Mä taidan olla omituinen...

[QUOTE="jaa";26069070]Päivääkään en ole asunut yksin. Pitäiskö?[/QUOTE]

Jos sulla on mies, niin nyt pitää ottaa sitten ero ja muutatte erillenne, jotta voitte itsenäistyä .

 

Minäkin muutin 16-vuotiaana mieheni kanssa asumaan, enkä ole koskaan asunut yksin. En ole muuten pitänyt erikoisena, kuin että jälkikäteen ajateltuna olin tietysti aika nuori muuttamaan poikaystävän kanssa yhteen, mutta silloin ei siltä tuntunut. Ihmiset ja tilanteet on erilaisia, kyllä se meillä meni ihan käytännön syistäkin noin, ja varmaan on sinullakin ollut syysi asua pitkään kotona...

 

[QUOTE="hmm";26068987]Minusta outoa, jos kotoa muutetaan puolison kanssa yhteen. Entä se itsenäistyminen. Samoin minusta on outoa, jos äidin kanssa soitellaan joka päivä. Vaikka on hyvät välit vanhempiin, kyllä tietty yksityisyys kuuluu itsenäistymiseen.[/QUOTE]

Kyllä sitä väkisinkin itsenäistyy vaikka jonkun kanssa asuisi. Tuskin monilla niin menee että toinen onnistuu muuttamaan täyshoitoon ja toinen tekee kaiken..
Itsenäistytty on ulkomaita myöten ja oppirahoja monessa asiassa makseltu, silti tykkään jutella äitin kanssa koska se on harvinaisen älykäs nainen ja kuitenkin tuntee mut hyvin. Mutta onhan sitä yksityisyyttäkin tietysti, olihan sitä jo kun olen vielä kotona asunut?! vai mistä yksityisyydestä puhut?
Itse asiassa mun suhde äitiini on nyt parempi kuin koskaan silloin kun asuin kotona.

 

Jos sulla on mies, niin nyt pitää ottaa sitten ero ja muutatte erillenne, jotta voitte itsenäistyä .

etkä sitten soittele kenellekkään, yksityisyyttä pitää olla kans!

 

Mä en ole koskaan asunut yksin, ja aina välillä kyllä haaveilen yksin asumisesta. Olisihan se ihanaa, kun kämppä olisi aina just niin siisti kuin millaiseksi sen itse olisin jättänyt, kaapissa olisi aina ne ruuat, mitä itse sinne olen ostanut, aina olisi rauhallista ja tilaakin olisi...

Muutin 19-vuotiaana pois kotoa ulkomaille ja itse asiassa yhden kuukauden asuin silloin yksin, tosin se oli vain huone ei kämppä. Siitä sitten erinäisiin kimppakämppiin kunnes 22-vuotiaana virallisesti poikaystävän kanssa yhteen yhteiseen asuntoon. Siitä asti olen tuon miehen kanssa asunut, nykyisin myös lapsen ja kohta toisenkin.

 

Minäkään en ole ikinä asunut yksin. Moni on tätä kauhistellut juurikin "itsenäistymisen" vuoksi. "Ihmisen pitäisi asua yksin jne". Päätöntä minusta. Periaatteessa yksin asuminen on biologian kannalta hiukka huono vaihtoehto laumaeläimelle Eikö? Mielestäni ei ole mikään pakko asua yksin jos elämäntilanne ei sitä vaadi.

 

En pidä tuota mitenkään outona.
Oudompana pidän sitä äidin kanssa päivittäin soittelua, jonka joku mainitsi aiemmin.

Mä täytin just 22v kun muutin kotoa silloisen poikaystävän kanssa yhteen.
Asuttiin useampi vuosi yhdessä ja kun erottiin,
asuin vajaa 2 vuotta yksin.

Sitten tapasin miehen, hän muutti oikeestaan heti mun luo ja tässä ny ollaan 2 lapsen kanssa, yhteiseloa 13 vuotta :heart:

 

Muutin kotoa 18-vuotiaana, suoraan miehelään. Eron tultua muutin opiskeijasoluun ja sieltä sitten asumaan yksin. Asuin yksin useamman vuoden, välillä seurustellen ja viettäen aikaa silloisten miesystävien luona/ he luonani. Mutta asuin ihan yksinkin pitkiäkin aikoja.
Ja joskus kyllä kaipaan niitä aikoja.

 

Musta tuntuu, että tuo on oikeasti aika yleistä, että ei ole koskaan asunut yksin. Mun mielestä tuo, että pitää osata asua yksin riippuu niin ihmisestä. Toiset tarvitsee sitä yksinasumista siihen, että oppii tuntemaan itsensä ja selviytymään yksin, toiset oppii ilmankin.

 

mä muutin 15veenä kotoo pois.kukaan ei ees ihmettele/ihmetelly sitä. musta se oli liian aikasin sanonpa vaan.

 

Ite muutin pois kotoa 19-vuotiaana. Muutin takaisin kotiin 24-vuotiaana pariksi vuodeksi jonka jälkeen sit muutettiin miehen kans yhteen.