Maaliskuun mussukat 2015 -syyskuu-

Moi vaan!

Olen melkeinpä päivittäin lukenut täältä juttuja vaikka kovin usein en kirjoitakaan. Toivottavasti täälläkin pysyy väkeä eivätkä kaikki karkaa facen puolelle, minä päätin jättää liittymättä. Sille ei ole oikeastaan mitään erityistä syytä, haluan ehkä kuitenkin pitää fb:n rauhallisempana :D

Täälläkin kärsitään päänsäryistä. Toisena inhottavana vaivana koko ajan tuntuva alaselän kipu. Voiko se alkaa jo tässä vaiheessa? Ilmeisesti siis voi mutta onko kyseessä jo ne kuuluisat liitoskivut? Tuntuu selvästi siis si-nivelissä, ei niinkään rangassa. Liikkunut olen edelleen aktiivisesti, en osaa sanoa että pahentaisi tai parantaisi kipua.. Pientä kohdun kasvujuilintaa tuntuu myös, varmaankin ihan normaalia.

Käytiin viikko takaperin miehen kanssa toisella neuvolakäynnillä, voimavaralomakkeet tulivat tutuiksi :D neuvolassa ei tullu oikeastaan mitään uutta, sydänääniä kun olen kuunnellut kotonakin. Löydän itse jopa paremmin ne kun neuvolan täti :D sokerirasituksessa kävin jo tässä vaiheessa pco:n takia ja uudestaan sitten puolivälin tienoolla. Muutaman viikon päästä on lääkäriaika. Aika menee ihan mukavasti, odotan jo kovasti maaliskuuta! <3

Oletteko tehneet kovasti hankintoja? Minä sain ystävältä vauvatarvikkeita, voi miten ihana oli hypistellä niitä! Pikkuhiljaa alkaa selkeytymään mitä kaikkea sitä ehkä tarvitseekaan.

Ihanaa syksyistä viikkoa!

VanillaLady 13+4
 
Tervetuloa elnastiina :wave: Ja et sinä mikään vanha ole, itsekin 32, ja sehän jo pyöristyy kolmeenviiteen :D

Rakennekynsistä oli joku aika sitten lehdissä juttuja, että sairaalat suosittelevat synnytykseen menossa ne poisotettavaksi happisaturaation seurannan takia: Geelikynnet otettava pois ennen synnytystä - Kotimaa - Savon Sanomat
Mulla ei muutenkaan pysy geelaukset ym. kun on niin kosteat ja pehmeät kynnet eli en ole edes miettinyt asiaa. Ja kynsilakkojakin vältän nyt raskaana kun niissä on aikalailla kemikaaleja. Tiedetään, kemikaalikammoinen olen raskaana ainakin :D

Liikkeitä olen ollut tuntevinani myös nyt muutamana iltana. Mutta vielä sillä asteella, että ei voi ihan varmasti sanoa vaikka kyllä vahvasti epäilen että on sitä itseään :heart: Esikoisesta tunsin ekat liikkeet noin vko 18-19 eli aika lähellä ollaan jo sitä, että voi hyvin ollakin jo. Parissa viikossahan tässä vaiheessa sikiö kasvaa ihan hurjaa vauhtia niin tulee päivä päivältä voimaa potkuihin :)

SI-nivel vaivaa välillä täälläkin ja fyssarin mukaan johtuu kudosten pehmenemisestä hormoonien takia, ja tukivyöstä voi olla kuulemma apua. Meillä saa ilmeisesti terveyskeskuksestakin lainaan niitä SI-vöitä.. Ja kaikenlaisia kolotuksia mahassa ja selässä on jo ollut täälläkin ;)

Hankintoja en ole edelleenkään tehnyt yksiä pieniä housuja lukuunottamatta, jotka tarttui mukaan vaatekutsuilta :) Pitäisi varmaan alkaa haalimaan lainassa olevia tavaroita takaisin pikkuhiljaa..

Vappuvaavi ja tulokas 16+1
 
moikka! olen uusi tälläisissä hommissa ja en oikein osaa näitä juttuja :) hakusessa olisi facebook ryhmä maaliskuussa 2015 syntyneille vauvoille =) olenko yhtään oikeassa paikassa josta saisi kutsun ryhmään?
mun laskettuaika on 19.3 eli nyt on 14+6. tämä on kauan odotettu rakkaus pakkaus :heart: ja olisi ihana saada vertaistukee!

olisi ihanaa jos joku vastaisi mulle =)
 
Tervetuloa vaan mukaan Heltzy! Täältä sitä vertaistukea löytyy, kun kaikilla tänne kirjoittelevilla on laskettu aika maaliskuun aikana. Eli rohkeasti vain mukaan kirjoittelemaan! :)

Onko kukaan muu vielä kärsinyt suonenvedoista? Itselläni kramppaa molemmat jalkapohjat useita kertoja päivässä ja ovat todella kipeät...aikaisemmista raskauksista muistan suonenvetojen alkaneen joskus rv20 tienoilla jane tuntuivat lähinnä pohkeissa, joten taas jotain uutta, vaikka neljäs raskaus onkin. Jos tämä nyt edes on raskausoire, uskoisin kyllä että on.

Muuten olo alkaa VIHDOIN olla aika mukava! Pahin väsymys on takana ja etova olo on kaikonnut kokonaan. Jippii, ehkä nyt vihdoin pääsee nauttimaan raskaudesta ja voisi jo alkaa intoilemaan pienistä vauvanvaatteista ym. mukavasta :)

Miten teillä muilla maha jo näkyy, osaako ulkopuolinen nähdä, oletko raskaana? Itselläni alkaa jo (ainakin omasta ja miehen mielestä) pieni kumpu selvästi erottua, ja tuntuu että moni jo katsoo mietteliäästi, mutta kukaan ei ole vielä sanonut mitään. Ei siis vieläkään olla kerrottu raskaudesta kuin ihan muutamalle, ajateltiin katsoa kuinka pitkälle päästään, ennen kuin joku keksii mistä on kyse.

Marrastuuli + vauveli 15+4
 
Heipat kaikille maalismasumammoille :)
Taustalla hengaillut hetken ja enemmän tuolla huhtikuitten puolella, np-ultrasta sitten sainkin aivan uutta infoa, joten taida jatkaa matkaani nyt teidän kanssa täällä maaliskuisissa jos vain mukaanne huolitte :)
LA 29.03.2015 / MinienMama / kolmaslapsi / LKS
Kirjoittelen teille myöhemmin kuulumisia, tänne ja FB.n puolelle.
-MM and pienin rv 13+3
 
Viimeksi muokattu:
Heippa vaan kaikille ja tervetuloa uusille!

Itsekkin tässä tuonne fb puolelle liityin, mut kirjoittelen kyllä edelleen tännekkin :)

Eilen sain vihdoin ja viimein kerrottua isälleni raskaudesta! En edelleenkään osaa selittää, miksi pitkitin tätä niin kauan, mutta nyt ei sitten tarvitse salata enää keneltäkään ja masu saa näkyä! :)

Seuraava neuvola on vasta 14.10, tuntuu että siihenkin on ikuisuus :( Nyt kun ei vielä liikkeitä tunnu, tuntuu koko raskaus kuitenkin vieläkin jotenkin epätodelliselta. Ihan oikeasti sielä masussa on joku.

Minähän olen lupautunut tuon lokakuun pinon tekemään, niin tulipa sellainen mieleen että haluaisiko porukka että nimimerkin perään laitetaan tyttö/poikaolo?
Myöhemmin voisi sitten muuttaa tyttö/poikalupaukseksi niille ketkä ultrassa kysyvät ja haluavat kertoa :)

Tämmöiset pikkukirjoittelut tällä kertaa :)

Mami ja Tarrasukka 14+0 POKS :heart:
 
Lämpimästi tervetuloa kaikille uusille "jäsenille" :heart:.

Olisi todella mukavaa että täälläkin keskustelu kävisi aktiivisena eikä se vaan siirtyisi FB;n. Vaikuttaa täällä onneksi olevan niitä jotka mielellään ovatkin pelkästään täällä kuten minäkin ;).
Ja kun uusia on tullut yllättävän paljonkin mukaan niin eiköhän saada hyvää keskustelua tännekin aikaiseksi.

Voi että tuo Tarrasukan ehdotus tyttö- tai poikaolosta sekä myöhemmin vahvistus siitä on kyllä mielestäni hyvä. Itselläkin on jo vaikeaa olla tuulettamatta vauvan sukupuolesta, minä kun sen vaikeimman kautta (l. punktio) sitten varmuudella maanantaina kuulin kun muutenkin tuloksista sairaalalta soitettiin.

Tänäänkin kirppiksellä olin täpinöissään siitä tietyn sukupuolen väristä ja samalla harmittikin esikoisen joka minulla tytär, puolesta kun hän totesi ettei vielä voida ostaa tuota vauvan vaatetta jota käsissäni jo hypistelin, kun ei tiedetä kumpi on tulossa.... Reppana, tekisi niin mieli hänellekin sanoa mutta kun hän sanoisi sitten sen kaikille. Se on nyt kyllä melko varmaa että tulemme kertomaan sukupuolen jo hyvissä ajoin ennen vauvan syntymää koska se vaan tuntuu jotenkin helpommalta kuin yrittää salata sitä loppuun asti. Saattaapa tuo lipsahtaa vahingossakin suusta ulos :xmas:.

ON; vointi on edelleenkin ollut todella hyvä. Viikon 16 alussa oli takkuinen vaihe. Saatoin siitä kirjoittaakin. Varmaan monet asiat siihen syynä kuten jännittäminen mitkä tulokset punktiosta tulevat ja se että minulla tuntui jotenkin koko vatsan alue pinkeältä...? Olisiko kohtu kasvanut siinä vaiheessa minulla enemmän kuin yleensä mene ja tiedä. Onneksi se olo kesti muutaman päivän ja sitten taas helpotti.

Nyt sitten kun yhdestä huolesta jo päästiin niin tilalle on tullut toinen. Nimittäin kahteen päivään en ole masuasukilta saanut mitään liiketuntemuksia ja tietysti tässä vähän jo huoli painaa että onko vauvalla kaikki hyvin :O?
Onko kenelläkään vastaavasta kokemuksia että olisi ollut jo toista viikkoa joka päivä vähintään yksi liiketuntemus ja yht'äkkiä ei mitään liikettä?? Toivottavasti tämä on nyt ihan normaalia. Pitää varmaan ennen viikonloppua käydä neuvolassa kuuntelemassa sydänäänet jos nyt ei oikeasti huomiseen mennessä ala mitään vatsasta kuulumaan...

Hiukset ja kynnet ovat puolestaan oikein hyvässä kunnossa. Minulla on vahvat kynnet muutenkin. Hiuksista saattaa lähteä hieman syynytyksen jälkeen pois mutta en ainakaan viimeksi huomannut mitään merkittävää. Karvojen kasvu puolestaan on kyllä hurjaa saman olen huomannut.

On se niin yksilöllistä kenellä mitäkin raskausajan vaivoja on. Täytyy sanoa että itse olen päässyt helpolla, ainakin toistaiseksi. Siltä vaikuttaa tämän toisenkin vauvan odotuksen kanssa. Yksikin ystävä sanoi hänellä vaivanneen huonovointisuuden aika pitkän matkaa odotusaikana siten että oksenteli... :x. Lisäksi hänellä oli hermosärkyjä kahdessa eri raskaudessa vaikkakin eri paikoissa sekä levottomat jalat. Kertoi ettei nukkuminen öisin ollut helppoa kun jalat vaativat liikettä ja piti kävellä käpyttää pitkin yötä ja nukkua sitten kun oli jo todella väsynyt ettei jaksanut ajatella enää levottomia jalkoja.
Kerroin että minulle raskausaika on todellista unilääkettä. Päinvastoin nukun todella sikeästi ja hyvin. Minulla tahtoo vaan vauva-aikana mennä aistit yliherkiksi ja heräilen silloin pienimpäänkin inahdukseen. Joo toki luonnollistakin se on mutta liika on liikaa.

MinienMama; minkä ikäinen olet? Olipas kiva huomata että sentään löytyy toinen LKS;n asiakas. Voi tietysti olla että meitä on muitakin ja synnytyskaimoja löytyy myös maaliskuun alkupuolelta mutta kaikki eivät sitten halua kirjoitella tänne?

Vappuvaavi; ei ole yhtään outoa jos tuntisitkin jo vauvasi liikkeet. Onhan hän kuitenkin jo toinen tai useampi raskaus sinulle. Varmasti tuntemuksiin vaikuttaa yksilöllisesti sekin onko kohtu missä kohtaa jne. Mutta ei se välttämättä ole enää luulotautia ;).

RV 17+4

ps. uudet tulijat. Olemme yrittäneet muistaa kirjoittaa aina viestin loppuun menossa olevat raskausviikot ;).
 
Viimeksi muokattu:
Huomenia kaikille ja tervetuloa uusille keskustelijoille :)

Daria, ihana kun sait hyviä uutisia. Odottavan aika on varmasti tuossakin ollut hirvittävän pitkä.

Piip- , meillä myös pieni koiranpentu (tai no pieni ja pieni kun nyt 5kk) joten vilskettä ja vipinää on kyllä ja varsinkin sitten kun pienikin paukahtaa paikalle. Onneksi on koirat jo meillä vähän fiksuuntuneet kun uusi perheenjäsen tulee, tämä ainakin on ollut semmoinen virtapakkaus ja jästipää alkuun että :p Mitäs rotua teille tulee?

Päänsärkykerhoon lisäjäsen, joskin olen päässyt suht vähällä. Eniten ehkä vielä vaivaa välillä nurkan takaa hyökkivä yökötys jota ei sitäkään kyllä montaa kertaa viikossa ilmaannu. Eli täälläkin alkaa olo normalisoitua. Verenpaineet on myös luonnostaan matalalla ja aina sillon tällöin huippaillut ennen raskautta joten en ole kärsinyt omantunnontuskia suolaisista himoistani enkä salmiakin syönnistä. Ei vaan näy nekään vaikuttavan paineisiin :T

Onkos teillä mitään outoja tai vähemmän outoja ruokahimoja?

Saako kysyä teiltä fiksummilta vaunuista : onko teillä sellaiset joissa voi vaihtaa sitä kätisyyttä / sitä onko vauvan kasvot itseen päin vai menosuuntaan?
Tuntuu että ainakin vaunuvaihtoehtoja on omalle päälle ihan liikaa, aivan rupesi särkemään päätä kun yritin selvittää vaununosto-oppaista että mikä olisi sopivin.

Kynnet kasvaa täälläkin niin että tohina käy ja jos oikein käytän mielikuvitusta niin ehkä tämä suht kevyt tukkakin on saanut vähän lisää tuuheutta.

Luin noita teidän käyntikertakeskusteluja, ilmeisesti siis jossain käydään useamminkin kuin älyttömän harvoin? Meillä käyntejä on se yksi lokakuussa ja seuraavaa ei ole vielä sovittu omalle terkkarille, tänään lääkärikäynti kylläkin.

Maaliskuu2015 harmi ettet saanut sitä keskusteluapua vaikka itse olisit kokenut tarpeelliseksi. Jokos on tullut käytyä ostamassa jotain? ;)

Itsellä koitti eilen vihdoin vapaapäivä, nappasin äitini mukaan ja lähdettiin kirppikselle vauvanvaatemetsästykselle. Kilpaa ihasteltiin kun nykyään on aivan ihania vauvanvaatteita! Vielä ei viitsinyt niitä hirveästi raahata kotiin kun ei tosiaan ole sukupuoli tiedossa mutta uudelle metsästysreissulle heti jahka ensikuun lopussa selviää..
Nyt näyttää maha ja reidet olevan sen verran muutosvaiheessa ettei oikein tiedä mitä vaatteita itselle ostaisi kun entiset koot menisi just ja just (henki vaan ei kulje eikä housut anna myöten istua..) ja seuraava koko on liian lörppä. Pitänee himmailla vielä vanhoissa ulkoiluhousuissa kunnes nekään ei enää mene.
Yllätyin positiivisesti HM:n mammaosastolla : ne housuthan on ihan hyvännäköisiä!

Joulukuumetta täälläkin! Tämä joulu menee vielä töiden merkeissä ja mahdollisesti hyvin niukissa joulukoristeissa (kaikki joutoaika ollaan anoppilassa ja kotonakotona) mutta ensivuonna on perhejoulu :)

Influenssarokotteesta : itse olen vähän kahden vaiheilla. Koskaan en ole ottanut mutta nyt olen harkinnut. En vaan oikeastaan juurikaan sairasta flunssia enkä kyllä muutenkaan joten en ole ihan varma tarvisiko nytkään.

Mahasta: töissä kaksi viikkoa sitten oli joku katsellut mahaa sillä silmällä. Nyt tuntuu että viikossa se on ilmestynyt oikein kunnolla esiin, etenkin tosiaan syömisen jälkeen nahka on hyvin pinkeänä ja maha ihan pallo :D Ei jää arvailun varaa.

Tarrasukka, miten isäsi suhtautui? :)

Ruubi, 15+5 OYS
 
Viimeksi muokattu:
daria09 Niistä liikkeistä, vauvanen on vielä niin pieni, et pystyy kääntyyn ihan miten päin vaan ja se tietty tarkoittaa, et saa ne potkunsa osumaan esim selänpuolelle, ettei me tunneta niitä :).

ruubi joo, vaunuissa mulla on ehdoton kriteeri, et on heittoaisa. En halua vauvaa kuljettaa niin, ettei ole kasvot minuun päin. Rattaat on sitten eri asia n.6kk iässä kun vauva haluaa nousta pystympään ja nähdäkkin jotain. Meillä on kyllä tuplat kasvot menosuuntaan, mut toivon mukaan niitä ei tarvis käyttöön heti ottaa. Helpointa olisi jos vauva jatkais isosiskonsa jalanjäljillä ja kulkis liinassa sen ekan puolivuotta. Nelonen kulkis rattaissa ja vauva sylissä :). Meillä kuitenkin aika vähän on kävellen liikettä maaliskuusta kesään asti, mut syksyllä sit alkaa kolmosen eskariin saattelu.

influenssarokote jos sitä nyt ei oikein tarjoamalla tarjota niin jää ottamatta. Perusterveitä kun ollaan kaikki niin en ole pitänyt tärkeänä ottaa.

äitiysvaatteet omat farkut kiristää jo niin, ettei tarvi edes haaveilla. Onneks mammafarkkuja löytyy kyllä kolmet, tänään ajattelin käydä hennesiltä katsoon vielä kotiin jotkut kivat lökät :) ja tekis mieli ostaa poolo :( sais noi kaulan ja rintakehän näpyt piiloon. Kamalia :kieh: ja kipeitäkin vielä.

RK 15+5 ja ( ja poikaolo on edelleen )
 
Hellou taas pitkästä aikaa!
Joku kyseli vatsasta, täällä näkyy jo pömppävatsa, joka erottuu kyllä vanhasta alamakkarasta :D
Ne oienet höyhenenkevyet liikkeet ei ole nyt tuntuneet hetkeen, mutta ilmeisesti eivät vielä tarvikkaan tuntua joka päivä ? --en muista edellisraskauksista näitä asioita,kun on niin aikaa...
Syksy on saapunut ja rintoihinottaa kyllä kylmä ihan kaupassakin,saati sitten ulkona!Lämpöä saa siis olla jo kevyen talvitakin verran.
Seuraava ultraon marraskuussa.Sitä odotellessa :heart:

Vaatteitaolen jo hypistellyt ja laittanut kaappiin, niitä jotka käyvät sekä tytölle ,että pojalle. Muut odottaa vielä laittajaansa--siis sini tai pinkki-voittoiset vaatteet ;)

Pinnasänky saadaan ilmatteeksi-yhdellä lapsella ollut, ja matkasänkykin kuulemma on tulossa..tosin meillä on jo yksi, mutta toinen tule kyllä varmasti käyttöön kun oma jälkipolvikin on vanhemmasta päästä jo lastensaanti-iässä ja yksi lapsenlapsi jo onkin valmiina :)

HBoli taas vähän laskenut, mutta popsin edelleen minisun mamaa,jossa myös rautaa mukana.Tiedä sitten,miksei tehoa niin nopeesti kuin yleensä rautavalmisteet.Lääkärin mielestä ei kuitenkaan ei mitään hälyttävää tarvitse olla.

Ruokahimoina on nyt esiintynyt punainen appelsiini-mehu, kotijuusto leivän päällä, cappucino pikakahvi-jauhe,,,,siinä kai tärkeimmät :LOL:

Mites teidän vauvojen liikkeet? missä vaiheessa tuntuneet nyt?

16+4
 
Viimeksi muokattu:
Pikainen päivitys tähän. Aivot lyö jotenkin tyhjää, enkä oikein osaa kertoa mistään mitään.

Maha ei pysy enää piilossa edes löysillä vaatteilla. Tähän saakka sopineet verskat päättivät nyt sitten tänään aamulla, että nyt riitti. Vyötärön kohta ei pysy enää mahan päällä, vaan valahtaa heti housujen päälle pukemisen jälkeen mahan alle. Eli pelkästään mammavaatteet käytössä tämän päivän aamusta saakka.

Liikkeet ovat tuntuneet jo useita viikkoja. Aluksi en ollut varmaa onko kutitus liikkeitä, kun alkoi tuntua niin aikaisin. Neuvolassa kuitenkin totesivat, että erittäinkin mahdollista tuntea jo liikkeet. Päivä päivältä ovat vahvistuneet ja nyt tuntuu jo kunnon myllerrystä. Eilen tunsin liikkeet jo sormiinkin saakka vatsan läpi. Mies tunsi "jotain", mutta ei vielä osannut erottaa että olivat tosiaan liikkeitä. Kunnon riehunnat siis tuntuvat sormiin saakka. Potkut ja lyönnit vielä kutittelevat onneksi.

Rv 17+4 (ultran mukaan tänään rv18+0)
 
Viimeksi muokattu:
Täällä ei masu pysy piilossa ensinkään, työkaveri bongas keskiviikkona masun joten turha sitä on piilotellakaan, miksipä piilottaisin? Onhan tämä niiiiin onnellista aikaa!

Ruubi: ekat ostokset on tehty! Pari bodya, pipo, tossut ja jokunen potkari :heart: myönnän kyl rehellisesti että ostettavaa olis ollut paljon paljon enemmänkin mutta olin siellä kaupassa kuin kala kuivalla maalla......:snotty:

Liikkeistä ei tietoakaan, en kyl usko et osaisin niitä edes fiilistellä vielä? Jos ennen viikkoa 20 tunnen niin kiva :p

Rv 14+6
 
Pikainen ilmottautuminen joukkoon. Nyt voimat ei riitä juttujen lukemiseen, asun ulkomailla ja odotan ensimmäistä lasta niin mukava lukea et miten siellä kotona itse kullakin sujuu ja mitä kaikkia ajatuksia pyörii itsekunkin mielessä.

LA 29.03.2015 / lazyanne / 28/ ensimmäinen / ulkomaat
 
Viimeksi muokattu:
Mukaan muiden maaliskuun mussukoiden joukkoon ilmoittaustuisin minäkin elikkäs:

LA 22.03.2015/Kesäkerttu/2.lapsi/Tays (jostain syystä en nyt punaiseksi tätä saa millään..)

Ja Facebook ryhmästä olisin kiinnostunut myös. Vaikka tännekkin kyllä mielelläni kirjoittelisin =)

Kesäkerttu ja masun asukas 15+1
 
Huomenta! Ja tervetuloa uusille :flower:

Facebookryhmään oli ilmeisesti aikaa ilmoittautua Pecanpielle enää tänään ja huomenna. Meinasivat muistaakseni sulkea ryhmän syyskuun jälkeen eli vielä varmaan ehditte sinnekin puolella. Itse pysyn vain täällä puolella :)

ON: Flunssassa jälleen, toinen räkätauti jo raskaana ja kotona mies ja lapsi ihan terveinä molemmilla kerroilla. Taitaa olla tosiaan tuo oma immuunipuolustus nyt alempana kun on raksaana.. toivotaan että en enää muita tauteja bongaa itselleni :)

Vappuvaavi ja tulokas 16+6 (miten nää viikot vaan vilisee! :) )
 
Kiva että tänne jää muitakin, jotka eivät siirry feissiin. :) Ei tarvi ihan yksikseen pitää keskustelua käynnissä.

Mä odotan kuumeisesti lokakuun loppupuolta ja rakenneultraa. Haluan tietää että kaikki on kunnossa.

Päivittäin tuntuu liikkeet. Yleensä 8-9 välillä alkaa aamujumppa, joka kestää noin 11 saakka. Seuraavan kerran liikkeitä tuntuu 16-18 välillä ja vielä 21 jälkeen. Aika tarkka rytmi tyypillä.

Rv 17+5 ( ultran mukaan 18+1)
 
  • Tykkää
Reactions: Vappuvaavi ja Piip-
Samoin Lillitys odotellaan ultraa joka on kolmen viikon päästä :) Varsinkin kun neuvolakäyntejä ei ole ennen sitä niin odottaa että pääsee näkemää ja kuulemaan mikä siellä mahassa on meninki :)

Liikkeistä nyt voi jo sanoa täälläkin että kyllä ne muljahdukset liikkeitä on :heart: Ei ole vielä niin säännöllisiä että olisi mitään rytmiä tai joka päiväisiä, mutta juuri parhaillaan tässä töissä tuntuu housunvyötäröä vasten pieniä töytäisyjä kun söin välipalaa. Ruoka ainakin saa liikkeelle :D

Esikoisen suhtautuminen asiaan on nyt jotenkin konkretisoitunut viime viikkoina :) Miten muilla isot sisarukset ottaa asian? Meillä usein puhuu, että minkälainen se vauva mahassa on ja että siellä äidin mahassa on pieni vauva. Monttu jäi auki kun 2v4kk tuossa yksi ilta kysyi, että kuinka se maha sitten aukeaa ja vauva tulee ulos :D Niinpä, sitä äitikin tässä miettii että miten ihmeessä se vauva sieltä taas ulos tulee ;) Jotain kirjoja voisi kirjastosta yrittää bongailla, hänen oma vauvakirja on nyt ollut kovasti selailussa.

Maha on jo aika huikea täällä! Ei todellakaan jää kenellekään epäselväksi :) Ei ollut eskoisesta tällaista ennen puoltaväliä, mihinköhän mittoihin tässä vielä pääsee! Itse olen aika lyhyt niin mahalla ei ole kovin paljoa tilaa levitä muualle kuin eteen ja siinä se kyllä onkin jo.

Ihanaa päivää kaikille!

Vappuvaavi ja tulokas 16+6
 
Fb-ryhmä tosiaan sulkeutuu huomenna, olen yrittänyt laittaa kutsuja kaikille jotka on lähettäneet yksityisviestiä, kaikille en ehkä kuitenkaan ole muistanut laittaa viestiä takaisin siitä, että jostain syystä kaikkiin sähköposteihin ei nuo kutsut tule perille koskaan ja silloin täytyy pyytää mut kaveriksi siksi aikaa, että saan lisättyä. Eli jos on joku joka on lähettänyt sähköpostiosoitteensa eikä ole silti saanut kutsua, niin laittakaa viestiä uudestaan niin selitän sitten tuon toisen tavan. Kiitos! :flower:

Itse siirryn aikalailla kokonaan tuonne fb:n puolelle, mutta ehkä joskus aina tulee täälläkin piipahdettua katsomaan kuulumisia :) Itsellä on nyt perjantaina 4D ja kyllä se jo nyt jännittää niin ettei muuta meinaa ajatuksiin mahtua. Siellä selviää jo rakenteita ja ehkä sukupuolikin, mutta ehkä tulen tänne veikkauksen ilmoittamaan vasta jos kolmen viikon päästä rakenneltrassa tulee sama tulos. Tsemppiä odotukseen kaikille, toivottavasti kaikki saa hyviä uutisia ru:ssa! :)

Pecapie ja IrmaJorma 17+4 <3

Muoks. Joku muu myös mainosti täällä maaliskuisten toista fb-odotusryhmää, en nyt löytänyt yhtäkkiä mikä hänen nimimerkkinsä on, mutta jos joku muistaa niin sinne ilmeisesti ei ollut mitään rajaa liittyä! :)
 
Viimeksi muokattu:
Mä taidan kanssa pysytellä täällä, koska Facessa tunnun roikkuvan muutenkin ihan tarpeeksi. Mukavampi lueskella täällä viestejä.

Tyttö- tai poikaolosta: Mulla on vain onnellinen olo! Se on kummaa, koska esikosta oli selvä poikaolo. Kkakkosesta taas oli hiukan ristiriitainen olo, ehkä siksi että tunsin että masussa oli poika, mutta hiukan toivoin tyttöä. Nyt olen siis vain onnellinen :heart:

Ruubi: Kannattaa hankkia vaunut, joissa on heittoaisa, niin vauvaa voi työnnellä naama itsenään kohti ja taas taaperoa tykkää olla naama menosuuntaan.

Ruokahimoja: ei oikeastaan ole enää ollut. Aluksi himoitsin karjalanpiirakkaa ja ehkä joskus suolakurkkua, ja ruokaa, teki mieli joskus aamuisin ihan oikeaa ruokaa.

Vatsa näkyy ihan selvästi! Ei enää toivoakaan siis että mahtuisi omat vaatteet tai että peittelisin mitenkään tätä ihanasti pullottavaa mahaa.. Olen myös lyhyt joten vatsa on niin pömpöllään koko alueelta. Sain juuri kaverilta raskausvaatteita (parit housut ja muutaman topin ja villapaidan) lainaan. Palautan sitten ne kun en enää tarvitse. Nyt on siis vaatteita enemmän kuin tarpeeksi :D ei tarvitse miettiä mihin mahtuisi.

Influenssarokotteesta: Otan koska meillä on tosiaan se 1 tyypin diabeetikko poika, ja ajattelen että normi influenssarokotus on turvallinen. Ei siis ole sama kuin se sikainfluenssa rokotus jota muutama vuositakaperin meillä testailtiin… :( sekin tuli otettua.. ei ehkä olisi pitänyt.

daria09: liikkeet tuntuu ja välillä taas ei tunnu. Mutta yleensä nyt päivittäin jokin potkaisu päivän aikana osuu vatsan puolelle. Ja joskus nappula pitää pitkät potkumaratonit, aika aktiivinen pallero siis täällä majailee. ...ei ihmekään että viime neuvolassa dobleri sai kunnon monotusta.

Isompien lasten talvivaatteet on nyt vaivannut päätä. Ja sitten löysin aivan ihanan vauvan neuleohje sivuston. Ja aloin tekemään perjantaina kietaisuneuletta. Jo sain perjantai-illan ja lauantain aikana kudottua toisen etukappaleen valmiiksi. Taisin löytää oman sisäisen käsityöläiseni, koska olen enne pitänyt kutomista todella tylsänä puuhana :LOL: tsekatkaa jos kiinnostaa: Silm

Mariia ja Nappula 18 + 2
 
Heipähei!

Täällä myös päänsärky vaivannut ja pyörryttää melkein päivittäin.,,kaiketi johtuu alhaisesta verenpaineesta...mutta inhottava kun tuolla ihmisten ilmoilla liikkuu ja meinaa taju lähtee, eikun vaan pitkälleen mihin vaan pääsee..

Maha kanssa alkaa jo näkyä, tosin kukaan ei oo vielä kysellyt..vaikka vähän siihen malliin on mahaa kattonu..mutta äitiyshousuilla mennään, niitä tosiaan hm:ltä löytyy nykyään tosi kivoja ja hyväntuntuisia jalassa...

Onko teillä kokemuksia sisarusrattaista? haluaisin hankkia jotkut hyvät ja kestävät, millä vois lenkkeilläkkin sitten, vois pikkuhiljaa jo alkaa kattelemaan jos löytyisi..

Jos sitä alkais itekkin kirjottelee useemmin, tuntuu vaan että ei muka kerkii.. nytkin oltiin koko porukka kipeenä ja tytöllä korvatulehdus niin ei saanu kauheesti viimeviikollakaan nukuttua, mut onneks alkaa jo helpottaa..

Täällä sato viimeviikolla lunta ja tuli heti semmonen fiilis, että äkkiä talvi ja pikkuvauva kainaloon <3 pari viikkoo vielä ja rakenneultra!! :)

mamu13 18+0
 

Yhteistyössä