Mikä on teidän mielestä rankin aikajakso äitiydessä/tai minkä ajattelisitte olevan rankin?

2v ja 12-14v taitavat olla pahimmat.

 

Rankinta on kun lapsi on 19-22.
Sitten taas kääntyy helpommaksi...

Toi meillä on vielä edessä, mutta uskon sen olevan vanhemmalle henkisesti vaikea vaihe.

 

Mun kokemuksella nyt haastavaa kun 6v ja 1v6kk kiusaavat, uhmaavat, rakastavat toisiaan Koko ajan saan olla vahtimassa, puhuttelemassa. Taapero hulvaton kokeilija, juoksentelija ja eskarilaisen ikäkriisi :headwall:
Seuraavana ehkä kouluun lähtö ja teini-ikä haasteellisia.

 

Se kun jalat vie mutta älli ei vielä riitä :heart: En oo jaksanut edes laskea että montako kertaa tuolla 1,5vuotiaalla on ollut huuli auki ja kaapillinen tavaraa niskassa.

 

No nyt tuntuu, että pahin aika on 2-3 vuotiaana, kun omaa tahtoo löytyy, muttei pahemmin älliä. Kamalaa uhmaa koko ajan. Teinin kanssakin pääsee helpommalla. Toisaalta vauva-aika on kamalaa, jos vauva ei nuku, mutta jos taas nukkuu hyvin, niin sehän on leppoisinta aikaa. Meillä esikoinen nukkui kuin unelma, keskimmäinen ei... kyllä se riippuu lapsesta ja elämäntilanteestakin paljon, mikä aika on helpointa ja mikä vaikeinta.

 

minulle ehdottomasti lapsen ikähaarukka 1v-2v. mitään ei uskota ja kaikkea pöljää tehdään. kokoajan saa pelätä mitä seuraavaksi tapahtuu. johtuu ehkä osin siitä että talossa on kaksoset.
vanhin nyt 12v ja ei mitään ihmeempää ole vielä hänen kanssa tarvinut vängätä/taistella tms.

 

Mulle fyysisesti rankinta on ollut vauvavuosi. Henkisesti rankinta murrosikä. Murrosikäisen kanssa joutuu niin paljon miettimään, perustelemaan, pelkäämään, keskustelemaan, päästämään irti jne. Onneksi toi teini ehti pahimman murrosiän yli ennen kuin vauva syntyi, ei ollu yhtaikaa nää jutut

Se on juuri se irtipäästäminen ja toive, että osannut kasvattaa, neuvoa viisaan ja ajattelevan nuoren. Toinen paha on ajokortin saaminen, pelko vain lisääntyy, ettei mitään tapahtuisi.
Eipä se huoli taida aikuisistakaan lapsista loppua ja sitten tulevat jo lapsenlapsetkin ja toivoo kaikkien voivan hyvin.
Helpointa on pikkulapsi-aika, kun he pysyvät vielä näköpiirissä.

 

Nyt lapset ovat 2- ja 6-vuotiaat, eikä vielä ole tuntunut yksittäisin hetkiä lukuunottamatta kovin rankalta.

Uskoisin että raskainta tulee olemaan diabeetikon kouluunmeno ja hoidon siirtyminen osittain ja lopulta kokonaan lapsen vastuulle.
Ja murkkuikä tietty molemmilla =)

 

4kk - 1,5 v. Nyt tuntuu tosi kivalle vaikka ei helppoa nytkään ole, poika 5,5,v

 

En mitenkään usko, että rankinta on kun lapseni on täysi-ikäinen. Olen sairastanut lapsivuodepsykoosin ja kokenut avioeron lapsen ollessa 2v. ja ei miestä meillä asu vieläkään. Koko ajan helpottaa kuitenkin.

 

Esikoisen vauva-aika tuntui sekin silloin aika raskaalta, koska se oli uutta ja väsyttävää elämää. Jälkeenpäin ajateltuna se kuitenkin oli aika helppoa. Vaikeinta oli toisen syntymän jälkeen, ei ihan heti kun oli vielä kesä ja innoissaan uudesta vauvasta... mutta se seurannut talvi kolmivuotiaan ja vauvan kanssa. Se oli suoraan sanottuna kamalaa aikaa. Eikä se nytkään ole helppoa kun ne on 4 ja 1 ja pitää käydä koulua ja ollaan koko ajan sairaana kun lapset kantaa päiväkodista joka pöpön.

Itse en ollut hankala kouluikäisenä enkä teininä, joten uskon vakaasti että tämä tästä vaan paranee .

 

Pahinta on ollut teini-ika 13-19 v. Kaikki muut vaiheet menivat hienosti.

 

Luulisin että murrosikä, ainakin jos poika on yhtään äitiinsä tullut. Kohta 5v, eikä tähän mennessä ole vielä ollut rankkaa, yksittäisiä päiviä lukuun ottamatta.

 

helpoimmat on ollu vauvavuodet.
rankimmat on ehkä se vuosi vauvavuoden jälkeen kun opentu ei itse osaa vielä kävellä vaan pitää kantaa kaikkien muiden kamojen kanssa autoon ja autosta pois ja joka paikkaan. mutta sitten kun alkaa ite kävellä niin helpottaa taas kummasti.

 

Murkkuikä. Vauva- ja taaperoaika olivat fyysisesti rankkoja, huolimatta jatkuvasta heräilystä ja infektiokierteeste. Välissä pari uhmakauttakin oli murrosikään verrattuna aivan lastenleikkiä. Murkkuikä on henkisesti vaativaa (murkulle ja vanhemmille). Samalla pitäisi tukea tulevaa itsenäisyyttä, kun jälkikasvu käyttäytyy paikoin kuin päätön kana. Huokaus.

 

vauvavaihe ainakin tähän mennessä, varmaankin siksi, koska tytöllä oli koliikki, ja herätti n.9 kertaa yössä. Yöhereilyt loppui 1v4kk, jonka jälkeen helpotti

 

Lapseni on vasta 2v, joten en pysty kokonaisuutta arvioimaan, mutta minulle vauva-aika oli todella helppo. Tämä vuosi on ollut paljon rankempaa.

 

Syksyllä syntyy neljäs lapsi, meillä on sitten 4 alle viisivuotiasta, jotka ovat aikanaan sitten yhtä aikaa myös murrosiässä.

Mutta vastauksena kysymykseen, tässä väsymyksen ja ryytymyksen tilassa näkisin, että rankin ajanjakso äitiydessä on suunnilleen syntymästä lapsen poismuuttoon...

 

Syksyllä syntyy neljäs lapsi, meillä on sitten 4 alle viisivuotiasta, jotka ovat aikanaan sitten yhtä aikaa myös murrosiässä.

Mutta vastauksena kysymykseen, tässä väsymyksen ja ryytymyksen tilassa näkisin, että rankin ajanjakso äitiydessä on suunnilleen syntymästä lapsen poismuuttoon...

Mielenkiinnosta kysyn, miksi hankitte lisää lapsia, jos olette jo olemassa olevienkin kanssa väsyneitä ja ryytyneitä?

Mulla on nyt takana yksi raskaista vaiheista, kuopuksen vauvavuosi lähestyy loppuaan, esikoinen täyttää kohta 3. En muista viime syksystä mitään. Kaksi lasta siis meillä eikä tulisi kyllä mieleenkään tehdä enempää ainakaan viiteen vuoteen.

 

Minulla on kolme lasta lyhyellä ikäerolla.
Vanhin oli 3,5v kun syntyi pienin, siinä välissä oli yks vajaa parivuotias.
Rankinta ei ollut silloin, vaan tuntuu että nyt kun vanhin on vajaa 7v. Hirvee uhmaikä.

 

Kyllä mulla vauva-ajat on olleet vaikeimpia... Mutta mun lapset nyt ovat vielä pieniä että tulevaisuudesta en tiedä.

Mun mielestä sitä mukaa kun lapsen ymmärrys ja omatoimisuus on lisääntynyt niin sitä myöten mun on helpompaa käsitellä heitä. Musta on aivan mahtavaa miten 3,5-vuotias voi jo käydä mun kanssa pitkiäkin keskusteluita jostain aiheista... Pienempi, 2,5-vuotias, tällä hetkellä uhmakauden pauloissa ei kyllä älyä mistään mitään.. Varmuuden vuoksi täytyy vaan aina sanoa "ei" kaikkeen ja itkeä dramaattisesti jos ei saa mitä haluaa... Mutta tämä uhmakausikaan ei ole niin kamalaa kun tytöllä ilmenee kuitenkin aika "oppikirjaversiona" ja näin ollen eri olotilat ja käytökset ja ratkaisut niihin on helppo tunnistaa.

 

Vaikeinta on ollu tuon keskimmäisen kanssa ikävuodet 2,5-5vuotta. Yhtä uhmaa koko lapsi ollu tuon ajan. Nyt onneks on alkanu helpotaa.
Meillä vanhin on 14 vuotta ja sen kanssa vaikeinta oli eskari iässä.

Saas nähä päihittääkö 1v2kk ikäerolla syntyvät nuorimmaiset tuon keskimmäisen uhmakkuuden ja menee rankkuudella ohi.

 

Murrosikävuodet vielä edessä..

Tähän mennessä rankin aika äitiydessäni on ollut keskimmäisen ollessa 3kk-2,5v. Lapsi herätteli joka yö vähintään viisi kertaa, oma perussairauteni ei oikein tykännyt hyvää jatkuvasta univajeesta ja huonoista yöunista.

Henkisesti oli myös rankkaa viedä omat lapset (4v. & 2v.) hoitoon ja mennä toiselle puolelle kaupunkia hoitamaan toisten lapsia. Ja kun itsekin väsyi työpäivästä niin mietin miten lapset mahtoivat väsyä kun heidän päivänsä venyivät vielä pidemmmiksi (työmatkojeni verran).

 

Mielenkiinnosta kysyn, miksi hankitte lisää lapsia, jos olette jo olemassa olevienkin kanssa väsyneitä ja ryytyneitä?

No, sanotaan nyt vaikka näin että luonto ehti ennen Mirenaa

Kolme lasta tehtiin ihan suunnitellusti, mutta väsymys näköjään lisääntyy eksponentiaalisesti per lapsi jos öisin ei saa nukuttua. (Kaksi lasta korvatulehduskierteessä kolmikuisista lähtien, toisella lisäksi hankala refluksi.)

 

Vauva-aika on sitä parasta aikaa. Yövalvomiset ja nonstop imettämiset on kuitenkin iisiä verrattuna uhmiin yms.
Vaikein vaihe äitydessä on ollut mulla ajanjakso jolloin kuopus syntyio ja kaksi muuta oli 1v 10kk ja 3v 6kk. Siitä eteenpäin oli raskasta aikaa. Mutta kaikki alkoi helpottamaan kun pieninkin täytti 3.