Alkuperäinen kirjoittaja Kyllä maalla on mukavaa:
Muistan tuo Helsingin kiireisen elämän asuessani opiskeluajan 3,5 v siellä. Se oli just tollasta, että tiettyyn bussiin, metroon tai ratikkaa piti väkisinkin keretä jotta ois ajoissa perillä. Oli kyllä kamala v...tutus jos joutui odottamaan sen 4-5min seuraavaa.
Kaamee stressi tollasesta!
Ihana rauha täällä "maalla", kun on oma auto, jolla liikkua paikasta toiseen, eikä aikataulut paina<3
Joo, jos asuu alueella tai paikassa, jossa bussit, junat, metrot kulkee noin tiheään.
Itse asuin aikoinaan itä-vantaalla. Työpaikka oli keskustassa, kaksivuorotyö.
Junan vuoroväli oli iltaisin ja viikonloppuisin muistaakseni 30min, eli tunnissa meni 2 junaa. Normaalisti tunnissa meni 3 junaa, muistaakseni.
Junamatka hki asemalta kotiin asemalle kesti 45 min, JOS juna ei ollut myähässä. Ja siitä tietysti kotiin kävellen.
Kun työpäivä päättyi klo 22, ja seuraava juna lähti esim 22.20, niin kyllä minä juoksin, että ennätin, sillä olin kotona vasta klo 23 jälkeen. Jos myöhästyin tuosta, seuraava lähti sitten jotain 22.45 joten kotona oltiin taas vastaavasti myöhempään.. odottele siinä sitten perjantai-iltana rautatieasemalla, tosi kivaa.
Iltavuoron jälkeen yleensä oli aamuvuoro, siksikin halusin kotiin kohtuullisen ajoissa, että edes jonkinlainen yöuni.
Joo, lopetin työt. Vaihdoin työpaikkaan, jossa oli parkkipaikka, kuljin omalla autolla.
ja edelleen vaihdoin työtä päivätyöhön,.
NYT asun tavallaan maalla, pienessä kaupungissa ja täällä eläminen on aika kamalaa.
Väittämät että maaseudulla ja pienillä paikkakunnilla on avoimia, ystävällisiä, iloisia, ihania ihmisiä jotka aidosti välittää toisista ihmisistä ja että ystäviä saisi, kun vaan itse avoiimesti menee ja juttelee ja ottaa kontaktia
-- tämä on ihan paskapuhetta.
Minulla oli enemmän ystäviä ja ihmiskontakteja siellä pääkapunkiseudulla kuin täällä, ja yksinäisyyttä oli paljon vähemmän, oli paikkoja missä tavata muita ihmisiä, tutustua niihin muihin ihmisiin, täällä kun ei ole. sAMAt NAAMAT samoissa paikoissa, ja sama yksinäisyys. Ei se mitään, minä jaksan, mutta mitä minä teen kun edes lapsi ei saa kavereita, vaikka on kerhoa, päiväkotia, on naapurissa vaikka ketä ja lapsi itse on rohkea ja kerta toisensa jälkeen laittaa itsensä alttiiksi, menee ja hakeutuu - vain pettyäkseen, kun muut lapset lähtevät pois, eivät huoli joukkoon.. ja kyseessä on kuitenkin aika kiltti lapsi, joka ei kiroile eikä kiusaa muita.
tervetuloa vaan maalle sieltä ruuhkasuomesta. Pääsette tänne maaseudun sisäänpäinlämpiävään ja kyräilevään ympäristöön, omienne luokse.