Mikä on perustelusi, oi sinä joka vastustat tasa-arvoista avioliittoa?

  • Viestiketjun aloittaja huaaah
  • Ensimmäinen viesti
Minusta on täysin käsittämätöntä, miten joku edes kehtaa ääneen vastustaa jotain tuollaista. Ja ihan yhtä käsittämätöntä ja pysäyttävää olisi kuunnella ihmistä joka kirkkain silmin haluaa naisten äänioikeuden pois ja koulutuksen kielletyksi. On siis asia, mistä en mitenkään päin kykene ymmärtämään tätä vastapuolta. On jotenkin niin vieras ajattelutapa, että ihan puistattaa. En vihaa, mutta syö kyllä runsaasti arvostusta jos pystyy pysymään siinä kannassaan, jossa toista syrjitään täysin perusteettomasti.

Okei idioottiksi haukkuminen ei ole okei ja sanoinkin jo, että meni yli. Pahoittelut nyt siitä ken siitä pahan mielen saikaan itselleen. En ajatellut siinä olevan mitään NOIN kauheaa kun katselee mitä ympäriinsä puhutaan homoseksuaaleista ja ihan oikeasti syrjitään heitä perheineen.QUOTE]

Ihmisillä on oikeus sanoa mielipiteensä - myös ne vastaankin olevat - ymmärrät ne sitten tai et. Samalla lailla kuin sinulla ja minulla on oikeus ajaa homoliittojen laillistamista. Asioista pitää myös pystyä keskustelemaan ilman, että aletaan heittelemään herjoja vastakkaisen mielipiteen sanojille.
Minusta on vain käsittämätöntä, että tästä asiasta pitää vielä tänä päivänä Suomessa edes keskustella. Ihan yhtä käsittämättömältä kuin jos tosissaan käytäisiin keskustelua siitä pitäisikö naisille antaa äänioikeus.
 
Minusta on vain käsittämätöntä, että tästä asiasta pitää vielä tänä päivänä Suomessa edes keskustella. Ihan yhtä käsittämättömältä kuin jos tosissaan käytäisiin keskustelua siitä pitäisikö naisille antaa äänioikeus.
Se on käsittämätöntä myös minunkin mielestäni, mutta myös toisella osapuolella on oikeus sanoa mielipiteensä ilman, että häntä aletaan nimittelemään esim. ahdasmieliseksi ja idiootiksi.
 
Viimeksi muokattu:
joojoojoo
Käsittämätöntähän se on, mutta myös toisella osapuolella on myös oikeus sanoa mielipiteensä.
No tottakai on, mutta sitähän se keskustelu ja väittely on, että niiden mielipiteiden läpisaamiseen tarvitsee argumentiksi hyviä perusteluja, joihin taas vastapeluri antaa oman vastineensa, jne.

Ei nää niin mene, että minä sanon mielipiteeni, ja piste.
 
  • Tykkää
Reactions: __Maarit__
hyhaho
http://www.hs.fi/kotimaa/Homoliittoja+vastustaneen+Sdpn+Jukka+K%C3%A4rn%C3%A4n+mielipide+on+alkanut+horjua/a1403921324262


Kärnäkin on muuttamassa mieltään, kun tajusi, että kirkko ei hommaan kuulu. Hieno hieno asia, mutta pakko kysyä että miten voi olla kansanedustaja ja ymmärtää vasta nyt se? Jos edes kansanedustajat eivät ole vielä hoksanneet, niin asiasta puhuminen on todellakin tarpeen.
 
Pin
Ja sinä et nyt ymmärrä mitä? Sitä, että kaikki eivät ole sinun kanssasi samaa mieltä, ja näin ollen ovat idiootteja?
Sanoin jo että meni yli ja oikein pahottelinkin vaikka yksikään toinen ei ole puheitansa pahoitellut vaikka aihettakin olisi ollut, mutta koska minulla meni yli niin haa pitäähän siihen tarttua ja parkua sitä pitkin ketjua. Pitääkö tästä vieläkin jauhaa?
Ihmettelin kenelle toi "on okeus sanoa mielipiteensä" oli osoitettu.
 
no mutta hei
Alkuperäinen kirjoittaja en täysin tajuu;30044301:
Jos sä osaisit edes lukea niin olisit tajunnut etten ole vastaan. ylimielisellä asenteella ei paljoa kiinnosta olla puolestakaan.
Ai sorry, et olekaan vastaan. Jäi vaan mieleen susta nuo ihme kirkkohääjutut, jotka ei edes asiaan liity. Ja tuo vitun lehmäksi haukkuminen.

Jos ei täysin tajuu, niin ehkä silloin tulee valittua puolensa vaikka ylimielisellä asenteella tai sillä ettei kiinnosta.
 
en täysin tajuu
http://www.hs.fi/kotimaa/Homoliittoja+vastustaneen+Sdpn+Jukka+K%C3%A4rn%C3%A4n+mielipide+on+alkanut+horjua/a1403921324262


Kärnäkin on muuttamassa mieltään, kun tajusi, että kirkko ei hommaan kuulu. Hieno hieno asia, mutta pakko kysyä että miten voi olla kansanedustaja ja ymmärtää vasta nyt se? Jos edes kansanedustajat eivät ole vielä hoksanneet, niin asiasta puhuminen on todellakin tarpeen.
Sitähän sanoin vaikka täysin idiootti homoseksuaalien mielestä olenkin kun noin väärin oon ymmärtänyt. Sama kaikista joiden kanssa ollaan aiheesta joskus puhuttu. Idiootteja ollaan ja vielä yhäreitä.
 
viera.s
viera.s, jos koko asia on noin pieni ja merkityksetön, miksi sitä oikeutta ei saisi antaa homoille? Kun ei sillä ole oikein väliäkään mielestäsi?
Tottakai saa, minähän olen jo pariin otteeseen sanonut, että en vastusta asiaa. Äänestän eduskuntavaaleissa ehdokkaita, joilla on liberaali maailmankatsomus ja jotka siis tätäkin asiaa kannattavat.

Minä vaan näen yhteiskunnassa, myös syrjimättömyyteen ja tasa-arvoon liittyvissä kysymyksissä, niin paljon suurempiakin ongelmia, että en ole nousemassa barrikadeille homoseksuaalien avioliitto-oikeuden puolesta. Asia saisi minun puolestani edetä omaa tahtiaan, eikä ole minun mielestäni mikään ykkösprioriteetti. En pidä aktiivisimpia asian edistäjiä oikeastaan kovinkaan suvaitsevaisina ja tuntuvat olevan tälläista yhden asian porukkaa.

Avioliitto on minulle todellakin vain varallisuusoikeudellinen sopimus puolen vuoden irtisanomisajalla, sen voi mielestäni korvata ilman mitään yhteiskunnallista instituutiota. Ei lainkaan verrannollinen esim. äänioikeuteen. Adoptiosta mainitsikin, että avioliittovaatimus pitäisi minusta poistaa kokonaan, sekä heteroilta että homoilta.
 
hyhaho
Mä aikasemmin mainitsinkin, että oon jonkin verran samaa mieltä siitä, että on ihmisiä jotka eivät vielä ole kuulleet, ettei kirkko asiaan liity.

Eikä liity siihen, että olis tyhmä, varmaan eniten se, ettei ole ollut niin puolesta tai vastaan, että olis kiinnostunut aiheesta. Rauha vaan.
 
"Hilde"
Mä en ymmärrä miksi puhutaan koko ajan tasa-arvoisesta avioliittolaista. Nythän ollaan ajamassa vain yhden tietyllä tavalla seksuaalisesti suuntautuneiden asiaa. Entäs ne muut, esim. polyamoriset? Miksi heidät on rajattu ulkopuolelle? Miksi halutaan avioliitto vain kahden ihmisen väliseksi eikä vaikkapa kolmen tai neljän aikuisen toisiaan rakastavan ihmisen? Kun eihän siitäkään olisi kenellekään mitään haittaa. Entäs jos kaksi aikuista sisarusta haluaisi keskenään naimisiin (jos keskinäinen lisääntyminen ja sitä kautta todennäköisesti vammaisten lasten saaminen olisi estetty)? Samalla pitäisi sekin sallia jos haluttaisiin oikeasti puhua tasa-arvoisesta avioliittolaista.

Jos Suomen laki sallisi kaikenlaiset avioliitot, tulkittaisiinko se vihapuheeksi jos joku sanoisi ääneen olevansa eri mieltä? Kiihottamista kansanryhmää vastaan jos pastori kirkossa ilmaisisi eriävän Raamattuun perustuvan mielipiteensä? Sakkoja vaan ja linnaan kaikki toisinajattelijat!? Se mitä laissa sallitaan, olisi ainoa oikea ja sallittu tapa ajatella?
 
nohh
[QUOTE="Hilde";30044343]Mä en ymmärrä miksi puhutaan koko ajan tasa-arvoisesta avioliittolaista. Nythän ollaan ajamassa vain yhden tietyllä tavalla seksuaalisesti suuntautuneiden asiaa. Entäs ne muut, esim. polyamoriset? Miksi heidät on rajattu ulkopuolelle? Miksi halutaan avioliitto vain kahden ihmisen väliseksi eikä vaikkapa kolmen tai neljän aikuisen toisiaan rakastavan ihmisen? Kun eihän siitäkään olisi kenellekään mitään haittaa. Entäs jos kaksi aikuista sisarusta haluaisi keskenään naimisiin (jos keskinäinen lisääntyminen ja sitä kautta todennäköisesti vammaisten lasten saaminen olisi estetty)? Samalla pitäisi sekin sallia jos haluttaisiin oikeasti puhua tasa-arvoisesta avioliittolaista.

Jos Suomen laki sallisi kaikenlaiset avioliitot, tulkittaisiinko se vihapuheeksi jos joku sanoisi ääneen olevansa eri mieltä? Kiihottamista kansanryhmää vastaan jos pastori kirkossa ilmaisisi eriävän Raamattuun perustuvan mielipiteensä? Sakkoja vaan ja linnaan kaikki toisinajattelijat!? Se mitä laissa sallitaan, olisi ainoa oikea ja sallittu tapa ajatella?[/QUOTE]

Luuletko, että polyamorisia tai keskenään naimisiin haluavia sisaruksia on paljonkin?
 
[QUOTE="Hilde";30044378]En luule, mutta tasa-arvo ja samat ihmisoikeudet eivät siis mielestäsi koske kuin isoja joukkoja, eivät yksittäisiä ihmisiä?[/QUOTE]

Jostain pitää aloittaa. Kunhan nyt ensin saataisiin edes homoille avioliitto-oikeus. Aivan varmasti tulevaisuudessa löytyy myös niitä, jotka yrittävät saada sen oikeuden myös polyamoristeille.
 
  • Tykkää
Reactions: Data
[QUOTE="Hilde";30044343]
Jos Suomen laki sallisi kaikenlaiset avioliitot, tulkittaisiinko se vihapuheeksi jos joku sanoisi ääneen olevansa eri mieltä? Kiihottamista kansanryhmää vastaan jos pastori kirkossa ilmaisisi eriävän Raamattuun perustuvan mielipiteensä? Sakkoja vaan ja linnaan kaikki toisinajattelijat!? Se mitä laissa sallitaan, olisi ainoa oikea ja sallittu tapa ajatella?[/QUOTE]

Hmm, tämä on mielenkiintoinen kysymys. Jos jokin asia on erikseen sallittu lainsäädännössä, niin saako sitä vastaan puhua ilman seurauksia? Yksi hyvä esimerkki on nykyinen aborttilainsäädäntö. Jotkut uskovaiset ja muutkin pitävät aborttia murhana, eivätkä epäröi tuoda mielipidettään esille. Onko heitä tuomittu laillisen toimenpiteen julkisesta vastustamisesta? Yhtään tapausta ei tule mieleeni. On eri asia sanoa "Abortti on murha kaikissa tapauksissa ja se pitäisi kieltää lailla." kuin "Abortti on murha kaikissa tapauksissa ja siksi kaikki sitä harjoittavat, niin toteuttajat kuin potilaatkin, on tapettava. Silmä silmästä, hammas hampaasta." Edellinen on poikkeava mielipide vallitsevasta laista ja sen ilmaiseminen on turvattu perustuslain sananvapautta koskevassa kohdassa. Jälkimmäinen on yllyttämistä henkirikoksiin. Sama jaottelu pätee myös tämän ketjun aiheeseen. Jos/kun tasa-arvoinen avioliittolaki toteutuu, niin sitä saa edelleen vastustaa ja sen muuttamista entiselleen vaatia, kunhan vain valikoi sanansa huolella.
 
  • Tykkää
Reactions: Data

Yhteistyössä