Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

plastex olen todella pahoillani :hug:. Keskenmeno kyllä raastaa todella syvältä näissä hoidoissa ja tuntuu aivan käsittämättömältä. Voimia sinulle!

Cava ja tinde teiltä odotellaan nyt sitten ilouutisia.

Lumikkoäiti me saimme ekalta luovuttajalta vain 6 alkiota joista päästiin yhteen siirtoon ja siitä tuli nega. Edes sulatuksesta loput 4 alkiota eivät selvinneet. Toiselta luovuttajalta saimme 12 ja niistä meillä on 2 lasta eli siitä olisi riittänyt kahdelle parille. Kolmannelta saimme 13 alkiota, olen nyt raskaana ja jäljellä on 6 alkiota, jotka luovutamme eteenpäin (Virossa se on mahdollista). Eli luulisi olevan melko yleistä että soluista riittää kahdelle parille.

shendalle onnea tulevaan. Jono siellä varmaan yhdestä kahteen vuotta. Sitä on vaikea ennustaa, kun luovuttajia ei tule tasaisesti. Me ilmoittauduimme viime talvena sinne jonoon ja syksyllä sitten soittelin että poistumme jonosta.

nehma pp14 pitäisi olla virallinen testipäivä joten ikävä kyllä tässä vaiheessa totuus jo varmastikin näkyy.

Ja edelleen hehkuttelen tuon Viron Eliten puolesta kun näitä Suomen jonotilanteita mietin. Viime maaliskuussa kirjoitin ensimmäisen meilin Eliteen ja ensi kuussa on laskettu aika. Suomessa tuskin olisi hoitoon vielä päässyt tähän mennessä ja kustannuksissa ei juuri ole eroa. Vain pas on aivan törkeän hintainen Virossa, 1680 euroa.

Lyyra
 
Shenda: mekin oltiin aikanaan Felicitaksessa, jossa nuo 6 ivf-icsi hoitoa tehtiin, ja tyytyväinen olin kyllä heihin, mutta luovutettu munasoluhoito tehtiinkin sitten Fertinovassa, sillä Felicitaksen jono oli silloin 1-2 v, ja Fertinovassa n. 1/2 v., mutta jonoon voit ilmoittua useampaankin paikkaan, vaatii vain ensikäynnin klinikalla, joka Fertinovalla ainakin tuolloin oli ilmainen..
Ton sun mainitseman summan lisäksi tulee maksettavaksi vielä ainakin luovuttajan lääkkeet, joten todellinen hinta lienee 7000 euroa ainaskin.., kun niistä ei kela-korvausta saa.
Aika nopeesti ne sulle luovutettuja on ehdottanut, kun mulle suositeltiin vielä viidennenkin hoidon jälkeen omia soluja, vaikka joka hoidosta vaan 1-2 oli selvinnyt siirtoon asti. Sulla kuitenkin toi yksi plussa taustalla, ja oot vielä nuori. Sinuna ehkä yrittäisin vielä omilla (ihan jo rahallisistakin syistä), toki jonoon voit jo luovutetuille mennä, ja jonotusaikana tehdä hoitoa omilla.. Aina sieltä jonosta pois pääsee!
 
vilhelmiina72

Kiitos vastauksesta.
Eli n. 7000€ menis???Huh huh....
Mä luovutin kaikki 3 kertaa fertinovalla.

Toisaalta ok jos se jono olisi esim. vuoden tai yli niin kerkeisi rahaa säästämään.
Niin eli kaiken kaikkiaan mun soluilla on lähtenyt 6 raskautta alulle.

Aion pyytää nyt meidän lääkäriltä josko otettaisiin se anti-mullerkoe.

Sitä lääkärikin mietti että onko kyse ollut vaan huonosta kierrosta vai mistä.
Toisaalta jos tekis nyt toisen hoidon perään niin ei tartteis maksaa lääkkeistä kuin sen 1,50e kun lääkekatto tälle vuodelle täynnä.

Mutta teillä hoitu fertinovalla nuo asiat ihan ok????
Saanko kysyä että jäikö pakkaseen mitään????
 
Joo, meidän hoito oli sen n. 7000 euroa yhteensä v.2009.
Eli kallista lystiä on, varsinkaan, kun ei sekään kuitenkaan läheskään aina tulosta tuota.. Meillä kävi onni, ja ekasta siirrosta tuli kaksospojat, jotka nyt 9kk. 2 alkiota jäi pakkaseen vielä. Eli ilmeisesti vika tosiaan ollut mun munasoluissa, kun omilla yritettiin.. vaikka munasoluja tuli hyvin (parikymmentä kerrallaan) ja kaikki lähes hedelmöittyi, niin jakautumisessa oli ongelmia, ja 1-2 jäi aina vaan siirtoon, ei koskaan mitään pakkaseen.. Jälkikäteen laskeskelin, että meillä on niitä lapsenalkuja (alkioita..) päätynyt yhteensä satakunta roskikseen (kuudesta hoidosta)..kun eivät sitten jakaantuneet kunnolla.. Aika hurjaa!!
Mutta tosta luovutushoidosta saatiin soluja niin, että vielä 2 on pakkasessa. Olin tyytyväinen Fertinovan toimintaan, vaikka olikin vähän erityyppistä kun Felicitaksessa.
 
Vilhelmiina, ihan samoin kävi meilläkin eli hoidot omilla soluilla tuottivat soluja, mutta aina vain yksi alkio siirtoon ja kolmannella kerralla kaksi pakkaseen, mutta eivät sulaneet siirtokelpoisiksi. Ekalla luovutetun muniksen alkiolla tärppäsi ja kun vain yksi siirrettiin, kolme alkiota jäi pakkaseen. Mulla alkaa ikä jo painaa ja tytsy täyttää kohta vuoden. Mietin ihan samalla tavalla, että mitä tehdä pakkasalkioiden kanssa. Miehellä on jo ennestään kaksi poikaa ja mulla ikää kohta 43. Vauvavuosikin vielä yöheräilyineen painaa, vaikka on ollutkin aivan ihanaa ja tytsy mitä hurmaavin taapero. Ajatuskin alkioiden roskiin heittämisestä tuntuu pahalta, mutta miehellä on jo kiintiö täynnä ja mulla on nuorena leikattu colitis ulcerosa, joten pienikin toivo/mahdollisuus raskauteen voisi olla aika rankkaa jo tämänikäisen remontoidulle kropalle, vaikka ekan kanssa kaikki menikin erinomaisesti. Tuntuu pahalta edes kirjoitella tälläistä tänne, kun monilla on vielä esikonkin alulle saanti niin kovin kivikkoisen polun takana, mutta kun luin tarinasi, oli pakko avautua samoista ajatuksista. Olen myös niin kovin kiitollinen ihanalle luovuttajalle!!!!
 
Kiitoksia peukuista ja tsempeistä, ne tulee kyllä tarpeeseen! :)

Mä olin ajatellut jatkaa heti seuraavassa kierrossa uuteen PAS-siirtoon, mutta tuli mieleen, että kannattaako sitä kortisonia popsia putkeen niin pitkiä aikoja?! Miten muut olette tehneet? Kun jos sattuisi käymään niin onnellisesti, että seuraavasta siirrosta tulisi plussa, niin silloinhan jatkaisin kortisonia vielä kuukauden eli olisin rouskutellut niitä 3 kuukautta putkeen :O

Siitä aspiriinista vielä kysysyisin, että missä muodossa sitä yleensä on määrätty? Siis tabletteina vai piikkeinä?

Cavalle vielä peukut!
 
Cava, mulla on ihan samat tuntemukset eli ei mitään tuntemuksia : / Ollaanpa me positiivisella mielellä... :D

Lumikkoäiti, me ollaan myös väestöliitossa eli munasolut jaettiin kahdelle parille. Me saatiin 8 solua, joista 7 hedelmöittyi ja 5 niistä oli ok vielä siirtopäivänä. Yksi siirrettiin ja loput pakkaseen. Eli ihan kohtalainen saalis. Harmi vaan, kun tässä PAS:ssa eka alkio ei selvinnyt sulatuksesta ja piti sulattaa toinen.
 
Shenda elämä on tosiaan kummallista, mutta ehkä joku tarkoitus kaikella on mitä ei vaan nyt käsitä. Fertinova on kallein, mutta hoitoon pääsee nopeiten pääkaupunkiseudulla. Väestöliitto on halvin, mutta siellä solut jaetaan jos tulee yli 10 ja Felicitas on toisiks halvin, mutta kaikki solut saa.. Felicitaksella hinta on jotain alle 5000€+ omat lääkkeet ja ultrakontrollit..

Tinde Aspirin on tablettina, sitten minihepariinia eli Klexanea käytetään piikkinä, jos on synnynnäinen tromboosivika tai paljon keskenmenoja..

Oireet ja oireettomuus ei kerro mitään.. tsemppiä piinailuun Cava ja Tinde
 
Oi ei, Cava :hug: Teitkö testin kuitenkin? Kun noita vuotojahan voi olla, vaikka oliskin tärpännyt.

Täällä on nega testattu. Enhän mä muunlaista tulosta odottanutkaan, kun ei niitä oireitakaan ollut yhtään mitään. Mulla taitaa tosiaan olla se teflonpinnoite kohdussa :( Mä tässä nyt edelleen mietin, että jatkanko suoraan seuraavaan pas:iin vai täytyykö pitää tauko sen kortisonin takia :confused:

Kiitos Sharlin tiedoista, se tukostaipumus selviää ilmeisesti ihan verikokeella vai? Pitäisköhän pyytää klinikalta lähete, niin voisin käydä siinä kokeessa ihan vaan varmuuden vuoksi... Kun jossainhan se "vika" on oltava kun ei ikinä-koskaan tärppää :headwall:
 
Tinde, olen tosi pahoillani. :hug: Olin jo ihan varma, että plussaat oireettomuudesta huolimatta/oireettomuuden takia. Tuntuu tosi pahalta puolestasi ja omakin plussanhäivähdys tuntuu tässä tilanteessa jotenkin väärältä. Toivottavasti saat klinikaltasi hyviä neuvoja, mitä kortisonin kanssa kannattaisi tehdä.

Haalea plussa = kemiallinen tai menossa kesken? Apua! Yritän nyt kuitenkin ajatella, että testiplussakin on vuodosta huolimatta sentään jotain. Se on paljon enemmän, kuin koskaan odotin saavani.
 
Cava, useinhan plussat voi olla aluksi haaleita ja siitä sitten vahvistuvat. Tsemppiä ja peukkuja! Etkä missään nimessä saa ajatella, että sun plussaus olisi jotenkin väärin, nautit nyt vaan siitä ajatuksesta että olet raskaana! :) Vaikka täytyy kyllä myöntää, että pienen kateudenpiston tunnen joka kerta, kun joku kertoo olevansa raskaana :ashamed:
 
Cava minulla ei ole koskaan alkanut vuoto, kun on ollut lääkkeet, ajattelinkin, että kylläpä sulla sitten aikaisin menkat alkaa.. ja kyllä uskon testin luotettavuuteen, voi olla vaan myöhään kiinnittynyt. Tsemppiä, on kyllä piinaakin piinavampaa..

Tinde sanaton.. :hug:
 
Tervehdys pitkästä aikaa! :wave:

Nyt täytyy myöntää, että olen hieman ulkona kaikkien tilanteista, mutta lueskelen palstaa yhä päivittäin ja elän hengessä mukana!

Tindelle pahoitteluni negasta ja voimia tulevaan!

Cavalle varovainen onnittelu plussasta!! Kyllä se näin on kuin Sharlin totesi, että kylläpä alkaisi aikaisin menkat, jos ne menkat olisi.. Luultavasti kyseessä olisi ennemminkin kiinnittymis vuotoa.. tai toki voi olla myös jokin muu.. mutta jos olet palstaamme alusta alkaen lukenut, niin on vähemmän ihmisiä kenellä ei olisi ollut vuotoa raskauden aikana, kuin niitä jotka ovat vuotaneet jossakin vaiheessa. Clearbluen testit ovat ainakin minun mielestä luotettavimmasta päästä!

Tsemppiä kaikille omiin vaiheisiinsa tasapuolisesti!

Täällä menee hyvin. Tyttäremme tulee perjantaina jo 3 kk:tta! Ajatella kuinka aika rientää. Meidän tyttäremme on aivan ihana, aurinkoinen ja paljon hymyilevä neiti, todella kiltti ja helppo vauva. Olen niiiiin kiitollinen kaikille luovuttajille! Teidän ansiosta mekin saimme kokea vanhemmuuden.. ja sitä ei sanoin pysty kuvailemaan! Toivon että myös jokainen palstalainen saisi kokea saman onnen, mutta valitettavasti sitä ei kaikille siltikään suoda.. Me saammekin olla erittäin onnellisia ja kiitollisia, jotka hoidoista vauvan saamme. Muistattehan kaikki kuitenkin, että olette yhtä hyviä ja ihania ihmisiä jos vauvaa ei jostain syystä tulekaan..

Mukavaa talven jatkoa!
 
Cava, onnea! Mikäs tilanne nyt, onko vuoto loppunut? Mulla oli täysin oireeton piina, haalea plussa tuli pp11 ja hyvin kävi. Vuotoakin oli alkuaikana.

Tinde, olen todella pahoillani. Olisin kovasti toivonut että saisimme iloita plussastasi. En tiedä yhtään tuosta kortisonista, valitettavasti en siis tiedä pitäiskö olla tauko. Toivon vaan sydämestäni että teoriasi teflonkohdusta osoittautuu kovin vääräksi kunhan pas:sin aika tulee. Voimia.

Aliisa, ihanaa että saat nauttia nyt onnesta siellä :heart:
 
Hei ketjulaiset. Mietin täällä, vieläkö uskallan lähteä yrittämään lasta. Minulle tehtiin muutama vuosi sitten hoitoja, kun olin päättänyt hankkia lapsen yksin, mutta ilmeni, etten onnistuisi kuin luovutetulla munasolulla, ja Suomessa sitä ei silloin yksinäisille tehty. Nyt olen 42-vuotias (ja siis lapseton) ja seurustellut vuoden verran ihanan miehen kanssa. Olen terve ja hyväkuntoinen, mutta jouduin noiden rankkojen lapsettomuushoitojen jälkeen ottamaan hormonikorvaushoidon. Mieleni tekisi hirveästi lähteä tähän hommaan vielä, mutta voiko näin vanha enää onnistua... Rahat hoitoja varten ovat kyllä säästössä, joten siitä tämä ei jäisi kiinni. Solun saaminen kaiketi vain kestää kauan. Tietääkö joku ikäisiäni onnistujia?
 
Viimeksi muokattu:
Kun pari vuotta sitten aloin ensimmäisen kerran lukea tätä palstaa, pidin kaikkia palstalaisia konkareina ja itseäni ulkopuolisena. Kaikki puhuivat vain lääkkeistä ja siirroista ja positiivisista tuloksista. Itsestäni tuntui, että voi kun olisinkin joskus tuossa tilanteessa. Olen siis seurannut vaiheitanne pitkään ja välillä kommentoinutkin, mutta harvemmin. Jaksamista teille, jotka odotatte vielä haikaraa ja onnea teille joille haikara on nyytin jo tuonut.

Nyt on hassua, kun olen itsekin siinä vaiheessa, että siirto on ensiviikolla tai sitäseuraavalla. En ole juuri tätä ajatellut, eikä toiveet raskaudesta juuri ole käynyt mielessä. Eilen kun lääkäri puhui, että kun tulet siirtoon jne. Sanoin, että hassua kun mulle puhutaan SIIRROSTA - olenko MINÄ muka ehkä menossa siirtoon! Omissa hoidoissani (3 Ivf) pääsin siis vain kerran siirtoon ja sekin oli ensimmäisestä ivfstä.

Pieni joku hassu toivo käväisi mielessäni, mutta heti sen siirsin sivulle. Yritän olla kuin tähänkin asti, toivomatta liikoja. Mutta minä siis olen nyt ilmeisesti touhussa mukana, vaikka en sitä käsitäkkään.

Odotamme siis myös sijoitettua lasta hetkellä minä hyvänsä tulevaksi, joten meille joku lapsi on jo tulossa.
 
Hienoa Olki, että sinulla on halua ja sydäntä antaa rakkautta ja hoivaa kovasti niiden puutteessa olevalle pienokaiselle. Joskus sijoituslapset ovat jääneet pysyviksi lapsiksi ja jopa adoptoitukin. Onnea hoitoihin, vaikka rakkauttaja hoivaa voi antaa ilman biologistakin lasta.
 
Odottelee hoitoa/luovuttajaa/pitää taukoa (ikä suluissa)
Cornelius (33) Haaveissa 1
Saaga (39)
EliseT (31) Haaveena ensimmäinen lapsi.
Viinirypäle (33) haaveissa ensimmäinen.
NellaMaija (32) eka
Maijatar (41) ekaa haikaileva
Miimi78,
Iituska (38), haaveissa eka
Jaasminia (xx)
Jonsku-78 (31) haaveissa eka
Marisabel (29) 4 siirtoa tehty, haaveissa eka
Iida-Karoliina (45), eka yhteinen (viides lapsi)
Lidia77 (33), eka haaveissa, 1. lahjasolut odotuksessa
Tinulinen (32) eka haaveissa
Marbel (40+) toiveissa iltatähti
amv (34) eka, tarve lahja-alkioille
Älinä ()
MariIrina (40+), haaveissa eka, jonossa 1. lahjasoluhoitoon
Iida-Karoliina (45), eka yhteinen (viides lapsi)
Lapseton_87, toiveissa eka
Hillevi (40+) haaveissa eka, viimeinen pas tehdään keväällä
Typyliini (30) haaveissa pikkukakkonen
Pomppaduu - Seruska ( ) kolmas haaveissa
Seinäkukkanen (45), toiveissa eka
plastex (33) eka yrityksessä
OnniUnelma76 (34) haaveissa eka
Cava (30+), eka toiveissa
Tinde75, ensimmäinen toiveissa
Lumikkoäiti, toiveissa toinen

Hoito lähestyy
Olki ( ) toiveissa eka, siirto viikolla 8 tai 9
Sharlin (35) eka haaveissa, siirto 8.-11.3.

Piinistelijät


Plussanneet :)heart: = sydämet nähty ultrassa)
Emilia (xx) LA 3.11.2010 :heart: :heart:
Teekuppi ( ) haaveissa eka, PASsiirto 6.5. LA 25.1. :heart:
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, siirto 22.6. pp13 hcg 175
Tyyne73(36) haaveissa eka, 2 pakastealkioadoptio pp13 hcg 109 :heart:
Hathor (34), toka, pp14 hcg 381, ultra 18.10. :heart:
Alma (34) eka haaveissa, alkioadoptiosta plussa 7.10 LA 11.6.-11 :heart:
Utopia(25), haaveissa eka, pp14 hcg 343, LA 19.7. :heart:
Maija75 (35), eka toiveissa, testi 16.11.

Maaliin päässeet :flower:
Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela (40) 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)

Taustalle siirtyneet
Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
 
Cava Olen odotellut että käyt kertomassa kuulumisesi ja voi miten järkyttynyt olen, että ne olivatkin tuollaiset :hug:. Voimia sinulle. Sinä nouset tästä vielä! Nyt olo on varmasti mitä hirvittävin ja syystä. Kunpa osaisin sinua lohduttaa :heart:.

AnnaCin Varmasti sinulla on mahdollisuudet! Hoidoissa ratkaisevampaa kuitenkin on munasolun luovuttajan ikä kuin vastaanottajan ikä. Itse olin onnistuneesti hoidoissa Viron Elite-klinikalla, jonne ei tarvitse lahjasolua odottaa. Suomessa jono on vuodesta kahteen. Toivotan sinulle onnea.

Lyyra
 
Hei!

Vähän väliä käyn täällä lukemassa tätä palstaa, oli mulle tärkeä kun aloitin ja mietin hoitoja luovutetuilla ja vieläkin tuntuu ns. omalta palstalta jota haluan lukea. Ihan kärryillä en ole kaikkien tilanteesta, mutta pahoittelut negan saaneille :hug: Cavalle jaksuja...voin vain kuvitella tilannettasi.

Toki haluan myös onnitella plusanneita, toivotan ihanaa masunkasvatusaikaa.

AnnaCin, itse olin 45 vuotias kun minulle tehtiin hoito ja tarkoitus on vielä yrittää kesän jälkeen PAS:ia (nyt ikää 46). Itse jonotin suomalaiselle klinikalle eli siitä kun soitin ja varasin ajan kesti 5 kk kun siirto tehtiin. Meille se oli hyvä aika "sulatella" tilannetta että hoito tehdään luovutetuilla munasoluilla ja miettiä sitä asiaa että lapsi ei geneettisesti ole minun. Minulla oli suuri onni että heti ensimmäisestä tärppäsi.

Tsemppiä kaikille elämäntilanteisiin.

Minni ja vauva 7 kk
 

Yhteistyössä