Mikä on paras konsti lapsen korvavaivoihin lentokoneen noustessa / laskiessa?

Me ollaan nyt 5-vuotiaan pojan kanssa lennetty useampaan kertaan, ensimmäisen kerran alle 1-vuotiaana. Noin 4-vuotiaasta lähtien korvat on alkaneet vaivata etenkin laskuissa, ennen sitä ei mitään. Nykyisin aivan itkee kun korviin sattuu niin paljon. Lentokonekorvatulppia kokeiltiin, mutta niistä ei ollut mitään apua. Tosin luin jostain sittemmin, että ne pitäisi laittaa jotenkin niin, että lapsi pitää samalla nenästä kiinni (?), paketissa ei tällaista ohjetta ollut. Auttaako teillä nenäsuihkeet ja jos auttaa, niin mikä? Muita konsteja?
 
Meillä käytetään lennoilla nasolin-nenäsumutetta,sekä lapsilla että äidillä,siihen on jäänyt epämiellyttävät lennot!Muistaakseni voi antaa 3-vuotiaista ylöspäin pienemmällä vahvuudella olevaa sumutetta,aikuisille sitä samaa mutta useampi annos!
 
vettä päälle. ylimääräiset vedet tietty otetaan pois. niitä sitten pidetään korvissa. Se taitaa olla enempi sellainen psykologinen juttu. Nenäsuihke on hyvä. Kannattaa vaikka ihan kysyä apteekista. Ja lapselle voi antaa lennolle särkylääkkeenkin. ajoittaa sen niin että vaikutus on nousun ja laskun aikana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nomadi:
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
Nenästä kiinni ja puhaltaa kunes korvissa poksahtaa. Se on lapsista hauskaakin.

Sita EI saa missaan tapauksessa tehda ! Voi tarykalvot haljeta !
Kaikki sukeltajat tekee niin ja läkärit neuvoo tekemään. En ole ikinä kuullu, että tuosta vosi olla edes teoriassa vaaraa, mutta ehkä jos korvissa ei tunnu mitään, niin sitten. Mutta kun on korvissa alipaine, niin on aivan varmasti turvallista.
 
Kyllä tuo LisaMarien konsti on ihan vaaraton! Niin lujaa et pysty puhaltamaankaan, että tärykalvot puhkeaisi.

Tällä kertaa reissussa laitettiin sitten Naso nenäsumutetta pojalle ja äidille, eikä menneet korvat tukkoon ollenkaan niin pahasti kuin aiemmin. Eli ilman itkuja selvittiin.
 
Kyllä ne mikkihiiret auttaa ihan oikeasti. Se on todistettu jo monta kertaa oman poikani kohdalla. Paineen vaihtelu ei tunnu silloin, kun pitää niitä mukeja tiiviisti korvien päällä.

Viime reissulla tutustutimme erään kanssamatkustajan (aikuinen nainen) myös tähän konstiin kotimatkalla. Hänellä oli menomatkalla koneen laskiessa sattunut korvat ihan älyttömästi ja taas alkoi sattua, kun laskeutuminen alkoi. Hän pyysi mikkihiiret meidän vinkistä, ja eipä koskenut enää.

Että ei ole pelkkä psykologinen juttu tuo.
 
Käsittääkseni alle 2-vuotiaan ei pitäisi tuntea paineenvaihteluja. Sisäkorvan rakenteen ei pitäisi silloin olla vielä tarpeeksi kehittynyt. Korvatulehdus on tietysti asia erikseen. Meidän 4,5kk vanha neiti on ollut kahdella lennolla eikä kummallakaan kerralla itkenyt noustessa/laskeutuessa, tyttö ei edes huomannut matkustamon paineenvaihtelua.


 

Yhteistyössä