Lokakuun Onnenmurut 2012 **Toukokuussa**

Heippa pitkästä aikaa!!!!

On pitänyt jo aikoja sitten kirjoittaa että siinä seuranta ultrassa oli virtsarakko OK. Vielä kuitenkin seuranta aika ensi viikolla koska lääkäri katsoi että munuaiset saattavat olla ihan hiukan korostuneet, olivat kuitenkin ihan normaalin kokoiset. Eli toistaiseksi on kaikki ok. Toivottavasti ensi tiistain ultrassa todetaan ettei munuaisissakaan olisi mitään, mutta ainakaan kromosomihäiriöstä ei pitäisi olla kyse koska riskiluku ooli 1:3700 eli hyvin pieni. Vähän jännittää se ensi viikon ultra mutta luotan, toivon ja rukoilen että kaikki on ok. Liikkeitäkin on jo vähän alkanut tuntumaan.

Niin ja mulle saa päivittää synnytyspaikaksi SATKS koska varsinkaan nyt kun on tiedossa että lapsella saattaa kuitenkin jotakin virtsatieongelmaa olla niin en missään nimessä Vammalaan halua synnyttämään koska Porissa on kaikki lääkärit ja välineet koko ajan saatavilla jos jotain vakavaa ilmenisikin vauvalla synnytyksen jälkeen.

Sannuli ja Nykerö ja sen "pikkuveli" 17+4
 
Hei taas pitkästä aikaa! :)

Joka päivä käyn lukemassa jutut, mutta jostain kumman syystä en itse lähde kirjoittamaan
niin herkästi.
Oli puhetta pahoinvoinnista..
Kärsin niistä rv. 15 asti ja pikkuhiljaa pahoinvointi hellitti. Taisi oikeastaan sen jälkeen loppua,
kun sairastin oksennus-ja vatsatauti + kuumeen samanaikaisesti.. Ja oli muuten hirveää! :x

Sitten noista kivuista. Ehdin jo hädissäni soittamaan neuvolaan, kun on ollut jo kolmatta päivää
kohdun ympäristö kosketusarka ja kipuilee, kuin olisi menkat.. Samaten selkä.. Näillä raskausviikoilla
kohtu kasvaa ja liitokset höllistyy, joista kipu johtuu. Oikea lonkkakin on niin hemmetin kipeä,
joten neuvolassa määräsivät hakemaan tukiliivin, ihan senkin takia, kun teen fyysisesti raskasta
työtä..

Hankinnoista.. Täällä on sorruttu vaatteisiin suurimmaksi osaksi.. Ja kirpparilta tein löydön,mielettömän siistissä kunnossa olevan hoitopöytä ja hintaa oli 70€.. En voinut jättää ostamatta!

Liikkeitä olen tuntenut jo yli kaksi viikkoa, melkein kolmisen viikkoa. Potkut näykyy jo mahan
päältä ja mieskin näkee ne selvästi..

Minulle voi laittaa Poikaolon, yritin vältellä, ettei tulisi oloja, mutta
niin vain kävi.. 23.5 selviää (toivottavasti) sukupuoli, muuten menen yksityiselle selvittämään :)

Murmeli & Pikkarainen 18 Poks*
 
Jännittää vähän huominen lääkäri. Toivottavasti ei oo lapsivettä mitä tiputtelee...

Sannuli oi miten hyviä uutisia! :) Toivotaan kuitenkin että myös munuaisissa kaikki olis hyvin! :)

Tavaroita ei olla ostettu vielä mitään mut onhan meillä kyllä esikoisen kaikki tavarat vielä hyvässä kunnossa. Katotaan niitä mitä tarvitaan ehkä sitte kesemmällä, ei tässä mikään kiire oo :) Haluisin vaa nyt selvyyden et kaikki on hyvin...

Nellinu + Sirrikkä 18+2
 
20.10 ~ lllllaura ~ 19 ~ ensimmäinen ~ KOKS
Eli siis la siirty nettilaskureiden antamasta päivällä aikasempaan, eli jos viittii päivitellä :--) nyt ku tää väri systeemikin toimii!

Kauniit unet toivottaa lllllaura & pirpana 16+3 < 3
 
Hei te pahoinvoivat kohtalotoverit!
Mulla alkaa iskeä epätoivo tän oksentelun kanssa ja kysyisinkin niiltä, jotka ovat tästä ihanasta vaivasta kärsineet, että kuinka pitkään oksensitte/ voitte pahoin?
Millä viikoilla helpotti?

Emmaoo ja toukka 15+0
Älä huoli, minä aloitin oksentamisen vasta viikon 16 alussa (sitä ennen vaan jatkuva kuvotus päällä). Tätä jatkui pari viikkoa. Nyt viimeinen viikko ollut jokseenkin uskomattoman "oireetonta". Kaipa sitä kaikki olot on vastaanotettava :)
 
Sannuli79 Ihanaa että kaikki on hyvin, oon niin helpottunut teidän puolesta!! :) Tuskin vauvasta enää mitään kovin vakavaa löytyy jos on löytyäkseen taikka tullakseen mitään ongelmaa. Nyt vain toivotaan parasta, kuten kaikkien odottajien kohdalla ja alat nauttia raskaudesta ja tulevasta pienestä rauhassa. :heart:

Itellä tässä on pari viikkoa odottelua että punktion tulokset tulevat. Onneksi tässä ympärillä on niin paljon elämää ja aikataulutettuja päiviä että eiköhän se aika tässä kulu suht äkkiä. Niin joo, nyt ultrassa sitten se lääkäri kattoi että mulla istukka on etuseinässä ja juuri sielä missä ajattelinkin sen olevan. Vauvan liikkeet on toispuoleisia tai kun hän liikkuu niin liikkeet on vaimeampia toisella puolella. Kohdunsuun päällä ei ollut istukkaa ja nouseekin se vielä lisää kun kohtu kasvaa. Eli ei hätiä mitiä sen suhteen.

m & m 16+3 :heart:
 
Tulin vain poksumaan 16+0 :)
Tai voi Kai tässä päivitellä, tänään on tosi huono päivä.. Ollaan miehen kanssa tapeltu aamusta asti, okei välinpitämätön asia mutta silti tuntuu että minulle niin suuri.. Ja mies ei voi ymmärtää miksi teen kärpäsestä härkäsen.. Se nyt vain tuntuu mnusta isolta asialta, tiedän raskaudesta johtuu.. Mutta mies ei osaa ymmärtää ollenkaan.... :-/ ehkä tämä mennyt iltaan mennessä ohi :)
 
Heippa!

Neuvola takana, nyt rv 19+2.
Kaikki kunnossa, sydämensykkeet 140. Verenpaineet alhaiset edelleenkin. Täti povasi taas poikaa. :)

Supistelujen takia sain ylimääräisen lääkärikäynnin ensi viikolle, samana päivänä onkin sitten ultra. Hui! Se jännittää hirveesti.

Paino noussut 2 kg viime käynniltä, mikä ei kyllä sinänsä ihmetytä kun on kuitenkin herkut maistuneet. :). sf-mitta oli 15.

Huomenna haastatellaan mun sijaista, kivaa. Toivon että aloittaisi mahdollisimman pian koska saatan joutua saikulle piakkoin.

Aurinkoa kaikkien päivään!
Lakukissa ja Pentunen 19+2
 
no4
Heippa ihan hirveen pitkästä aikaa! En ole edes ehtinyt täällä käymään aikoihin.

Hankinnoista: Melkein kaikki tarvittava on hankittu, tosin vaatteita ja jotain pientä pitää ostella sitten lähempänä. Ja vaatteita enemmän vasta, jos ja kun saadaan tietää vauvan sukupuoli. Vain vaunut ja kylpyammeen ostin uutena, muut on kierrätyskamaa.



Sairaslomalla täällä ollaan nyt alkuun ainakin viikko. Sunnuntaina alkoi supistelut, jotka oli vähän liian kovia näille viikoille. Samoin verenpaine heittelee ja on välillä todella matama, eilenkin 88/38. Hiukan hankala pysyä pystyssä noilla lukemilla. Lääkärissä kävin eilen ja onneksi kohdunsuun tilanne ei ollut muuttunut mihinkään, joten sen puoleen ei huolta. Nyt vaan hiukka huilausta ja ens viikolla katsotaan uudestaan, jos ei helpota. Sf mitta oli jo nyt 21, joten melkoista palloa kantelen sitten loppusyksystä, jos tätä rataa kasvaa. Painoa ei ollut tullut ekan neuvolan jälkeen (eli 9 viikkoon) kuin kilo, joten sen puoleen olin tyytyväinen, vaikken mitenkään tarkkailekaan syömisiäni. Hb oli 116, joten jouduin aloittamaan raudan syönnin.

Liikkeet on tuntunut jo melkein kuukauden. Vauva on tällä hetkellä jalat alaspäin ja kivasti tanssii virtsarakon päällä:O.

Lämpimiä ilmoja täällä ootellaan. Kovin on ollut tuulista, vaikka aurinko onkin näyttäytynyt.

no4 ja hilla 19+0
 
IMN
Tulinpa nyt tännekin hihkumaan onnesta kun sain viimeinkin ne haluamani Brio Sing-vaunut :heart: :D Ja vielä halvalla huuto.netistä. Tosin mukana tulee vain ratasosa, Primo-kaukalo on jo tulossa ja vaunukoppa pitänee vielä hankkia.
Joo, ei muuta. Oon vaan niin onnellinen ku sain nuo :D
Hankinnoista vielä sen verran että ostin tänään myös kirppikseltä pari bodya 1€/kpl.
Kauhea shoppailuputki menossa kun rahaa tulee (kerrankin) ovista ja ikkunoista kun sain kahdet yhdistelmävaunut myytyä.. Esikoiselle ostin Brio Caro-turvavyöistuimen, vaikkei sille vielä käyttöä olekaan, mutta kun oli tarjouksessa :) Pojan pitäisi hommata jostakin puoli kiloa lisää painoa niin saisi käyttää :D Nuori herra vaan on jo lähes metrin pituinen niin tavallisissa turvaistuimissa pää yltää jo selkänojan yli :/

IMN & Tuutikki 17+4
 
Aurinkoista iltaa! :)

Tänään monotettiin mahaa niin kovasti, että jos isi ois ollut kotona, niin ois varmasti tuntenut liikkeet! :)

Meillä täälä yskii sekä minä että esikoinen. Mulla kurkku ollut kipeä jo pidemmän aikaa, muttei vaan jaksa tulla kunnon flunssa, jotta pääsisi tästä eroonkin! Tyttöä alkoi yskittää eilen tai toissapäivänä, ja nenä vuotaa. Kunhan ei nyt sairastuisi, inhottavaa katsoa kun pieni kärsii! :(

Tällä erää pikakuulumiset!

-Minki ja pikkusisko 18+5-
 
Heippa hei !

Joku kysy kuinka se sf mitta otetaa, nii neuvolassa itte kans kysyin sitä ti ja sano että häpykummusta kohdun korkeimpaan kohtaan siis mihin kohtu loppuu. Eiku miten sen nyt selostais :D

Hankinnoista: Täällä ei oo itte ostettu vielä mitään. Siskot on ostanut jo pörröhaalarin ja fleecehaalarit ja työkaveri osti bodyn ja puolipotkuhousut+sinkkivoiteen ja hoitovoiteen. Rakenneultran jälkeen sit uskallan ostaa itsekin ja sit jos näkis sukupuolen, nii tietäs vähän väriä mitä ostais :) Ja sit pitää varmaan alkaa kattelee niitä vaunuja ja turvakaukalooki hankkimaan.

Atopiasta: En tiedä ymmärrettiinkö mua viimeks väärin vai ketä, mut siis mullaki atopia todettu pahana jo ihan vauvana. Siitä asti kärsinyt tästä vähemmän ja enemmän. Pienenä oli taipeet ja ehkä koko kroppa, sit vanhempana alko tulee kaula, rintakehä ja nyt sit ylä asteesta asti kärsinyt kasvoissa. Ja kalliit voiteet täälläkin, mutta jos täällä ei oo kukaa kokeillu protopicia nii suosittelen. En vaan nyt oo käyttänyt sitä vähään aikaa, ku tosiaan atopia on parantunut mulla aika hyvin tän raskauden aikana. JES ! Totta kai perusrasvoilla täytyy lotrata joka päivä, mutta ei vahvempien rasvojen kanssa.

Liikeitäkin ehkä tuntenut. Tunnen sellast kuplimista aina nukkumaan mennessä jos menen selälleen ja sitten ku koneella istun hieman vinos asennos :D

Vielä olisi 20 päivää rakenneultraan :) Ei malttais millään odottaa.

Janzku & pikkune 18+5
 
Täällä on olo tasoittunut mukavasti ja ainoastaan kasvava vatsa muistuttaa että raskaana ollaan. Varsinkin aamuisin kohtu tuntuu isona ja kovana pallona :) ihanaa kun ei ole pahoinvointia ja väsymyskin pysyy kurissa kun menee illalla aikaste nukkumaan ja iltapäivällä nukkuu lyhyet päikkärit.
HANKINNOISTA: itse olen ostanut yhden bodyn mutta äitini oli ystävältään ostanut mahottomasti vauvan vaatteita :) siellä oli monet yöpuvut, paljon bodeja ja potkareita, myös sellainen kevyttoppapuku. Olihan niitä vaatteita mukava hypistellä mutta vielä toistaiseksi jätettiin vaatteet äitini luo varastoon. Mieheni tädiltä saadaan ostaa emmaljungat (vm. 2005, erittäin hyväkuntoiset) mutta täytyy kesällä käydä kokeilemassa että mahtuuko ne meidän pienen auton peräkonttiin. Jos ei mahdu niin ne jää ostamatta.

Minä jo kovasti kuulostelen josko liikkeitä tuntuis mutta ei mitään :/ viikkojakin tosin niin vähän ja ensimmäinen raskaus joten kärsivällisyyttä kehiin...

Lena ja Onni 16+0
 
_Janzku_ eiks sua kirvele toi protopic ihan älyttömästi? Muistan vaan kun joskus vuosia sitten sitä käytin kun mulla myös atopiaa, mut en vaan voinnu oikein käyttää sitä kun se kirvely oli jotain ihan kamalaa! (..tai sit olin silloin vaa niin teini ja kaikki vähänki kovempi kirvely oli jotain aivan kamalaa :D )
Ja olipa kiva kun laitoit et monta päivää viel ultraa jälellä, oon aatellu et mul on ihan älyttömästi mut ei ookkaa ku 15 :) Oon vaa aatellu sen aina viikkoina ja aina tuntuu olevan samat viikkomäärät siihen :D

Minki Meilläkin sairastettu esikoisen kanssa. Alko viikko sitten tytöllä kova kuume, yskä & nuha ja kuumetta kesti kolmisen päivää, mut yskä & nuha jäänny ja kaikki nukkumisethan menee sitte tosi mukavasti.. Ja olin sit ite samaan aikaan kipeenä ku tyttö oli pahimmillaan ja mies tietyst pelireissulla silloin et kahdestaan oltiin, ei yhtään kiva viikonloppu ollu :(

IMN onnittelut vaunuista ;)


..Niin ja siitä sf-mitasta kun oli puhetta, niin se otetaan sit maaten, niin et jalat ei oo mitenkään ylöspäin :D Aika hankala ite varmaan mitenkään luotettavaa tulosta saada siis :)

Meille ei mitään erikoisempaa. Tänään mahaan vihlonut jännästi. Aina välillä tullut sellainen pistosmainen vihlaisu, en oikein osaa selittää. Toivottavasti menee ohi ettei tarvi huolestua! :) ..Niin ja eilisestä lääkäristä vielä sen verran että ei pitäis olla lapsivettä mikä vuotaa vaan niin runsasta valkovuotoa. Yök! :/

Nellinu & Sirrikkä 18+4 :heart:
 
Mullakin on muuten masua jotenkin vähän juilinut tänään ja ehkä eilenkin, enemmän tuosta oikealta. Vähän väliä tuntuu, mutta ei nyt kuitenkaan satu. Kaipa tämän on vaan kasvukipuja?

Anime ja 16 + 5.
 
Vatsakivuista/tuntemuksista: Mulla semmoista ihmeellistä, en nyt tiedä osaanko selittää, mut jos esim. vedän hyvin tiukanoloisia housuja päälle ja just tosta vatsan kohdalta kiskon niitä ylöspäin, niin tulee semmoinen ihan kun sähköiskun omainen tuntemus vatsaan, se ei ole varsinaisesti kipua mutta semmoinen kun joku vetäisi jostain sisuskaluista napakasti noin sekunnin ajan...Tämän olen huomannut myös joskus muissakin tilanteissa mutta ei ole jokapäiväistä ja tuota esiintyi esikoisenkin raskauden aikoihin...:)

ON: Täällä on vuotelut taas vuodeltu ja vähän vapaampi olo kun ei oo mitään tuhruja tullut n.viikkoon...(koputtaa puuta). Ens viikolla tosiaan se 4D ultra ja viralliseen rakenneultraan vielä 15 päivää. Vauva liikkuu jo tosi aktiivisesti joka päivä joten sen suhteen voi kyllä jo alkaa rentoutumaan että onko siellä elämää enää vai ei:heart: Pikkuisen noi tulevat ultrat tietysti jänskättää että kaikki olis kunnossa ja etenkin se sukupuoli jos saataisiin jotain osviittaa:p Pientä flunssaa tuppaa täälläkin tulemaan ja esikoisella kuivaa yskää ollut jo muutaman viikon, toivotaan että ei tule pahempaa ja että menee kesäkuuhun mennessä ohi kun päästään lomailemaan kaheksi viikoksi :cool:

Jensar kera asukin 18+6
 
Helou naiset!

_Janzku_: Mahtoko se olla se mun avautuminen siitä atopiasta mikä aiheutti ajatuksia? Siis se oli IMN, joka mainitsi et hänellä nyt raskausajaksi puhjennut atopia, ja siihen mä kommentoin, vaikka en kyllä tahtonut hänellekkään mitään kettuilla. Mua tosissaan ärsyttää tää ihottuma niin tajuttomasti ettei varmaan moni käsitä. :D Mut en nyt tarkottanu ketään ärsyttää enkä moittia, onhan tää inhottava vaiva oli minkä aikaa vaan.

Hankinnoista, mitään en oo hommannu eikä oikeestaan tarvitsekkaan. Tuplarattaita oon kattellu, mut ei niittenkään ostaminen nyt vielä oo ajankohtasta.

Vatsakivuista sanon sen verran, et kauheen pienestä ei kannata kovasti huolestua. Mulla ainakin molemmissa raskauksissa vatsassa vähän väliä inhottavia tuntemuksia ja kipuja, mut kaikki on kuitenkin ollut hyvin.

Huomenna ois kauan odotettu neuvola, vaikka tuskin siellä mitään maata mullistavaa. Vielä kun esikko täytyy ottaa mukaan, niin ehdinkö ees kuuntelemaan mitä tädillä on asiaa. :D

Jipsu & Pömppis 16+5

Ps. Piti vielä itse kertomani että meillä tuo työnimi on tullut jo ennen vauvaa. Elikkäs mies päätti et sitten kun odotetaan seuraavan kerran niin hän saa hyvällä omallatunnolla nimitellä mua pömppikseks. Nyt se on kuitenkin sit enemmän vauvan kutsumanimi. :D
 
Tänään oli neuvola ja jännitti aika paljon kun en vielä niitä liikkeitä ole tuntenut. Mutta onneksi löytyi sydämensyke. Voi huokaista helpotuksesta...ainakin hetkeksi. Nyt sit saa jännittää sitä rakenne ultraa joka on 4.6.

:LOL: neuvolatäti sanoi vaan, että ohhoh kun paino katottiin. Oli tullut reilu 500g viikossa. Täytyis varmaan ruveta liikkumaan. :ashamed:

Hyvä Nellinu ettei ollut lapsivettä. Mullakin aika paljon on tuota valkovuotoa. Ja tällä hetkellä on ikävä vaiva kun oon niin tukossa siitepölystä ja aivastelen aika paljon. Niin useasti lirahtaa pissaa housuun. On ilmeisesti nuo alapään lihakset huonossa kunnossa. :headwall:

sankofa ja elli 16+6
 
Apua kun olenkin taas tippunut kärryiltä :( Joka uuden pinon kohdalla vannon, että nyt seuraan useammin, mutta koskaan se ei onnistu...

Tänään aijon lukea kuulumisenne illalla! :)

Elossa oleva Hömpi 17+1 :)
 
Moikka!
kivuista täällä kans välillä enemmän ja välillä vähemmän kivuliaita vihlaisuja mahassa. Ekassa raskaudessa olin ihan paniikissa, että mitä nämä on, mutta kaikki oli hyvin vauvalla. "Diagnoosi" neuvolalääkäriltä oli että liitoskipuja, eli paikat venyy kun kohtu kasvaa. Nyt tuntuu vaan välillä että on sellaista menkkamaista kipua selässä, en muista että olisi ekassa ollut. Ajattelin kuitenkin ottaa viikon päästä neuvolassa puheeksi, että voiko ne olla harkkasupistuksia, kun tuntuu että välillä maha menee jännän tuntoseksi ja tulee se selkäkipu. Liikkeitä ei ehkä ihan joka päivä tunnu, mut yleensä iltaisin kun rauhottuu peiton alle niin pientä kuplintaa tuntuu. Oottaa jo innolla niitä kunnon potkuja ja möyrymistä. :D nyt pitää nauttia näistä ajoista kun on varmaankin viimeinen lapsi. Tämäkin olisi jäänyt saamatta, jos mies ei olisi minun päätä kääntänyt..vakaasti olin jo päättänyt että yksi riittää, mutta niin vain mieli muuttui. :)

En tiedä onko täällä aiheesta keskusteltu, mutta onko muita kohtalontovereita, joilla on halut ihan täysin hukassa? Täällä tuntuu että ei vois vähempää kiinnostaa.. mies koittaa ymmärtää, mutta kai se jokin raja silläkin on. En siis usko että toiseen sänkyyn hyppäisi. Mutta kyllähän tuon huomaa että puutteessa on, kun äksyilee ja ei paljon hellyyttä anna.

hankinnoista meillä on siis jo 3v tyttö, niin rattaat löytyy. Kaukalo on hakusessa, sitä olen yrittänyt metästää käytettynä. Britax babysafe plus telakalla(oli viimeksi ja tykättiin kovasti). Tänään sitten FB kirppiksellä sattui sellainen vastaan. Toivottavasti on hyvä kuntoinen ja saadaan se, olisi isoin ostos poissa. Pinnasänky ostetaan miehen työkaverilta. Ja hoitopöytä saadaan lainaan kaverilta jolle myytiin samainen pöytä kun meillä kävi tarpeettomaksi :) kaupasta en ole vielä ostanut mitään. Enkä varmaan taida hirveästi ostella, kun on nuita vaatteita. Ja tuttavalta saadaan kans lisää. Ja voin taas uskoa että anoppi tulee joka kerta vaatekassin kanssa kun on tehyt "löytöjä" kirppiksellä..viimeksikin taidettiin suurin osa laittaa roskiin kun oli niin huonossa kunnossa olevaa. Mutta kun halvalla sai niin oli kuulemma sama ostaa.... kysyis ees että mitä tarvitaan, eikä vaan ostelis. Pakkaustakaan ei ajateltu ottaa, kun löytyy kaikki aijemmasta pakkauksesta ja on mielestäni paljon kivemman näköisetkin kuin nyt.

Nyt sit rupes lyömään tyhjää.. luen päivittäin juttuja, mutta en muista enää että mistä keskusteltiin. :)

Mukavaa tulevaa viikonloppua! :)

Mille 16+4
 
Mille84 täällä on kans halut ihan nollissa. Ei värähdä missään mitään. :D Miestä tietysti harmittaa ja omissa oloissaan sitten kattoo töllöä ja pelaa tietsikalla. Nuo miehet ei tunnu ymmärtävän, että josko sitä hellyyttä edes vähän jakais niin saattais vaikka alkaa haluttamaan. Tai sitten ei. :D En tiedä mistä tämä johtuu, mutta yks mikä yököttää itseä on tuo hirveä valkovuoto.
 
Täällä olis kyllä haluja mutta kun on tuota tuhrua ollut niin sen pelossa ei ole uskaltanut kovinkaan paljoa harrastaa: / Voihan se olla psykologinen juttukin että jos kaikki ok ja vuodot vähenee niin halutkin katoaa sen myötä:whistle:

Jensar kera asukin 19+0 POKS
 
Täällä on taas tekstiä tullut..ei aina kerkiä kirjottelee,mut lukemassa muiden kuulumisia käyn usein =)

Kipuja yllättävän vähän ollut, muutaman kerran kyl työpäivän jälkeen supistellut =/

Nyt meidän tytölle iski ihana oksennustauti, toivon vaan et loppuis pian et pieni pääsis taas touhuumaan...ja toivottavasti pysyy minusta kaukana...'

Painoa oli sit tullut 910g viikko, et sankofa79 sul ei ole mitää hätää :LOL: ihan hirveetä ku voisin syödä koko ajan,ei mulla ensimmäisestä tällästä ollu... muuten neuvolas kaikki suht ok,ainoo et hemppa oli pudonnut jo 104 =(

rakenneultra oliskin sit 4.6, saa ehkä vahvistuksen tyttöololle =)

Jaksuja kaikille ja palataan taas joku päivä asiaan..

Tiituli81&"turo"
 
Täällä on heränny semmonen hormonihirviö, että välillä ihan hävettää.
Mies saanu tuta mun raskausoireita :kieh:
Yks aamu sain hillittömät raivarit ku mies oli syöny mun viimesen viilin...tuli ihan itku...joo tiedetään, mut ku SE OLI MUN VIIMENEN!
Ja sit eräänä iltana seksin jälkeen sain kamalan vollotuskohtauksen...kyynelet suihkusi ja piti ihan ääneen märkyä...enkä vieläkään tiiä miksi...hah, mitähän tässä ehtii vielä...
 

Yhteistyössä