¤¤¤MAALISKUUN 2008 TAAPEROT¤¤¤

Ooo
Voi ei, eikö tänne kirjoittele enää kukaan muu :eek: ...

Eikä mullakaan mitään ihmeellistä ole kirjoitettavaa, mutta jotain täytyy ettei ihan lopahda koko ketju. Meillä on innostuttu rappusten kiipeämisestä. Poika konttaa niitä ylös ihan riemuissaan ja aina vilahtaisi rappusille kun silmä välttää. Ja kauhea protestointi, jollei saa mennä. Turvaporttien hankinta on siis erittäin ajankohtaista!
Ja tilasin ensiaskelkengätkin (Tepsut). Ei olla vielä käytetty kenkiä kun ei kävelekään, mutta jos tuolla ulkona meinaa olla, niin jotainhan sitä jalkaan tarvitsee muutakin kuin ne toppatossukat. Onneksi alkaa maa kuivua ja ilmatkin toivottavasti lämpenevät. Näin jo leskenlehtiä :D B) Odotan aikaa, jollon ei tarvitsisi käydä tätä pukeutumisruljanssia ennen uloslähtöä...
Aurinkoa kaikille!
 
Täällä on myös pojan mielestä kiva kiipeillä portaissa jos vaan jollain unohtuu laittaa portti kii niin eiköhän Juho ole siellä heti.

Tänää oli ultra ja masussa oli kaikki hyvin.Sydän jumputti 156 kertaa min ja pituutta oli 12mm ja äänetkin kuului hyvin kun ultrattiin alakautta.

Nyt aattelin syödä itekki ja painuu nukkumaan kun viime yönä sain nukuttuu vaan 2-3h ja nyt väsyttää tosi paljon.
 
Ooo, meidän tyttö oli 1-vuotisneuvolassa 8320 g ja 72 cm mutta ei kyllä mitenkään seurailla, seuraava aika on puolen vuoden päästä. Kesää odotetaan täälläkin, erityisesti sitä, että voi olla ulkona ilman hanskoja, kun tyttö viihtyy niin paljon paremmin vaunuissa kun saa räpeltää jotain.
 
Hei taas pitkästä aikaa tähänkin pinoon! :wave: Miten teillä on pääsiäinen mennyt? Me oltiin miehen äidin luona muutama päivä - eilen tultiin takaisin - ja oli ihan kivaa ja leppoisaa. Tosin sää ei niin suosinut. Oli aika harmaata ja jotenkin koleaa.

Meille ei kuulu mitään sen ihmeempiä. Tyttö syö tällä hetkellä ihan hyvin ja on alkanut opetella syömään itse lusikalla - vaihtelevalla menestyksellä. Sotku on hirveä, mutta ajattelin että on hyvä alkaa hiukan totutella kun päivähoitoon menokin on edessä 4 kk päästä.

Tyttö on myös alkanut nousta hiukka innokkaammin seisomaan. Ja on jopa ottanut sivuaskeleita tukea vasten mitä ei aiemmin tehnyt. Joten ehkäpä se kävelykin sieltä pikkuhiljaa tulee. Kävelyttäessä hän ottaa muutamia askeleita ihan kunnolla, sitten vaihtaa spagettijaloille. ;) Meillä ei ole portaita joten ei tarvitse hankkia mitään turvaportteja mutta kaikki alakaapit on täytynyt perata vaarallisemmista tavaroista koska tyttö koluaa niitä jatkuvasti. Ja osaa avata esim. rasva- ja sosepurkit, minkä sain karvaasti kokea. Hän penkoi tuossa yhtenä päivänä eteisessä hoitolaukkuaan jonne oli unohtunut osittain syöty sosepurkki. Pyyhin just pölyjä olohuoneessa ja ihmettelin kun yhtäkkiä alkoi kuulua onnellista kikatusta ja menin katsomaan: tyttö heilutteli tyytyväisenä avattua purkkia ja naama, hiukset, vaatteet sekä eteisen matto olivat ihan mangososeessa. :p

Kiva juttu kun lumet ovat vihdoin sulaneet ja pääsee hiekkalaatikollekin leikkimään. Hommasin tytölle taannoin kunnollisen, kosteussuojatun välikausihaalarin hanskoineen ja lisäksi saatiin serkkutytön vanhat Rukan kurahaalarit jotka ovat just sopivankokoiset. Nyt pitäisi vaan hankkia ne ensikengät, joista Oookin mainitsi, niin päästään tekemään hiekkakakkuja.

Ai niin, mun piti jo ajat sitten onnitella Kirppu73:a pojan konttaustaidosta. Tosi hieno juttu. :flower: Kyllä ne tuumailijatkin innostuvat.
 
Ooo
Voi kun kurjaa, ettei tänne enää kirjoittele juuri kukaan...
Nyt mä varmaan suututan odottajat eikä ole todellakaan tarkoitus, mutta onko se niin, että se uusi tulokas vie aina huomion itseensä jo odotusaikana? Ihan vaan tästä tulee mieleen kun ketjuissakin siirrytään sinne masunkasvattajien ketjuihin =) =) Mua nimenomaan sekin tän yhden kanssa eläessä mietityttää ja surettaa, että jos tulisi toinen, niin väistämättä jäisi tämä ensimmäinen vähemmälle huomiolle. Eikä se tietenkään ole pelkästään huono asia, hyvähän se on olla muutakin kuin huomion keskipiste! Mutta kun muistan miten kokonaisvaltaisesti tämä kaveri vei koko ekan vuoden kahden aikuisen huomion, niin miten sitä enää voisi jakaa?? Vasta nyt oikeastaan on hetkiä, jolloin poju muutaman minuutin touhuaa itsekseenkin, mutta silti on pian hanakasti roikkumassa lahkeessa. Ehkä se on juuri sitä ainoan lapsen syndroomaa sitten? Mä luulen, että mä pohdin näitä niin pitkään, että menee tuo äitiysikä ohi. Mutta sitten se on vain niin, tästä ekan vauva-ajasta toipumisenekin menee ehkä se sama aika :eek:
Mutta tosiaan nyt kun on jo kuukauden päälle vuoden tämä meidän poika, niin menee kohtalaisen mukavasti. Yötkin menevät aina välillä ihan nukkuen tai vain muutamalla heräämisellä. Jee. Viime yönä nukkuttiin 22-8 ja heräsi vain kuudelta, jolloin siirtyi tissille ja viereen. Useampina öinä heräämisiä on paljon enemmän, mutta rintaruokintaa ollaan saatu vähennettyä ihan hyvin iltaan ja aamuun. Nekin joutaisi pois, mutta kun on paljon mukavampi aamulla vielä nukkua kahdeksaan kuin herätä väsyneen kaverin kanssa kuudelta!
Tuo tuuli tuolla ulkona saa mut ihan raivoihini! Ei ole kiva lenkkeillä vaunuilla, muunlaisesta ulkoilusta puhumattakaan! Tilasin muuten sellasen kolmipyörän (10kk-3v) ja odotan innolla että päästään kokeilemaan ja ulos liikkumaan! Kävelyä ei vielä harrasteta, ja kiva olisi muuten päästä eteenpäin. Vaunuissa kun tulee helposti se uni, eikän aina tarvitsisi. Päikkäreitä vedellään edelleen kahdet!
 
Mä käyn aina välillä lukasemassa mutten oikein jaksa kirjotella enää mihinkään, en edes odotusketjuun. Se ei tunnu ollenkaan niin omalta paikalta kuin ekaa odottaessa, mutta voihan sekin olla että kun viikkoja tulee lisää niin sitten.. On vaan niin järkyttävää pahoinvointia aamusta iltaan ettei paljon jaksa kommentoida mihinkään. Ei mulla kyllä ainakaan oo ajatukset kakkosessa mitenkään usein, kyllä tuo esikoinen vie vielä kaiken ajan ja ajatukset päivisin :)

Kävelyä on tullut enempi kuvioon vaikka vieläkin konttaa kun nopeasti pitää päästä. Kahdet päikkärit meilläkin nukutaan, joskus jopa kolmet mutta oon nyt yrittänyt pysytellä kaksissa kun nukkuu sitten pari tuntia kummallakin kerralla :) Hampaita on vieläkin vaan 6! :D
 
Heippa pitkästä aikaa. Tulin lukemaan teidän kuulumisia ja kertomaan samalla vähän omia.

Essikin täytti sitten jo vuoden. Aika on menny hirmu nopeesti.

Essi on herkkä ja temperamenttinen tyttö. Itkee helposti milloin mistäkin asiasta mutta on myös sitten iloinen ja hymyileväinen pikkuinen.

Essi ei vielä kävele mutta ottaa tukea vasten muutamia askelia. Konttaamalla mennään lujaa eteenpäin ja monet housut ovat menneet puhki. =)

Sanoja ei kauheesti tule. Sanoo äiti, hei ja apesi (appelsiini)

Hampaita on nyt 8 kpl

Yöllä nukkuu 10h ja kahdet päikkärit 1,5h ja 2h. Nukahtaa itse sänkyyn unirievun ja pupun kanssa. Nukkuu samassa huoneessa kohta 3 vuotiaan isosiskon kanssa.

Syö samaa ruokaa kuin mekin mutta saa myös kaupan soseita. Imetän vielä kaksi kertaa päivässä.

Eipä varmaan muuta. Mukavaa kevään jatkoa kaikille ja onnittelut pikkuisille 1v iän saavuttamisesta.
 
Täällä on oltu ihan petipotilaana koko pääsiäinen kun oli niin kamala oksennustauti että oli ihan voimaton olo nyt vasta rupee tuntuu olo aika energiseltä..siinä samalla lähti multa 10kg kun mitää ei saanu masuun kun kaikki tuli heti pihalla.

Juhokin yrittää jo kovasti puhua ja joitain selviä sanoja hän osaa jo sanoa.Samaa ruokaa poika syö nykyään meidän kanssa ja hyvin näyttää maistuvan.

 
Taas kun bongasin Mamacitan täältä (käyt täällä varmaan yhtä harvoin mutta aina samaan aikaan kuin mä ;) ) että meilläkin on nyt vihdoin se eka hammas!! WOW! 1v3vkoa siihen piikin ilmestymiseen meni ja 3t veivaukset yöllä!
Mä muistan ton saman ettei sitä kakkosta ja raskautta juuri ehtinyt ajatteleen. Se eka 12vkoa, kun sai luvan raskaudesta muille kertoa,meni ihan huomaamatta, ekassa se oli pitkä kuin nälkävuosi?! Ja mulla oli koko raskaudenajan vähän pahamieli esikoisen puolesta,kun harmitti jo etukäteen kuinka sen maailma muuttuu (koska MINÄ olen halunnut toisen) ja toisaalta suri sitä tulevaa vauvaa, ettei se tule koskaan saamaan yhtä intensiivistä läheisyyttä ja huomioo kuin esikoinen aikoinaan. Mutta arki näytti että molempia ehtii hoitaan,(itseään ei) mutta ne silmät selässä olis saanut olla :)
jaksuja sulle pahoinvointiin!
 
Ooo
Ihana armas aurinkoinen on vihdoin täällä lämmittämässä B) Kylläpä on erilaista. Tänään tuolla rattaita paitasillani työnnellen oikeastaan tajusin, että vasta nyt kun tuo poju on 1v, niin on sellanen olo, että äitiys voi olla ihan mukavaakin. Kyllähän tottapuhuen tämä eka vuosi on ollut ihan hemmetin rankka. Monta syytäkin kai, mutta tosiaan nyt kun lapsen kanssa on enemmän yhteisymmärrystä, rytmit löytyneet ja yölläkin kohtalaisesti jopa nukutaan, niin mikäs tässä =) Tällä keväälläkin tietenkin on oma vaikutuksensa. Oltiin tänään pihalla, vasta nyt poikakin on ruvennut siellä viihtymään, jopa konttaili (ei ole ennen ulkona liikkunut). Ajeltiin myös pieni lenkki pyörällä, siis minä työntelin kolmipyörää, josta tuolla aiemmin taisin jo kertoa.
Haaveilen edelleen muuttamisesta kun tutut ja sukulaiset asuvat muualla. Toisaalta tähän vuodenaikaan ja kesällä täältä maalta ei ole mikään hinku pois kun pääsee puutarhaan möyryämään :p
Odottelen tässä miestä kotiin, poika nukkuu ulkona. Kauhean vaikea muuttaa vaunuvaatteita sopivaksi kun kelit vaihtuivat niin yhtäkkiä. Laitoin makuupussia vähän kiinni, mutten muita ulkovaatteita, ohuen myssyn myös ja villasukat ja-hanskat.
Mies oli tehnyt aamulla mulle töihin lähtiessään briejuustolla täytettyjä croisantteja aamiaisyllätykseksi, herkkua kuulemma vielä tulossa päivälliseksikin :D No, ei tää ihan jokapäiväistä ole, mulla on synttärit, mutta aika mussukka se silti on ollut :saint:
 
Mullakin on kirjoitteluinto vähentynyt, kun tyttö pitää niin kiireisenä. Nyt vielä kun itselläkin on niin kova väsy (jouluvauva 09 tulossa ja se taitaa väsyttää) niin usein tytön päikkyajat menee itselläkin nukkumiseen.

Meillä otettiin eilen jo ekat juoksuaskeleet! Tyttö sai ulkokengät jalkaan viikko sitten ja siitä lähti käveleminen ihan kunnolla. Siis ennenkin oli jo kävellyt sisällä, mutta nyt maailma on avartunut ihan toisella tavalla. Ja samalla eroahdistus ja äitiriippuvuus on ainakin ulkoillessa ihan menneen talven lumia, eilenkin oltiin yhdessä vapunaloittajaistapahtumassa ja KADOTIN tytön muutamaan kertaan, kun hetkeksi jäin juttelemaan muiden äitien kanssa. Onneksi oli pieni aidattu tila... Paljon paremmalla mielellä olen laittamassa tämän tytön syksyllä hoitoon kuin 10-kuisen.

Ja sitä olen ihmetellyt miten paljon tuo tyttö oikein ymmärtää kaikkea! Esim. osaa hakea kirjahyllystä sen kirjan mitä pyydän, kun sanon, että nyt luetaan.

 
Ihana kesä tekee tuloaan jopa tänne meille pohjoseen! Lämmintä on luvattu tälle viikonlopulle ja toivon mukaan päästään siitä nauttimaan. Tuo mejän pieni mies hommas ittelleen lentsun ja kuumetta oli tuossa päivällä kun unilta heräili. Harmin paikka.

Kovin on reipas ja touhukas poju meillä. Kiikkuu ihan kaikkialle(portaisiin, olkkarin pöydälle, tuolille, sohville, sängyille.. jne) kävelee, juoksee, ajelee potkuautolla, potkii palloa.. oikee toiminnan johtaja!! Aina on johonki menossa!!:)

Kovasi on nyt tykästynyt pyöräilyyn. Ostettiin siis istuin ja aina vaan pitäis päästä kurvailemaan:D

Marmeladi ja Matias
 
Ooo
Terveppä!

Vaihteeksi kurkkailin tänne ja jotain kuulumisia taas.
Ei ihmeitä kuulu, pojan syömisestä ja kasvusta olen vähän huolissani, käytiin eilen mittauksissa ja pituutta oli 74, painoa jotain 8,9 (mutta siinä oli vaippa ja body päällä ). Ikää on nyt kuitenkin reilut 1v2kk. No, reipas ja tervehän tuo on muuten, eli ei kai huolta sinällään.
Mutta syöminen on TODELLA työlästä, ei mitään mukavaa ruokailuhetkeä vaan varsinainen suoritus syöttäjälle ja syöjälle. Omassa kädessä lusikalla kaavitaan ruokaa pöydälle ja lattialle, ei vahingossakaan mene suuta kohti. Ja äidin kädestä lähenevä lusikka aiheuttaa kauheat raivarit. Jotain syödään sitten lattialla leikin lomassa tai muuten puolivökisin ja/tai puolihuomaamatta. Ajattelin kyllä ennen, että meillä syödään säännöllisesti ja ruokapöydässä aina, eikä ruveta temppuiluihin, mutta mites sitten kävikään. Ja kun tuo paino ei nouse, niin tulee tarve saada edes jotain emnemää . Ja kai tuo osaa käyttää tilausuuden hyväkseen ja tehdä tästä tälläisen ihmeellisen shown ja valtakysymyksen tai jotain...

Muuten menee kivasti, poika on ihana :heart: Jotenkin nyt kun tuo eka vuosi on ohi, niin osaa nauttia yhteisestä ajasta ja noista kaikista kehityksistä. Meillä ei kävellä, mutta tukea pitkin mennään kyllä seistenkin.

Mukavaa helatorstaita, aurikoa ja lämpöä!
 
Ruusunen on ihan kohta 1v3kk. Niin se aika vaan rientää. Meillä ei vielä kävellä, toki tukia pitkin ja seinästä kiinni pitäen. On niin varovainen, että. Rappuset on kiva juttu, ja niitä mennään edestakaisin, monta kertaa aamusta iltaan. Nyt on oppinut tulemaan alaspäinkin, ei karju vaan yläpäässä, että hei tulkaas hakemaan. Meillä puhutaan ihania vauvakieliä. On monenlaista kujerrusta ja jokellusta. Mamma ja Pappa, apua, makkaraa, anna, ota, ksss (=kissa) O-ou (jos jotain tippuu)...tärkeitä sanoja. Osoittelee sormellaan asioita ja esineitä. Pallopelit ovat kivoja. Osaa itse heittää palloa a menee kuin pieni koiranpentu pallon perään.

Ooo, minulla esikoinen oli maailman huonoin syömäri. Hänellä oli oksentelua ja sitä tutkittiin ja tutkittiin. Mitään vikaa ei löytynyt, mutta noin 2,5 vuotiaaksi neiti oli sellainen hienokurkku, ettei mikään oikea ruoka mennyt alas. Meillä syötiin sitten vellejä (porkkana-peruna, viljat)...tuttelin valmiita lähes täysin. Tänä päivänä neiti on 10v ja syö ihan kaikkea. Muistan vielä kuinka stressaavaa se oli vanhemmille, kun lapsi ei vaan syönyt. Ja kun tuo minä ite vaihe iskee oikein pahasti päälle, niin ei ole herkkua. Meillä neiti tykkää syödä sormiruokia. Pilkon kaikki leivät, hedelmät, kasvikset/juurekset ihan pieneksi/raastan. Sitten laitan lusikalla aina jotain väliin, kun aukaisee automaattisesti suunsa. Tsemppiä!

Mulla raskaus jo puolivälissä rv 20. Ultrassa näytti kovasti tytöltä, mutten mene varmaksi vannomaan. Uskomatonta, kun aika vaan menee. Mäkään en oo niin ahkerasti kirjoitellut tuonne raskauspuolelle. Harmittaa vähän kun tää pino on näin kuivunut. Yritin joskus kk sitten etsiskellä...eikä ollut ensimmäisten sivujen joukossa. Kirjotteletteko paljon tuolla kerhopuolella?

Ihanaa kesän odottelua teille kaikille

Mamma Muu ja Ruusunen 1v3kk (melkein)
 
Heipparalaa!
Kovin on tämä ketju uivunut, mutta ajattelimpa tulla kuulumisia kertoon...
Meillä tyttö nyt reilu 1v2kk. Hän on pitkään kävellyt puita pitkin, mutta n.3vkoa sitten alkoi kävelemään ihan ilman tukea. Ja vauhti tuntuu vaan kovenevan...
Edelleen on paljon allergioita. Vain 8 ruoka-ainetta sopii. Juomana on edelleen Neocate. Soija altistettiin maaliskuussa, josta tuli 9 pvän oksutauti!! :eek:
Pikkuinen on tyttö kooltaan. Tänään oli neuvola ja painoa oli 8545g ja pituutta 73cm. Paino oli nyt laskenut hieman mutta syynä on tuo liikkeelle lähtö. Ja ei tuo ruokakaan ole oikein maistunut, kun niin yksitoikkoinen on ruokalista....
Meille tultt maiseman vaihdos heinäkuussa, kun muutamme takaisin eteläsuomeen. kauhistuttaa koko muutto, tavara paljous, sekä se miten kaiken saa yleensäkin järjetymään... Matkaa on kuitenkin reilu 500km.
Kauhea vauvakuume vaivaa, mutta olemme päättäneet jättää yritykset syksyyn, koska tyttömme on todella huono nukkumaan ja univelkoja olisi mukava saada edes joskus pois... Hyvänäkin yönä neiti herää 1-3 krt.Huonona sitten väh 1h välein... Varsinkin uuden ruoka-aineen kokeilun aikana.

Tässä kai ne tärkeimmät.
Hyvää kesää kaikille! :flower:
 
Todella pitkästä aikaa :ashamed: Poju on nyt 1,3v ja kovasti touhukas.Kävely sujuu jo lennokkaasti, välillä vähän turhankin nopea jaloistaan. Sanoja ei vielä liiemmin tule mitä nyt äiti joskus. Kovasti tykkää ulkoilla ja auto leikit on mieleen. Yöllä heräilee vielä muutaman kerran tisutteleen kun äiti ei ole saanut aikaiseksi yövieroitusta. Kait on liian helppoja nuo yöt. :whistle: Vauvakuume on vaivana täälläkin. :D
 
mju
Heippahei kaikille!

Joskus jaksoin puolitoistavuotta sitten viimeksi kirjoitella, mutta sitten väsymys vei voiton ja netti jäi sivummalle. Meillä siispä poika syntyi melkein odotetusti rv38+2 2.3.08 ja nyt on siis 1v3kk. Syy miksi tänne taas vyöryn on ihana ja ahdistava vauvakuume. Täytyi tulla vakoilemaan, kuinka edelliset kanssaodottajat jakautuvat, että voi sillä lohduttautua, että muutkin tekee lapsia :D

Alkuperäinen kirjoittaja viivi ja vagner:
...
Kauhea vauvakuume vaivaa, mutta olemme päättäneet jättää yritykset syksyyn, koska tyttömme on todella huono nukkumaan ja univelkoja olisi mukava saada edes joskus pois... Hyvänäkin yönä neiti herää 1-3 krt.Huonona sitten väh 1h välein... Varsinkin uuden ruoka-aineen kokeilun aikana.
Hankala on meillä ollut keskustella toisesta, kun tämä ensimmäinen vain huusi ensimmäisen vuoden yöt. Tai heräili huutaen sen 5-10krt yöllä. Terkkarista antoivat diag. korvatulehduksen ja siihen sitten söi 3krt antibiootit ja huuto jatkui. Vein spesialistille vuoden ikäisenä ja sanoi, ettei mitään tulehdusta ole ja laittoi lasten lääkärille ja verikokeisiin. No, selvisipä sitten, että herra on maitoproteiinille allerginen. Loppui nekin huudot ja nyt ollaan oikein mukavasti, mitä nyt äidin epähuomiossa syöttämiä maitotuotteita lukuunottamatta, nukuttu yöt.

Juhannuksen odotuksia kaikille! Ja toivotaan hyviä säitä kesälle, jotta saadaan pestä pihakiviä kahdeksalla hampaalla :D
 
Ooo
Hei mamsulit täältäkin :wave:

Viivi ja Vagner - meidän poika oli painokontrollissa tuossa toissa viikolla ja mitat olivat melko tarkkaan samat kuin teillä, sentti enemmän taisi olla pituutta =) Eli pikkuinen on meidänkin sälli. Nyt vasta ottaa ensi askeleitaan, enemmän kädestäni kiinni pitäen, mutta muutama on mennyt ihan itsekseenkin. Pikku hiljaa, tällä ei ole ollut kiirettä oikein koskaan minkään asian kanssa.

Syöminen on meillä aina se koettelemus, ja poika on kyllä pieniruokainen. Eniten tuntuu tykkäävän kaikesta raikkaasta; tomaatista, mansikoista jne. marjoista/hedelmistä. Makarooni taitaa olla suosikkia kun sen saa pysymään jotenkin omassa haarukassakin. Usein lentää lusikat, syöttää ei saa enää ooikeastaan ollenkaan. Itse syö vaihtelevalla menestyksellä, lusikalla, haarukalla tai sormin (jos on sopivia paloja). Kesken kaiken jos huomaa, että on käsi vaikka likainen tai tabletilla ruokaa, niin se voi olla koko syömisen loppu. Kauhea kriisi :kieh:

Pihalla me viihdytään nyt kun saa olla vähemmissä vaatteissa. Meillä on myös sellainen kolmipyörä, jota voi käyttää jo 10kk iästä, ja sillä viedään välillä roskia tms.

Töihin olen menossa heinäkuun alusta, mies on vielä heinäkuun lomalla ja hoito alkaa sitten elokuusta! Hui kun jännittää! Vaan tekee varmaan meille molemmille ihan hyvää päästä enemmän ihmiskontakteihin =)

Aurinkoa kaikille B)
 
Ollaan niin pudott kauas...
Eipä taida kukaan enää ehtiä kirjotteleen...

Meillä suunnistus allergia-viidakossa jatkuu...
töihinkin olen osa-aikaisesti alkanut, joten vapaa-ajan ongelmia ei juurikaan ole.

Vauvakuume ei ota hellittääkseen...

viivi ja vagner ja typykkä 1v6kk
 

Yhteistyössä