Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Onnea SatuSofia pienestä kyytiläisestä ja paljon tsemppiä piinailuun! Toivotaan, että tämä sitkeä yksilö tarrautuu lujasti kiinni! Kotimatkanne kuulostaa varsin vaiherikkaalta, mutta hyvä että pääsitte lopulta turvallisesti kotiin.
Aspiriinin käytöstä ei minulla itselläni ole kokemuksia, mutta olen ymmärtänyt, että sitä käytetään parantamaan kohdun verenkiertoa.
 
Satusofia, onnea kyytilläisestä! Mielenkiintoinen kotimatka teillä tosiaan.

Haaveita jo vastasikin, mutta kohdun verenkierron parantamiseen käytetään. Mulla on ollut itsellä sitä omilla soluilla tehdyissä hoidoissa joskus mukana.

Huomenna on jännä päivä, Haaveita ja Sharlin, kovasti peukkuja teille siirtoon.

Mulla on huomenna limisultra vasta, joten toivottavasti perässä tullaan. Kunpa se nyt olisi kasvanut niin kuin pitää.
 
SatuSofia Juu Andreilla on miniaspirin rutiinisti kaikilla siirron jalkeen.. Tosi ikava, etta teilla oli reissussa tuollaiset haasteet lisana. Mutta ole huoleti sen kiinnittymisen kanssa, se tapahtuu vasta myohemmin, joten siihen ei vaikuttanut.. Onnea kovasti kyytilaisesta!!

Haaveita Saatiin lisainfoa, mutta en nyt viitsi sanoa ihan tarkkaa lukua.. Mutta kuitenkin niin vahan, etta on aika hilkulla, etta paastaan koko siirtoon. Pakkaseen ei varmaan saada tai jos saadaan niin ehka yksi.. Taa on tata meidan tuuria. tama on kolmas hoito luovutetuilla ja yhteensa viiden vuoden aikana ollaan paasty 2 tuoresiirtoon ja yhteen pakastettuun tata ennen, 5 alkiota kaiken kaikkiaaan siis siirretty. No, mutta tama vahvistaa sita jos nyt ei onnistuta, etta ei ollut tarkoitettu meidan jutuksi ja sitten elama jatkuu ilman lapsia.

Mutta onnea myos Haaveita huomiseen siirtoon!! Ja lumettomalle onnea limisultraan!

Varmaan huomasittekin, etta mulla nappis rikki.. :)
 
Lumeton, Haaveita, Sharlin: Kiitos vastauksista! Googlailin tuota aspiriinia lisää. Tässä käsitykseni: Kun hedelmöityshoidossa käytetään estrogeenia, se lisää verisuonitukosten mahdollisuutta. Jos pieni tukos tulee istukkaan, on keskenmenovaara. Joten veren ohentamiseksi ja verenkierron parantamiseksi sitä tosiaan määrätään. Tähän liittyy varmasti tuo meidän keskusteluissa ollut lisärauta: korkea hemoglobiini lisää ehkä myös tuota istukan tukoksen mahdollisuutta. Löysin myös tälläsen tiedon: "Fosfolipidivasta-aineet liittyvät kiistatta toistuviin keskenmenoihin. Näitä vasta-aineita on 2 - 4 %:lla normaaliväestöstä, mutta toistuvista keskenmenoista kärsivien joukossa niitä esiintyy 7 - 48 %:lla. Raskauden ennuste on näillä potilailla ilman hoitoa huono, sillä jopa 50 - 90 % raskauksista päätyy sikiön menetykseen. Fosfolipidivasta-aineiden katsotaan lisäävän istukkaverisuonten trombeja ja siten vaarantavan raskauden kulkua. Nykyisin keskenmenojen ehkäisyssä on eniten käytetty asetyylisalisyylihappoa ja hepariinia joko erikseen tai yhdistelmänä. Myös kortisonia käytetään."

Googlasin myös tuota asetyylisalisylaattiyliherkkyyttä ja olen 99% varma että mun raju allerginen reaktio aiheutui siitä. About 7 tuntia aivastelua ja nenän valumista putkeen, olen ilmiselvästi tälläinen ASA-yliherkkä. Se usein liittyy kuvioon astma-polyypit-allerginen nuha (ilman löydettyjä allergeeneja). Ibuprofeiinista olen saanut vastaavia reaktioita joskus kauan sitten. En voi sitten käyttää tuota babyaspiriiniakaan. Tinkaan työterveydestä hemoglobiinitestin. Luulen että jätän ylimääräisen nesteraudan nyt pois kunnes tiedän mitä mun hemoglobiini on. Andrein kuuri oli 20 päivää joten oon nyt sen ajan ilman rautalisää jos mun hemoglobiini on yli 125.

Lumeton, pidän peukkuja hyvän limiksen puolesta!

Haaveita ja Sharlin, rentoutukaa ennen siirtoa, tehkää mukavia juttuja! Mun kuututkimusten mukaan ensi viikko on hyvä siirtoon. Paljon parempi kuin viime viikko, kun oli täysikuu. Niinköhän tuo täysikuu on vaikuttanut ettei alkiot kasvaneet viime viikolla kunnolla labrassa, meilläkään. Mutta ehkä ne jotka selvisivät ovat sitäkin vahvempia. Luotetaan niin. Rentoa ja iloista mieltä!
 
Hei vaan kaikille kanssasisarille! Olenkin pitkään ollut poissa palstalta, mutta aikanaan täällä tuli pyörittyä monta kertaa päivässä ;)
Meillä on ihanat 1,5 vuotiaat kaksospojat luovutetusta munasoluhoidosta. Yritettiin ensin omilla soluilla 6 ivf-hoidon verran, joten toivo oli jo käytännössä menetetty..
Kyynel tulee ihan silmään, kun mietin ihanaa luovuttajaa, joka on nämä lahjat meille suonut!! ja kuinka rakastankaan miedän pieniä poikia, ja kuinka sattuman kauppaa on, että he ovat nyt täällä elämäämme sulostuttamassa!!
Luin hieman palstaa taaksepäin, ja huomasin Azuren kysymyksen luovutetuista alkiosta Suomessa. Näitä kai tehdään tosi vähän, ja osin johtuu myös ilmeisesti byrokratiasta.
Meidän hoidosta jäi nimittäin 2 alkiota vielä pakkaseen, ja ajatus niiden roskikseen heittämisestä tuntuu todella pahalta. Kyselinkin klinikalta, voisiko niitä lahjoittaa jollekkin tarvitsevalle, mutta kuulemma silloin olisi pitänyt ottaa jotain laajempia infektionäytteitä tms. hoidon yhteydessä.. Eli asia, jota ei jälkikäteen voi muuttaa. Luulisin, että osa lapsettomista pareista kyllä voisi luovuttaa alkiot, jos eivät itse niitä enää käytä, mutta este voi olla näinkin byrokraattinen..
Noh, olen tässä jo miettinyt, että pitäisikö vielä kuitenkin pakkasukoille antaa mahdollisuus tulla meidän perheeseen, ja miehenkin sain ylipuhuttua, että säilytetään alkioita vielä klinikan pakkasessa.
En olisi ikinä etukäteen arvannut, että niiden poisheittäminen tuntuisi näin vaikealta.. teoriassa kun ne ovat kuitenkin jo pieniä ihmisen alkuja, ja mietin, että jos vain yksi alkio olisi siirretty, niin toinen pojistakin voisi olla vielä pakkasessa. NYYH.. Tiedän, että ajatukseni ovat tavallaan hölmöjä, mutta en voi niille mitään..
Sitten vielä, kun niin pitkään kuitenkin yritettiin, kunnes saatiin ihanat pojat, niin tuntuu, että täytyisi arvostaa jäljellä olevia alkiota sen verran, että ne saisivat mahdollisuuden..
Eli voi olla, että päädyn tänne vielä jossain vaiheessa piinistelemään ;)
Onko muilla tällaisia ajatuksia??

Tsemppiä kaikille hoidossa oleville, tie on pitkä ja kivinen, onneksi myös usein sen arvoinen!!!
 
Kiitos tsempeista! Mulla alkoi heti PMS oireet kun aloitin progesteronin. Tuttu oire on se, etta miehen tekemiset arsyttaa.. jokin pieni juttu saattaa arsyttaa ihan hirveesti, samoin naan oisin paljon unia.
No, toivotaan, etta kuu on oikeassa asemassa ja otollinen =)
Kiva kuulla vilhelmiinan kuulumisia! Onnea paatoksen tekoon. Kylla varmaan itse tuossa tilanteessa kokeilisin pakastetut, mutta vaikea tietysti sanoa, kun ei ole elanyt kaksosten kanssa elamaa, etta kuinka rankkaa se on, koska onhan se pienten lasten kanssa aina..
 
Tervehdys kaikille pitkästä aikaa!!

amv, onnea pikkuisesta tytöstä :heart:

Annamarille ja Minni007:llekin on tällä aikaa tullu plussat, mahtavaa!! Tarraliimaa! Meettekö varhaisultraan?
Jos niiden hcg:iden kanssa haluaa menettää hermot, niin tsekatkaapa tällainen sivusto ;)
The BetaBase

Onneksi myös Typyliini kuuli hyviä uutisia ja yksi pieni sissi jaksaa jatkaa matkaansa, onnea :)!

Katherina, samoin mullakin sokerirasitus oli ihan ok, ihanaa! Arvot normaalit. Saapa nähdä joudunko sitten uudestaan, kun se "oikea" rasitustestausaika tulee. Tiedätkö jo joudutko sä?

Tosi jänniä akoja elää Satusofia, Haaveita ja Sharlin! Miten osuikin noin samoihin aikoihin siirrot! Tsemppiä jokaiselle! Ja toivottavasti myös Sharlin teille säilyisi loistoyksilö siirrettäväksi, tsemppiä! Haaveita, mäkin käytin Klexanea tukena. Maha oli ihan mustelmilla :| ja käyttöö jatkettiin rv 12 asti. Olihan mulla siinä kortisonikin sekä luget+estrot toki myös. Aikamoinen arsenaali! Satusofia, jos allergiarekatio tuli miniaspiriinista, niin voisko sitä vaihtaa Klexaneen? Käsittääkseni samaa asiaa ajaa, eli kohdun verenkiertoa edistävät molemmat. Toivottavasti aivastelu ei jatku enää.
Jännittäviä ja tuloksekkaita piinailuaikoja teille!!

Nyt kysyn ihan mielenkiinnosta, että mikä ihmeen asento siellä Virossa Andreilla on käytössä :whistle: Pää alaspäin :O? Potilaalla? Ootteko sairaalan pedillä ensinkään toimenpiteen aikana :)?

Wilhelmiina72
Tää lahjasoluhoito on ihan rakettitiedettä :O On totta mitä puhuit ylijäämäalkioista, että miksi ei voi käyttää jonkun parin ns. ylijäämäalkioita jonkun muun lapsettoman hyväksi. Suomen lain mukaan ne, ketkä luovuttavat sukusolujaan, on testattava aina infektio- ym. tautien varalta. Teitä "tavallisia" pariskuntia ei ole näin testattu, kuten sanoitkin, ja siksi niitä ei voi eteenpäin välittää.
Sit mulle on sanottu, ettei Suomessa tehtäis hoitoja, joissa molemmat sukusolut ois luovutettuja. Kuitenkin tehdään. Nyt eräs tuttuni (tällä viikolla) kävi Gravitas-klinikalla. Hänelle oli Esko Varila (aika guru) sanonut, ettei mitään lainsäädännöllistä estettä asialle ole. On vain klinikan eri käytäntöjä. Joten hänelle tehtäneen Suomessa vuodenvaihteessa alkionsiirto, jossa molemmat solut ovat suomalaisia ja luovutettuja. Eikä kuulemma ole jonojakaan! Mä oon jo ihan sekaisin näiden lakien ja muiden kanssa..:stick:

ON
Sokerirasitus siis puhdas, jiihaa! Kilpparia kontrolloidaan, et lääkitys pysyy ok, kun raskaudella on taipumus arvoja vähän heilauttaa.. Tiistaina on tulossa järjestyksessään toinen neuvolakäynti, jossa kuulen kilpparikokeen arvot. Muutoin en edes tunne olevani raskaana :O Ei ole juurikaan oireita, liikkeitä en vielä tunne ja voin hyvin. Mahaakaan ei vielä ulkopuoliset näe, vaikka ite jo alan kummun huomata. Viikkoja nyt siis 17+2 :)

Sellasta outoa "oiretta" olisin vielä palstasisarilta kysynyt, että mun vasemman reiden ulkosivu on ollut puutunut (vähän) jo noin viikon ajan.. mitähän kummaa se vois olla ja liittyköhän mitenkään raskauteen :O?

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
amv:lle hurjasti onnea pienestä prinsessasta! :heart: Toivottavasti pikkuisenne on kasvanut hyvin ja kaikki on mennyt muutenkin mallikkaasti.

Onnittelut myös plussanneille eli Minnille, Annamarille ja Typyliinille!

SatuSofialle onnea kyytiläisestä ja kaikkea hyvää piinailuun! Haaveita ja Sharlin, toivottavasti teillä menee kaikki huomenna hyvin ja saatte kyytiläiset matkaanne. Sharlin, en jaksa käsittää, miksi huono onni vainoaa teitä edelleen! :( Teillä kun on ollut aivan liikaa vastoinkäymisiä ja huonoa tuuria matkassa aikaisemminkin. Toisaalta yksi alkio raskauteen vain tarvitaan, jos kaikki osuu kohdalleen. Pidän teille peukkuja, että saatte huomenna oikein hyviä uutisia ja sitten parin viikon päästä vielä sitäkin parempia. =)

Seinäkukkanen ja Utopia, :wave: :)
 
Wilhelmiina; muistan sinut, kun samaan aikaan silloin aktiivisesti palstailtiin:) Meidän tuplat ovat suunnilleen samanikäisiä =) Mulla on samansuuntaisia ajatuksia pakkasalkioista.Ollaan nyt loppuvuodesta lähdössä vielä uuteen hoitoon pakkasukoilla. Olen niin onnellinen jo olemassa olevista lapsistani, joita en koskaan voinut todella kuvitella saavani, että sinänsä "poltetta" uuteen hoitoon ei ole. Mutta kuten sanoit, haluamme mekin antaa mahdollisuuden lopuillekin alkioille, niin uusi mahdollinen vauva on erittäin tervetullut. Rennoin mielin olen hoitoa aloittamassa, mutta piinaahan se tulee lopulta kuitenkin olemaan. Kyllä se niin iso asia on, vaikka lapsia jo onkin. Tsemppiä teille päätöksentekoon ja tulehan kertomaan mihin päädyitte ;) Voimia myös tähän ainutlaatuiseen tupla-arkeen :heart:

Rudy ja Rupsukat
 
SatuSofialle paljon onnea, eka viikko menee piinistelyssä "helposti" mutta sitten se alkaa tulla päälle. Kovasti piinisteytsemppiä myös.

Sharlinille ja Haaveita:lle myös tsempit huomiseen.

Lumettomalle
myös onnea ultraan.

Vilhelmiina72, heippaukset sulle. Yhtäaikaa palstailiin silloin viimeksi, nyt mulla siis toinen siirto. Meillä on pakkasessa vielä kuusi alkiota. Toistaiseksi ovat nyt pakkasessa.

Nuppu68 ihanaa masunkasvatusta. Tuohon reisipuutumiseen, voihan masu jo painaa jotain verisuonta ja siksi jalka puutuu.

ON: Mua väsyttää ihan hirveesti ja on myös aika-ajoin etova olo johon ei auta mikään. Mutta tämä ei siis valitusta vaan hyvä että oiretta pukkaa. Kun otan pojan yhtäaikaa kanssa päikkäreitä niin vähän helpottaa, viikonloppuisin en ehdi päikkäreitä nukkua.

Kiitokset vielä onnetoivotuksista.
 
Odottelee hoitoa/luovuttajaa/pitää taukoa (ikä suluissa)
Cornelius (33) Haaveissa 1
Saaga (39)
EliseT (31) Haaveena ensimmäinen lapsi.
Viinirypäle (33) haaveissa ensimmäinen.
NellaMaija (32) eka
Maijatar (41) ekaa haikaileva
Miimi78,
Iituska (38), haaveissa eka
Jonsku-78 (31) haaveissa eka
Marisabel (29) 4 siirtoa tehty, haaveissa eka
Iida-Karoliina (45), eka yhteinen (viides lapsi)
Lidia77 (33), eka haaveissa, 1. lahjasolut odotuksessa
Marbel (40+) toiveissa iltatähti
Älinä ()
MariIrina (40+), haaveissa eka, jonossa 1. lahjasoluhoitoon
Lapseton_87, toiveissa eka
Pomppaduu - Seruska ( ) kolmas haaveissa
Tinde75, ensimmäinen toiveissa
Tinulinen (32) eka haaveissa
Tyynetuulia
Lumikkoäiti, toiveissa toinen
Asriel, toiveissa toinen, jonossa AVA:lla

Hoito lähestyy
SaimiRiikka, hoito lokakuussa
Haaveita, hoitoon syyskuun lopussa
Sharlin (36) eka haaveissa, hoito lokakuussa
Lumeton, hoito lokakuussa

Piinistelijät
SatuSofia (46) eka haaveissa, siirto 14.10.


Plussanneet ( = sydämet nähty ultrassa)
Seinäkukkanen (45), toiveissa eka, LA?? :heart:
plastex (33) eka yrityksessä, 2 alkion siirto 7.4. Hcg 451 pp 13 :heart:
Nuppu68, toiveissa eka, 3. alkionsiirrosta plussa, LA 23.3.2012 :heart:
Watrossi, pikkukakkonen toiveissa, kotitestiplussa pp8
Katheriina, (27) LA 8.3.2012 :heart:
Cava (30+), eka toiveissa, LA?? :heart:
Olki ( ) toiveissa eka, luomuplussa 25.8.-11 :heart:
Typyliini (30) haaveissa pikkukakkonen, alkionsiirto 6.9. :heart:
Annamari
Minni007, PAS 21.9, kotitestiplussa pp10

Maaliin päässeet :flower:
Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela (40) 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka haaveissa, alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), haaveissa eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 25.9.2011, rv 31+5

Taustalle siirtyneet :wave:
Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen

Plussanneet kadonneet lampaat
Teekuppi ( ) haaveissa eka, LA 25.1.2011 :heart:
Maija75 (35), eka toiveissa, testi 16.11.
 
amv
Heissan!

Pikaisesti ennen kuin lähden taas keskolaan. SatuSofialle tsemppiä! HArmi, että ette saaneet mitään pakkaseen. Meille kävi samoin Elitessä vuosi sitten. Vain 2 alkiota oli siirtokelpoisia. Muuten, ne fosfolipidivasta-aineet voidaan testata verikokeella.

Sharlin: Olipa todella kurjaa lukea teidän jatkuvasta epäonnesta :( Toisaalta, mitään ei ole vielä menetetty! Toivon sydämeni pohjasta, että pääsette siirtoon ja se toisi kauan odotetun plussan!

Luovutetuista alkioista: Mulle on selitetty niin, että lahjaa ei saa entaa eteenpäin eli toisin sanoen, jos on käytetty joko luovutettuja munasoluja tai siittiöitä ja toinen osa on puolisolta, niin alkioita ei voi luovuttaa eteenpäin. Syy lienee tarkemmin just noi infektionäytteet. Mulle on siirretty 1,5 sitten Suomessa kaksi kertaa alkiot, jotka on muodostettu luovuttajien munasoluista ja siittiöistä. Virossahan me tehtiin niin vuosi sitten, et valittiin sekä munasolun että sperman luovuttaja. Kallista lystiä! Mutta minkäs teet, kun meissä kummassakin on miehen kanssa vikaa :( Onneksi Virosta saa myös niitä pariskuntien lahjoittamia alkioita :) Sellaisestahan meidönkin pikkuinen sai alkunsa. (Pikkuinen on nyt himpun yli 2 kg ja harjoittelee rinnasta ja pullosta syömistä, jotta pääsisi kotiin. Mennee viikko pari vielä...)


Parasta mahdollista toivotellen
amv
 
Tänään koitti viimein kauan odotettu ja jännitetty päivä.. Tunne oli kyllä sanoinkuvaamaton, kun lääkäri kertoi uutiset, yhtään enempää en nimittäin olisi voinut toivoa. Munasoluja oli saatu aivan hirmuinen määrä. Niistä 29kpl hedelmöittyi ja kymmenen alkiota pakastettiin jo perjantaina. Loput viljeltiin blastokysteiksi ja niistä ehkä 6-8 kpl pakastetaan vielä tänään. Mutta mikä tärkeintä sain matkaani yhden huippuluokan kyytiläisen ja olen siitä asiasta enemmän kuin kiitollinen :heart:

Jään peukut pystyssä odottamaan Sharlinin siirtokuulumisia!

Mikä päivä SatuSofia sinulle määrättiin testipäiväksi? Minulla tuo päivä olisi 31.10.

Toivottavasti myös Lumeton on saanut hyviä uutisia limisultrassa!
 
Haaveita, aivan upeita uutisia =) Nyt peukut pystyyn, että pieni tarttuu lujasti kiinni.

Sharilinin uutisia jännään kovasti, toivottavasti kaikki on mennyt teilläkin hyvin.

ON kävi ultrassa ja limis oli kasvanut hitaasti (niin kuin aiemminkin) ja estrogeeniannosta lisättiin, perjantaina uusi ultra ja sitten katsotaan, miltä nayttää. Sehän nyt olisi kerta ensimmäisen sitäkin lajia, että epäonni iskee jo tässä vaiheessa. Mutta jos asiat sujuvat toivotulla tavalla, niin siirto on ensi viikon lopulla.
 
Haaveita Ei oo totta :) . Ihan uskomaton maara! Siina on lahjoittajalla jo hyperi. Mutta teilla ei ainakaan ole mitaan hataa, varmasti noista saatte suurperheen..

On se janna miten voi nama asiat menna, jos nyt vertaa just vaikka teihin. Mutta uskon, etta nama asiat ovat ylemman kasissa ja asiat menevat vaan jokaisen kohdalla miten kohtalo maaraa.

Paastiin siirtoon, kaksi siirrettiin. Toinen oli parempi ja toinen huonompi, ei olisi selvinnyt PAS>sta. Mutta mitaan ei saatu pakkaseen. Vahan se tietysti lisaa paineita, nyt on kaikki tai ei mitaan tilanne. Testi on kans 31.10. Jos nyt ei onnistu, niin meilla ei ole mitaan muita suunnitelmia, ei adoptiota tai sijaislapsia, sitten vaan jatketaan elamaa entiseen malliin.

Mutta piinistelyn kanssa on just niinku Minni007 sanoi, eka viikko menee viela suht helposti, mutta tokalla viikolla sitten ainakin itsella tosiaan alkaa olla hermostuttavat oltavat..

lumettomalle kovasti onnea siirtoon!!

Yritan nyt vahan pitaa taukoa taas taalta..
 
Haaveita, huhuh, mikä määrä! Onnittelut! Noista kyllä teille suurperhe syntyy :)!!

Sharlin, klisee, mutta totta, se tarvii vain sen yhden onnistuakseen. Toivon kovasti, että tällä kertaa te onnistutte, kun nyt täältä palstalta oon ymmärtänyt, että aiempaakin epäonnea on teidän niskaan ihan tarpeeksi jo kaadettu :(
Nythän kuitenkin sait kaksi matkaasi, joten tälä hetkellä kaikki näyttää ihan hyvältä :) Tsempit ja pidän peukkuja onnistumiselle!!!!

Lumeton Toivottavasti limis kasvaa ja pääset hoitoon suunnitellusti.
 
Viimeksi muokattu:
Odottelee hoitoa/luovuttajaa/pitää taukoa (ikä suluissa)
Cornelius (33) Haaveissa 1
Saaga (39)
EliseT (31) Haaveena ensimmäinen lapsi.
Viinirypäle (33) haaveissa ensimmäinen.
NellaMaija (32) eka
Maijatar (41) ekaa haikaileva
Miimi78,
Iituska (38), haaveissa eka
Jonsku-78 (31) haaveissa eka
Marisabel (29) 4 siirtoa tehty, haaveissa eka
Iida-Karoliina (45), eka yhteinen (viides lapsi)
Lidia77 (33), eka haaveissa, 1. lahjasolut odotuksessa
Marbel (40+) toiveissa iltatähti
Älinä ()
MariIrina (40+), haaveissa eka, jonossa 1. lahjasoluhoitoon
Lapseton_87, toiveissa eka
Pomppaduu - Seruska ( ) kolmas haaveissa
Tinde75, ensimmäinen toiveissa
Tinulinen (32) eka haaveissa
Tyynetuulia
Lumikkoäiti, toiveissa toinen
Asriel, toiveissa toinen, jonossa AVA:lla

Hoito lähestyy
SaimiRiikka, hoito lokakuussa
Lumeton, hoito lokakuussa

Piinistelijät
SatuSofia (46) eka haaveissa, siirto 14.10.
Haaveita, siirto 17.10, testi 31.10
Sharlin (36) eka haaveissa, siirto 17.10, testi 31.10

Plussanneet ( = sydämet nähty ultrassa)
Seinäkukkanen (45), toiveissa eka, LA?? :heart:
plastex (33) eka yrityksessä, 2 alkion siirto 7.4. Hcg 451 pp 13 :heart:
Nuppu68, toiveissa eka, 3. alkionsiirrosta plussa, LA 23.3.2012 :heart:
Watrossi, pikkukakkonen toiveissa, kotitestiplussa pp8
Katheriina, (27) LA 8.3.2012 :heart:
Cava (30+), eka toiveissa, LA?? :heart:
Olki ( ) toiveissa eka, luomuplussa 25.8.-11 :heart:
Typyliini (30) haaveissa pikkukakkonen, alkionsiirto 6.9. :heart:
Annamari
Minni007, PAS 21.9, kotitestiplussa pp10, hcg pp 12 hyvä

Maaliin päässeet :flower:
Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela (40) 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka haaveissa, alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), haaveissa eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 25.9.2011, rv 31+5

Taustalle siirtyneet :wave:
Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen

Plussanneet kadonneet lampaat
Teekuppi ( ) haaveissa eka, LA 25.1.2011 :heart:
Maija75 (35), eka toiveissa, testi 16.11.
 
Viimeksi muokattu:
Haaveita, hienoja uutisia. Onnea kovasti ja piinistelytsemppiä.

Sharlinille myös onnea tulevaan sekä sinne piinistelyyn.

Lumeton, mullakin oli ekassa limisultrassa ohut limis, mutta annostelun lisäys sitten auttoi ja limis oli hyvä sitten siirrossa. Toivotaan sinne samaa.
 
Kiva kun mutkin vielä muistetaan :) ja aika hauskoja hymiöitä tänne on ilmaantunut , rupesi naurattamaan toi Nuppu68:n :stick: ..
Rudylle terkkuja, melko samassa tilanteessa siis ollaan !! Kyllä luulen, että mekin päädymme siirtämään pakkasukot, ehkä tällä kertaa kuitenkin yksi kerrallaan :) Kaksosten kanssa on kyllä mennyt tosi hyvin, ja onneksi itsekin vältyin raskausajan komplikaatioilta ja pojatkin on olleet terveitä, eikä mitään koliikkivauvoja. Nythän on suorastaan luksusta, kun leikkivät yhdessä ja heistä seuraa toisilleen.. (vaikkakin myös välillä tapellaan leluista..)
Tulen kertomaan sitten kun/jos hoidot aloitetaan uudestaan, mutta todennäköisesti ei kuitenkaan ihan lähikuukausina.

Tsempit piinistelijöille !!!!!!!!!
 
Nuppu68 Kyllä ne uhkas,että joudun vielä keskiraskaudessa uuteen sokerirasitukseen,jos jotenkin vaan pystyisin sen välttämään.. :(

Eilen kävin neuvolassa,ja siellä oli kätilöopiskelija tavanomaisen neuvolatädin sijaan. Sehän sai,kaiken juuri oppineena, mut ihan kauhun partaalle, verenpaine oli eka mittauksella jotain 149/92 ja pissassakin se oli näkevinään liikaa protskua ja mä olin jo ihan että nyt on tuhoon tuomittu tää homma,makaan raskausmyrkytyksen takia sairaalassa loppuajan :eek: Sit tuli se normitäti ja kun verenpaine oli laskenu 140/86, se tokas vaan että voi johtua tuosta flunssastakin verenpaineen nousu. Hitto miten säikyttelee ensimmäistä kertaa raskaana olevaa ihmistä. Sydänäänet kuulu ihan normaalisti ja muutenkin oli vatsassa oikein vilkasta elämää,potkuja sateli. :heart:

-Katheriina ja Pötkylä 19+5-
 
Haaveita, ihan loistojuttu! Mieletön tulos! Oliko se niin että teillä oli keskiviikkona tuo hedelmöittäminen?

Sharlin, oikein hyvä! On paremmat mahdollisuudet kuitenkin kahdella. Pidä vain mieli korkealla! Mä lupasin Andreille "to keep my uterus happy", sitä samaa sulle ja Haaveita, samassa tilanteessa ollaan! Olen pohtinut tuota liikunta-asiaa että mikä olisi sopivaa että se tukisi asiaa. Eilen menin zumbaan ja tajusin että tietysti kannattaa tehdä sellaisia juttuja jotka lisää kropan ja mielen hyvää oloa! Oli niin ihana hikoilla ja liikkua että kyllä sen täytyy tuntua siellä kohdussakin mukavalta.

Katherina on toi innokkaan aloittelijan käsiin joutuminen kyllä piinaavaa, kun ei vielä ole sitä käytännön kokemusta ja suhteellisuudentajua. Onneksi sait toisen hoitajan paikalle.

Tsemppiä Lumeton limiksen kasvatukseen!
 
Sharlin: yhdyn Nupun sanoihin siitä, että vain yksi tarvitaan onnistumiseen! Hirmuisesti onnea ja tsemppiä piinailuun! Napataan molemmat ne plussat parin viikon päästä :)

SatuSofia: Punktio oli tosiaan viime keskiviikkona ja osa alkioista pakastettiin 3-päivän ikäisinä.

Kiitos kaikille piinailutsempeistä! Onnea ja pitkää pinnaa tässä tarvitaankin :) Pistin lääkärin kehoituksesta tänä aamuna vielä Gonapeptyl-piikin. Sen pitäisi kuulemma auttaa kiinnittymisessä. Onko kukaan muu teistä käyttänyt ko. lääkettä? Itse en ollut aiemmin edes kuullut moisesta.
 
Haaveita, en ole minäkään tuollaisesta kuullut, vaikka aikamoisena konkarina ja koekaniinina itseäni näissä hoidoissa jo pidänkin ;) Synarelaakin olen joskus ottanut kaksi suihkausta siirron jälkeen, kun joku tutkimus väitti sen auttavan kiinnitymisessä (siis lääkärin määräyksestä tietysti). Muistatko mihin tämän lääkkeen teho perustuu?

Lämmin kiitos kaikille tsempeistä! Estrogeenin lisäys tuntuu ärtyneisyytenä ja turvotuksena, puuh!
 
lumeton: En siinä kaiken innostuksen keskellä tajunnut ollenkaan kysyä mihin Gonapeptylin teho perustuu.. Täytyy kysyä tuosta asiasta ensi kerralla, kun juttelen hoitohenkilökunnan kanssa. Yritin myös googlella löytyy tietoa, mutta en oikein saanut kokonaiskuvaa siitä mihin minun kohdallani ko. lääkettä tarvittiin. Sinisilmäisenä vaan pistelen mitä lääkäri ohjeistaa..
 
Haaveita, sä toimit juuri niinkuin Eliten Andrei neuvoi mua, ei kannata liikaa vaivata päätä vaan luottaa lääkäriin =).

Mulla ei ole ihmeelisiä oireita, pp5 menossa. Rinnat on pinkeät ja arat mutta ehkä se voi johtua estrogeenista? Toivottavasti ei ole menkkaoireita. Mutta Nuppu sullahan ei myöskään juuri ollut mitään oireita? Ja Cava taisit samaa valitella? Taidan tehdä kotitestin viikonloppuna.

SaimiRiikka, mitä kuuluu? Pääsetkö hoitoon tässä kuussa?
 

Yhteistyössä