Marraskuun masuasukit 2013 *lokakuussa*

En ookaan vähään aikaan kirjottanu tänne, mutta oon käyny lukemassa teidän muiden kuulumisia. Onnittelut kaikille jo vauvan saaneille! Synnytykset ovat kuulostaneet hyviltä kokemuksilta teillä!

Tänään kävin neuvolassa ja kaikki oli taas ok, niin kuin koko raskauden ajan ja kaikissa raskauksissa. Vauva on kuitenkin ilmeisesti kääntänyt selkänsä toiselle puolelle, mikä ei haittaa yhtään. Uutena ja ihmeellisenä raskausoireena mainittakoon se, että molemmat korvani ovat ihan lukossa jo neljättä päivää! Neuvolan terkan mukaan sekin on tavallinen loppuraskauden oire. Ei vaarallista, mutta häiritsevää... Huomenna menen kuitenkin varmuuden vuoksi kaupungin toiseen äitiysneuvolaan käymään, koska siellä on ultra ja voidaan varmistaa se, miten päin vauva masussa on.

Niin, eihän sitä vauvaa muuten odottaisi syntyväksi muutamaa viikkoa ennen laskettua aikaa, jos jotkut äidit eivät saisi vauvojansa jo muutama viikko ennen laskettua aikaa. Eli siis, jos tiedettäisiin, että kaikkien raskaudet päättyvät vasta hyvin lähellä laskettua aikaa, tuskin äidit niin kovasti odottaisivat pienokaisiansa ennen aikojaan. Ja samaten, heti jos on oireita synnytyksen alkamisesta, kuten kipeitä supistuksia ja menkkamaista kipuilua, niin silloinhan tulee mieleen, että jospa tämä nyt olisi sitä... Itsellä on kaks kertaa tässä raskaudessa ollut sellaisia oireita, mutta ovat olleet vääriä hälytyksiä, ikävä kyllä! Nyt taas ei ole yli viikkoon ollut mitään oireita lähestyvästä synnytyksestä ja senpä vuoksi en ole sitten pahemmin odottanutkaan synnytyksen alkavan, vaikka se mukavaa olisikin. Kukaan ei tietysti toivo, että lapsi syntyisi ennenaikaisena, mutta kun vauva on täysiaikainen, on pelkästään luonnollista, että synnytystä alkaa odottaa ja toivoa, mutta eivät tietysti kaikki äidit.

Huh, jos tässä nyt jaksaisi vielä odottaa... kun on pakko!

Tambers 39+0
 
=) Ihana lukea kun toisilla on jo vauvat maailmassa!!

Kävin aamulla kontrollissa lääkärillä. Meinas että ottaa osastolle.... Mutta ei sitten kuitenkaan vaan passitti verikokeisiin ja pe-aamuna uusi kontrolli (ilmeisesti vapautti osastosta sen takia että asun kuitenkin suht lähellä sairaalaa). Vauvan sydänkäyrä oikein mallikas, mutta tämän lääkärin mielestä vauva oli pieni ja virtaukset ei ollu ok. Siis melkein puoli kiloa pienemmäksi mittas tämä lekuri kuin viime viikolla (ja myös toissaviikolla) ultrannut lekuri vauvan koon. Yritän ottaa maltillisesti, kun noi koothan tuppaa vaihtelemaan mittaajan mukaan.... Paineet meinaa taas kohoilla, MUTTA. Voitteko uskoa että kun kyselin vp-lääkkeen annostelusta lääkäriltä niin sille koko annostelu vaikutti olevan suurinpiirtein yks lysti. Tyyliin "no otat sen mukaan miten tarttet!!" Kun pitäs tietää missä vaiheessa päivää paineet korkeimmillaan että voist tähdätä lääkkeenottoa siihen kellonaikaan. Mulla kun edelleen annos on kovasti maltillinen ja tiedustelin että mihin asti sitä voi nostaa. Muutenkin lekuri juoksi niin vauhdilla että unohti kirjoittaa korttiin mitään ja sitten odottelin tyhjänpanttina että kätilö sais lääkärin kiinni ja kirjottamaan korttiin jotain....


Ja muutenkin lekuriaika oli kaks ja puoltuntia myöhässä....
 
Viimeksi muokattu:
Henuliini:
Mulla esikoisesta tiputteli maitoa jo puolivälistä asti niin että liivinsuojia sai käyttää. Tällä kertaa alkoi vasta jokunen viikko sitten, alkuun tosi satunnaisesti, nyt on taas liivinsuojat käytössä.

Miks on näin väsynyt olo koko ajan?! Voisin vaan torkkua synnytyksen alkuun asti! Tätä on nyt ollut viikonlopusta asti, välissä oli pari normaalimman energistä päivää mutta nyt taas..Tuntuu että tekis vaan mieli kääntyä ns. Sisään päin ja kuulostella omaa oloa, täysi työ keskittyä esikoisen höpinöihin.
Kai mun kroppa sit jotenkin valmistautuu tulevaan.
 
Tänään kotiudutaan. Odotellaan tässä sängyllä pojan kanssa, että mies pääsee töistä ja tulee pikkuneidin kanssa meitä hakemaan.

Aivan ihana ja valloittava tapaus tämä uusi tulokas. Meillä kaikki on mennyt hyvin ja imetys sujuu. Lastenlääkärin tarkastuksessa lääkäri epäili, että pojan bilirubiinit olisi koholla. Mittaus antoi kuitenkin tuloksen 163. Pitäisi olla reilusti yli 300, jotta sinivalohoito aloitettaisiin. Kätilö, joka mittasi, sanoi että tulos on matala eikä hänestä poika näytä keltaiselta ollenkaan. Hyvä niin. Kotiin siis päästään, vaikka ehdin pienen hetken jo epäillä sitä.

:heart:

Aurinkoisia ajatuksia ja muru 2,5vrk
 
huh ja huh.. koira on ollu meillä hoidossa päivän ja nyt jo selkä/maha sanoo sopimustaa irti.. eilen illalla käväsin pitemmän (n.2km :D) lenkin koissulin kanssa ja huh olipahan tuskaa kävellä.. vaakuin tiellä ku mikäki pingviini :D ja illalla/yöllä vielä ukon kanssa päätettii alkaa tekemään pasteijoita ja torttuja.. jumaliste ku mahaan sattu ja oli kovana ja ku niistä säryistä pääsin nii selkä alko tekemään tenää.. ihania nämä supistukset :)
tänää oli taas helpompi kävästä lenkillä tuolla ulkona mutta käväsinkin vaa puolet lyhyemmällä. huomaa että koiraaki ärsyttää ku on tottunu appivanhemmilla juoksemaan mönkiän perässä ja vapaana ja ku joutuu tänne kylälle nii lenkit on vaa vaakkumista ja hitaasti etenevää, mutta pääseepähän tiheämpään ulos :p meijän koira ei ainakaa osaa varoa mahaa ollenkaa, eilenki pyski syliin ja istu mahan päällä :D ja yöllä tunki ittensä ukon ja miun väliin ja mahan kohalle.. pösilö ku pösilö :heart:

ihanaa greyn anatomia alkaa tänää taas :heart:

maitoa on tullu parisen viikkoa rinnoista..

tänään poksuu :heart:

Sasseri86 ja Papunen 36+0 :heart:
 
Neuvolassa käyty ja viime viikosta tullut 2 kiloa!! Kyllä mulla on ollutki tukala ja turvonnut olo ja pissan protskut oli yhdellä plussalla.. Verenpaineet oli aivan ok, hemppaa ei edes mitannut kun oli viime viikolla niin hyvä.. SF oli 35 sekin oli 2cm enemmän ku viime viikolla.. Ei tuo sf tuosta kyllä enempää voi nousta kun tuntuu jo nyt että maha alkaa heti tissien alapuolelta..
Perjantai aamulla menen uudestaan neuvolaan kattotaan pissanäyte ja verenpaineet uudestaan..
Miehen pitää huomenna lähteä parin päivän koulutukseen ja oon aivan maassa, vaikka tuskin nyt mitään tapahtuu kun ei enää ole ollut merkkiäkään, että vauva yrittäisi ulos tulla ja sf:kin vaan kasvaa pituuttaan. Mutta silti pelottaa tää olisi just sitä mun tuuria kun ukko on muualla niin sitten mein vauva päättäisi tulla maailmaan ja mulla ei olisi tuki henkilöä synnytyksessä ja tulevalta isiltä jäisi vauvan tulo kokematta.. :'(
Tyhmäähän tämä on murehtia etukäteen mutta oon vaan ihan surkeena koko asiasta, murulle sanottiin ettei sen tarvii mennä koulutukseen jos vauva ei ole vielä syntynyt, mutta nyt sitten sanottiin että pitääkin mennä.. Kaippa kaikki sitten luuli että vauva syntyy oikeasti ennen koulutusta.. No ukko lohdutteli että hän menee sinne omalla autolla että hän lähtee sitten heti jos jotain tapahtuu pois sieltä, mutta mua pelottaa silti, ei mua ennen ole pelottanut synnytys tai mikään kun oon tiennyt että mies on sielä mun tukena, mutta nyt pelottaa jos vauva nyt päättääkin tulla eikä mies ole paikalla.. :'(

Semmonen poksumis päivä tänään.. Toivottavasti huomenna olisi jo parempi mieli..

susupala & masukki 39+0 *poks*:heart:
 
Kyllä se parempi mieli tuli jo tänään, kun ukko tuli töistä kotiin niin sanoi ettei hän mene sinne koulutukseen, että on työmaalla niin paljon hommia muutenkin ja jos vauva sitten päättää syntyä huomenna tai ylihuomenna niin on sieltä koulutuspaikasta niin pitkä matka hurautella Seinäjoelle.. Oli ihana kuulla ettei sen nyt tarvitsekaan mennä, niin mun ei tarvitse pelätä ettei mies ole mun tukena sairaalassa jos niin on että lähtö tulisi just huomenna tai ylihuomenna.. Huhhuh kyllä nyt taas voi olla rauhallisin mielin.. :)
 
Pitkästä aikaa kirjoittelemassa. Seurannut olen kyllä ketjua tiiviisti.
Onnea jo vauvan saaneille ?
Omaan masuus kuuluu nyt viikkoja 37+5..ja olo on suht ok kunhan saa nukuttua. Iltaisin suppailee ja jännittää :D
Resunallelle piti myös kommentoida että ollaan varmasti käyty samaisella lääkärillä..vanhempi mieslekuri, hieman outo tapaus kyllä. Ja oikein paljon tsemppiä käynnistykseen :)
 
Susupala: kiva että miehesi työkuviot järjestyi. Mäkin toivon että vauva syntyisi johonkin hyvään väliin:) Tuntuu vaan että on niin kovasti ohjelmaa että koskaan ei ole hyvä hetki ja vielä pitäis lastenhoitajakin saada jostain paikalle. Vielä vähän aikaa sitten tuntui, että en ole ollenkaan valmis lähtemään laitokselle ja kaikki on vielä kesken, mutta ois se tosiaan ihanaa päästä nuuskuttelmaan omaa vauvaa.

Sarkkunen; ei ne lääkärit varmaan mielellään käynnistele synnytyksiä, perusteet täytyy olla aika vahvat. Ja onhan se vauvan kannalta aina parempi jos synnytys on alkaa ihan luonnostaan. Mulla eka käynnistettiin (ihan vaan kalvot puhkaisemalla), ja se oli kyllä kivuliaampi kuin muut synnytykset.

Sain eilen kelalta äitiyspäivärahapäätöksen ja ihan hyvältä näytti. Nyt pitäis sitten olla kaiken kunnossa, sairaalakassitkin vihdoin pakattu ja vauvan kotiutumisvaatteet valittu. Pakkasin laitokselle vauvaa varten ruskovillan silkkisen myssyn.

Nukkuminen mullakin tosi kehnoa. Vauva melskaa yöt. Vähän alkaa olemaan muutenkin väsy. Mies opiskelee nyt neljänä iltana heti töiden jälkeen ja tulee vasta ysin kieppeillä kotiin. Tuntuu että aika menee lasten harrastuskuskaamisiin ja kotihommiin ihan kokonaan, illalla olen ihan raato. Olisi kiva että saisi vähän levättyä ennen synnytystä, pelottaa että olen ihan voimaton, vaikka ei kai siinä tilanteessa kauheasti ole vaihtoehtoja :)

t.Tillinäiti rv 37+4 (eikä merkkiään synnytyksestä..)
 
  • Tykkää
Reactions: susupala
Aurinkoisia ajatuksia miten teidän neiti on ottanu vastaan sisaruksen? :)

Miramei joko pääset kotia?

Susupala onneks miehes ei tarvinnu lähteä, nyt sulla on tuki ja turva lähellä :)

Resunalle onnea koitokseen ja paljon voimia ponnistukseen :) Tuuhan kertomaan heti kun jaksat että minkä kokonen nyytti sieltä saapu! :)

Neuvolassa käyty aamulla, kaikki ok ja yllätyin kun paino oli tippunu 2,5kg viikossa! Turvotus vähentyny kyllä. Sain ajan äitipolille viikoille 41+3, sit suunnitellaan käynnistystä.. Sillon vasta :kieh: Mutta pikkusella oli pää jo aikalailla tiukasti kii ja alhaalla. Kuulemma lupaavan kuuloset on menkkakivut ja kamala paine alapäässä! Nyt ollu parin tunnin ajan pientä menkkakipua, mutta ei viel pahaa.

KyyneltenHymy & Eemeli-Emilia 39+6

Tarkotus on synnyttää viimestään maanantaina ;) Oon ostanu lidlin pesuainehyllyt tyhjäks ja ajattelin räjäyttää tänään koko kodin ja huomenna huilia :rolleyes:
 
Resunallelle tsemppiä!

Mä hetken jo tänä aamuna olin ihan sillä fiiliksellä että on jo perjantai.. Vielä pitäs tää päivä saada kulumaan niin huomennna päästäs taas koittaan kääntyykö typy oikein päin. Vähän meinaa jännittää!

Susimieli ja pikkusisko 37+1
 
Onnea Murri tyttärestä!! Vihdoin hän on täällä :heart:
(on muuten ihan samat mitat kuin mulla esikoisesta! =) ) Odotan sun synnytyskertomusta, sitten kun ehdit siitä raapustella.:)

Täällä kanssa neuvolassa käyty. Ei merkkejä synnytyksestä. Tosin nyt oli sykeet 125-130, kun aina ennen olleet 145-150. Sanoiko joku täällä, että se vois kertoa jotain lähestyvästä synnytyksestä? Toivossa on hyvä elää.;)
Kohdunsuu 2cm auki ja kanavaa 1cm. Ei noista kai vielä mitään voi ennustaa...:| Jotain muutosta sentään 2viikossa (kun silloin oli kiinni ja kanavaa 2cm).
Mun pitikin kysyä viisaammilta, osaako kukaan sanoa, että jos kohdunsuu on auki, niin voiko mennä saunaan ihan normaaalisti? Entäs onko makkaritouhut sallittu? Muutenhan kolmesta ässästä ei ole enää käytössä kuin siivous, se "houkuttelevin":LOL: :|

Susimieli, toivotaan että huomenna käännösyritys onnistuu!! Tsemppiä!!
 
Murrille iso onnen toivotus tytöntylleröstä :hug:

carmel en oo ikään kuullu että sauna ja petipuuhat kiellettäs kun paikat on auki, ite ainakin teen kumpaakin hyvillä mielillä :D Uiminen on kielletty, siittä muistuteltiin mua tänään neuvolassa.

Ukot läks pihalle, tässä mietin että jaksaisinko alkaa räjäyttään saunaa !? Vai pesisinkö ikkunat :D
 
Oi, onnea Murri pikkutyttärestä! :flower:

Jokohan Resunallen synnytys on käynnistetty?! Tsemppiä sinne!

Susimielelle myös kovasti onnea matkaan! Toivotaan, että vauva vielä kääntyisi!

Onneksi, Susupala, mielesi kohentui ja saat rauhassa odotella vauvantuloa :).

Taitaa aika monella jo olla tosipaikka lähellä. Jännittäviä hetkiä teille kaikille!

Pebble, harmi että oot saanut tuollaista välinpitämätöntä kohtelua! Mistäs sitä tosiaan itse voi tietää lääkityksistä. Luulisi, että lääkäri kertoo mikä olisi hyvä.

Henuliini, kyselit maidontulosta. Mulla on rinnoista tullut koko parisen kuukautta sellaista "rähmää". Se tahrii hiukan liivejä, mutta en ole vielä käyttänyt liivinsuojia. Rintoja/nännejä puristettaessa maitotiehyeistä (?) tulee sellaista kirkasta ja vähän keltaista nestettä. Ei onneksi vielä siis häiritsevän paljon.

Eilen kävin neuvolassa. Kaikki edelleen hyvin mulla ja vauvalla :). Vauva hiukkasen hermostui kun terkkari ja opiskelija molemmat vuorollaan painelivat ja tunnustelivat hänen asentoaan. Hirmuinen liikehdintä alkoi mahassa ja kun terkkari kuunteli dopplerilla sydänääniä, vauva ihan huitaisi/potkaisi anturia ja terkkarikin säikähti :LOL:. Sykkeet olikin sit aika huimat :). Sain myös liikelaskentaohjeet, mut sanoin että ei oo kyllä tarvinnut olla huolissaan. Tää vauveli on melkoisen aktiivinen ihan muutenkin, etenkin iltaisin alkaa hurjat menot masussa :). Vielä siis on tilaa meuhkata.

Tässä vielä arvoja neuvolakäynniltä.
rv 36+3 (34+1)
Paino +656 g/vko (+441 g/vko)
rr 136/85 (132/75)
pissa puhdas (puhdas)
hb 128 (120)
sf 32 (31)
tarjonta rt (rt)
sykkeet 162 (159)
liikkeet ++ (++)

Eilen kävin myös kampaajalla. Ihanaa oli saada tukka kuntoon, viime kerrasta olikin jo parisen kuukautta. Vaikkei tehty muuta kuin leikattiin takas muotoonsa, niin sekin piristi kummasti :). Nyt voi vauva sen puolesta tulla, ainakin äipän tukka on kunnossa :LOL:. Vaikka siis mitään ennusmerkkejä ei siis ole tosiaan ollut lähestyvästä synnytyksestä. Ei yhtään ainoaa kipeätä supparia, ja kivuttomatkin erittäin mietoja.

Nannikki 36+4
 
Kurkkailen teidän juttuja tuolta joulukuisten puolelta kun LA on 1.12. niin tuntuu teidän jutut aika ajankohtaisilta. Sellaista olisin vain Carmelin kysymykseen kommentoinut, että meillä äitiyspolin lääkäri erikseen sanoi, että saa uida vaikka olisi kohdunsuu auki, on vanhaa tietoa ettei saisi. Olivat kuulemma laittaneet vielä meidän neuvolaankin noottia kun olivat sitä turhaan kieltäneet. Onnea matkaan synnyttämään lähteville! Perästä tullaan.
 
Murrille onnia halloweentyttösestä! :heart: Kun aikaa on, niin tuuhan kertomaan miten synnyts meni :)

Resunallelle tsempit synnytykseen! Varmaan helpotus, että pääsit käynnistykseen. Tulehan sinäkin kertomaan kun ehdit ja jaksat, että miten meni!

Susimielelle onnea huomiselle, toivottavasti pikkuinen olisi suosiollisella päällä ja muljahtaisi raivotarjontaan ja vielä pysyisikin siellä! Miten tuota kääntämistä muuten yritetään noin kättännössä?

susupala, onpa mukavaa, että miehesi ei tarvinnutkaan lähteä koulutukseen, niin sun ei tarvitse kärvistellä jännityksessä turhaan :) Nyt vaan sitten synnyttämään kun mieskin on paikalla ;)

Pebblellä on kyllä ollut aika ankea lääkäri. Miten tollasia voi edes olla?! Ei paljoa herätä kyllä luottamusta tuollainen välinpitämätön ja asiakasta huomioimaton käytös. Ihme toimintaa, kai edes valitit tuosta lääkäristä?

Mitä maidontuotantoon tulee, niin mulla ei missään vaiheessa raskaana ollessa herunut maitoa rinnoista, eikä sitä tule vieläkään "suihkuamalla". En edelleenkään tarvitse liivinsuojuksia... Vauvan tarpeisiin maito kuitenkin riittää, kun th:n kotikäynnillä punnituksessa selvisi, että poikasen paino oli noussut sairaalasta kotiutumisen jälkeen 300g! Syntymäpaino on nyt ylitetty ja kohta ollaan kolmessa kilossa, jonka jälkeen poikasta ei enää tarvitse herätellä 3h välein syömään. Jes!

Mulla on matkaa lähtöpainoon joku reilu kilo, vatsahan mulla jäi synnärille. Me so happy! Enkä ole vielä edes päässyt liikkumaan (=vaunuilemaan), mutta ensi viikolla päästään aloittelemaan ulkoilu mikäli kelit ei mene kauhean kylmiksi. Odotanodotanodotan :) Mietityttää vaan, että mitenkähän sitä osaa laittaa poikaselle oikean määrän vaatetta päälle...
 
  • Tykkää
Reactions: susupala
Täällähän on kovasti vauvoja alkanut syntymään!

Tänään kävin eräässä toisessa kaupunkini neuvolassa, koska siellä on ultra ja käynti oli järkytys. :'( Toivon, että en olisi käynyt siellä ollenkaan, mutta positiivisena asiana sanottakoon, että selvisi se, että vauva on ainakin oikeinpäin kohdussa. Muuten kaikki oli tosi p:stä! Ensinnäkin, lääkäri oli tosi paljon myöhässä. Sitten, kun hän vihdoinkin tuli paikalle, hän vaikutti stressaantuneelta, koska oli hukannut silmälasinsa eikä kuulemma nähnyt mitään. Sanoi, ettei välttämättä voi tehdä mitään, koska laseja ei löydy. Sitten hän arvioi, että vauvani on iso, nelikiloinen ja oli ihan innoissaan siitä! Itse en todellakaan ollut innoissani siitä, koska laskettuun aikaan on vielä 6 päivää ja aloin miettiä, että mitenkähän suureksi vauva ehtii kasvaa...:( Sitten lääkäri sanoi vielä, että hän ei saa mitattua pään ympärystä, mutta että mahan ympärys on iso, vastaa kuulemma 40-viikkoisen vauvan mahaa...:( Mutta siis lääkäri ei ollut mitenkään huolissaan, päinvastoin vaikutti suorastaan innostuneelta vauvan isosta koosta, sanoi, että on hyvänkokoinen! Ajattelin vaan, että kyllä mulle riittäis paljon pienempikin... Tosin oon kerran synnyttänyt 4-kiloisen vauvan, eikä se synnytys ollut yhtään sen pahempi kuin 3330 g:n tai 3370 g:n vauvojen synnytys... Lopuksi lääkäri totesi, ettei hän voi sanoa varmaa kokoarviota, koska ei pysty mittaamaan sitä kunnolla ja koska siihen kuulemma tarvittaisiin paljon kokeneempi synnytyslääkäri. Ihmettelin mielessäni, että miksei hän sitten ohjaa minua johonkin parempaan paikkaan uuteen kokoarvioon!

Äitiyskorttiini tuli muitakin muutoksia: kohdunsuu on kuulemma ihan pehmeä, vauva ei ole laskeutunut yhtään, vaan on kuulemma erittäin ylhäällä ja takana. Lääkäri selitti innoissaan, että kohdunsuu on sentin auki ja heti, kun hän huomasi, että edellinen lääkäri oli merkannut sen olevan sentin auki jo kuukausi sitten, hän muuttikin merkintää, että kohdunsuu on 1,5 cm auki... Että sellaista! Tosi luotettavan tuntuinen lääkäri siis...:kieh:

Huolestuin niin paljon tuosta kokoarviosta (koska jännitän synnytystä muutenkin niin paljon!), että soitin neuvolaan ja onneksi sain keskusteluapua sieltä heti! Rauhotuin huomattavasti sen puhelun jälkeen ja sain uuden ajan neuvolaan jo maanantaiksi.

Tambers rv 39+1
 
Tambers olipas kurja lääkäri reissu :( Mutta jos lohduttaa yhtään, nuo kokoarviot heittelee välistä aika paljon! Et yrittäny soittaa itelles uutta aikaa eri lääkärille? Onneks on neuvola mihin voi purkaa huolia :hug:

Miramei tuuhan kertomaan kuulumisia kun ehdit! :)

Se ois marraskuu huomenna, tuskin miramei enään lähtee listaa päivittään (?) Onko halukkaita siihen hommaan? Ite en vihti, kun tosiaan maanantaina päätin viimestään synnyttää ;) Jää listat sitten päivittelemättä nyytin kanssa.

Sain tänään kaks oikeesti kipeetä supparia aikaseks kun olin saunan siivonnu.. Siihen se sit jäikin! :stick: Sauna kiiltää ainakin :cool:
 
  • Tykkää
Reactions: Susimieli
KyyneltenHymy meidän neidille on ollut vauvan kotiin tulo tosi kova paikka. Ei ole ollenkaan ollut oma iloinen itsensä, vaan puuhailee omiaan vähän surullisena ja sitten tulee hetken päästä minun luo itkien. Vauvaa kyllä silittää ja halaa, mutta myös yrittää työntää pois sylistäni. Olen yrittänyt huomioida tyttöä mahdollisimman paljon, antaa syliä ja osoittaa rakkautta. Eiköhän se siitä ajan kanssa lähde sujumaan. Tänään tyttö kuori itse mandariinin. Olin ihan ihmeissäni, koska ikää on kuitenkin vasta 1v5kk. Siitä hän sitten tuli iloiseksi, kun kehuin kuinka taitava hän on :) Se oli ihana hetki ja tuli minullekin kyynel silmään.

Juuri puhuttiin miehen kanssa, että ollaan mekin "järkeviä". Kaikki lapset nukkuu ja me vielä ollaan ylhäällä tekemättä kuitenkaan mitään ihmeempää. Kannattaisi ehkä meidänkin mennä nukkumaan...

Hyvää yötä siis :)
 
Huomenta!! Se ois täällä nyt 40+0!! :heart:

Aurinkoisia ajatuksia toivotaan että se tuore isosisko tottuu ja ymmärtää ettei se pikkunen haitaks ole! Ja ymmärtäähän sen että alussa voi olla vaikeeta sopeutua, itellekkin kun on niin iso asia, kuinka iso se on pienelle lapselle !? Itteä kans jännittää miten tuo poika (3,5v) suhtautuu.

KyyneltenHymy & Eemeli-Emilia 40+0 (ettei kellään jäänny epäselväks ;) )
 

Yhteistyössä