Meidän jouluaaton "aikataulu". Mites muilla?

  • Viestiketjun aloittaja hiphei maha repee :)
  • Ensimmäinen viesti
hiphei maha repee :)
Aamulla nukuttiin pitkään. Kävin laittamassa riisipuuron hautumaan aikaisemmin. klo 12 syödään joulupuuro, luumukiisseliä, leipiä erilaisilla täytteillä.

n. klo 16 syödään sitte pääateria, kaikkea mahdollista hyvää :p

puuron ja pääruuan välillä tulee pukki

n. klo 19 keitetään herkkukakkukahvit ja vapaa ruokailu kuitenkin koko ajan.


Meillä näin miehen töiden vuoksi. Mites muilla?
 
"Vieras."
Riisipuuro ja sekahedelmäkiisseliä oli tarjolla klo 9.00.

Tuossa klo 13.00 syömme jouluaterian kaikkineen herkkuineen.

Joulukahvit juomme vieraiden tultua 17.00. Joulutorttuja, hedelmäkakkua, joulupullaa, luumukermakääretorttu,pipareita.

Iltapalaa kaikki saa ottaa mieltymyksen mukaan. Meillä voi yölläkin syödä. Kukaan ei vedä itseensä ähkyyn.

Ruuat säilytetään kylmässä lounaan jälkeen. Toisilla taitaa olla tapana pitää kaikki lämpimässä.
 
Keittiönoita
Nousin ylös klo 5 ja lähdin koiran kanssa aamulenkille (normaali ajankohta mulle nykyisin). Söin aamiaisen klo 7 ja joulupäivällinen on klo 18:30. Esikoinen koirineen tulee noin klo 14 ja puolisonsa (käy vielä kaverinsa kissoja hoitamassa ensin) noin klo 16. Joulusauna silloin.

Mun vanhemmat ja siskoni tyttärineen tulee noin klo 18. Ja siskoni poika puolisoineen tähtää klo 18:aan, mutta on lähempänä klo 19:aa paikalla.

Tämä on ensimmäinen joulu, jolloin ei tahdo enää mennä aikataulut kohdilleen. Kun on näutä nuorten puolisoita ja heillä isiä ja äitejä, joilla pitää myös käydä syömässä, niin kahden joulupäivällisen järjestäminen samalle päivälle tuottaa siskoni esikoiselle jo hieman harmaita hiuksia. Mun esikoiseni anoppi asuu 10 000 kilometrin päässä, joten ei ole tuota ongelmaa, että pitäisi samana päivänä käydä syömässä molempien vanhempien luona vaan mun esikoinen on joka toinen joulu Suomessa ja joka toinen Meksikossa.

Ensi vuonna pakka jaetaan varmaan uusiksi - kuulin jo lievän ärtymyksen siskonpojan puolison äänestä - eikä enää tällä kokoonpanolla tulla jouluja viettämään. Systeri varmaan viettää tyttärineen ensi joulun poikansa ja hänen puolisonsa luona ja minä taas mun vanhempieni, tyttäreni ja hänen puolisonsa sekä poikani kanssa. Ja joululahjani esikoiselleni tulee ensi vuonna olemaan, että hommaan anoppinsa jouluksi Suomeen :)
 
Keittiönoita
Keittis, joko laihis on tavoitteessa?

Ainakin noilla aamulenkeillä ennen aamiaista on suotuisa vaikutus.
Ei lähelläkään :( Mulle on käynyt kuten monille muillekin tupakoinnin lopettaneille eli painoa tulee lisää. Mutta olen nyt ollut hieman yli vuoden polttamatta ja se on kuitenkin se pääasia. Viikko takaperin sain tiedon munuaisteni tilanteesta ja vaikka tässä nyt käytännössä yhdellä munuaisella pärjäillään, niin mitään proteiinirajoitusta en silti saanut. Vuodenvaihteen jälkeen ajattelin varata ajan ravitsemusterapeutille ja katsotaan mulle kokonaistilanteeseen sopivin dieetti.

Mutta koiran kanssa lenkkeilystä on ollut suotuisa vaikutus yleiskunnolle noin muutoin. Niinhän se lekuri kevättalvella totesi, että toipumiseen mene epuolesta vuodesta vuoteen ja mulla meni se about vuosi.
 
"vieras."
Aamupuuro syötiin kymmenen aikaan, siivosin vielä sauna-osaston ja käytiin pesulla. Nyt otan rennosti, juon valkkaria, lapset pelaa uutta peliä, odotellaan vieraita. Tuossa tunnin, parin päästä keitetään joulukahvit ja syödään herkkuja. Pullaa, kakkuja, pipareita, pasteijoita. Sitten osa porukasta lähtee käymään haudoilla, tänne jäävät alkaa laittaa jouluruokaa tarjolle. Syödään varmaan kuuteen, seitsemään mennessä ja sen jälkeen avataan lahjat. Ei sen kummempia aikatauluja, tehdään miten ehditään ja miten jouluvieraat tulevat.
 
"viuh"
Ainoa aikataulutettu asia on joulusauna klo 16-17. Tähän mennessä lenkkeilty koiran kanssa ja oltu vaan. Jossain vaiheessa tehdään ruokaa (pizzaa, kun ei oikein innosta jouluruuat kumpaakaan), illalla käymään sukuloimassa (viedään pari pakettia ja pelataan lautapelejä). Huomenna sit vähän enemmän tapahtumaa kun lapset + tyttö-/poikaystävät tulee syömään ja viettämään iltaa.

Nyt juuri jännitän mitä mies oikeen värkkää kun lähti koiran kanssa kaksisteen pihalle. :)
 
jalmir harmaana
Dirty dancer - :)

Lähinnä tohon ekaan viestiin vastailin,kun ei ohjelmassa ollut oikein muuta.
En tarkoittanut,että kaikki vaan jouluna söisi pelkästään.

Hyvää joulua tasapuolisesti kaikille! :)
 
Meillä heräiltiin kuka milloinkin, isommat lapset tuli kotiin kunhan heräsivät, kaikki puuhailee omiaan, juttelevat, nauravat, pelaavat pelejä. Mä teen ruokia, syödään kun ruuat valmistuu, lämmitetään sauna, jaetaan lahjat.. Eipä tässä isompaa aikataulua ole
 
Aamulla joulukuusen koristelu.
Uunissa haudutettu ohrapuuro lounaaksi Lumiukon ja joulurauhan julistamiseen jälkeen.
Ennen jouluateriaa käynti joulusaunassa.
Viiden-kuuden aikaan jouluateria.
Jouluaterian jälkeen noin seitsemän aikoihin tuleekin sitten joulupukki. Yleensä hänellä on melko kiire, joten lahjat odottavat ovikellon soiton jälkeen usein oven takana.
 
meilllllapa
meillä syödään klo 15-16, sen jälkeen lahjat. muuten varmaan syötäisiin myöhemmin, mutta 3v ja 5kk menee iltaisin 7 nukkumaan joten pitää jäädä aikaa plärätä uusia lelujakin. :D
 
"blomma"
herättiin klo 8.30
aamupala klo 9 itsetehtyjä karjikisa
klo 12 joulupuuro ja tortut
klo 12.30 pukkki toi lahjat
klo 15.30 juustotarjotin ja lasten välipala
klo 18 isovanhemmille jouluaterialle
 
"hiphei"
Tässä menee aikataulu, ku odotellaan kuka oksentaa seuraavaks :( 4v ja 1v mahataudissa+ isäntä.

Meillä siis joulu siirtyy muutaman päivän.
Voi ei. :(
Meillä ei oo aikatauluongelmia, mutta toi oksentelu on niin ikävää. Viikon verran on jo ollut ja edennyt perheen jäsenestä toiseen.
Aamulla kakkonen oksensi sänkyyn (vanhempien väliin oli juuri ängennyt...) Sitten pieraisi pikku ripulin sohvalle. Sitten kolmonen valutti vaipan ohi ripuliskeidaa pitkin poikin lattioita ja meni vessaan itkemään, kun mun oli pakko ensin siivota se lattia. (meillä vielä yksi pienempi utelias nimittäin..)
Sitten kakkonen oksensikin ämpärin ohi vanhingossa pyyhkeelle ja sohvatyynyyn. Ja sitä rataa on menty.. Nyt kaikki viimein päiväunilla.

Eilistä en viitsi edes muistella, kun ykkönen ja kakkonen oksenteli vuoronperään lattialle, kun olin ämpäriä tyhjäämässä ja vessaanpääsy oli oksennuslätäkön takana.. Tai näköjään viitsin muistella. :) Ei tässä todellakaan naapureiden joulurauha ole päällimmäisenä mielessä, vaan pesukone ja kuivausrumpu soi kyllä jatkuvasti. No ei ne varmaan mitään meditointia siellä yritäkään..

Meillä ei siis ainakaan syödä itteämme ähkyyn. (tosin ei mitään nyt juhlitakaan) Minä oon syöny normaalisti, mutta lapset ei juuri mitään ja sekin on tullut ulos.
 
kfkfkf
Aamulla kun herättiin, syötiin riisipuuro, sen jälkeen lapset pikaisesti siivosivat omat huoneet jonka jälkeen sai avata paketit. Touhuilua pakettien kanssa ja pelattiin yhtä lautapeliä koko perheen voimin minkä saivat lahjaksi. Ruoat uuniin ja äsken syötiin. Nyt loppuilta meneekin sitten lapsilla touhutessa lahjojen kanssa.

Meillä näin, koska isommat lapset lähtevät vielä tänään isän luo.

Illalla mennään miehen kanssa kahdestaan vielä saunaan
 
"Alkup"
No eipä me paljon muuta tehdä ku nautitaan hyvästä ruuasta ja ollaan vain. Mitä se ketään haittaa paljonko me syödään?
Kolme eri ruokatapahtumaa kolmeen eri kellonaikaan. Ei se nyt kovin paljoa poikkea normipäivästä muuta ku ruokien ja kellonajan osalta... :(
 
Aatto
Meillä tänä vuonna heräiltiin omassa aikataulussa, aamun viimeistelin ruokia. Sit käytiin jännityksen purku lenkillä hautausmaalle viemään kynttilät. Sit keittelin puuron ja sen jälkeen saunottiin, jonka jälkeen tuli pukki ja lahjojen tutkailun jälkeen noin seitsemän aikaan syötiin kun mun iskä pääsi töistä.
Loppuilta oltu vaan ja hengailu.
 

Yhteistyössä