Maitoallergiaa????

Vauvalla maitoallergia vai muita vatsavaivoja?



Vauva on nyt 6 viikkoinen. On pulloruokinnassa, kokeiltu on kaikkia eri korvikkeita joista Nutrilon Omneo on toiminut parhaiten. Nan HA:sta sai kovan ummetuksen.

Syömisen yhteydessä vetelee kunnolla ilmaa mahaansa; oikein kuulee kun syömisen alussa vatsaan kurisee ilmaa. Käytössä on koliikkituttipullo jossa on pakko olla 2-tason tuttireikä koska jauhemmainen omneo tukkii helposti tutin reijän. 1-tason tutti on koko ajan tukossa kun tämä 2-tasonkin tutti on välillä tukossa. Silti tuntuu että maitoa tulee liian vauhdilla...tämä on siis ongelma jolle ei voi mitään. Olen kokeillut myös hörpyttää maitoa ruokailun alussa mutta silti ilmaa kurisee mahaan.

Omeolla kakka tulee kerran päivässä, on aina vihreää, ensin kovempaa pökälettä ja sitten löysempää. Vauva on aloittanut ruokinnan yhteydessä itkemään; syö ensin noin puolet jolloin yritän röyhtäyttää, tämän jälkeen jatkaa syömistä mutta vääntelehtii ja kitisee/itkee. Puolitoista viikkoa sitten aloitti nämä itkut ruokinnan yhteydessä. Tämä on mennyt pahemmaksi koko ajan sillä nyt on alkanut myös iltahuudot; nekin alkaa yleensä ruokinnan yhteydessä siinä klo 22-01 kestää tämä ajoittainen huuto pää punaisena ja välillä kaikki on taas hyvin kunnes huuto taas alkaa.

Lisäksi nyt on ilmestynyt punaisia näppylöitä poskiin, kaulalle, rintaan ja selkään. Ensin niitä oli selässä ja rinnassa, mutta nyt ovat levinneet naamaan. Näpyt poskilla tuntuvat myös helahtavan välillä ruokailun yhteydessä enemmän näkyviin ja sitten taas häviävät. Nyt viimeisimmän syötön yhteydessä kävi näin ja nyt ovat taas rauhoittuneet.

Vauva nukkuu levottomasti; kieriskelee, piereskelee ja vaikeroi. Ja sitä kerran päivässä tulevaa kakkaa sekä pieruja ängetään ja pungetaan naama punaisena pitkin päivää. Nykyään pierujankin usein itketään ja väännetään.

Lisänä saa ainoastaan alusta asti Reladropseja joissa d-vitamiini. En ole huomannut mitään eroa vaikka tätä ei antaisikaan. Cuplattomat ja disfatyl kokeiltu, ei auta.

Miltä teistä kuulostaa??
Saatiin lääkriltä resepti Neocateen että voidaan kokeilla jos halutaan... on kivan hintasta juu vaan
 
Neocate on "kivan" hintaista, mutta jos todetaan maitoallergia (KELA-korvauksen kanssa) tippuu hinta n 15 euroon/purkki.
Tytölläni oli samat oireet, mutta alkoivat jo 1,5kk iässä ja maitoallergia altistus testeihin pääsimme vasta 6kk iässä eli omasta taskusta oli maksettava Neocate siihen asti. Reseptin kanssa on vähän halvempaa tuo Neocate, kuin ilman reseptiä, mutta kova hinta jää edelleen. HUOM! jokainen apteekki saattaa ottaa vielä eri hinnan. Itse kävin neljässä eri apteekista hakemassa ja vertaamassa hintoja. Sinänsä ei olut kuin parin euron hinta ero, mutta "säästipähän" siinäkin.
Se on niin paikkakuntakohtaista ja lääkäristä kiinni milloin pääsee allergiatesteihin. Asuin paikkakunnallakin pääsee lääkäristä riippuen jo 3kk iässä tai vasta 6kk iässä testeihin.
 
Meillä on nyt 6vk vauva, jolla tismalleen samat oireet. Lisäksi kuiva iho tuolla alueella missä nypyt ovat. Meillä on täysimetyksellä, joten tein maitoaltistuksen oman ruokavalioni kautta : viikko maidottomalla ruokavaliolla (1vk riitti viemään oireet pois) ja sitten otin maitotuotteet takaisin ruokavalioon (oireet palasivat parissa päivässä). Meillä vanhempi lapsi on allerginen, joten oireet ovat ennestään tuttuja. Odotetaan vielä kutsua allergiatestiin, mutta kyllä tämä tutulta näyttää.

Sinuna koittaisin sitä apteekin korviketta pari viikkoa. Kumma kun sait heti Neocatea, oon ymmärtänyt että se otetaan käyttöön jos muut- esim. Nutramigen 1- eivät sovi.

Yksityisellä saa tulokset todella nopeasti (ja vakuutus kattaa, jos se on otettu). Julkisella puolella meillä oli ongelmia saada lähete allergialääkärille ensimmäisen kanssa -käytiin lopulta yksityisellä testaamassa- ja nyt toisen kanssa lähete saatiin helposti mutta edelleen odotellaan sitä aikaa koska päästään testeihin...
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä