Marraskuun Mussukat 2014 *Kesäkuussa*

Harkitsen hauta-arkustani kurkistamista... Viikko sitten iski kesäflunssa, sinällään ihan kestettävä tauti, mutta kun sen yhdistää tähän melkein koko ajan päällä olleeseen raskauspahoinvointiin, tulos on melko lamaannuttava. Kun aamupala ei oikein flunssasta johtuen maistunut, aloitin viime perjantain 10h "oksennustaudilla", edes teelusikallinen vettä ei pysynyt sisällä ja piti sitten siippakin soittaa töistä kotiin muksujen kanssa kun itse piti pytyn ääressä päivystää. Pari päivää meni meni mehukeittolinjalla ja sen jälkeen olen selvinnyt parin tunnin leksasessioilla per päivä, tänään toistaiseksi yhdellä kerralla. Kaikki on nyt niin piirun tarkkaa, syö milligramma liikaa tai liian vähän aamupalaa, tai minuutti liian myöhään, niin päivä menee sitten pyttyyn nojaillessa. Ja mihinkään ei uskalla mennä. Todellakin täytyy pitää peukkuja, josko tämä asettus normaaliin uomiinsa (peruspahoinvoinniksi) kunhan flunssa tulee selätettyä..Ja jälkiseuraamukset tietenkin kestävät vielä pari vuotta, kun hampaiden kiille menee (tai varmaankin on jo mennyttä) ja sitten saa juosta hammaslääkärillä maksamassa pari satasta per reiänpaikkaus, argh :/

Eilen kerroin muksuille vauvasta. Esikoinen ei ollut yhtään asiasta kiinnostunut, mutta nuorempi hyvinkin iloinen. Hän kyseli, milloin olen vauvan tilannut (hommahan hoituu samoin kuin vaatteiden nettitilaus) ja miten se on mahaan joutunut (johdattelin hienovaraisesti kiinnostuksen toisaalle) ja voiko hänenkin mahaan tulla vauva, jos hän kovasti haluaisi :)

Tosi hurjaa, että "samankuulaisilla" on jo rakenneultrat/sukupuolet selvillä, onnittelut kaikille ultralaisille erinomaisesta kuulumisista!

Marrasmammalle suuret osanotot suruun.

Naftisti alkoi kyllä Emottaren kirjoitus lukastua houkuttaa visiitti Meri-Oulun neuvolaan. Toisaalta olen 100% varma siitä, että lapsi on tyttö, mutta ehkä sitten tuo pieni promillen poikamahdollisuus olisi kiva jo kumota. Takana kaksi raskautta törkeillä pahoinvoinneilla ja tuloksena kaksi tyttöä. Ja tämä kolmas ei kyllä merkittävästi huonovointisuudessaan jää noille kahdelle jälkeen, joten luotan tulokseen raskauspahoinvointi=tyttö, ei-niin-paha-pahoinvointi=poika. Tietenkin hieman mietityttää, ettei mun viikon vähäruokanen dieetti ole laittanut myös muksua dieetille (liikkeistä kun ei vielä ole tietoakaan). Rakenneultraan täällä kun on aikaa vielä kuukausi.

Hiirenhäntä ja Elsa 16+1
 
Hei!
Mahtuisiko ryhmään vielä mukaan? La on 12.11 ja toinen lapsi tulossa. Ja kättärille toivon mukaan synnyttämään. Alkuraskaus meni hurjassa väsymyksessä ja kuvotuksessa ja nyt keskiraskauden riesana ovat kivuliaat supistukset, joiden takia olen nyt sairauslomalla ennen lomaa. Ketjua olen seuraillut alusta asti, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kirjauduttua. On toiminut hyvänä vertaistukena :) wc-ankalle laitoin viestiä facebookista!
Marrasmami ja vauva 18+1
 
Ei ollut mun oma terkkari asialla vaan joku sijainen. Teki kyllä mieli sanoa muutama valittu sana, kun tokenin siitä saarnasta. :) Sitten se vielä puhui mulle kuin vähäjärkiselle siitä sokerirasituksen tärkeydestä, vaikka sanoin, että ei se ole mulle mikään ongelma. Tottakai menen sinne, jos on kerta tarve.

hiirenhäntä, kuulostaa kyllä todella kamalalta tuo sun olosi. Toivottavasti helpottaisi.

Mäkin taisin eilen tuntea liikkeitä. :) Olin touhuilemassa lattialla pojan kanssa ja kurottelin silleen kaksinkerroin ja silloin tuntui sellaista pientä muksimista. Tai sitten se oli ilmaa. :LOL: No mieltä helpottaa se, että ne sydänäänet saa kuuluviin kotonakin.

Huomenna ajattelin mennä kaupungille shoppailemaan poitsulle vaatteita, kun se vaan kasvaa pituutta silmissä ja samalla ajattelin katsastaa, jos löytyisi sellaisia pienempiäkin vaatteita. :) Ei tarvitse enää salassa katsella, kun oikeastaan kaikki tutukin jo tietää ja viimeistään tuo mun mahani sen paljastaa tietämättömillekin.

Karole 16+1
 
Hui kauhistus mikä tauti hiirenhännällä :( Tsemppiä ja jaksamista!

Mulla on se normi sokrurasitus tiedossa kai lähiviikkoina, täällä vissin joutuu kaikki yli 25-vuotiaat. Normaalisti mulla on ollut aika matalat sokerit mutta nyt odotusaikana on kyllä todellakin herkut maistuneet ja se saattaa näkyä persuksen lisäksi sokeriarvoissakin :D

Silmät alkaa olla ihan sikkuralla kun puoli päivää olen netistä penkonut niitä hemmetin yhdistelmävaunuja.. Pakko on yrittää käytettynä löytää, uudet maksaa liikaa. Yhdet mahdolliset olisi parinkymmenen kilometrin päässä, emmaljungan ceroxit. Arvosteluissa on tietysti sekä kehuja että haukkuja, otappa niistä sitten selvää. Meen ehkä vkl niitä katsomaan.

Tänään on jo hurjan paljon tuntunut liikkeitä :) Todemmaksi muuttuu päivä päivältä siis.

Nyt tutimaan ja vaunuista uneksimaan..
 
Osanotot Marrasmammalle, onneksi kuitenkin ehditte kertoa isällenne ja sulla on jotain mikä auttaa jaksamaan, pieni masuasukki :heart:

Vakuutus on ollut mietinnässä mutta ei vielä otettu, ollaan kyllä ottamassa heti kun vaan saa, kun pitikö siinä olla RU käytynä vai raskaustodistus ennen kun sen saa.

Onnea Emotar poikalupauksesta! Ja Bosch hyvistä ultrakuulumisista!
Hiirenhäntä, jaksamista!! Mulla oli myös joskus rv 8-10 paikkeilla flunssa kuumeella ja pahoinvointi huipussaan. Se oli ihan hirveetä enkä tainnu oksentaa ku kerran sen aikana, joten sulla on vielä miljoona kertaa enemmän kestettävää :(

Nyt seuraa omanapaista hehkutusta, täällä poksui eilen puoliväli, 20+0!! Siis viikkoluku alkaa jo kakkosella! Tuntuu, että parissa viikossa on tapahtunu ihan hirveesti edistystä: liikkeet tuntuu, maha kasvaa ja muutama päivä sitten alkoi jo potkut näkymään ulospäin. On se kyllä niin ihanaa, illalla tää vauveli on ihan hurjana ettei aina tiiä missä asennossa ois sohvalla hyvä olla.

Muuten ei mitään ihmeitä, ensimmäisessä neuvolalääkärissä tuli käytyä keskiviikkona ja lääkärin mukaan kaikki ok. Se kuunteli sydänäänet, tarkisti kohdunsuun ja tunnusteli vatsan päältä. Hemoglobiini tosin jatkoi laskuaan ja nyt rautatabletteja on otettava joka päivä. Niistä tulee kyllä välillä vähä huono olo mutta yritän nyt sinnitellä ja ottaa ne sisulla.

Oon myös ruvennu vähä netistä kattelemaan vaunuja, turvakaukaloita.. mutta oon ihan pihalla, että mitä sitä tarviikaan ja mikä ois järkevää, ekaa kun odotellaan. Voisitteko viisaammat antaa vinkkejä mitä kriteerejä teillä on vaunuille, kaukaloille? Onko sellanen yhdistelmäjuttu (vaunut, rattaat ja turvakaukalo samassa) järkevä vai erikseen?

Kubix 20+1
 
Mä laitoin keskiviikkona meneen vakuutushakemuksen. Ainakin meidän vakuutusyhtiössä riittää, että nt-ultra on käytynä. Vakuutushakemuksen yhteydessä piti täyttää terveysselvitys. Joten suosittelen hakemaan vakuutusta ennen kuin erikoisia vaivoja tulee! Meillä siinä esim. kysyttiin, että onko ollut kohonneita verensokeriarvoja ja nyt radin saaneena oli ikävää vastata kyllä. Toivottavasti se ei estä vakuutuksen saamista tai mitenkään rajaa sitä. Meidän vakuutusyhtiössä vakuutus on hyvin edullinen ennen vauvan syntymää ja koska meillä on useampia vakuutuksia samassa yhtiössä, sain vielä kaupan päälle henkivakuutuksen itselleni vuodeksi. :) Vakuutuksen hinta nousee, kun vauva syntyy. Haluttiin ottaa vakuutus jo nyt, koska muuten vauva jäisi ilman vakuutusta 2 kuukaudeksi syntymän jälkeen. Meidän yhtiössä on siis sellainen sääntö, että lapsivakuutuksen saa ottaa vasta, kun vauva täyttää 2 kk. Tässä vaiheessa vauvavakuutuksen voi vaihtaa lapsivakuutukseksi, joka on vähän suppeampi, mutta edullisempi. Kannattaa tutustua ehtoihin tarkkaan. Kilpailutuskaan ei varmaan olisi hullumpi idea. Meillä noita vakuutuksia on niin paljon, että päätettiin ottaa vakuutus omasta yhtiöstä, kun sai keskittäjän alennusta. Koska raskautuminen ei ollut meille helppoa, niin en uskalla luottaa, että raskaus menisi loppuun asti helpolla, joten on lohduttavaa että on vakuutus auttamassa, jos jotain sattuu.

hiirenhäntä, huh, mikä tauti! :( Toivottavasti helpottaisi jo.

Marrasmami, tervetuloa ja onnittelut! :)

Kubix, onnittelut puolivälistä! :) Mä oon kanssa katsellut netin kautta vähän vaunuja. Oon tullut siihen tulokseen, että haluan yhdistelmävaunut ja tällä hetkellä Brion Go-vaunut tuntuisi meille sopivalta vaihtoehdolta. Siinä on vaunukopan lisäksi ratasosa ja turvakaukalon saa kiinnitettyä suoraan vaunurunkoon. Edessä on kääntyvät etupyörät, jotka tuo ketteryyttä. Talvea ajatellen haluaisin eteen myös isommat talvipyörät. Ne saa ostaa erikseen. Joten aika varma taidan olla omasta valinnastani, vaikka koeajolla ei ollakaan käyty. :D

Hydra 16+1
 
Hydrangea, kiitos :) nopeesti se aika nyt tuntuukin menevän verrattuna alkuraskauteen.
Ehkä pitää vielä tarkistaa se vakuutusasia, oliko se sittenki np-ultra, joka piti olla käytynä. Meilläkin vakuutuksen keskitetty yhteen paikkaan niin sieltä sitten luultavimmin tääkin vakuutus otetaan.
Ja tuota Brio Go:ta taisinkin eilen jo netistä katsella. Niitten sivuilla oli ainakin tosi hyvät videot vaunujen ominaisuuksista.
 
Kubix, mitenkään varma tuo meidän vaunuvalinta ei ole, mutta oon kuullut noista sen verran paljon hyvää ja näin sellaiset viimeksi neuvolassa ihan livenä yhdellä pienen tyttösen äidillä, niin vaikuttivat kivoilta. Yleensä käy niin, että jos saan jotain päähäni, niin mielipidettä on enää hyvin vaikea muuttaa, joten ainakin noita pitää mennä katsomaan jossain vaiheessa. :) Myös Emmaljungat ja Bugaboot kiinnostaa, mutta niiden kanssa voi budjetti ylittyä. Haluaisin kuitenkin laadukkaat vaunut, jotka ihan oikeasti kestävät käyttöä, mutta en mielelläni haluaisi maksaa niistä pientä omaisuutta. Täytyy siis tarkkailla vähän tarjouksiakin.
 
Viimeksi muokattu:
Hydra, juu mulla vähän sama ongelma, mies jo sanoi eilen, että pitää hidastaa tahtia ja että katotaan niitä sitten joskus myöhemmin. Mutta kun haluisin jo nyt päättää! :D

Lastentarvikkeessa oli tarjouksessa Graco Evo travel system -paketti, onko kellään noista kokemuksia? En pääse nyt eroon tästä asiasta, kun kerran rupesin näitä nyt katselemaan.
 
Mä oon niiiiin odottanu tätä päivää:

20+0 POKSSSSSSSSSS!


Meillä on lapsilla otettu vakuutukset ennen syntymää ja juurikin omasta vakuutusyhtiöstä, missä muutkin vakuutukset ovat. Ovat kyllä aivan järkyttävän kalliita, mutta jos jotakin positiivista hakee, niin maksut halpenevat kun lapsi kasvaa. Ollaan todella vähän tarvittu ja ollaankin nyt mietitty niistä luopumista ja vaihtamista johonkin edullisempaan vaihtoehtoon. Tulevalle vauvalle haluaisin kuitenkin sen ottaa, kun ei ikinä tiedä tulevasta..
 
  • Tykkää
Reactions: Jonniss
Kiitos kaikille kovasti<3
Tänään on sitte 17 viikkoa täynnä, kauhean hitaasti menee aika! Plääh enkä edes tunne potkuja, vaikka oon kuinka yrittänyt keskittyä :)
Sokerirasituksesta ei olla puhuttu meillä päin mitään, tai jos on niin en edes muista asiaa.
Mulla on häntä luu todella kipeä. Olen kans hoitoalalla töissä, laitoshuollossa,niin siellä se tulee kipeäksi kun nostelee, ja siirtelee. Onko muilla tälläistä? Siis se on nimenomaan häntäluu joka tulee kipeäksi, siihen ottaa kipeää kun kävelee tai kun nousee seisomaan. mulle on joskus nuorempana sanottu, että en voisi synnyttää normaalisti kun on niin iso häntäluu. Ensi viikolla on lääkäri joka tutkii että olisiko häntäluu tiellä vai ei.
Työpaikalla en ole mennyt tartunta huoneisiin, kuten esbl ja mrsa.
Kovasti ootellaan rakenne ultraa, ja toivon että sukupuoli selviää!! En vaan tiedä miten jaksetaan oottaa vielä yli kuukausi siihen, oikeesti pitäsköhän mennä lisä ultraan, ja maksaa siitä :D Mulla on ollut alusta asti sellainen olo että tämä on poika, ja kun on vaatteita ostellu niin automaattisesti menee poikien vaatteita katsomaan, ja nimi on mietittynä pojalle :D mutta nyt on alkanut tuntumaan siltä, että ei oo enään niin varma. Ei osaa yhtään kuvitella kumpi sieltä olis tulossa, jännittävää!

Marrasmamma91
 
  • Tykkää
Reactions: Jonniss
Te jotka otatte vakuutuksen/ootte ottanut niin mistä ootte ottanu?:)

Mulla oli huvittava työaamu tänään, meijän terkka kysy heti aamust et saako sua onnitella:D oli kuulemma kattellu muutaman päivän ja nyt uskalsi kysyä:D kai tää sit alkaa jo näkyä.... Vasta 2 viikkoo ollu tual kesätöis:D

Join muutw tänään yhen kupillisen roiboos teetä ,oliks se pahasta?:D

Teps&vaavi 18+1
 
Sokerirasitus on mulla sit rv 26. Joudun siihen bmi: n, iän ja lievän sukurasitteen takia. Vaihtelee siinä käytännöt kovasti, toisaalla siihen joutuu kaikki, toisaalla harvat ja valitut.

Osanottoni marrasmamma. :hug:

Tervetuloa marrasmami!

Teps eipä kuppi teetä voi pahasta olla. :D nuo suositukset muuttuu koko ajan. Poitsu syntyi viime vuonna ja silloin ei ollut mitään puhetta, ettei yrttiteetä sais juoda, joinkin sitä sit kun ei kahvi maistunu ja ihan normaali vilkas taapero hää on. :)

Suonenvedot pestiin keskiviikkona matot ja voi vitsi miten veti suonta sen jälkeen kun oli kylmässä vedessä kävelly! Lämpö tosiaan onneksi auttaa siihen vaivaan. Esikoista oottaessa joskus heräili ihan järkkyihin suonen vetoihin. Kunpa siltä nyt välttyis.

Onnea hyvistä ultrakuulumisista ja sukupuoliveikkauksista!

(.) tänään vihdoin vauva potkutteli kunnolla! Pitkään oon saanut tuntea satunnaisen muksauksen sillon tällöin ja on kiristänyt hermoja et onko kaikki hyvin kun edellisessä raskaudessa näillä viikoilla mieskin tunsi liikkeet. Tänä iltana sit pieni potki kunnolla kun esikoiselle luin satua. Monotti mua rakkoon kun oli kamala vessahätä. :D siskolla on laskettu aika ensi viikolla ja hällä on vauva jo laskeutunut. Jännätään milloin siellä tulee lähtö, menen itse sitten hänen 1v5kk tyttöään hoitamaan.

CL ja salamatkustaja 18+6
 
Yhyy, selkäkipu ja aivan järkyttävä oksettava olo on jatkunu 4. Päivää.. Joka ilta on saanu oksentaa. Mikään ei pysy sisällä. :( ja maha sekaisin ja turvonnu. Mies oli aivan järkyttyny mahan koosta ku huomas illalla.. En uskalla mennä puntarille ku on pudonnu varmaan 5kg paino.
Ja nyt vkl ei oo ees neuvola auki, onkohan tää kui haitallista tolle masukille?

Ida&möhis 16+1
 
Idada, maanantai on aikas kaukana vielä.. Soitappa vaikka yleiseen terveysneuvontaan, siellä varmasti osaavat antaa jonkinlaista neuvontynkää että kannattaako lähteä päivystykseen vai mitä.

Me haettiin eilen vaunut! Löytyi mielestäni tosi halvalla (200€) vähän käytetyt City Crossit sukupuolineutraalilla värillä niin tämä tyttö pisti töpinäksi :) Matkaa tuli 50 kilometriä suuntaansa mutta hällä väliä, nyt meillä on kivat vaunut! Vauvakoppa pitää erikseen hankkia mutta löysin jo käytettynä onneksi senkin.

Hauskaa viikonloppua mammat ja toivottavasti kaikki selvisi kunnialla eilisestä epäonnenpäivästä :rolleyes:

Bosch 20+3
 
täällä ollaan tienpäällä lomareisulle menossa. Lapset nukkuu kaikki niin mamma surffaa :D
Ihanaa kun pääsee onkimaan ja nauttimaan maaseudun rauhasta. tätä on niin odotettu. ilmat sais kyllä pikkusen lämmetä.
tullaan kotio vasta juhannuksen jälkeen maanantaina ja sitte tiistaina on rakenneultra. eipähän kerkee sitä jännäillä kun ollaan reissussa.
pappa on luvannut tehdä juhannuskokonkin niin kyllä lapset nauttii. ja me vanhemmat kyllä myös.

idada, toivottavasti olosi paranee pian. tuo painon pudotus kuulostaa hurjalle.. minäkin soittaisin ainakin sinne yleiseen tervneuvontaan.

vauva potkii kovasti ja oma olokin ihan hyvä. ei valittamista.
väsymys jatkuu et hb voi olla matalalla.. pitää äitiltä napsia rautatabuja kun omat jäi kaappiin kotiin.

mukavaa päivää mammat :) hyvää vointia jokaiselle!

nasu ja muru 18+5
 
Vielä en oo oksentanu!!! Oon aamulla ja illalla ottanu maitohappobakteerin ja koittanut syödä jotain kevyttä. Hapankorput ja voi on aika kova juttu, ei puhettakaan makeasta. Aattelin kokeilla uutta tekniikkaa että syön kokoajan nii sitte ei kerkee oksentaa. :D Ja selkääkään ei oo vihlonu tänään ku pari kertaa! Voittajafiilis! :)
 
Idada: Mun pitikin sulle tuosta syömisestä kirjottaa et voihan ola että ootsyöny liian vähän ja pahaolo pääsee yllättää.. sokerit laskee ja tulee huono olo.
Hyvä siis syödä useammin. Mun sisko söi rypäleitä vähän väliä :D se helpotti sillä huonoon oloon ja mehujäätelö.
Kiva kuulla et olo on hiukkasen helpottanut! :)
 
Heippa pitkästä aikaa! Kiva kun täällä keskustellaan vilkkaasti :)

Me otetaan vakuutus sitten kun vauva syntyy. Niin otettiin esikoisellekin ja sille on ollut tosiaankin tarvetta.. Kiva kun saa nytkin siitepölyaikana kaikki allergialääkemenot sysätä sinne.

Kaks viikkoa rakenneultraan. Uskomatonta että silloin saa mahdollisesti sukupuolen selville. Itelle sillä on jotenki tosi iso merkitys. Esikoisen aikana ei ollut yhtään väliä kumpi tulee, mutta nyt toivon tyttöä :) Tytölle olisi nimikin jo valmiina. Pojalla nimen keksiminen tuottais enemmänkin päänvaivaa.. Miehellä tosin olis yks valmiina, mut en ihan heti suoriltaan ainakaan hyväksy sitä :D

-Sonkku 19+3
 

Yhteistyössä