenna neuvola, jossa saan kuulla miten päin muksu köllii, tähän asti on ollut aina perätilassa ja ite kanssa sitä vähän oon stressannut. Mutta ainakin kaverilla on lääkäri kääntänyt vauvan onnistuneesti.

Ite kanssa googlailin vinkkejä miten vauvan vois houkutella raivotarjontaan ja siellä oli että pitäs kölliä öisin kyljellään ja just taskulampulla ohjata lasta :LOL: ja maata sängyssä silleen et takapuoli osottaa taivasta kohden ja muuten oot naama kiinni patjassa... Tätä kokeilin ja lähinnä tästä sai aikaan ukkokullalle nauruhepulit. Mutta nyt niitä potkuja tuntuu tosiaan ylempänä, ehkä se vaavi on kääntynyt!

Anime ja masuasukki 32+4
 
IMN
Neuvolassa käyty ja kaikki ok. Leukkarit (edelleen) plussalla, tosin nyt vain yhdellä kun viimeksi oli kahdella. Painoa tullu edellisen käynnin jälkeen vain 400g. Sf-mitta kasvanut 27cm:stä 29,5cm:iin. Pienen syke n. 140, aloitteli juuri keskipäivän jumppatuokiota kun sydänääniä kuunneltiin, joten syke huiteli kaikkialla 130-150 välillä :D Ja rt edelleen :)
Hb oli vähän laskenut ja oli nyt 115. Rautaa ei kuitenkaan tarvitse alkaa syömään. Verenpaineita pitäisi nyt syynäillä entistä tarkemmin, koska esikoista odottaessa ne alkoivat näillä viikoilla nousta. Paineet on olleet kotimittauksilla monta viikkoa ok lukemissa, mutta pulssi on aina yli sadan.
Nyt sitten olisikin neuvola aina parin viikon välein, sekä myös kasvukontrollit, eli menoa riittää. Mitenköhän muistan vielä esikoisen 3-vuotisneuvolan :D

Neuvolantäti otti myös puheeksi synnytyksen nyt kun mieskin oli mukana.. Tuli taas erittäin selväksi ettei ukkoa synnärillä näy ja minä taas puolestani tein selväksi että jos kerran sairaaloita niin paljon kammoaa niin ei tarvi tulla meitä osastollekaan katsomaan. Miten voikin tulla näin helvetinmoinen sota näinkin yksinkertaisesta asiasta?! Minä olen se joka siellä synnyttää ja minulla on oikeus saada mieheni mukaan tuekseni. Näissä asioissa ei minusta pitäisi antaa miehille edes valinnanvapautta..
Ja muutenkin tuo sairaalakammo.. Johtuu kuulemma siitä kun kävi mummoaan katsomassa saattohoidossa. Mutta siitä käynnistä on muutama viikko ja mies ilmoitti jo keväällä ettei tule synnytykseen, joten miten p***ele se mummokaan tähän mitenkään liittyy?! Syyt vaan vaihtelee koko ajan.. Taitaa vaan tahalleen ärsyttää minua, tai sitten vaan kokee mukavammaksi jäädä kotiin sohvalle makaamaan kun minä pusken meidän lastamme maailmaan.

kusma Täällä myös yksi sanajahtia pelaileva :D Iltaisin pyörii vaan sanat mielessä. Onneksi OYSissa on pistokkeet joka sängyn vieressä, niin ei tarvi ihan jatkojohtoa mukaan raahata, akkuhan nimittäin tuota pelaillessa loppuu :D Pelinhän saa tosiaan kaikille android-puhelimille ja suosittelen minäkin sitä ajanvietteeksi äippäloman alkuun ja sairaalaan! :)


IMN & Tuutikki 33+4
 
Moikka kaikille!! ja niin pitkästä aikaa..

Täällä olen niin katkerana lukenut kuinka joillakin unta riittää jopa 9h/yö..siis en edes muista milloin olisin noin pitkään nukkunut..Täällä yhteenputkeen unta riittää korkeintaan 4h..yleensä vähempi.Sitten pitää nousta vessaan tai vaihtamaan asentoa.:ashamed:
Noh,jospa se on sitä valmistautumista tulevaan :p

Äippäloma on nyt alkanu ja kaikki alkaa olemaan valmiina paitsi sairaalakassi...en vaan saa sitä jostain syystä pakattua..:whistle:
Vauveli on rt, eikä kyllä enää mahdu kääntymään.
Kipeitä nivus/häpyluu kipuja on ollut ja supistuksiakin on jo ollut välillä ihan napakoitakin että on saanut hengitellä kaksinkerroin..Neuvolassa käskivät ottaa rauhallisemmin, muttei tarvi luopua kokonaan minulle niin tärkeästä lenkkeilemisestä,täytyy vain mennä vähän iisimmässä maastossa ja hiljentää vähän vauhtia =)
Liikkeitä tuntuu kovasti ja kylkiluut täälläkin ovat koetuksella. Ensiviikolla on viimeinen lääkärikäynti näillänäkymin..Kauhulla odotan tuota painoarviota,täytyy toivoa ettei poju kovin isoksi kerkeä kasvaa, tuntuu vain että tuo maha on niin iso..;)

-Nellimo ja poju 35+1
 
IMN
Juuri kun pääsin avautumasta tuosta synnytysasiasta niin mies ilmoittikin tulevansa mukaan, ainakin avautumisvaiheeseen. Kuulemma kun pää alkaa näkyä niin menee käytävään. Se, mikä tässä nyt oli perimmäinen syy tuolle ettei ollut alunperin tulossa, taitaa jäädä kyllä arvoitukseksi. Sen kyllä päätin ettei lisää lapsia tule ennen kuin osaa kertoa tuleeko seuraaviinkin synnytyksiin. En osaa edes kertoa miten paljon olen tätä asiaa stressannut raskauden aikana.

Mutta nyt siis tuudittaudun siihen uskoon, että mies todellakin on tulossa mukaani ja voin alkaa suunnitella pojalle hoitopaikkaa synnytyksen ajaksi jne. Toivottavasti ei ukon mieli enää muutu :/
 
Viimeksi muokattu:
Anime no niinpäs sullakin oli lapsi perätilassa! Ymmärrän siis ilosi noista kylkiluupotkuista nyt vielä paremmin :) Pakko kysyä että kun vaavi vielä majaili pt:ssa, niin tuliko sulle koskaan hengenahdistusta? Mullahan on selkäranka ihan tuossa kylkiluiden alla ja vauva vissiin välillä puskee selkäänsä keuhkoja vasten ja on oikeasti ihan kamala olla. Äsken taas tuli sen luokan monotusta virtsarakkoon että oli pakko kiljaista :O Onneks ei oo vielä lirahtanut, mutta ei oo ollu kaukana....
Tänä illalla meinaan alkaa kunnon treenit, persus ylös ja konttaamaan! Tää vauvahan KÄÄNTYY oikein päin, mammalle ei ryttyillä!:kieh:

Nellimo viime yö oli todella harvinaislaatuinen. ok,kyllä on öitä jolloin nukun ihan suht hyvin ( max. 1-2 heräämistä ) mutta sitten on öitä että herään yli 10 kertaa, olen tunnin-puolitoista hereillä keskellä yötä, kääntyilen vääntyilen, käyn vessassa jne. Sit kun olen tosi väsynyt niin yleensä mun kroppa antaa periksi ja suo mulle kunnon yöunet. Luoja on suonut mulle suht hyvät unenlahjat ja en pärjää montaa yötä alle 8 h unilla... jossain vaiheessa sit otan kiinni, näemmä.
 

Yhteistyössä