***Lokamassut -08 LOKAKUUSSA + muutaman päivän vielä marraskuussa***

Adette - mulla tuli noita supistuksia toista kuukautta ennen synnytystä. Jos ovat ennakoivia eli eivät varsinaisia synnytyssuppareita, niin ne lakkaavat vaikka kestäisivät muutaman tunnin. Sen takia en vielä maanantaina itsekään ollut lähtöä tekemässä, ennen kuin supistukset muuttuivat niin koviksi etten pystynyt nukkumaan.

Angel eyes minusta taas oli ihanaa tulla kotiin tekemään kotihommia ja ruoanlaittoon, leipomaan jne :D Aika rupesi käymään jo pitkäksi siinä salissa kun odotettiin se kuusi tuntia että lääkäri tulee..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nanni81:
Äkkiseltään pakko vaan tulla kirjottamaan, että hurjan painoarvion sain vauvan tän hetkisestä painosta :$
Siis nyt rv 36+3 on "pienellä" painoa ilmeisesti noin 3,2 kiloa :whistle: Mun painohan ei oo muuttunut, ja siksi ihmettelinkin vähän, kun edellinen oli rv 34+2 ja arvio oli sillon 2,5 kg. Joten huimasti on kasvanut. Mutta kuulemma on ihan hyvä koko.
Paikatkin kiinni, ja kiinteät, joten ei taideta heti olla matkalla sairaalaan.

Kirjoittelen enemmän huomenissa, nyt on tosi väsy, pakko kipasta ulkona, ja sitten nukkumaan päikkäreitä.

Nanni ja jättiläinen
Mulla oli eilen samat rv:t eli 36+3 ja vauvan painoarvio 3100 g! Mä olen ihan kauhusta jäykkänä miten mahtuu ulos jos kovin pitkälle menee. Polilla tehtiin eilen synnytystapa arvio ja vaikka lääkäri totesi paikat aika "nafteiksi" niin normaalia synnytystä meinasi ensisijaisesti eikä edes pistänyt mua kuvaukseen. Luut kuulemma antavat periksi vaikka vielä ovatkin lähekkäin eikä nyrkki meinannut sopia väliin kunnolla :headwall: :headwall:

Kävin tänään omalla nlatädillä ja hän lupasi käydä ensi viikon käynnillä polin paperit kanssani läpi. Oli todella hienoa kun hän ymmärsi huoleni asiasta ja muutenkin helpotti puhua hänen kanssaan. Hän lupasi yrittää saada mulle uuden seuranta-ajan jos näyttää, että vauva tuntuu kovinkin huimaa vauhtia kasvavan. Muutenkin hän kummeksui tota ettei mulle annettu uutta aikaa...tai edes kysytty mitä itse olen mistäkin mieltä. Mun mielestä toi 3,1 kg kuulostaa isolta kun esim vaukirjassa näiden viikkojen koko olisi n. 2700 g! Käsikopelolla myös terkka meinasi n. 3 kiloa. Tulipas taas purkauduttua :whistle:

Mulla oli muuten taas laskenut paino... eli viikossa -600 g. En ymmärrä kuinka voi vaan laihtua tällä syömisellä! Nyt paino noussut yht. tasan 6 kg.

Yöt alkavat olemaan täälläkin hankalia kun mikään asento ei sovi. heräilenkin jatkuvasti milloin vessaan milloin huonoon oloon tai asentoon. Kumpa saisi nukuttuaedes yhden yön kunnolla ilman vaivoja ;)

meela 36+4
 
|O |O Aaarg... mikä yö oli...
Illalla alko supistukset, säännölliset 10-15 min välein tuli. Valvoin niiden kanssa ihan koko yön, taas jälleen kerran. Viiden aikaa päätin sit käydä näytillä sairaalassa, asutaan onneks ihan sairaalan vieressä. Pyh ja pah... 2 cm auki ja käyrälle piirty vaan yks suppari. Voi kiesus ku ketutti ja ketuttaa :kieh: Olin ihan varma et olisin ollu enempi auki, mut ei...
No kotii takasi, ja supistelut ja inhat polttelut jatkuu. Eivät kyl ole nyt niin kamalan kipeitä. Toivottavasti ei vaan lopu! Täytyy varmaan lähtee tekee joku himo lenkki koiran kans... Ei kyl yhtää jaksais ku koko yön valvonu ja ulkona kaamee vesisade. ..
tuli taas vali valia kerrakseen B) Sori.

Hyvät huomenet nyt silti kaikille :heart:
Liina ja tiiti 40+0 :eek: (toivottavasti olis sit jo viimenen POKS...)
 
Täällä me vieläkin mahan kanssa hengataan...plääh :headwall:
liinarupee olemaan varmaan tää odotus siinä vaiheessa että ollaan oikeutettuja tuohon, vali vali tekstiin :D no sulla on nyt ainakin tieto että aukeemassa on...
itse en tiiä herättelenkö turhia toiveita kun kukaan ei ole katsonut kohdunsuuta 5viikkoon...mutta toisaalta se olis kaameeta jos lääkäri toteis että visusti on kiinni :|
vaikkakin kyllä niitä niin kipeitä tuntemuksia on kohdunsuulla että en usko ettei siellä nyt mitään muutoksia olis tapahtunut...
Adettemulla on kans tullut noita vatsan kovettumis supistuksia jo monen monta viikkoa...välillä ne on ollut ihan 6min välein...että mulla ne ei ainakaan viittaa siihen että lähtö olis käsillä...
Toivon että sulla enteilis sitä... =)
Tänään olis kyl hyvä päivä syntyä kun nukuin kohtuullisen hyvin koko yön...ainakin olis virtaa :D
mutta tuskin kun ei nuo supparit oo edelleenkään mitään kipeitä...
Noh...neuvolaan siis tänään tuossa klo13 aikaan että katsotaan mitä täti sanoo...
Cristiina ja vaavi 40+0 :wave:
 
Onnea kaikille vauvan saaneille :flower: :flower:

Kävin ma neuvolassa. Kaksi terkkaria kokeili ulkoisesti vauvan kokoa ja molemmat olivat sitä mieltä, että siellä on nelikiloinen jo nyt, rv oli siis 39+2. Ensi ma seuraava aika jos en ole lähtenyt synnyttää ennen sitä. Laittaa sitten mulle päivystys lähetteen sairaalaan synnytystapa-arvioon... En todellakaan haluis enää "kasvattaa" vauvaa lisää...kääk!
Väkisin meinaa paniikkia pukata!!! :eek:
Ja kaikista paras oli, kun tämä toinen terkka vain sanoi vaan, että 4,5 kg asti vauvat ovat normaalipainoisia!!! Olisikohan sen lauseen pitänyt jotenkin rauhoitella minua...??? Siis ihan älytön kommentti!
Muuten asiat ihan ok, rr taas koholla neuvolassa. Mutta kävin eilen itse mittaamassa niin oli hyvät lukemat. Eli olen alkanut jännittää sitä verenpaineen mittausta neuvolassa, mainitsinkin asiasta terkalle... Ei tainnut noteerata mitenkään.
Ei kyllä mitään kunnon merkkejä synnytyksestä. Välillä kyllä koskee sinne ja tänne, mutta ei mitään kunnon supistuksia.
Alaselkään on välillä koskenut, voiko ne olla supistuksia?
Esikoisesta supistukset tuntuivat vain mahanpuolella... Voiko ne nyt silti tuntua selänpuolella?

mammatuu 39+5
 
Mammatuu mulle annettiin just toissapäivänä viikoilla 39+0 painoarvioksi 4100-4200g :| Jos menee yliaikaiseksi niin minkä ihme järkäleen sit pitää synnyttää..Voi apua.Ja lääkäri vaan hihitteli kun mä kauhistelin vauvan kokoa ja sanoi että hyvin mahtuu.Ultralla katsottiin.

Onnea vauvautuneille :flower: :flower: :flower: :D Täälläkin kovasti odotellaan että vauva alkaisi syntymään.Edelleiset on kyllä mennyt pari päivää yli mutta toivossa on hyvä elää :)

ktl ja jättiläinen 39+2
 
Meela ja Nanni, samoissa lukemissa liikun vauvan painon suhteen kuin tekin. Viime viikolla rv 36+0 lääkärin painoarvio meidän pikkuisesta oli 3100g. Lasketun ajan painoarvioksi hän kuitenkin antoi noin 3800g ja sanoi, ettei usko vauvelin painon ylittävän neljää kiloa ainakaan laskettuun aikaan mennessä. En ole osannut tuon arvion jälkeen olla kauhean huolissani asiasta, mutta teidän huoli tarttui vähän muhunkin...

Kuitenkin kaiken kaikkiaan mulla on sellainen käsitys, että nuo painoarviot ei kauhean luotettavia ole ja voivat heittää paljonkin suuntaan jos toiseen. Eli ei murehdita liikoja etukäteen. =) :heart:
 
Mä kävin kans eilen näytillä, kun supistusten aikana tuntu samalta kun edelliseltä ponnistaessa. Ja niitä sitten tuli ihan miten sattuu, niinkun tähän asti muutenkin. Välillä sitä 4minuuttia, välillä vajaata tuntia.
No ei siellä sen kummempaa ollu kuitenkaan tapahtunu, kanavaakin oli vielä 1-2cm jäljellä. Käyrällä näky supistuksia tulevan alle 10min välein. Kätilö ja opiskelija tutki ja sanoi, että ei sitä tiedä vaikka tuosta käynnistyskin, mutta lääkäri oli sitä mieltä että kätilön "lukujen mukaan" voi mennä vielä pitkäänkin:LOL:
Lääkäri puhui vaan siitä että jos lapsivedet menee niin lähteä heti sairaalaan, muuten kyllä tiedän koska lähteä. Ja pah. Senhän takia siellä just olin, etten tienny!
No selvis, että vauvan koko oli nyt 36+1 2,4kg ja jos laskettuun aikaan menee niin 2,9kiloseksi epäili. Aika erot meillä nanni ja meela!
Automatka kotiin sairaalasta ärsytti taas niin että supistuksia tuli hyvän aikaa 5min välein, mutta niistä ei enää jaksanu stressata :D

 
meela: kiva että joku muukin on samoissa lukemissa :D ettei tartte ihan yksin jännittää..

huitshapeli: miten voi olla noin iso ero? Taidat olla aika pienikokoinen muutenkin? onko vauvasta tehty ennen kokoarviota? mulla kun oli jo 34+2 se 2,5 kiloa arvio..

Kuitenkin jotenkin tuntuu nyt ilmeisesti miehestäkin kovin todelliselta tämä, kun tajusi vauvan olevan jo niinkin iso. Eilen sitten silitteli masua paljon ja otti mutkin ihan erilailla huomioon. Rupesi höpsö jo innostumaan siitä että kohta pääsee lomalle. Hän kun on odottanut kesälomiaakin pidettäväksi jo jokusen tovin :) Eli tarkoitus ois, että kun itse olen melko varma, että tämä menee loppuun asti, jossei ylikin, niin miehen ois tarkotus alottaa loma keskiviikkona, kun sunnuntaina on laskettuaika. Siitä sitten ois tarkotus pitää 6,5 viikkoa yhteen soittoon lomaa :) Saa nähdä vaan miten selvitään rahallisesti, mutta eiköhän sekin sitten. Tuskin sitä rahaa kauheesti menee sit kuitenkaan kotona ollessa. Vai olenkohan väärässä.
Jotenkin rupes jännittämään, että osaanko ponnistaa, ja että onko musta tämmösen järkäleen siirtelemiseen, entäs jos kipu on niin suurta etten kestä sitä, ja että entäs jos sen saakkaan sitä ulos ;) vaikka lienevät ihan normaaleja huolia.
Suppareita ei oo tullut taas ainuttakaan. Ja masukin tuntuu jotenkin pieneltä ;)

Mä jo tossa mietin etten uskalla lähtee minnekkään kauppoihin enää pyörimään.. kun pelkään että synnytys alkaa sielä ;) oon sitten vaan täällä kotosalla ja neulon. Eilen tein pipon miehelle, ja ittelle. Tänään pitäs korjaa yks tyyny, ja ommella asuntovaunuun verhot tai kahdet, en vaan oo koskaan ennen käyttänyt semmosta rypistysnauhaa, niin voi olla haasteellista. Samoin pitäs korjata parvekevaunujen kuomun sisäosa, jota ovat hiiret reijittäneet isän varastossa. Myös ajattelin tehdä pussilakana-setin vauvalle, tosin en tiedä onko se tämän päivän ohjelmassa.
Oisko kellään neuvoja mitä vois neuloa, kun mitään sairaan haastellista en osaa tehdä. Lankoja on 3-4-5-6 puikoille, mutta mitä niistä tekis.. omakohtaisia kokemuksia otetaan vastaan :D

Melko oma napaista taas, anteeks siitä.

Meitä ei tainnut kovin montaa olla loppukuisia, eikös? Ja muuten piti kysyy että kuinka nopeesti pitää lapsi kastaa? entäs millon maistraatille pitää ilmoittaa nimi viimeistään? Entäs pitääkö hätäkastetta varten olla vauvalle nimi valmiiksi sairaalassa? Entäs raaskitteko te vauvautuneet pitää kerrostalossa vaunujanne ihan yleisessä varastossa? tai siis sielä mihin pääsee kaikki talon asukkaat? ja jos uskallatte asutteko vuokralla vai omassa? että onko turvallisempaa jos asuu omassa?
Kyselyikä :LOL:

Nanni ja möyrijä 36+4 :heart:
 
Onko tää joku buumi? Mä kävin kans eilen näytillä. :LOL:
Eilen aamulla oksentelin aika lahjakkaasti. Koko päivän ravasin pisulla, tai pierimässä pönttöön ku ei muutakaan tullut.
Sitten sain buumin siivota koko kämpän.
Sitte alkoi jo supistukset tuntumaan. Vatta kovettu jatkuvasti. Alkoi yhden aikaan päivällä, ja yhdeksän aikaan illalla oli pakko mennä tarkastamaan tilanne sairaalaan.
Käyrä näytti supistusten tulevan joka 5 minuutti, ja aika voimakkaina.
Kätilö sanoi että kyllä tää näyttäis siltä että synnytys olis lähellä..
Sitte se tutki sisälmyksen, ja se oli 3cm edelleen kanava.
Kätilö mietti siinä hetken ja meni kysymään lääkäriltä neuvoa.
Lekuri sitte sanoi että päästä kotiin vain, mutta varoituksen kanssa.
Sanottiin että kun kerran kolmas on tulossa, niin kanava voi aueta ihan tunnissa. :eek:
Yöllä tulikin pari tuntuvaa supistusta joihin heräsin.
Nälkä ei ole vieläkään eilisen jälkeen.. :whistle:
Nyt on tullut taas samoja supituksia, mutta ei kai vielä hätää ole.
Ystävä tulee hakemaan miniepelin heille hoivaan varmuuden vuoksi. Ja isompi menee tänään kerhoon iltapäivällä.
JOS jotain sattuu niin ei tarvii kuin soittaa mies töistä kotiin, ja lähteä samantien sairaalaan. =)
Yhtään ei jännitä, pakko ne kivut on kuitenkin kohdata. Ei niitä voi väistää. :D

Ja taas supistaa. :x
Tulis nyt sitte kunnolla, tai lakkais kokonaan! |O

salsai ja Touhutippa 36+2.
 
Huomenia! Mäin laitan tänne nyt tämän aamuisia neuvolamerkintöjä, eli:
Rv 38+5
Hb 121
prot. -
Gluk. -
verenpaine 128/77
painonmuutos. +300g
tuvotus. +
fundus. 33
syke +
liikkeet ++
tarjonta. 1RT

Vauva oli pettymykseksi vielä aika kokealla kylkikaaren alla, vaikka fundusmitta oli laskenut viime viikosta sentin.
Miten saisi ajateltua jotain muuta... Odotan kokoajan vaan merkkejä synnytyksen käynnistymisestä ja yöt menee valvoessa. Viimeyönä unta yhteensä vamaan 3h
Neuvolan terkka ei ole antanut vauvasta minkäänlaista painoarviota, vaikka se päältäpäin aina kokeeileekin. "Hyvänkokoinen vauva" on ollut hänen arvionsa jo monta viikkoa. 36+0 lääkärin tekemä painoarvio ultralla oli 2,5 kg ja 36+4 2,8 kg. Olis kiva tietää jotain suuntaa mitä odottaa, vaikka arviot saattaa kai heitellä aikatavalla.
Mitähän puuhaa sitä keksis ajankuluks. Ikkunat on pesty, eikä siivottavaakaan oikein ole. Koirienkanssa ulkoilukin on nyt vähän kurjaa tällä säällä. Ei viitsis laittaa nenää ulos jos ei oo ihan pakko :ashamed:

Huomaan, että aika monelle teistä on tehty käynnistyksiä lasketun ajan tienoilla. Mistä syistä kenelläkin on käynnistetty? Mulla on yksi lääkintää vaativa perussairaus jonka takia lääkärin mukaan sektiota vältetään mahdollisimman pitkälle. Eikö tämä olisi tarpeeksi pätevä syy suunnitella mun kohdalla käynnistystä jos vauva ei ala laskettuun päivään mennessä syntyä? Ei ainakaan pääsisi kasvamaan niin isoksi että sen takia joutuisin sektioon...
Ihmettelen että raskauden kulkua varsinkin näin lopussa ei seurata tarkemmin, vaikka on tiedossa, että leikkausta pitäis välttää :/

Onnea kaikille vauvansa saaneille joita en ole huomannut onnitella :heart: :hug:
 
Nanni81

Mä olen loppukuinen, tai ainaki pitäis olla. :D
Lapsi täytyy kastaa viimestään kahden kuukauden iässä, mutta siitäki on tingitty.
Maistraatista en tiedä, koska pappi ne on sinne ilmottanut.
Hätäkasteen nimi oli siinä neuvolassa saadussa lapussa, he toimittaa sen sairaalaan.
 
onnea kaikille nyytin saaneille :flower:

itse tässä kovasti tahtoisi myös jo oman, mutta luulen että yli menee kun ei ole mitään "oireita" :kieh:

kaveri kyllä on edelleen sitä mieltä että tuolloin 5.10 syntyisi kun olisi hänenkin syntymäpäivä. :whistle:

no neuvolassa on jälleen käyty

pissa puhdas
rr 118/77
sykkeet 140+
liikkeeistä saatiin +++ (sanoin että on viikonlopun jälkeen mätkinyt mua yötäpäivää molemmille puolille kylkiä) Taavi oli muutenkin siirtynyt vasemmalta kyljeltä keskelle vatsaa, joten sen takia huitookin hullunlailla =)
tarjonta rt, mutta ei ole vieläkään täysin kiinnittynyt.
kohdunpohjan korkeus ei ollut muuttunut viimeviikosta mihinkään edelleen 36
eli kaikki toisin sanoen on ihan hyvin.
no ensikeskiviikkonan olisi jälleen uusi aika neuvolaan.


sen kyllä olen huomannut että tässä viimeaikoina on omalla kohdalla jotkut pienet äänet ja tekemiset ruvennut häiritsemään ihan hirveästi(mistä lie johtuu)
esim. viimeksi en saanut yötä nukuttua kun akvaarion suodatin piti mua hereillä ihme hörppäily äänillä, ja nytten viime yön olen ollut horros unessa ton vesisateen takia.
normaalisti tälläiset eivät mua millään lailla häiritse tai haittaa. :|

että sellaista tänne. :)

leppis& taavi 39+4
 
Sylintäudeltä onnea jo vauvautuneille :flower: :heart:
olen ollut todella laiska kirjoittelija :ashamed: mutta käynyt kyllä ahkeraan lukemassa kuulumisia =)
täällä onkin jo monella jännät paikat, itsellä se maaginen laskettu aika häämöttää ensiviikolla..terkkarissa on mulle hoettu jo vikasta lääkäristä asti että pitäisi varautua että tämä tulisi jo ennemmin maailmaan kun kuulemma on niin lähtökuopissa..mutta tiedähäntä, kun esikko meni sen kaks viikkoa yliaikaa ja suostuyi tulemaan vasta viikoilla 41+6 =) että olen ollut tässä nyt kaikkeen varautunut, sairaalakassi on ollut pakattuna jo viimeset 5 viikkoa :LOL: no tänään taas neuvola, viime viikolla oli sf mitta tullut alas tipahti yläkäyrältä keskikäyrälle et ainakin on masu tipahtanu alaspäin, eilen supistelikin jo tiiviimmin mitä aikaisemmin, mut loppuivat sit taas kuin seinään :eek: odottavan aika on pitkä..mä toivon kaikille voimia tähän loppu odotukseen ja paljon suppareita et saatais nää nyytit maailmaan ajallaan =) kiitos :p
kaiken maailman vaivatkin pahenee ainavaan mitä enempi viikkoja poksuu :p turvotukset ja liitoskivut on riesana ja yöt vessassaramppaamista niin ja jokaiseen kyljen kääntöön herää :( mutta onneksi tuleva palkinto on tän kaiken vaivan arvoista =)
mukavaa loppuraskautta ja positiivisia ajatuksia tän sateisen syksyn keskelle meille kaikille toivottaa ihaa ja masu 39+1
 
Alkuperäinen kirjoittaja salsai:
Nanni81

Mä olen loppukuinen, tai ainaki pitäis olla. :D
Lapsi täytyy kastaa viimestään kahden kuukauden iässä, mutta siitäki on tingitty.
Maistraatista en tiedä, koska pappi ne on sinne ilmottanut.
Hätäkasteen nimi oli siinä neuvolassa saadussa lapussa, he toimittaa sen sairaalaan.
En mä ole mitään saanut mistään? siis häh? onko nyt unohdettu antaa, vai millon se ois pitänyt ilmottaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja leppis83:
sen kyllä olen huomannut että tässä viimeaikoina on omalla kohdalla jotkut pienet äänet ja tekemiset ruvennut häiritsemään ihan hirveästi(mistä lie johtuu)
esim. viimeksi en saanut yötä nukuttua kun akvaarion suodatin piti mua hereillä ihme hörppäily äänillä, ja nytten viime yön olen ollut horros unessa ton vesisateen takia.
normaalisti tälläiset eivät mua millään lailla häiritse tai haittaa. :|

Hassua! Mulla ihan sama juttu! Viimeyönä heräsin, kun koira nuoli toisessa huoneessa itseään! Käsittämätön röntgenkuulo :LOL: . Sen jälkeen ei sitten uni tullutkaan koko yönä :headwall:
 
Huomenta vaan!

Jee tänään käynnistyi vihdoin 38. raskausviikko! Nyt saan sitten ihan luvan kanssa toivoa että syntyis jo. Olen ollut aika kypsä tähän odotteluun jo heinäkuusta asti, vaikka mitään suurempia vaivoja ei ole ollutkaan. Ei vaan taida tää raskaana oleminen olla ihan mun juttu :D No enää ei ole pitkä aika, kun saa oman nyytin syliin.

Piti sellasesta tulla kertomaan että valittaminen kannattaa aina. Ainaskin tietyissä asioissa.. Me varattiin meinaa Lastentarvike liikkeestä jo aikaa sitten emmaljungan duo edget. Ja käytiin niitä sitten osissa maksamassa. Mulla ja miehellä oli molemmilla sellai mielikuva et myyjä oli sanonu että pakettiin kuuluu se hoitolaukku. No käytiin sitten reilu viikko sitten hakemassa vaunut kotiin ja eihän siellä mitään hoitolaukkua ollut. Eilen käytiin sit valittamassa asiasta. Ne sano ettei siihen kuulu se hoitolaukku mukaan. Noh tänään ne soitti et saadaan se hoitolaukku ostaa 10 eurolla tai sitten emman hoitolaukku ilmasiksi :) Hyvin siis kävi! Onneks mun mies on niin hyvä valittaa kaikesta tollasesta, kun ite en olis kehdannu mennä.. :LOL:

Nyt sit lenkille ja siivoilemaan!
 
nanni: olen aika pienikokoinen itsekin, 163cm ja nyt mahan kanssa painoa 60 ja risat:) .
Esikoinen oli syntyessään 2700g (39+2 ) ja toinen 3310g (38+6 ) .
Tältä on arvio pysyny käyrän alarajoilla, rv 32+3 oli vajaat 1700g ja 26+2 oli 900g . Ei ollut lääkäri yhtään huolissaan, kun ei ole yhtäkkiä hidastunut, vaan jatkanut samalla käyrällä:)

Kuntakohtaista on tuo, että mihin ikään mennessä täytyy kastaa. Meillä oli ainakin viimeksi sen 2kk, mutta poikkeusluvalla sai venyttää (kuten keskonen tai me kun pidettiin häät samalla, niin pyydettiin vähän lisäaikaa ) .

Tuosta herkkäunisuudesta, kun mä oon muutenkin tosi herkkäuninen. En pysty nukkumaan samassa huoneessa missä puhelin on latauksessa :ashamed: ja tosiaan häiritsee tuon veden tippuminen ja kissan naukuminen. Nyt tuntuu että oon vielä herkempi, kuin ennen. Toivottavasti tästä palautuu pian :kieh:
 
Huomenia!

Mullakin oli painoarvio 35+4 2,9kg. Eli aika mötkylä on tulossa täälläkin. Mutta lohdutti hirveesti se että lekuri sanoi että paikkojen puolesta sopii tulemaan vaikka 5 kiloinen :eek:
Tietty itse olen pitkä ja isä samoin et kuulemma me "isot" ihmiset saamme myös isoja vauvoja, joten paino oli normaali. Laskettuun aikaan arvio oli 3,8 kg.

Musta tuntuu et kaikilla on hirveen usein lääkäreitä ja neuvola-aikoja. Mulla on aina kahden viikon välein neuvola. Jotenkin outoo täällä tää juttu. Mutta kait se riippuu siitä mitä seuraillaan. Mut olis kiva tälleen kun ekaa odottaa niin saada tietoja vähän useemmin.

Meidän piti toimittaa silloin jo keväällä ekaan rakenneultraan mennessä sairaalaan lappu jossa oli noi hätäkastenimet. Onneksi mieli on pysynyt nimien suhteen samana =)
Mistä mä olen kuullut et lapsi tarttis kastaa 3 kk kuluessa syntymästä???
Et toi kahden kuukauden sääntö oli mullekin ihan uusi... hmm...

Mullakin la vasta 20 päivä et kai mä kuulun tonne loppukuisiin... :wave:
 
Sateista torstaita =)

huitshapeli: Ihmettelen hieman tuota sun vauvan kokoarviota... Jos 36 ja risat oli painoa 2,4kg, niin miten n.4 viikossa tulis lisää vain 500g eikö loppuvaiheessa painoa tule vauvalle 150-200g/vko eli siis vaavi olis minimissäänkin kuitenkin n.3 kilonen.... ?? :)
Mulla kun kokoarvio oli 2,2kg rv35+5, niin lääkäri laskeskeli et laskettuna aikana painoa olis n.3,2kg.....

Nanni: Kastaminen pitäisi tehdä 2kk kuluessa syntymästä. Meillä on noi aikasemmat lapset kastettu jo 1,5kk iässä, niin todennäkösesti tämäkin. =)
Ite ei tarvi nimeä ilmottaa maistraatille, eikös pappi hoida sen ilmottamisen kastamisen jälkeen. Näin ainakin oon ymmärtäny, eikä me ainakaan olla koskaan mihinkään ilmotettu nimeä. ;)
Hätäkastenimeä kysytään sairaalaan menevässä esitietolomakkeessa. Täällä se tehtiin sähkösesti neuvolakäynnillä, terkka kyseli tiedot mitä sinne kirjataan kuten edelliset synnytykset jne. Nimiä me ei ilmotettu, se oli terkankin mielestä vapaaehtosta haluaako niitä sinnne laittaa. :)
Täällä näyttäis vuokra-kerrostalossa osa pitävän vaunuja vaunuvarastossa ja alakerran tyhjässä tilassa. Ite en kyllä aatellu pitää siellä. Jotenkin en vaan uskalla luottaa siihen, et pysyvät tallessa ja ehjänä. Meillä vaunut tulee oleen eteisessä. Siinä on sopivasti tilaa, et pääsee vielä kulkeen. :D

saikku: Ei taida aina pitää paikkaansa, et isot ihmiset saa isoja lapsia. Mekään ei olla ihan pieniä, mut silti meidän toinen lapsista oli syntyessään "vaan" n.2,8kg (esikoinen oli kyllä 3,5kg) , tää kolmaskin ilmeisesti ei ole mikään kovin iso, reipas 3 kilonen. ;)

jasmara ja masuasukki 38+6
 
Ai täällä on muitakin näytillä olleita B) Huitshapeli ja salsai sanottiinko teille kuin paljon, vai onko, kohdunsuu auki?

Cristiina juu, eiköhän täs vaihees ooki lupa valittaa. Sovitaan ainaki nii... :D
Missäköhän Adette on? Olisko sillä tullu sit lähtö niiden kovettumis suppareiden seurauksena? Itelläni kyl kans on ollu niitä jo monia viikkoja, mut toivottavasti Adetella ne tarkottaiski jotain =)
 
Heippa! Ei oo tullu tääl käytyy moneen aikaa...Joo että ollaan yhtenä kappaleena vielä...Vkl meni siin et oli suppreita ja ne tuli ja meni. Su/ma välinen yö meni valvoessa kun sain ensinnäkin juosta vessassa kun maha aivan sekasin ja supisteli oikee kivasti et olin jo valmis lähtemään...Eipä tarvinnu mihnää lähtee kun ne sit loppu ja sain sit aamu yöstä nukutuks. Sen jälkee ollu vähän rauhallisempaa et on supistellu mut ei niin kovin mitä tollon su/ma yönä. Nyt tuntuu ehkä sillai oudolta kun kahesta aikasemmasta oon ollu sairaalassa kun on käynnistetty ja nyt sit tän kolmannen kanssa oon himassa ns ootan et millon lähtee heh.
Noita menkkamaisia supistuksia on tullu muutamii täl viikolla ja maha tuntuu kovalta monasti, esim parhaillaan...kuitenki möykky on liikkunu ihan kiitettävästi :D vaikka supistellu.
Tavallaa toivois et pääsis vkl:na synnyttää (toiveajattelua hihi) tai mistä sitä koskaan tietä kaun antaa kaveri odottaa itteensä :)
Tänää on taasen neuvola et ollaan ehkä pikkasen viisaampi tai sit ei...
Jos nyt ei vkl:na synny nii saadaan muksujen kans juosta ens viikosta lähtien 2xviikossa neuvolassa...eipä oo aikasemmin tarvinu... :whistle: toivotaa ettei tarveis mennä myöskää ens viikolla...
No eipäilen että tarvii mennä...
Ollaa naureskeltu miehen kanssa et ei uskalla kohta soitellakkaa kellekkää kun vastataan et joko sä oon menossa...joo en vielä ois ihan muuta asiaa...yheskoos ollaa vielä et ilmotellaa sit ku lähetää...heh :D
Saa nähä millon tulee lähtö, sitä odotellassa :D
nii nyt on rv 39+3
 
jasmara: lääkäri katto siitä käyrästä, että millä viivalla on menny koko ajan ( mulle tehty 24 vkon jälkeen 4 arvioo ) , ja jos sillä menee loppuun asti niin olis sen 2,9kg.
Periaatteessa siis niin että tämä on kasvanut tähänkin asti pienemmän määrän viikossa, mitä yleensä kasvetaan. Kuitenkin niin että normaalirajojen sisäpuolella pysytään.
Tietysti nuo arviot voi heittääkin, eihän sitä koskaan tiedä. Mutta monesti on mitattu ja samalla viivalla pysynyt ja nytkin teki kaksi arviota ja sai ihan saman tuloksen tämän hetkisestä painosta. Arvailujahan nuo loppuajan kasvutkin on, mutta ei kuitenkaan mikään jätti:)

liina; ei sanonut, mutta monta viikkoo on ollu sormelle auki ja sanoi että ei hirveitä muutoksia.
 
Onpas täällä moni käynyt jo näytilläkin. :) voi kun minäkin mutta ei. taas yhden alavatsamenkkajomotuksen sain yöllä mutta se oli sitten taas siinä. Mahan kovettumis supistuksia on tullut päivittäin, joskus enemmän joskus vähemmän mutta eipä niistäkään sen enempää ole sanottavaa. :headwall:

Painoarvioita on kovasti heitelty. itselläni oli 35+ viikolla 2,3kg ja lääkäri sanoi että jos kasvaa samaa käyrää loppuun niin 3,1kg on LA:n painoarvio. Nyt kuitenkin viime viikolla käyrä teki hyppäyksen melkein keskikäyrälle että saa nähdä kuinka käy. saisi jo senkin takia syntyä ettei sieltä kohta oikiasti tuu sitä yli 4kg ja tällä pienellä varrella siinä on jo pusertamista... :kieh:

Itsekkin olen tuota toisille soittamista naureskellu. varsinkin jos soittaa siskoille tai iskälle niin heti ne vastaa että joko olette laitokselle menossa. :D ja sekös sitten taas lisää meikäläisen kiukkua kun ei oo merkkiäkään siitä. :D sitten kummastelevat kun kiukkuisena vastaan niille lyhyt sanaisesti jos jotain tästä odottamisesta sanovat.

voi että mä olen alkanut vihaamaan sanontaa "lohduttaudu sillä että koskaan ei ole kukaan sinne mahaan jäänyt" !!!!! jokainen sanoo niin kun tuskastelen tätä odottamista. ihan ku se nyt lohduttais. eilen sanoinkin sitten kiukuspäissäni miehen isälle suoraan melko kärkkäästi että "ei paljo lohduta" kun tuon juuri sanoi. toivottavasti ei ottanut nokkiinsa, ärsyttää vaan niin suunnattomasti!

ristiäisistä olen itsekkin kuullut että 2kk sisällä syntymästä pitäisi järjestää. täällä olen alkanut ihan kunnolla niitäkin ressaamaan. Meille tulossa väkeä noin 35 joten kotiimme ei mahduta eikä kellään muullakaan ole niin isoa kotia että tuo määrä mahtuisi. Kysyttiin kaupungin yhtä ihanaa kartanoa viettopaikaksi ja aluksi kuullosti tosi hyvältä kunnes varmistuksen jälkeen emäntä ilmoitti että niiden keittiössä saa toimia vain ammattihenkilöstö ja olisin itse halunnut järjestää tarjoilut ym kun ei tuota rahaa ole kauheasti muiden palkkaamiseen. että kusi sekin sitten reisille. Itse meinaan tehdä kuivakaakut,piparit, kanavoileipäkakun ja tilataan sitten täyskäri ja lohivoikkarikakku että ei niiden tarjoiluun nyt kovin paljoo itseltä vaadita mutta kun ei saa olla tälläinen itseoppinut keittiöläinen niin hitto. En tiedä missä meinataan tuollainen väki keskitä halvalla... :kieh:

Kauheeta vali valia taas. :D ja omaa napaa. :D
lähden ärisemään seinille. :LOL:
rv38+3
 

Yhteistyössä