**Maaliskuun murut** Syyskuun supinat <3

Voi tyntti :'(! Oikein paljon voimia koko perheelle :heart:! Hyvä, että sait pikkuisen nähdä ja hyvästellä.

Cassyput, no on se hyvä, että joku muukin tuntee jotain liikkeen tuntuisia. En sentään ole ihan omasta päästäni keksinyt :D vaan voivat ihan hyvin olla uudelleensynnyttäjälle mahdollisia jo tässä vaiheessa.

Mayinka , toivotaan, että kevennetty työ tuo ratkaisun suppareihin. Olisi varmaan kurjaa joutua jo näin aikaisin vuodelepoon ja kotona oleminenkin rupeaa varmaan pitemmän päälle tympimään, varsinkin kun odotusta on vielä rutkasti jäljellä.

Satutytti, kylläpä sinua nyt koetellaan. Toivotaan kuitenkin, että kaikesta huolimatta kaikki on hyvin :heart:! Minä pelkään tällä hetkellä, että tyttö kantaa päiväkodista enterorokon, joka tarttuu minuun. Netistä luin ja jossain sanottiin, että ei olisi vaarallinen sikiölle ja toisessa paikassa, että olisi vaarallinen.

Onko täällä ketään jolla olisi raskaus aikana ollut enterorokkko?

(.) Hirmuisesti tullut huonoja uutisia tähän ketjuun ja se pistää miettimään aina omaa kohtaloa. Dobbleria en omista enkä sellaista aio hankkia vaikka välillä mieli tekisikin. Alkaisi vaan nuo liikkeet tuntua paremmin niin olisi itselläki helpompaa.

Niin ja onnea hyvistä ultrakuulumisista kaikille :heart:!


Irene ja pimu rv 14 POKS POKS
 
Tyntti: itku tuli.. :'( paljon voimia :hug: itse olen huomannut että elämä ottaa, mutta kyllä jossain vaiheessa antaakin <3 (vaikken itse jumalaan usko).

Mulla on ollu silloin tällöin sellainen olo kuin olisi virtsatieinfektio :( vein viikko sitten torstaina labraan pissa näytteen ja vasta tänään muistin soittaa ja kysyä tuloksia :headwall: no oli kuulemma päässyt valkovuotoa sekaan mutta mitään bakteeria ei löytynyt. Sanoin että edelleen on välillä oireita joten haen tänään neuvolasta uuden purkin ja vien ensi viikolla näytteen. Voisikohan tämä olla kuivuuttakin? Olen apteekin öljyä käyttänyt ja sokeritonta karplomehua juonut päivittäin.
 
Voi tyntti, miten surullista. :'( Paljon voimia teille selvitä menetyksestä.

Täytyykin lopettaa oma valitus siitä ja tästä ja tuosta, kun kaikki on kuitenkin vauvan kannalta mennyt hyvin toistaiseksi.

Eleonoora86 mistä olet löytänyt sokeritonta karpalomehua? Sisältääkö se siis ihan oikeaa karpaloa, eikä mitään esanssia? Mä vien myös tänään pissinäytteen labraan, kun kohtu on iltaisin ihan kestona harkkasupistuksessa. : / Ikinä ei ole moisia tulehduksia ollut, mutta tutkitaan nyt tuo ekaksi. Lisäksi mä himoitsen karpalomehua, mutta kaupan mehut sisältävät enemmän sokeria kuin karpaloa...

Täällä tänään rv 14+5 (tai oikeasti jo 15+0) :)
 
Vähän tän päivän lääkärikäynnin jälkeen helpotti noi pelot tuosta monosta. Meijän molemmat lapset parantunu jo ja toisella ei ollu edes mitään viitteitä nielutulehduksesta koko aikana. Ja vaikka se monoa olis ollu niin yli 90% ihmisistä sen sairastanut kertaalleen, jollon riskiä ei oo vauvalle jos mulla se virus joskus ollu, eli aika todennäköstä että itekin sen on sairastanut joskus. Vasta-aineita ei halunnu lähteä seulomaan, koska jos oon sen sairastanut niin näkyy veressä ja sillon ei voitais tietää kuulemma onko se mulla nyt vai ollu joskus eli sitten joutuis lapsivesipunktioon. Tietysti jos nyt sairastun niin lähdetään tutkimaan, mutta jotenkin tuli itellekin olo että ehkäpä tuo oli ennemmin adenoa mikä myös hyvin mahdollinen ja todennäköisempi kun mono. Tietty vähän rakenneultraan asti jännää, siellähän sitä sitten näkee jos vauvalle on tullu elinvaurioita, mutta nyt kuitenkin ite rauhallisemmin mielin ja yritän unohtaa koko jutun.

Tiistaina neuvola ja jännää ihan järkysti toi paino. Mulla on molemmissa raskauksissa noussu paino ihan jäätävästi, se kaikki on kyllä lähtenytkin sitten synnytyksen jälkeen, mut se on niin ahdistavaa nähdä kun joka kerta paino noussu. Tällä kertaa oon tehny ihan enkan et nyt rv 12+ ja paino ei oo vielä noussu vaikka edellisillä kerroilla tullu jo monta kiloo tässä vaiheessa.
 
(.) 10.9 käytiin NT-Ultrassa ja kaikki oli siis hyvin, kaveri vastasi mitoiltaan viikkoja 13+3 joka on menkoista ja hedelmöittymisestä (tiedän tarkasti milloin tämäkin lapsi on alulle laitettu) laskettuna oikein, laskettua aikaa ei nyt kuitenkaan lähdetty muuttamaan.

Niin ihanaa ja ihmeellistä se vaan taas on, että tällainen pieni kasvaa masussa

11.9 kävin sokerirasituksessa ja paastoarvo oli 5.3 vielä ei vaadi toimenpiteitä, ei tarvi mittailla kotonakaan, myöhemmin joskus tulee kutsu äitipolille kuulemma asian takia.

Muutoin kuuluu ihan hyvää =)

Sajeva 13+ 1 ( 13+5 ) :heart:
 
Tyntille lämpimät halaukset..

Eleonoora86 mietit tuota pissatulehdus asiaa. Itselläni on ollut nyt pari viikkoa pieniä tuntemuksia, mutten ole asialle mitään tehnyt kun uskon olevan vain kuivuutta. Tuntumat tulevat aina virtsaamisen jälkeen ja tällöin virtsaputkessa tuntuu hetken aikaan pientä pistelyä/kirvelyä. Muita oireita ei kuitenkaan ole, joten en ole lähtenyt labrassa juoksemaan. Onko sinun oireesi tuon tyyppisiä vai kovempia/monipuolisempia?

Kukas se oli, joka iloitsi pahoinvoinnin loppumisesta? Täällä samat tunnelmat, viimeisimmästä oksennuksesta yli viikko (!!!) ja muutenkin olo melkein normaali. Ihan tyhjäksi en voi mahaa vieläkään päästä, ja kaikesta ruuasta ja juomasta jää paha maku suuhun, mutta ne ovat pieniä ongelmia jatkuvat pahoinvoinnin ja oksentelun jälkeen :) Tänään voisi vihdoin käydä ostamassa vitamiini- ja rautavalmisteita kun ajatus niistä ei enää ällötä.

Saaju ja Mukelo 13+0 POKSista vaan
 
Tyntti Voi itku...:'( Olen niin pahoillani menetyksestänne! :hug: Voimia ja jaksamista sinne teille! :hug:


Hohhoijaa,meidän viimeyö oli ihan hirvee!!!! Tyttö huusi 01-05:30 ihan täysillä.Aaaarg,että meinas järki loppua. Tyttö kävi nukkumaan ihan normaalisti 21:30,mutta heräsi huutaen, kuten aina, klo 00:30. Mies ehti just kömpiä sänkyyn. Tyttö parkui vieressä vähän väliä ja panadolia annettiin. Ei mitään vaikutusta. Välillä tyttö nukahti isänsä syliin,mutta kun koetti laskea sänkyyn,alkoi huutaa uudestaan. Juotiin vettä,syötiin mutta ei. Mä yritin välillä nukkua kun tuntui jotain vihlomisia mahalla. Huuto ärsytti niin paljon! :headwall: Tyttö repi mua hiuksista,isiä parrasta,heitteli tavaroita,ei halunnut ja halusi olla sylissä...Sit 03:30 isi päätti,että nyt vaatetta päälle ja lähti ajelemaan tytön kanssa. Tyttö nukkui autossa,mutta kun mies kantoi hänet sisään,heräsi ja jatkoi huutoaan. Ei sit suppoo annettu kun oli niin vähän aikaan panadolin annosta.
Tyttö nukahti mua vasten lopulta niin,että mä olin oikella kyljelläni,tytön pää oli vasemman rintani päällä ja muu kroppa puoli-istuvassa asennossa.
Mies varasi yöllä ajan terveystalolle ja sinne pitikin herätä 07:45,tulihan meidän nukuttua 2h15min. Nielutulehdushan sieltä paljastui,ties kuinka kauan ollu. Korvissa ei mitään. Pientä lämpöä ke,mutta sen jälkeen ei oo ollu. Ikenetkin pullottaa,poskihampaita tulossa..Mutta sai sit pronaxenin,pitkävaikutteinen tulehduskipulääke,jospa se siitä. Viruksen aiheuttama kuulemma,eli antibiootit ei pure.
Pitääköhän munkin pelätä nyt vauvojen puolesta,kuten satutytti mietiskelee omaa tilannettaan...? Kyllä kai mulla on ollu jo jotain nielutulehduksia tämän elämän aikana,aina flunssassa on niin kipee tuo nielu että bafucinia tulee imeskelytyä joka kerta.Vähän räkätautia meillä oli pari viikkoa sitten,mutta sekin meni nopeesti kaikilta ohi..
Että silleen... :)


Muuten ei kai mitään tämän kummempaa,sydänääniä kuuntelen jokapvä,masu kasvaa,napa osittain kääntyny. Ikenet vuotaa herkästi...öööh,verenmaku suussa vissiin tuon takia.Autossa takapenkillä tulee huono olo..? Ruoka uppoo,kahvi vähän tökkii.Porukoilleni kerroin la vauvoista,miehen vanhemmat ei tiedä vielä..
Ei millään jaksais oottaa varhaisrakenneultraa rv 17,sinnehän on vielä ikuisuus!! Ennen tuota on neuvola ja sokerirasitus ihan lokakuun alkupäivinä. Että vissiin syyskuu menee nyt masua kasvattaessa :)

Nyt huttua huiviin! :popcorn:

Voikaahan paksusti,tytöt! :)



-Tipetsu ja tyypit rv 13+4-
 
Cassyput: olen karpalomehua ostanut ihan marketin mehu hylltstä. Lasipullo Aten -merkkistä, 100% karpalomehu makeuttamaton säilöntä aineeton ja lisäaineeton, tujun maluista kyn ei ole sokeria mutta kyllä sitä lasillisen alas saa päivässä :D

Saaju: mulla oireet on pissatessa, tuntuu vähän kuin kuumottaisi kun pissaa, ja tuntuu kuivalta. Menin neuvolasta hakemaan sitä purkkia klo 11 ja koko paikka oli pimeänä ja ovet lukossa :(
 
Tipetsu Mullakin aina ollu flunssassa kunnon kurkkukipu. Kerran oon sairastanu oikein kunnon angiinan ja tän päivän lääkäri oli sitä mieltä, että tosi todennäköstä, että angiinan on aiheuttanu noi mononukleoosin aiheuttamat virukset, eli olisin sairastanu sen jo ja nyt ei olis hätää. Tää on nyt tosi hyvä mun sanoo ku oon ite aina niin ressaaja, mutta tuskin tulee oikeesti mitään vauvalle ja suurin osa kun on kuitenkin joskus altistunu tuolle EB-virukselle niin sillon vauvalla ei sellasta hätää kuin primääri-infektiossa (eri asia sitten jos raskausaikana sairastuu sytomegalovirukseen). Mutta siis mää tosiaan päätin olla miettimättä asiaa sen enempää kun siitä saa vaan hirveen ressin ja ei sille oikein oo mitään tehtävissä ja mun lääkärin sanoin, raskausaikana on loppupeleissä tosi paljon kaikenlaisia riskejä eikä niitä kaikkia pysty mitenkään hallitsemaan, joten helpoin olla miettimättä ja luottaa että kaikki menee hyvin.. Ja adenovirus kuitenkin todennäköisempi prosenttuaalisesti.

Meillä kun sairasteltiin ja valvoin sitten lasten kanssa tossa melkein viikon niin tuli siinä kyllä mieleen, että kohta tää valvominen on edessä taas jokainen yö seuraavat 9kk jos samanlailla menee kun aikasempien lasten kanssa. On sitä hullu kun vihdoin on alkanu saamaan nukkua yöt suht hyvin (pienemmän kans herätään 1-2 kertaa yöllä, mut riittää et antaa unilelun kainaloon) ja kohta alkaa taas valvominen... noooo ehtii sitä nukkumaan sitten joskus :LOL: ja meillä kun on kyllä aivan turha odottaa, että mies valvois yhtään yötä, on yrittäjä ja joutuu joka päivä oleen tosi skarppina, joten yksin oon valvonu noittenkin lasten kanssa ja se sama edessä :kieh: Onneks sitä kuitenkin jotenkin aina on jaksanu ja ei oo edes menny mitenkään huuruissa noi alut vaikka väsyny on ollutkin. Kuhan tällä kertaa selvittäis ilman koliikkia, huoh.
 
Eleonoora, mulla edellisessä raskaudessa sama vaiva, monesti ramppasin vti:n takia mutta sitten tuli diagnoosi epäspesifi vaginiitti tms. Eli epäselvästä syystä johtuva emätintulehdus johon kaksi antibioottikuuria tehosi. Olivat emätinpuikon muodossa otettavia. Kokeiles sellasta vihjata lekurille ;)
 
Nuhassa poks poks 15+0.
Katsoiko kukaan äskeistä ohjelmaa erilaiset äidit?Synnytys ja vauvan syliin saaminen sai mut itkemään.
Osanotot sureville :ashamed:
Ei vain halua hyväksyä, että jotkut menettävät pikkuisen.Tuntuu niin väärältä nuo aikaiset poislähdöt.
Siellä kuitenkin taivaassa ja vierellä kulkee.
 
Babytwo: kiitos vinkistä! Googletin heti ja terveyskirjaston tms sivuilta löytyi lisää oireista ja mulla on myös valkovuotoa. Ajattelin että se olisi normaalia raskausaikana. Pitää heti maanantaiksi varata aika lääkärille.
 
Tyntti: Olen pahoillani, voimia teille! :hug:

Tänne suunnalle ei mitään uutta oikeastaan. Pahoinvointi jatkuu vielä, mutta ehkä vähän parempana jo. Tänään töissä en joutunut, kuin yhdesti oksentamaan, muutoin ei ollut edes paha olo, ehkä tää tästä. Nyt työvuoron jälkeen olo on kuin rekan alle jäänyt, väsyttää!!!

Pitää minullakin hamstrata kaupasta tuota sokerintonta karpalomehua, minulla kun tahtoo riesana olla tuo vti, tosin nyt ei raskausaikana vielä ole iskenyt. Olen juonut muita karpalomehuja mutta niissä tosiaan hirveästi sokeria, en ole tuosta yllä mainitusta merkistä kuullutkaan.

Täytynee alkaa tankkaamaan, päivä mennyt vähillä syömisillä ja näin illasta se sitten kostautuu...

Äitee rv 13+5
 
Voi voi, kylläpä suru uutiset kohtaavat tätä maaliskuisten ketjua. Tyntille paljon halauksia ja lämmin osanottoni.

Sairasteluista, taudit ovat kurjia, etenkin jos alkaa penkomaan mitä kaikkea voi seurata... Käsihygieniaa olen yrittänyt ylläpitää. Mutta tautien saamista kun on tosi vaikea välttää etenkin jos lapset ovat hoidossa tms. Meillä ne ainakin melkein vääjäämättä tarttuvat sitten äitiinkin, jos ovat tarttuakseen, vaikka kuinka yrittäisi olla varovainen.

Perjantaina oli viimein itsellänikin nt-ultra. Siellä kaikki hyvin, mitään poikkeavaa ei onneksi löytynyt. Ja ultraava kätilö oli tosi mukava. Odotustilassa tosiaan vaikutti sille, että kaikilla näytti olevan kumppanit mukana. Itselläni ei ollut, emme edes yrittäneet järjestellä niin. En tiedä, ehkä tämä johtuu siitä että lapsi on jo kolmas... Toki kyllä kävimme sitten kotona läpi kuvat ja ultran kulun ja mieheni oli luonnollisesti iloinen hyvistä uutisista. Olen miettinyt haluanko puolisoa synnytykseenkään mukaan, no kaipa hän tulee. Mutta ehkä haluaisin lisäksi jonkun kivan doulan, joka oikeasti ymmärtäisi olla tukena.

Mesimarjaana rv. 12+4
 
Syosuttelen kyllä tuota karpalomehua! Ja jos ei marketista löytdy, niin kannattaa käydä luontaistuite kaupassa, niissäkin saattaa olla :)

Mesimarjaana: minäkin oken yrittänyt pestä käsiä vähän väliä. Keittiössä olen lähes hysteerinen, pesen leipäveitsetkin heti kun en tiedä jos se on vahingossa koskenut raakaan lihaan :D

Minä sitten aamulla soitin päivystykseen ja kerroin vaivani. Pääsin sitten töiden jälkeen ja lupasin pidätellä että saa otettua virtsanäytteen. Kyllä tuntui että viimeinen tunti töissä sai seistä jalat ristissä. Noh.. syy selvisi.. hiivatulehdus. Ja apteekit jo kiinni joten joudun odottamaan huomiseen.. onneksi ei siis vauvalle vaarallista Jota stressasin eniten.

Tilasin netistä bola-korun ja tukivyön. Toivottavasti tulevat ensi viikolla, alan jo tarvita sitä vyötä kun selkä alkaa jo nyt väsyä töissä :(
 
Tyntti, osanottoni. Ihana kuitenkin, että sait nähdä täydellisen, pienen enkelivauvasi.

Satutytti, mulla ihan sama fiilis, että nyt kun lapset alkaneet vihdoin jo paremmin nukkua niin sama rumba alkaa taas. Välillä mietin et mihin oon ryhtynyt, mutta jos jaksoin alussa 4kk koliikin kaksosilla, niin enkö mä nyt yhden vauvan pysty tässä lisäksi hoitaan =) Parempi, että kuvittelee samanlaista niin sit vois tulla yllärinä, et onkin helpompaa kuin luulin... Mun mies on kans yrittäjä ja työkseen notkuu nostureiden nokassa, joten huonosti nukutun yön vuoksi vaivaava pyörrytys ei ole hyvä juttu ja mäkin olen meillä se joka yöllä herää vaikka kuinka meen myös itse töihin. Onneksi synnytyksen jälkeen ne hormoonit antaa niin hyvät voimat lähes kaikkeen.

Mun suussa kaikki on maistunut ihan paskalta tai kummalliselta viimeiset 3kk. Ainoastaan kaikki tosi makea tai tosi suolainen on ollut normaalin makuista, ja sellasta olenkin syönyt. Nyt on alkanut tavallinen ruoka maistuun hyvältä (ihanaa) ja jopa tee hyvältä. Harmitti yli kaiken kun teekin maistui aiemmin pahalta. Nyt kun olen parina päivänä syönyt irtokarkkeja niin mulle on tullut tosi huono olo, eikä ne maistu enää hyvältä. Tosi hienoa, koska olen ollut aina perso makealle ja olis huippua päästä tästä 3kk herkuttelusta kerralla eroon. Voi olla että tämä mahdoton väsymys johtuu osittain hiilareista kun ne ei kyllä mulle sovi.

Maanantaina neuvolalääkäri ja keskiviikkkona nt-ultra. Ehkä sitten pääsen iloitsemaan tästä raskaudesta jos kaikki silloin hyvin. Oon ollut niin väsynyt etten ole jaksanut ajatella oikeastaan mitään vauvaan liittyvää...

-Mira- ja 12+4
 
Osanotto tyntille täältäkin :(

Tukivöistä, itse ajattelin sellaista raskauden jälkeistä tukivyötä, muistan miten hontelolta kävely tuntui heti synnytyksen jälkeen niin tahdon tukea keskivartaloa ja helpottaa palautumista. Raskauden uskon pärjääväni ilman suurempia tukia.

Eleonoora hyvä kun vaiva selvisi! :)
Tänne ei kummia, masu kasvaa ja mylttäys jo tuntuu, joskaan ei terävinä potkuina vielä :) Supistukset on rasituksen jälkeen riesana, täytyy ens viikon neuvolassa kysyä siitä, toivottavasti en joudu pakkolepoon että saan koulua eteenpäin ja töissä käytyä :/
 
Onko kellään mitään vinkkiä ummetuksen hoitoon? mulla se kun tulee niin on sitten ihan tuskaa. Esikoisen syntymän jälkeen repesin niin, että tuonne peräaukolle jäi haavauma, mikä sittemmin kroonistui ja sen myötä myös sulkijalihas kiristyi, joten kun on ummetusta niin en oikeasti pysty käymään vessassa ilman jotain avitusta (siitä huolimattakin sattuu aivan järkysti ja tulee paljon verta, asia tutkittu eikä sen "vakavampaa", mutta tuskasta kyllä) nyt kuitenkaan raskausaikana ei sitten monia näistä saa käyttää. Usein käyttänyt movicolia, jos on alkanut mennä kovalle, se auttanut seuraavana päivänä jo, mutta sitä ei kai saa käyttää raskausaikana, joten nyt sitten ihan pulassa tän kanssa. Saako niitä jotain peräruiskeita käyttää raskausaikana (tietenkin tosi harvakseltaan, eihän muutenkaan saa usein käyttää kun suoli tottuu niihin), kun joku mulle sano joskus että ei suositella (paitsi sitten kun synnyttämään menee) kun voi aiheuttaa supisteluja, onko kellään tietoo?
 
Täällä poksahtelee rv 14+0 POKSPOKSPOKS!!!



satutytti
Täällä kans ummettaa,en oo jaksanu ite hankkia mitään ummetuslääkkeitä,mutta levolacia voi käyttää raskaana. Esikoisen aikaan apteekista tarjosivat pegorion jauhetta,jota sekoitetaan veteen. Kotona sit huomasin pakkausselosteesta ettei suositella raskaana ollessa,eli en sit sitä käyttäny. Kuitenkin sektion jälkeen sairaalassa sitä annettiin eli ainakin imetyksen aikaan voi käyttää. Varmaan myös kun muistaa vettä juoda ja liikkua,niin auttas suolentoimintaan. Sitten jos vaikka vauvojen luumusosetta kokeilis tai ihan kuivattuja luumuja. Ite oon tässä lakuja mussuttanu,mies toi talinnan reissulta,tokikaan lakut ei oo suositeltuja...:whistle:


Mulla tuntuu vihlontaa välillä alapäässä,siis emättimen sisällä..?

Jeih,välillä masussa tuntuu pieniä muljahduksia masulla! :)
Esikoisen imetyksen lopetuskin taitaa onnistua,nyt kaksi päivää menny ettei oo muistanu pyytää mammaa :) Eikä vielä tänä aamuna. Kaksi kertaa päivässä tyttö sai tissiä,mutta kun nännit on niin arat ja muutenkin tytön otteet on niin ronskit niin aattelin että nyt loppuu vähäks aikaa,ennenkuin kahdelle pitäs taas maitoa riittää..:)

Mää en jaksa oottaa sitä rv 17 ultraa!!! Aion kyllä kysyä,joko vauvojen sukupuolia vois arvailla,hihhhiiih!! :)


Mutta nyt pitää jatkaa aamutoimia.


-Tipetsu ja tyypit rv 14+0-
 

Yhteistyössä