*** MARRASKUISET KARHUNPENNUT 2009 - ELOKUUSSA *** Ensimmäiset pennut syntyneet! ***

Ihan ensin haluan toivottaa Ellenille jaksamista surullisessa tilanteessa ja masuvauvalle tsemppiä myös, toivotaan parasta.

Tosiaan tuntuu hankalalta aloitta tähän perään omaa napaa kirjoittamaan, kun omat vaivat on kuitenkin aika pieniä. Kirjoittelen nyt kuitenkin kuulumiset, kun olen 3-kymppiseksi päässyt. Tänään siis 30+1. Aika pitkällä jo.


Kolmenkympin kunniaksi alkoi supistella napsakasti ja huoli jo nousi. Kävin tarkistuttamassa tilanteen tänään ja onneksi ei ollut tapahtunut kohdunsuulla ihmeitä. Saikkua olisin saanut koko loppu ajaksi ennen äitiyslomaa, mutta vielä en ainakaan ottanut. Aion kuitenkin tehdä vähän kevyempiä päiviä loppuajan, vaikka se omaan piikkiin meneekin.

Nyt on vauva kääntynyt pää alaspäin ja kantapää tuntuu aina välillä jo ihan selvästi masun pinnassa :heart: Ja masu tuntuu isolta! Joku kirjoitteli, että vatsalihakset tuntuvat ylös noustessa sivuilla ja keskellä pehmeää. Minä taas olen kummastellut, kun sängystä noustessa vatsa on ihan kolmionmuotoinen, kun keskellä on vatsalihakset ja sivuilla löysää :) Mietin majaileeko vauva siinä keskellä. No eiköhän nämä kaikki oudot muodot ole ihan normaaleja.

Meillä ei vielä ole vauvan kamppeita pestynä. Äitiyslomalla alan niitä laittamaan.

Johan tässä taas oli tarinaa. Päivittäin luen, mutta harvemmin tulee kirjoiteltua. Tai no kerta viikkoon, ei kai se kovin harvoin ole :)

Emmama 30+1
 
Tänään 30+0
Ja neuvola kuulumiset:
(edelliset vk25+5)
paino 77,3kg +723g (74,2kg)
ei turvotusta
RR 108/70 (106/69)
bH 108(109)
kohdunpohja 27 (25)
liikkeet ++
Siellä se kellottelee pää alaspäin, potkii ja heiluu kovasti. En tajua miten on voinu painoa tulla kohta 10kg, mutta entiset vaatteet mahtuu edelleen päälle, eikä ahdista yhtään. Mahan ympärys navan kohdalta mitattuna 97cm, mutta leveimmältä kohdalta 102cm, maha jäänyt hieman tuonne alemmas ja tuossa navan kohdalla lähes "monttu".
Hb ei tahdo nousta vaikka rautaa olen vetänyt sallitut määrät, täytyy kokeilla vielä jotain muuta rautamerkkiä.
Minulle tuli jo päätös noista äityisrahoista ym. Ihmeen nopeasti tekivät päätökset.

Istuin tuossa illan mustaherukka puskassa keräämässä marjoja ja huomenna pitäisi sitten jaksaa mehuttaa. Viikonloppuna olisi tarkoitus sitten käydä keräämässä punaiset ja tehdä niistä mehua. Omenoita vielä odotellessa :)
 
Pahoittelut ellenille! :'( Toivottavasti kaikki kääntyisi kuitenkin vielä parhain päin ja vauva voitaisiin hoitaa kuntoon aikanaan :hug:

En tiedä uskaltaisinko itse enää mennäkään mihinkään ultraan. Tieto lisää tuskaa ja voisi olla helpompaa olla siinä uskossa että kaikki on hyvin. Toisaalta olen miettinyt, että haluaisin ehkä vielä painoarvion ja kunnon synnytystapa-arvion ennen h-hetkeä, ja luulen, ettei sellaista saa meillä päin, käsikopelomutua vaan. En millään haluaisi olla synnyttämässä mitään 5 kg ylläriä.

Mahanympärystä löytyy tällä hetkellä 108 cm ja olen 160 cm pitkä. Ei tämä maha minusta mikään kohtuuttoman suuri ole. Lähtösenttejä en tiedä, mutta onhan tämä todellakin kasvanut.

Osaako kukaan muuten neuvoa mitään sellaista vauva-kirjaa, mihin voisi kirjata kulloisiakin tapahtumia, merkkipaaluja ja lukemia jne? Kaikkein paras olisi sellainen missä olisi jo odotusaikaakin mukana. Tai sitten erikseen odotusaikakirja ja vauvakirja.

Lispu ja Nti Poikanen 28+6
 
Huomenet, täällä masukki piti äiskää hereillä, venytteli ja oikoi jäseniään pitkin yötä...taitaa olla varsinainen yöhuppelo ;) , ja tulevaisuudenammattina potkunyrkkeilijä
:D

Varri, saat olla tyytyväinen, että mahdut vanhoihin vaatteisiin, täällä varsinainen ongelma housujen kanssa, kun tuntuu, ettei edes odotusmallisto enää riitä :whistle: , tuntuu, että massu on kasvanut vauhdilla ja kaikki odotushousutkin kiristää ja puristaa.
Ei enää viitsisi 3 kk takia ostaa mammahousuja... joten pitää koittaa soveltaa jotain.

Täällä hieman flunssantuntua, mutta ei mitään pahempaa, lievää kurkunkäheyttä ja niiskutusta.

Kuiskaten 27+5
 
Täällä ostettiin ja kasattiin eilen pinnasänky :heart: Sänky on 70-80 luvun taitteesta, umpipäätyinen, laskettavalla laidalla, kirkkaan keltainen :heart: siis aivan retro :D Kirpparilta tottakai sen löysin ja sänky on tooodella hyväkuntoinen. Vain hyvin pientä kulumaa vain! Paremmassa kunnossa se on kun tuo pinnari joka on vain 3 vuotta vanha ( se on nyt keskimmäisellä ) :whistle: Joku on todella pitäntyt hyvää huolta. Arvatkaapa paljonko siitä maksoin....23e :whistle: =) eli todella halpa!!! Löysin myös kirpalta sänkyyn samaa ikäluokkaa ja sävyihin sopivat ihanat pussilakanat ja tyynyliinat :heart: :heart: Patja pitää käydä vielä ostamassa. Mistähän saisin sopivan patjan kun nuo vanhat sängythän on vähän pienempiä kun nykyään? Osaako kukaan mua auttaa?

Nyt kun mies ei ole enään kesälomalla ja tuo kulkeminen kävellen ja huvipuistossa, mökillä yms. on vähentynyt on tämäkin mamma voimissaa eikä ole paljon harjoitussupistuksiakaan ollut, joskus tulee joku yksittäinen.

Oletteko muuten menossa kukaan mökkikauden päättäjäisiin räiskimään rakettia ja paistamaan makkaraa? Me mennään, saa vaan nähdä pelkääkö tuo keskimmäinen niitä paukkuja. Harmi vain kun on vettä luvattu :/

Aamupalat on pöydällä joten käyn ne korjaamassa pois ja menen petaamaan sängyt yms.

Ihanaa, enää huominen ja alkaa taas vkloppu =)

Mukavaa päivää kaikille äideille töihin ja kotiin :hug:

 
ellen Haleja ja jaksamista!!!

ON: Tänne saapui eilen kauan odotettu äitiyspakkaus ja vaatteet tuli hypisteltyä läpi :) Nyt sitten alan vasta muita hankintoja pikkuhiljaa katselemaan... Olo ollut ihan kohtalainen, vatsa vain tuntuu välillä ahdistavalta..nyt kun on ollut muutaman päivän töissä niin on kyllä unen laatu parantunut ja olen saanut nukutuksi jopa muutaman tunnin ilman heräämistä!!! =) Siitä tässä ollaan kyllä iloittu :) Masuasukkikin taitaa olla vähän ihmeissään töihin paluusta, kun on hieman rauhallisempi ollut tämän viikon. Varmaankin rytmin muutos vaikuttanut häneenkin :) Levottomat jalat vaivaavat edelleen iltaisin, mutta niistä ei taida eroon päästäkään... :/

*POKS*

Milliz + toukka 28+0
 
Voimia Ellenille :hug: Itsellä on edelleen huoli, miten tämä sujuu, mutta puolivälin jälkeen uskalsi jo huokaista. Tämä oli taas muistutus, että riskit on vielä lopussakin :(

Neuvolakuulumisia eiliseltä (suluissa edelliset):


rv:30+2 (25+2)
Kohdunsuu: pehmeä, kiinni, pit.3cm (Viim. kiinteä, kiinni, 3cm)
Painonmuutos/vko: +800g (+430g, yhteensä alusta 11,9kg)
Turvotus: + (-)
RR: 118/67 (121/72)
Pissa puhdas edelleen
Hb: 122 (119)
SF: 29cm (25cm)
RT
Syke: ~150 (150-160)
Liikkeet: ++
Sokerirasitus tehty toistamiseen ja puhtaat paperit tuli :heart:

Vyötärönympärys 107cm (navan kohdalta). Luulin, että olisi enemmänkin, kun en mikään pieni ollut aiemminkaan ja maha tuntuu ISOLTA :whistle:

Muutenkin vointi ok, rautalääkitys on näköjään lähtenyt puremaan, vaikka edelleen tuntuu tulevan läpi vaan. Juomiseen pitäisi kiinnittää huomiota, kun nilkat oli eilen ihan kipeet turvotuksesta. Mulla myös olo "kuin pyöräilyn jälkeen", tosin ei kovin kipeä, mutta tuntuu juu.
 
Ellenille iso :hug: ja pahoittelut tilanteesta. On varmaan sanoinkuvaamattoman tuskallista, että onnellinen odotus kääntyykin suruun ja pelkoon vauvan elämän puolesta.
Toivotaan, että teidän vauvan elämänlanka on kuitenkin niin vahva, että tästä selviää.


Omia kuulumisia. Neuvolassa käyty. Oli nyt lääkärineuvola. Lääkäri oli uusi tuttavuus, mutta täytyy sanoa, että harvoin noin mukavaan lääkäriin törmää =)

Kaikki oli ok. Painoa oli nyt tullut +500g/viikko eli kaikkinensa nyt noin 1.5kg.
Verenpaine ok, taisi olla 108/70.
Hemppa oli 120.
Turvotusta ei.
Vauvan syke 130
Liikkeet ++

Kohdunsuu oli vähän pehmentynyt, mutta ei mitään huolestuttavaa.
Sf-mitta taisi olla 27 eli alkaa laskeutumaan yläkäyrälle.

Lääkäri veikkaisi innoissaan sydänmen sykkeestä päätellen poikaa =) mutta sanoi samaan hengenvetoon, että itselleen aikoinaan sykkeistä ennustettiin poikaa, mutta tyttö tuli.

Täytynee mennä hakemaan eskarista tyttö pois.

-Fiona ja masu 27 tasan-
 
Lääkärineuvola kuulumisia..
rv 29+3 (26+1)
-300g/viikko (+775g)
RR 134/78 (130/74)
Hb 113 (120)
pissa puhdas edelleen
turvotus - (+/-)
Sf 26 (25)

Tarjonta RT, syke 134 (137), lapsivettä normaalisti
Kohdunsuu kiinni ja kiinteän/pehmeän välimaastossa, kaikki ok.

Sokereita tarkkaillaan muttei tarvii pistellä niin useasti. Pari paasto arvoa ja jokunen ennen ja jälkeen aterian. Kotiseurannassa siis noi sokerit..
Kahden viikon päästä taas neuvola..

Onnea myös muille joilla hyviä neuvolakuulumisia.. :) ja onnea poksujille.. :)

TB 29+3:heart:
 

piti laittaa tuorein kuva, tämä otettu kait 4 pvää sitten.. jouduin kuvaamaan tolleen tyhmästi ku tietokoneen kameralla kuvasin :D

mullehan oli jo viime ma tullu tieto että äitiyspakkaus haettavissa 2 viikon sisään, niin ei vieläkään :headwall: :headwall: :headwall: ärsyttää odotella joka päivä turhaan.. ihan ku sillä nyt niin kiire ois,mun mies sano, vastasin ärsyyntyneenä vaan et mä olen odottanut omaa äitiyspakkaustani 5-vuotiaasta asti, ja nyt sen pitäs tulla niin ei!! mies jäi kattelee huuli pyöreenä :whistle: :D

mulla vaivaa kauhea väsymys, 24'7 |O voisin vaan nukkua kellon ympäri! ja ruokahalu on tipotiessään, mikään ei maistuis ennen iltaa, ja silti paino nousee, ainaki housuista päätellen. :eek:

oli tullu postiin ne vauvantarvikkeet mitkä netistä tilasin, käyn hakee pelkästään sen paketin sit huomenna, jos ei äitiyspakkausta kuulu..

tupuna&pokken28+4 :heart:
 
Koitin tässä kurota kiinni lukemisia kun niin paljon tullut tekstiä.
Mittailin kans masua ja navan kohdalta sain 94cm, toiset ihmettele et miten jo niin pian laskettu aika.. 31.10 siis.. no ei oo enää kun n. 2kk :D

Huomenna olis lääkärintarkastus, kun suppareitten takia 2vk sitten kävin ja nyt olis tarkistus.
2vk sitten 29+3pääsin myös ultraan, ja sillon oli kokoarvio vauvalle 1,4kg
*pohtii onko sitä kirjottanu jo tänne*
Muisti on aika hakusessa kyllä, väsymystä painaa päälle ja vauva liikkuu niin paljon et välil ei saa nukutuks ollenkaan..
Kysyin arvioo l.a:han ja sanoi n. 3600g, et paree syntyä sit joko ennen l.a:ta tai just sillon.. ettei mee yli :D

Muoks.. siis en kyl samana päivänä käynyt ultrassa , vaan n. viikko sen lääkärin jälkeen :LOL:

Otin tänään muutaman kuvan , kun ei oo niitäkään jaksanut edes tässä ottaa.

CB- tyttönen 30+5



Tää näyttää jotenkin omituiselta, vai onks se muka jo laskeutunut vähän :eek:


Ja sitten edestä :D
 
Lääkrin pakeilla käyty ja saiskkua se kirjoitti äitiysloman alkuun eli on sitten tän mamman työt ainakin tän vuoden osalta tehtynä :) Toisaalta ihan jees, mut taas tavallaan ois ollu kiva siellä vielä olla.

Pahoinvoinnin takia siis sen loman kirjoitti, mut syy oli kyl lapussa "ennenaikaiset supistukset" :eek: No kaikki oli siis muuten kunnossa, varmisti ultralla et beebi on kasvanut normisti ja olihan se, ei siis oo siihen vaikuttanut tää mun olo.. ONNEKSI :heart:

Kohdunsuu oli kiinteä ja kiinni, kanavaa 3cm, eli kaikki siellä ok.
Vettä oli normaalisti
Syke 140
Tarjonta Rt
Sf 29,5 (maanantaina hoitaja sai 29)
Pissassa oli vaikka mitä.. siis leukkareita, prot ja verta, mut näyte oli kyl tosi niukka, juur ja juur tikun pää kastu, hoitaja sano et todennäköisesti johtu näytteen nuiukkuudesta, mut varmuuden vuoks vien huomenna aamunäytteen labraan.

Iltaisin tulee jonkin verran harjoitus-suppareita, mut ei onneks kipeitä.



 
ellen paljon voimia teille :hug:

Ihania masukuvia oli jotkut taas laittaneet

Täällä on ollut iltasin aina veto ihan pois kun on aamu 7 asti tonne ilta 21.00 ollu ja riehunu muksujen kaa sen minkä tän mahan kaa jaksaa ja sit ku heidät on saanu nukkuu ni sit aina vähän pakannu jo tota tavaraa laatikoihin.

Ne tutit mitkä tilasin tossa sunnuntaina niin tulivat eilen,ovat kyllä aivan ihania.

Tänää huomasin myös kun olin pojan kaa käymäs apteekissa ja kun kävelin takas kotio päin niin tuli järkyttävä paineentunne tonne alakertaan,kävely sattu kyllä tosi paljon,mut sentää kotii asti pääsin.
 
taaperot mä tilasin just tollaset samanlaiset tutit, yht 3 ja 1 tai 2 oli sinisiä.. niihin sai valita omat tekstit; yhteen tuli "isin kulta", toiseen vauvan nimi (joka on vielä salaisuus) ja vikaan "keisarin poika"(vauvan isä hömppäilee isommille pojilleen aina et isi on keisari, nii siks tollanen teksti :D ) mut noi tutit ei o viel tullu, jospa tänään tulis ne ja äitiyspakkaus..

ostettiin vaaville vaatekaappi joka onki nyt täynnä vaatetta (siis apua, 56cm kledjuja on ihan törkeesti, toivottavasti mahtuisivat ees pari viikkoa ettei ole rahat menny hukkaan) kun en sillon alussa kun ostelin nii tajunnu et ne saattaa jäädä heti pieneksi... :ashamed:

nyt ne pitäs pestä kaikki vielä kertaalleen, kun en muista enää mitkä on jo pesty *hömelö*, no onpa ainaki jotain tekemistä päivisin, kun tosiaan vielä n 10 viikkoa jälellä ja töihin tuskin enää meen. :whistle:

meillä alkaa olla kaikki tarvittavat hankittu,vaunut uupuu mutta ne sitten lokakuussa. ja pikkujuttuja pitää vielä ostella,mm harsoja ja semmosta. menis nyt tää aika nopsaan, odottavan aika on niiiin pitkä |O

tupuna ja pokken 28+5 :heart:
 
Mekin nyt sitten virallisesti "kuulutaan" tähän karhunpentujen kerhoon, kun eilen bongasin H&M:n myymälästä karhuhaalarin. Pakkohan se oli ostaa meillekin ja kyllä se oli sitten söpö! :heart: Tosin olin jo aiemmin hankkinut Tutan vähän vastaavan vanuhaalarin, mutta tuollaisiahan vaateita näin talvivauvalla tarvitaan.

Hyllyyn jäi enää yksi 50 cm:n kokoinen haalari eli kysyttyä tavaraa on. Myyjän mukaan ne oli tullut myymälään toissapäivänä ja heti oli mennyt melkein kaikki. Nyt siis kiireesti kauppaan, jotka sen haalarin vielä haluavat ostaa! Tai kai niille vielä uusia eriä tulee.

Esikko77 ja Möhköfantti 28+0 POKS POKS

P.S. Kylläpä taas viikko on vierähtänyt nopeesti, kun kolmekymppiä lähestyy jo uhkaavasti.
 
Omaan napaan poksumisia taas, RV 32 pyörähti käyntiin, eli 31+0 POKS! :p :wave: :whistle: :D

Tää on ollut mulla viimeinen viikko töissä, enkä ole paljoa ehtinyt luaskella kuulumisia, nyt sitten kahlailin läpi. :whistle:

Neuvola(lääkäri) kuulumisia oli monilla ja poksumisia, onnea tasapuolisesti kaikille! :flower:

Itse kävin myös eilen kääntymässä ja seuraavia tuloksia saatiin:

RV 30+6
paino +233/vko
turvotus ++
paineet 112/71
SF 33,3
raivotarjonta (pää alhaalla lantiossa, mutta liikkuu vielä)
syke 138
liikkeet ++

Ihan omilla käyrillä mennään kyllä tuolla SF mitalla... :ashamed: Mutta lääkärin mukaan silloin pari viikkoa sitten painoarvio on kuitenkin laskettuna aikana sen 3900 g mikä esikoinenkin oli ja se meni ihan hyvin. :saint:


Töissä tosiaan sinnittelen lääkärin varoituksista huolimatta vielä muutaman päivän ja jään sitten kotiin esikoisen kanssa. Näyttää siltä ettei mulle saada sijaista ja siksi hommaa tuntuu riittävän koko ajan lisää, delegointikin on hankalaa kun olen itse esimies ja oma esimieheni on sitten jo yrityksen ylempää johtoa... :| No, toisaalta tämä työ on siistiä istumatyötä toimistossa ja kotosalla saa raahautua 9 kk vanhan 10 kg painavan vauhdikkaan viikarin kanssa kaksi kerroksisessa kämpässä. Siihen nähden tämä työ on ainakin fyysisesti sitä lääkärin määräämää lepoa... :LOL:

Ajattelin vielä varata yksityiseltä yhden lääkärintarkistuksen johonkin väliin, missä katsotaan myös kokoarvio vauvasta. Olisi paljon luottavaisempi olo kun noiden neuvolalääkärien kanssa.

Aivan ihania masukuvia olitte taas laittaneet! (asiasta taas viidenteen) :heart: =)

Voikaahan hyvin,

thor ja rinsessa

 
Ensiksikin Ellenille paljon voimia ja :hug:, en osaa edes kuvitella miltä tuo tuntuu.. :'(

taaperox4: Mistä nuo ihanat tutit on tilattu? Tahtoo samanlaisia.. :D

Vauva möyryää ihan älyttömästi, melkein koko ajan.. Välillä tietty nukkuu, sillon hiljaisempaa..:)
Nyt myös vauva alkanut hikkaamaan, ja taas se kumma mahan napsuminen alkanut, kalvot vissiin naksuu, näin olen kuullut.. Muilla samaa?

Nyt on mentävä kuopuksen kanssa leikkimään :wave:
pikkuruinen ja poitsu 30+4 :heart:
 

Yhteistyössä