Lokakuun Onnenmurut 2012 *Maaliskuussa*

IMN
Yksin ultraan mennään täälläkin miehen työvuorojen vuoksi :) Rv 5+6 oli mies mukana ar-ultrassa, toisella kerralla 9+1 oli äiti ja esikoinen mukana ja nyt siis ensi viikolla menen yksinäni. Jotenkin osaan uskoa siihen että kaikki on tälläkin kertaa hyvin kun kahdesti oon jo panikoinut :)

Eli siis meillä on esikoiselle kerrottu jo aika alkuvaiheessa että mahdollisesti on vauva tulossa. Hirveästi ei olla asiasta touhotettu, mutta kerrottu kuitenkin niin ei tarvi varoa mitä kotona puhuu. Ja pikkusisko kuulemma on tultava, veljeä ei huoli ettei tarvi pikkuautoja jakaa kenenkään kanssa :D Siskollekin kuulemma antaa ehdottomasti vain yhden lelun, tosiaan paino sanalla "yhden".

Höh, mieheke jäikin ylitöihin joten yksin kai se on kömmittävä sänkyyn. Vihaan (tai oikeastaan pelkään) yksin nukkumista, en ole kokeillutkaan sitä moneen vuoteen :D
 
nurmo & TSJ Onnea hyvistä ultrakuulumisista molemmille! :heart: Täytyy myöntää, että vähäsen oon kateellinen teille kun LA muutettiin aikaisemmaksi. Mullahan on vauva myös kaikissa ultrissa olllut 4 päivää isompi kuin menkoista laskettua, mutta täällä pitää heittoa olla ilmeisesti vähintään viikko, että korjataan. Miten niin mulla kiire äippälomalle? ;) Tosin siellä toisessa päässä äippälomaahan ne neljä päivää sitten odottaa,

Mulla on viimeisen 2 viikon aikana rinnat kasvaneet ihan julmetusti! Pitäis vaihtaa kuppikoon isompiin liiveihin, jos jaksais vaivautua hankkimaan uusia. Lisäksi masu on pullahtanut ihan kunnolla esiin. Ei oikeastaan voi enää kauheesti piilotella. Melekonen pötsi jo nyt!

Täytyypä jatkaa töitä. Mukavaa keskiviikkoa!

Lumi & muru 13+2 (tai jo 13+6 jos ultran mukaan mentäis, hurjaa!)
 
Minki; Neuvolatäti tosiaan jatkoi viikkojen laskemista vanhan LA:n mukaan mikä oli siis 1.10. Puhui kyllä neuvolakäynnillä siitä että uusi LA on nyt todennäköisin laskettu aika ja vaikuttaa Kelan juttuihin, mutta en tosiaan tiedä säilyykö tuo viikkojen laskenta entisellään vaikka LA:ta onkin siirretty eteenpäin. Täällä olisi nyt muitakin kenellä on siirretty aikaa, onko teille merkitty uudet viikot neuvolakorttiin?

Tissit on kasvaneet täälläkin roimasti, enempi mitä esikon kohdalla. Tosin, nyt ne kaipasivatkin enemmän täytettä kun jäivät melkoisiksi patalapuiksi aiemman imetyksen jäljiltä :LOL:

LumiLinnea ja pikukkakkonen 13+2 tai vähempi :)
 
IMN
LumiLinnea Mulla ainakin merkattiin neuvolakorttiinkin uusi LA viime raskaudessa vaikka se siirtyikin vain kolmella päivällä myöhemmäksi. Ainakin mulla on neuvolakortissa kohdat "Laskettu aika" ja sitte kaikututkimuksen kohdalla "Todennäköisin laskettu aika". Ja myös tuohon seuranta raskauden aikana-taulukkoon on täytetty ultran mukaisten viikkojen mukaan, jos sitä tarkoitat :)
 
LA:sta ja sen merkkaamisesta Meillä täällä Savossa ainakin merkitään korttiin uusi LA, jos se on vaihdettu Nt-ultrassa. Ja raskauden seuranta tapahtuu uuden LA:n mukaan. Meneehän sitä muuten ihan sekaisin niissä päivissä ja viikoissa. Joskus kuulema käy niin (terkka kertoili), että LA vaihtus vielä kolmannenkin kerran, mutta siitä ei välitetä vaan mennään Nt-ultrassa annetun LA:n mukaan.

Ihana oli taas äsken kuunnella masuasukkia dopplerilla :) kyllä se on kätevä vekotin, nyt kun sykkeet kuuluu tosi voimakkaina ja selkeinä. Tunsin esikon liikkeet vkoilla 17. kun nojauduin eteenpäin ja ne oli tosi napakat tökkäsyt ei mitään hipaisuja. Mitenköhän tämän kohdalla, varmaan jo aiemmin tuntuu <3

kertomisesta mietityttää kertoako jo seur. ultran jälkeen jo vähän laajemmalti vai antaa olla vielä salaisuus. Viikkoja on kasassa sitten kuitenkin vasta alle 13. Ehkä me kerromme, malttamattomia kun ollaan :) Uskomatonta miten nämä vkot ovat menneet nopeasti, esikon odotuksessa aika suorastaan mateli!

Vointi on mainio, mitä nyt yskä vaivaa :( Mutta pahoinvointi on taaksejäänyttä elämää, jipii.

Lilyanna 11+5
 
Viimeksi muokattu:
Hei täältä taustalta pitkästä aikaa.

Eilinen Nt-ultra takana ja aika suuren helpotuksen näihin alkuraskauden pelkoihin toi. Niskaturvotusta ei ollut onneksi nimeksikään. HUS:in alueelta tosiaan olen, joten verikokeet otettiin samalla ultran jälkeen. Ihanan pirteä yksilö siellä kuvissa hääräsi. Päivän isompi oli kuin la, mutta laskettua aikaa ei tosiaan muutettu.

Kerroin eilen sisarukselle (5,5 v) joka ei ole ikinä osoittanut mitään mielenkiintoa pikkusisaruksia kohtaan. Ja vastaanotto oli kyllä ihan odotetun kaltainen. Eli kieltäminen ja sen jälkeen tyttö hipsutteli omaan huoneeseensa "unohtamaan asian". Hui kamala kun tuli jotenkin syyllinen olo, että mitä minä nyt olenkaan sinulle tekemässä (vaikka tietysti uusi sisarus tulee olemaan valtavan rakastettu ja odotettu ja loppujen lopuksi suuri siunaus sille, ettei isosisko joudu olemaan ihan yksin "vanhojen vanhempien" kanssa). Päätin, että asia saa olla ja otetaan rauhallisesti, vastailen jos siskolla tulee kysyttävää enkä painosta/patista mitenkään. Pyydän lähisukulaisiakin vähän ottamaan rauhallisesti. Miten te olette isoille sisaruksille kertoneet ja miten nämä ovat asiaan suhtautuneet? En tiedä onko tämmöinen 6 vuoden ikäero mahdollisimman huono, kun toinen on saanut niin pitkään olla yksin ja koko perheen "keskiössä". Tuleekohan ihan hirveät mustasukkaisuusdraamat. No, aika näyttää.
ultraava kätilö muuten totesi, että on aika merkillinen aika menossa, että meillä päin ainakin on lokakuussa (ja sen jälkeen näyttää myös tulevan) enemmän vauvoja kuin pitkiin aikoihin. Saadaan näitä uuden ajan valontuojia saatella maailman nyt oikein suuremmissa määrin :)

Muutoin kaikki kunnossa, huono olo väistynyt pikkuhiljaa ja virtaakin alkaa olemaan vähän enemmän. Se on ihanaa. Onneksi tulee vielä kevät ja valo lisääntyy. Voi nousta kohta kolosta energiseen raskauden toiseen kolmannekseen :D

Lykke ja Nasuvauva 12+2
 
Viimeksi muokattu:
Lykke Varmasti hyvin menee sisaruksilla, vaikka onkin vähän pidempi ikäero. Isosiskosta on jossain vaiheessa paljon apua ja seuraa pikkuiselle. Ei se lyhyt ikäerokaan aina auvoista tule olemaan. Meilläpäin kuulema syyskuu on vauvabuumiaika :)
 
Heipsis. Karsee olo meni pois pariksi päiväksi vain tullakseen takaisin :D Vähän masentaa tämä sisällä istuminen, kun ei jaksa touhuilla yhtään. Toivottavasti kohta helpottaa.

Ihania ultrakuulumisia :) Mullakin ensi viikolla sitten..

Ihania keväisiä päiviä kaikille :)

Hömpi 11+0 :heart:
 
Moikka taustalta pitkästä aikaa niinkuin muutama muukin ;)
Eilen poksui 12+0 ja ylihuomenna olis nt-ultra edessä. Kauhistuttaa ja jännittää ja odotuttaa jo perjantainen. Toisaalta on innolla menossa että näkee taas pienen ihmeen mut toisaalta kauhuskenaario pyörii mielessä ja pelkään ettei masuasukki ookaan pysyny vauhdissa mukana.. Ainakaan mitään kipuja eikä vuotoja ole ollut joten toivotaan parasta. Ajateltiin kans kertoa perjantaina lopulle lähisuvulle (jos ja kun kaikki on todettu olevan ok), etteivät kuule sit varmasti mitään muuta kautta ku massukin alkaa jo vähän kasvaa. Ens viikolla olis tarkoituksena kertoa isovanhemmille pääsiäispöydässä tulevasta perheenlisäyksestä =)

Tuntuu kyllä ihanalta ajatella et nyt mennään jo "toista kolmannesta". Edelleen oireina vain hormoninäpyt korvien taustalla ja rinnassa ja kipeät nännit. Kai pitäis olla vaan tyytyväinen ku ei oikein muuta selkeetä oiretta oo. Yhden "oireen" kyllä oon tajunnu tässä nyt vasta, nimittäin mitkään terveelliset ruuat ei oo houkuttanu ja alkaa yököttää ku tulee maha täyteen. Huomasin nuo oireet siitä ku yllättäen alkoi munakaskin taas maistumaan tomaattien kera ja ruisleivän päälle pystyy taas laittamaan salaattia, kurkkua ja paprikaa ;)

Perjantaina palaillaan ultrakuulumisten tiimoilta! Apina25 ja tiitti 12+1
 
Käyn jättämässä vielä merkin ennenkuin lähden parin päivän nettitauolle muuton takia!

Tässä meinasi jo pienen paniikin pukata päälle, kun en saanut yhteyttä meidän muuttoauton omistajaan! Piti alkaa jo miettiä mistä saadaan vuokralle auto jne.. Onneksi kuitenkin laittoi viestin, että on vaan tehnyt töitä ja ovat kyllä tulossa! :D

Nyt on raskaus "julkista tietoa" kun se on facebookissa :D Tälläisen pätkän sinne laitoin: Lämpöiset terveiset täältä napapiirin alapuolelta.
Majoitus on ollut oikein mukavaa (vielä ei ole edes ahdasta),
ja ruokakin on ensiluokkaista.
Oikeastaan koko ajan olen uiskennellut ja löhöillyt sekä nauttinut olostani.
No, siinäpä ne terveiset oikeastaan olikin, tavataan sitten syksymmällä,
kunhan lomani on ohi ;)

Oma olo on kohtuullisen hyvä, ei sitä pahaa oloa ehdi tässä muuttohässäkässä miettimäänkään! :)

Lykke meillä miehen poika oli 6,5 vuotias kun tämä meidän neito syntyi, sai tosin jo muutamaa kuukautta aiemmin pikkuveljen äitinsä puolelta. Kyllähän se poika pikkuisen oirehti kun niin pitkään oli ainut lapsi, mutta todella hyvin on sopeutunut! Nyt jo leikkii pikkuveljensä kanssa paljon, ja tämän meidän neidin kanssa vähän vähemmän, mutta tykkää silti siskostaan!

Nyt on pakko lähteä pakkaushommiin! Neitikin on kaksi yötä mummolassa, vähän hirvittää miten äiti ja isi kestää eron! Tytöllä ei oo hätää, sen tiedän kyllä :)

-Minki ja pikkusisko 12+5-
 
Mulla oli eilen alkuraskaudenultra ja laskettuaika siirtyy marraskuun alkuun. Niin kyllä vähän arvelinkin, että ei vielä olla kovin pitkällä menossa. Tärkeintä oli, että pienellä kaikki hyvin, sydän sykki kovasti! <3 Taidan siirtyä tuonne marraskuisiin, heipat siis kaikille ja hyviä vointeja!:)
 
Hei pitkästä aikaa.
Ikävä kyllä joudun jättämään seuranne, olen käynyt lukemassa tekstejä, mutta aina tuntuu ettei aika riitä kirjoittamiseen.
Eilen neuvolassa monista yrityksistä huolimatta sykettä ei löytynyt. Nyt joudun odottamaan perjantaihin, että lääkkeillä alkio poistetaa. Tämä johtuu siitä ettei tässä tuppukylässä ole lääkäreitä :(
Olisin myös päässyt "piinasta" jos ultra olisi ollut aikaisemmin, mutta kun ei ole niitä päteviä lääkäreitä!!!!! Alkio on mennyt kesken jo viikolla 5-6.
Jos vielä joskus tulen raskaaksi niin ihan varmasti lähden varhaisultraan 300 kilometrin päähän.
Mutta kuitenkin tsemppiä teille kaikille jatkossa!
 
Moimoi! Onko normaalia että alkaa tuntua paineentunnetta tuolla alapäässä tässä vaiheessa? Tuntuu aika ilkeiltä. Tänään meen hakee tori.fi:n kautta ostamia vaavin vaatteita <3 pääsee hypistelemään niitä :)

Kusma ja hattivatti 13+4
 
Pahoittelut huonoja uutisia saaneille:hug:

Hienoja ultrakuulumisia monilla =), minullakaan ei LA:ta siirretty vaikka heitti viikolla aikaisempaan.

kusma: Minä olen huomannut sellaista paineen tuntua tuolla alhaalla ikään kuin jotain yrittäisi työntyä kovaa vauhtia jo ulospäin tms. Tuntuu tosi oudolta mutta ihan hetkittäistä tuo on. Muistan kyllä esikoisesta että samantyyppistä oli loppumetreillä mutta tässä vaiheessa ei mitään muistaakseni. No tokkopa tuo mitään haitallista on...

Jensar kera asukin 12+6
 
IMN
Tuo paineentunne on mun käsittääkseni ihan normaalia kohdunkasvu"kipua". Kohtuhan kun yrittää valloittaa tilaa joka suunnasta ja uskoisin että juuri siksi tuntuu alapäässä niin ilkeältä kun luuthan siellä on edessä :) Tämä siis oma diagnoosi :D Mutta yleensäkin paineentunteen sanotaan olevan normaalia. Itselläni ei tuota nyt ole ollut mutta esikoisen raskaudessa oli ihan alussa jo.

IMN 11+4
 
Ensiksi pahoittelut Sikelle! :(

Mutta pakko päivittää omat onnenkuulumiset samaan viestiin... Tänään oli np-ultra ja siellä kellui täydellinen vilkas tomera pieni ihmisenalku joka vastasi täysin viikkoja :heart: Itkuu sai tihrustaa kyllä urakalla, meinasin kuolla jännitykseen sitä ennen! Niskaturvotusta ei nimeksikään ja kaikki oli niinkuin pitääkin :) Mie oon NIIIIIIIN onnellinen! :heart:

Little Precious 12+0!
 
Pahoittelut huonoja uutisia kuulleille :(

Mullakin mennyt lähinnä taustailuksi, kun ollut töitä niin älyttömästi että koko odottaminen meinannut unohtua :)

Tiistaina käytiin nt-ultrassa ja yksi pieni sydän siellä sykki:heart:. Löytyi myös tarvittava määrä raajoja ja pienet jalatkin näkyi sopivasti kuvassa. Ikää oli 4pv enemmän kuin etukäteen ajateltiin, mutta laskettu aika pidettiin samana kun ei se 6pv:n raja ylittynyt. Osallistuin myös veriseulaan vaikka turvotusta ei ollut nimeksikään. Eli kaikki vatsassa hyvin.

Vaikka tämä on mulle toinen, niin jotenkin olo tuntuu edelleen hyvin epätodelliselta.Meillekö toinen vauva? Ja ihan asumaan saakka? :)


Ikäerosta
joku kyseli ja meillähän miehellä oli 6v:n tytär kun yhteisemme syntyi. Mustasukkaisuutta toki ilmeni vähän, mutta koska tytär ei asu meillä, ei kuitenkaan niin hirveästi joutunut sitä huomiota jakamaan. Mutta tärkeää oli tytölle se, että oli mukana odotuksessa, keksimässä nimeä ja esim.neuvolassa kuuntelemassa loppuaikana sydänääniä. Se jotenkin toi tulevan vauvan lähemmäksi. Nyt taas yhteisemme on reilu 3v kun tuleva vauva syntyy ja se tulee varmaankin aluksi olemaan tälle meidän 'kuninkaalle' aika kova kolaus :D Joku vauva tulee jakamaan hänen isin ja äidin ja veikkaisin, että siitä kauheudesta saa kuulla ihan kaikki :D :D :D

Oma olo on jo helpottamaan päin vaikka jaksaminen ei ole kyllä raskautta edeltävällä tasolla. Yöunta tarvitsisin runsaasti enemmän kuin ennen ja iltaisin olen jo ennen ysiä ihan valmis sänkyyn. Myös turvotus on laskenut eikä vatsa näytä enää pallolta vaan siltä kuin olisin vähän vaan lihonut.Edelleenkään mikään makea ei oikein uppoa ja tälläiselle karkkihirmulle se on tosi outo olotila. Ja raikasta/tuoretta tekee mieli, mikä ei paha asia ole ollenkaan.

Töissä pitäisi kertoa ennen pääsiäistä ja se jännittää kovasti. Koeaika loppuu huomenna ;) joten jätän kertomisen ensi viikkoon. Mutta itseänikin hieman harmittaa tämä ajoitus, koska olisin todella halunnut olla mukana näissä muutoksissa mitä töissä nyt on. Mutta kaikkea ei voi saada ja ehtiihän sitä olla töissä myöhemminkin....

Äitiysvaatteita haluaisin päästä jo kokeilemaan, mutta vatsa ei vielä ole siinä koossa, että ne istuisivat mitenkään. Pari vanhaa on jäljellä, mutta huuto.netistä olen jotakin katsellut,mutta en vielä yhteenkään investoinut. Myös uudet vaunut joudumme hankkimaan, sillä esikoisen vaunut joutavat nyt parvekevaunuiksi, koska niistä on esim. jarru rikki.

Mutta suurin haaste tulee kuitenkin olemaan lähitulevaisuudessa esikon vieroittaminen tutista. Se on kultaakin kalliimpi hänelle ja tähän on valmistaudutta huolella ja pitkään... Ensi viikolla se viedään ukin luona hiirivauvoille, jotka onneksi tuovat kuitenkin pienen lahjan vastineeksi :) :)
 
Olen taustalla lukenut viestejänne ja elänyt mukana niin surussa kuin riemussakin. Oon ollu TOSI VÄSYNYT, melkein ainoa oire tällä hetkellä raskaudesta. Rinnat on myös edelleen arat ja kasvaneeet(???). Joku muukin taisi mainita uusien liivien ostamisesta, niin ajattelin, että en mä täs kai sitten kuvittelekaan.

Ikäeroista oli puhetta. Mä uskon, että jokaisessa ikäerossa on omat hyvät ja huonot puolensa. Läheskään aina ikäeroa ei voi itse päättää, niinpä kannattaa ajatella omassa tilanteessa niitä positiivisia puolia juuri omien lasten ikäeroista. Koska niitä kyllä löytyy aina :)

Omista synnytyksistä sen verran, että kaksi takana ja molemmat ovat tulleet etuajassa. Molemmat pojat olivat reilut kolmekiloisia. Ensimmäisessä meni kotona vedet, kun nousin sohvalta. Avautumisvaihe oli yhtä ..... mietin, että mitkä on ne pirun supistusten välit, josta kaikki puhu, muistan jopa synnytyssalissa kysyneeni sitä mieheltä. Vastauksen sain vasta toisessa synnytyksessäni. Synnytys eteni nopeasti, n.7h kesto, ponnistusvaihe 15min oli taivaallisen helppoa ja kivutonta! Toinen synnytys alkoi supistuksilla ja sit lähdettiin sairaalaan, jossa puhkaistiin kalvot myöhemmin. Tällöin pystyin juttelemaan supistusten välillä mieheni kanssa ja totesin, "ai että näistä tauoista ne kaikki puhuu!" Avautumisvaihe oli siis helpompi tällä kertaa, mutta ponnistuvaihe yhtä tuskaa!!! Kokonaisaika synnytykselle taisi olla 9h, josta 3-4h vei kolmas vaihe(istukka jouduttiin poistamaan nukutuksessa, eli mut siirrettiin leikkuassaliin, odottelu jo kesti varmaan tunnin..) Tosin kolmasvaihe ei siis todellakaan ollut kivuliasta, vaan loikoilua, joten se ei sinänsä tunnu kuuluvan tuohon "kärsimyksen aikaan". Herättyäni nukutuksesta se kärsimys vasta alkoi, sillä mulle oli laitettu hengitysputki, tai siis siinä vaiheessa tietysti jo poistettu, mutta eipä oo koskaan aiemmin kurkussa tuntunut niin epämiellyttävälle. Sitä en haluaisi kokea uudelleen!


nalle_puh rv 13+2
 
Moikka!

Minäkin täältä taustalta (tai FB:stä) heräilen ja kirjoittelen välillä tännekin.

Aluksi isot halit surun kohdanneille! En voi edes kuvitella sitä tunnetta.. :'( Toivottavasti seuraavalla kerralla on parempi onni mukana, en oikein tiedä mitä muuta sanoa.

Meillä oli keskiviikkona ultra ja nähtiin pikkunen ekaa kertaa. Varsinainen pose oli kyllä hän. Ihana sivuprofiilikuva saatiin. Aikas rauhallinen tyyppi oli, aluksi vaan köllötteli ja vähän vilkutteli äidille ja isukille. Mun piti ihan alkaa kunnolla yskimään, että alkoi liikkumaan enemmän. Mutta aivan huippu oli kun vaapu alkoi kääntyilemään oikeen vihasesti. Vähän silleen että "Mitä nuo tullee mua häiritteen?!" No, sitte se rauhottu ja laitto nilkat ristiin ja kädet pään taakse! (En tiiä että yltääkö mutta siltä se vaan näytti!) Ite en voinu muuta ku hymyillä ja nauraa, olin niin onnellinen. Isukki tais olla vähän kyynel silmässäkin :)

No, ultra vei multa viimeiset epäilykset, kyllähän tässä vahvasti raskaana ollaan. Pahoinvointi on hellittänyt, mutta edelleen pitää syödä välipaloja vähän väliä, ettei nälkä iske oikein olan takaa. Ruokaa siis pitää saada, muuten tää tyttö on kauheen kärttynen :D Massukin alkaa vähitellen kasvaa, ja eilen laitoin ekat mammavaatteet tilaukseen. Saas nähä, onko koot kuitenkaan sopivia, ku ei niitä oo päässy sovittamaan. Noh, aina voi palauttaa. Muuten suht normaali olo, päivisin jaksaa hyvin mennä ja tehdä mutta illalla ysin aikaan oon jo valmista kauraa sänkyyn.

Mulle iski kans aivan kaamee räkätauti, jo kolmas vai neljäs tälle vuodelle. Vissiin se vastustuskyky on oikeasti laskenut, kun ei tää oikeen tunnu normaalilta...

Galluppia oon kans seuraillu, mutta nou komments täältä päin kun eka lapsi tulossa.

Noh, tulipas tuossa jo kirjoteltua pitkästi :D Mukavaa kevättä kaikille!

Kata89 ja Nöpönenä 12+6

PS. Menkattomuuden takia (oli minipillerit käytössä monta vuotta) en saanut neuvolasta virallista laskettua aikaa, nyt ultrassa lasketuksi ajaksi varmistui 6.10
 
Omaa napaa nyt vaan kun on voimat aika vähissä ja mieli maassa....
eli onko kellään kokemuksia tällaisesta??!!Eilen siis niskapoimu ultrassa vilkkaasti liikkuva sikiö jonka koko vastasi täysin viikkoja, kallo normaali, aivopuoliskot näkyvissä, mahalaukku löytyi, kaks kättä ja kaks jalkaa MUTTA... virtsarakko suurentunut (9mm)!!!! Lääkäri katsoi että voi olla mahdollisuus jonkun virtsaläpän (tai joku vastaava) vikaan jolloin sikiö ei pysty virtsaamaan tai sitten voi olla oire kromosomihäiriöstä... voihan itku sanon minä! Nyt pitäisi sitten kolme viikkoa odottaa seurantaultraan jossa katsotaan uudestaa ja mietitään mahdollista lapsivesipunktiota.
Viimeinen vuorokausi on nyt mennyt itkiessä kun ei oikein tiedä mitä ajatella, toisaalta kaikki voi olla hyvin jos se virtsarakko oli vaan niin täynnä mutta toisaalta voi olla asiat paljon huonomminkin. :'(

Sannuli ja pikku2 12+0 (niin paljon odotin tätä päivää ja nyt se ei tunnukaan enää miltään)
 
Sannuli; Pahoittelut ikävistä uutisista, toivottavasti oli väärä hälytys! Vaikea tietysti elellä nyt epätietoisena, varmasti kaikki uhkakuvat pyörii mielessä. Voimia :hug:

Poksumaan tulin miekii jos nyt lasketaan myöhentyneen LA:n perusteella :) Hurjaa että nyt lähtee sit 14. viikko käyntiin. Mahaa ei nimeksikään, mutta etovaa oloa on taas ollut välillä, voihan yöks. Lentsuakin pukkaa :/

LumiLinnea ja pikkukakkonen 13+0
 
Sannulille tsemppiä, toivotaan väärää hälytystä!!

Mulla on ens viikolla NP-ultra, vähän jänskättää. Piti olla koko päivä ihan vapaa että ehtii tonne miltei sadan kilsan päähän yheltätoista lääkäriin, ja nyt sit mies on haalinu siihen aamulle jotain tärkeitä rakennustarkastuksia, perskeles. Ajan kohta yksin sinne ultraan ja jätän miehen kotiin. Grr.

Ällöttää edelleen. Jos maha ehtii tyhjäksi, niin oksennus tulee. Mitään kuitupitoista tai protskua ei tee mieli, joten maha tyhjenee kamalan nopeasti. Eli joko pitää syödä koko ajan tai oksentaa vähän väliä. Kumpikaan ei oikein houkuta.

Ois aika hyvä yhdistelmävaunudiili tiedossa, mut tuntuu ihan järjettömältä ostaa niitä nyt. Toisaalta... miks ei?

Anime ja 11+5 tai viikko vähemmän.
 

Yhteistyössä