Mä luovutan ton pojan kanssa!!!!!!!?=)(/&%¤#"(=

Vaippa takaisin.Selkeesti muksu ei oo valmis oleen ilman vaippaa jos jatkuvasti monta kertaa kusee allensa.
Ruoka ruoka-aikaan ja jos ei kelpaa nii lautanen pois.Se syö kun on tarpeeks nälkä.
Kiukutteluun ei kiinnitä mitään huomioo niin menee nopeiten ohi.
Yksikään mukula tässä maailmassa ei kovin montaa päivää viitti kirkua jos ei saa siihen mitään vastakaikua.

MUlla on itellä viis lasta,se kelle meillä ne kiukutteli,vinku ja vitisi oli isänsä,mulle ei koska mä en reagoinu siihen millään tavalla.Isälleen vitisee vieläkin kun saa kaikki periks.

 

Ei kuulosta kyllä normaalilta tuo lapsi. Tai sitten teillä on homma hukassa totaalisesti.

No ei munkaan mielestäni, mutta niin mulle toistuvasti vakuutellaan.
En mä usko että meidän homma hukassa on, koska tuo esikoinen on ihan 'normaali'....
Itse asiassa esikoisen kanssa lepsuiltiin monessa asiassa.
Luonnekysymys, sanoo neuvola.

No se, että esikoinen on "normaali" ei tarkoita sitä etteikö toisen kohdalla homma voisi olla hukassa. Lapset on yksilöitä eikä kaikkiin välttämättä toimi samat kasvatusmetodit.

Ehkä te olettekin alussa kasvattaneet tätä rymy-eetua kuten esikoista ja siinä se on mennytkin vikaan.

Enkä mä missään nimessä moiti sinua vaan kerron vaan mitä ajattelen asiasta.

Tiukat otteet käyttöön ja johdonmukaisuus.

 

meillä kanssa poika parivuotiaana alotti tuollasen touhun.yhteen aikaan,noin3v myös laski alleensa hermostuessaan,kirkumiskohtauksia ym.kirkumiskohtaukset ovat jatkuneet tähän päivään asti.kävikin sitten ilmi,että poika on ylivilkas ja aistiyliherkkä äänille ym.meillä selittyi sen käytöhäiriöt sillä.enkä tietenkään tarkota,että teillä samoin,kunhan kerroin,mitenkä meillä on =) :hug: jaksuja!

 

Aamuäree Lapsoset kokeilevat rajojaan kukin tahollaan. Kaikki sanoo että se on normaalia. Mutta joskus itsekkin mietin että mikä vika tolla mukulalla on korvien välissä. näkee ruuan ni alkaa kiukku ja loppuu siihen kun äiti antaa asian olla. 2-4 tunnin taistelun jälkeen.

Mulla auttaa tähän jaksamiseen se että lapsi on hoidossa ja kiukuttelut ovat enää viikonloppuisin ja lomalla. Joskus kun oikein hermo menee jätän lapset isukille ja menen ulos jäähylle. Ainoa virhe minkä itse teen ni on se että alennun lapsen tasolle ja raivoan takasin. se on vaan naps ja hermot menee. Pyydän käytöstäni kyllä anteeksi ja selitän lapselle miksi äiti suuttui...

Siksi nostin hattua ap... en itse olisi jaksanut päivääkään... :ashamed:

 

Poika oli jo hyvän aikaa ihan kuiva.
Se pissa tulee housuihin nimenomaan silloin kun huuta ja raivoaa. 'Normaalissa' tilassa kipittää vessaan ja pihallakin pyytää päästä pissalle, osaa pidättää jos ei ihan juuri sillä nimenomaisella sekunnilla ole mahdollisuutta.
Mutta raivotessa sattuu näitä vesivahinkoja.

 

meillä ei pojalla suju vessatouhut vieläkään,ison hädän tekee aina housuun.vessaan menee lähestulkoon pakottamalla.ja on siis eskari-ikäinen.

 

meillä kanssa poika parivuotiaana alotti tuollasen touhun.yhteen aikaan,noin3v myös laski alleensa hermostuessaan,kirkumiskohtauksia ym.kirkumiskohtaukset ovat jatkuneet tähän päivään asti.kävikin sitten ilmi,että poika on ylivilkas ja aistiyliherkkä äänille ym.meillä selittyi sen käytöhäiriöt sillä.enkä tietenkään tarkota,että teillä samoin,kunhan kerroin,mitenkä meillä on =) :hug: jaksuja!

Ihan mielenkiinnosta, mikä teillä auttaa tuohon aistiyliherkkyyteen vai pitääkö sen kanssa vain oppia elämään?
Kaikki aistit vai vain osa?

 

Mun mielestä me ollaan menty lapsien mukaan yksilöinä.
Myös sen ekan lapsen kanssa pitää oppia se konsti joka toimii, toki sitä sitten ekana kokeilee siihen toiseenkin ja ellei, niin sitten koetetaan toista.

Miten muuten sen voi tehdä?
Ei niitä siis pilkulleen samalla tavalla ole kasvatettu, mutta pääpiirteet samat.

Välillä poika itsekin kertoilee että kun hän suuttui, tai lupaa että ei enää, nyt on kaikki hyvin.
Viihtyy paljon itsekseen mutta myös paljon seurassa, aika tasan mun mielestä. Mitään 'pakkotoimintoja' ei ole.

 

me ei olla saatu viä ainakaan mitään apua aistiyliherkkyyteen.käydään kyl toimintaterapiassa,mut siellä keskitytään lähinnä leikkitaitoihin,vaikka pyysi,että terapoisivat sitä aistienkäsittelykyä..oon vaan koittanu antaa sille sit omaa rauhallista aikaa,että sisarukset pois joskus.ja päiväunet auttaa välillä raivareihi,ne on oikeestaan pakolliset pari kertaa viikossa.matalat äänet sitä raivostuttaa,ja pienet äänet.ja saattaa saada hirvittävän raivarin,jos joku hipasee väärällä tavalla.yhteen aikaan raivosi,kun joku kävelikin liian läheltä,enää ei oo sitä.oon ajatellu,josko hommais korvatulpat yms,mitkä hieman vaimentais niitä ääniä..en oo oikein mitään järkevää neuvoa saanu keltään.ite koittanu keksiä.muoks.jostain säätelytekijöistä meille on puhuttu,vissiin jotain käytöksen/vessahädänsäätelyn..

 

hespurkerilla jatkuvasti ollaan! Ei mikään ihme, että lapset tottunu liian hyvälle.

 

hespurkerilla jatkuvasti ollaan! Ei mikään ihme, että lapset tottunu liian hyvälle.

Aatella :saint:

 

Meillä on 2,2v pikkupomo.. raivoaa ja huutaa jos ei saa tahtoaan läpi. Ja lyö päätään lattiaan että varmasti itkettää. Ei suostu syömän juuri mitään. Mulla palaa pinna tosi usein tuon pojan kanssa mutta koitan niellä kiukkuni... :headwall: Poika nakkelee ruokaa ympäriinsä, levittää kaikki tavaransa ja kaikkien laatikoitten sisällöt ihan päämäärättömästi joka paikassa. Katsoo vaan silmiin kun heittelee tavaroita, kokeilee ihan selvästi rajoja. Kerää kyllä tavaroita jos on isi tai äiti apuna keräämässä.

Tiedän tasan miltä sinusta tuntuu. :hug: On joskus pitäny mulla itkun kanssa soittaa omalle äidille ja vähä purkaa mieltä. Sitte taas helpottaa. Onneksi enimmäkseen on mukavaa. Mut ne raivarit on kyllä jotain.... :headwall:

 

Toi mullakin pisti silmään, että lapsi "kusee alleen". Aika rumasti puhut pienestä lapsesta. Ymmärrän, että hermostuttaa, mutta silti... Entä jos palaisitte hetkeksi vaippoihin?

Mitä jos syömisestä ei tehtäisi numeroa? Ei pakottamista, ei räyhäämistä, ei neuvottelua. Pyydät lapsen pöytään syömään. Toistat pyynnön ihan normaalilla äänellä ja kerrot, että ruoka laitetaan pois, jos ei nyt tule syömään. Sitten ruoka laitetaan pois ja lähdet pojan kanssa vaikka ulos leikkimään. Et äksyile lapselle tai piikittele siitä, että tämä ei ole syönyt. Jos lasta kiukuttaa, voit vain ihan rauhallisesti todeta, että: "sinua harmittaa,koska et ole syönyt.Kohta on taas ruoka-aika." Lounaalle pyydät lapsen jälleen pöytään ja lapsi joko tulee tai ei tule, mutta asiasta ei tehdä numeroa. Sitten mennään päiväunille/rauhoittumaan, lapsi äidin kainaloon ja luetaan kirjaa tai lauletaan. Näin jatketaan ja päivässä on selkeä rytmi, josta ei neuvotella tai tapella.

Lapsi kiukkuaa ja oireilee, mutta yrittää vain pohjimmiltaan viestiä huonoa oloa tai tunteita, joita hän ei hallitse. Hän tarvitsee paljon positiivista huomiota, syliä, kannustusta ja yhdessä oloa vanhempien kanssa. Aikaa jolloin vanhemmat keskittyvät vain häneen - positiivisesti.
:hug: äidille ja lapselle

Niin että, lapsen uhmaikä on aina äidin aiheuttamaa vai?

 

No ketäs syyttää ellei äitiä? :|

Kaikkein juurtunein oppi tästä äitiydestä on ollut, että kaikki on aina äidin syytä. Ja äitinä pitää tuntea, halus tai ei, syyllisyyttä aina jostain. Teki niin tai näin.

 

No ketäs syyttää ellei äitiä? :|

Kaikkein juurtunein oppi tästä äitiydestä on ollut, että kaikki on aina äidin syytä. Ja äitinä pitää tuntea, halus tai ei, syyllisyyttä aina jostain. Teki niin tai näin.

Minä kuulin mutkan kautta että anoppi oli sanonut etten syötä lasta kunnolla. |O sanoin sille että tuu ite syöttämään prkl kun tämä ei syö. Ei se syö vaikka jumala syöttäis.. Kyllä ne normaalit äidit lastensa parasta ajattelee. Van kyllä monesti tuntuu että äidin syytä on, esim just tuo syömishomma meillä, poika on tosi laiheliini ja pieni ja on pitäny käyttää kasvukontrolleissa. Joo äidin syytä on kun ei ruoki lastaan tarpeeksi.

 

Ah, se ihana uhmis Ei siinä, koita jaksaa ja pysyä vahvana. Reipas 2v ymmärtää kyllä asioita, jos hänelle vain selitetään.
Säännöllisyys, rytmi. Ja lapsi ei kuole nälkään, jos hän lakkoaakin

Jaksamisia :hug:

P.s. Uhmat ja kiukkuamiset eivät aina ole äidin tai isänkään syytä
Ja äti saa tuntea ja kiukuta myöskin. Se on ihan normaalia. Täällä on vain niin ahdasmielistä porukkaa, jotka eivät osaa lukea tai yrittävät todistaa paremmuutensa.

 

Ei kuulosta kyllä normaalilta tuo lapsi. Tai sitten teillä on homma hukassa totaalisesti.

No ei munkaan mielestäni, mutta niin mulle toistuvasti vakuutellaan.
En mä usko että meidän homma hukassa on, koska tuo esikoinen on ihan 'normaali'....
Itse asiassa esikoisen kanssa lepsuiltiin monessa asiassa.
Luonnekysymys, sanoo neuvola.

:hug: ma olen tehnyt ihan toisinpain kun mita kasvatuskirjat tai palstailijat neuvois eli olen neuvotellut, tehnyt kompromisseja ja vienyt juomia ja syomia lapsille sohvalle joskus. huomasin etta kiukku kuolee nopeammin jos ei ala valtataisteluun ja yrita epatoivoisesti saada ruokailuja ym lapi silloin kun kiukku kasvaa suurimmilleen.

silti ei ne lepsuilut tarkota sita etta lapset vaatis aina ruokaa sohvalle. olen saanut asiat selitettya lapsille paremmin kun tilanne on rauhottunu, itekin osaan kertoa lapsille rauhallisemmin mita odotan heilta kun eivat itke tai kiukkua.

mutta tottakai luonne-erot vaikutaa ja mika toimii meilla ei valttamatta toimi muilla. mulle ei vaan jotenkin tuntunu mieleiselta sellanen armeijameininki jossa ei koskaan anneta periksi, siitakin huolimatta etta se tuntuu omimmalta toisissa perheissa.

esim. jos joinain aamuina puuro ei maistu niin annan toisen terveellisen vaihtoehdon josta voi valita. jos ei ole just nyt nalka niin sovitaan etta leikitaan viela 5 minsaa ja syodaan vasta sitten. meilla menee kiukuttelu ohi kun "paatetaan" asiasta yhdessa.

meilla toimii mutta peesaan sita neuvolan kantaa etta luonnekysymys. jos asuisit lahempana niin tannehan ottaisin lomalle - saat ite valita tuleeko poika lomalle vai sina itse

:wave:

 

No ketäs syyttää ellei äitiä? :|

Kaikkein juurtunein oppi tästä äitiydestä on ollut, että kaikki on aina äidin syytä. Ja äitinä pitää tuntea, halus tai ei, syyllisyyttä aina jostain. Teki niin tai näin.

Jos äiti on pääasiallinen hoitaja niin äitiä tietty syytetään. Mutta miksi äidin pitäisikään osata kaikki heti ja olla täydellinen. Lastenhoito-oppaitakin on joka lähtöön, niin vaikea sitä on heti tajuta mikä sopii kenellekin. Maalaisjärkikään ei aina toimi


Joku ehdotti päiväkotia. Mä en usko, että lapsi muuttuisi päiväkodissa, mutta jos oma jaksaminen on äärirajoilla, voi itse hyvinkin jaksaa olla järjestelmällisempi lapsen kanssa, jos saa vähänaikaa päivästä/viikosta vähän keskittyä itseensä (ja omiin töihin).

 

hyvinkin terapeuttinen tukitoimi tuo tarha.eihän se poika tietenkään "parantunut"siellä tarhassa,mutta kyllä se hyväks oli sille,ja meille kaikille.tosin se oli jo melkein 5v,kun meni tarhaan,ja on tosiaan ylivilkas ym.että meillä hieman eri tilanne toki,koska lapsikin on isompi ym.

 

hyvinkin terapeuttinen tukitoimi tuo tarha.eihän se poika tietenkään "parantunut"siellä tarhassa,mutta kyllä se hyväks oli sille,ja meille kaikille.tosin se oli jo melkein 5v,kun meni tarhaan,ja on tosiaan ylivilkas ym.että meillä hieman eri tilanne toki,koska lapsikin on isompi ym.

tasta tuli mieleen etta vaikka meidan lapset ei supervilkkaita olekaan niin kerho (meilla siis eskari 3 t/pv) ja koulu 4,5-vuotiaasta oli meidan lapsista kiva kokemus.

tekeimista olis kotonakin sisalla ja ulkona mutta ikaistensa kanssa lapset on touhuneet paljon mieluimmin.

 

tähtisumu,meillä kanssa oli pojat srk kerhossa 3-5v,ja tykkäsivät kyllä kans =) toisia lapsia ja retkiä,eväitten syöntiä ym muuta kivaa.

 

itseasiassa, mä olin tässä eräänä päivänä tätä "auringonpaistetta" vahtimassa. siihen ei purru mitkään konstit, mitkä normaalisti lapsiin tepsii. ja mä oon vahtinu lapsia pienen ikäni.

aamuäreelle iso :hug: ja mä tuun kyllä toistekkin lapsenvahdiksi, mikäli tarvitaan. ei jääny traumoja

 

hyvä,että löytyy niitäkin ihmisiä,jotka tajuaa,että lapset on kaikki ERILAISIA,kaikille lapsille ei sovi samat hoitamisjutut.toisiin on vaikeampi saada esim kontaktia.tai kaikenmaailman muita haasteita.

 

Tähtis, mä olen valmis pakkaamaan kassini vaikka heti!!!

En mä tosiaan pysty enkä ole aina niin armeijamaisen jyrkkä, joskus annan kyllä heti kättelyssä periksi jonkin asian ENNEN kuin se kohtaus alkaa. En sitten enää kun on vartti jo huudettu.


Ja Tirsku, tämä päivä ja eilinen on ollut jotain ihan käsittämätöntä


Mutta se on mun oma ihana kaunis pieni kultainen poikani kuitenkin. Mutta voi jee mikä junttura

 

aamuäree,älä oo liian ankara itelles,ota päivä kerrallaan vaikka.kyllä se elämä joskus helpottuu :hug: