Miks jotkut äidit tekee toisesta pojasta tyttömäisen??

  • Viestiketjun aloittaja määää
  • Ensimmäinen viesti
"hups"
No, joo. Ne tutut mitkä meillä on, joissa on kaksi poikaa niin ehkä nuorempia aina yleensä vähän "vauvatellaan" ja hellitellään ja passataan pidemmällä kun taas esikoisille tulee tätä tapaa: pärjäät jo itse, olet iso poika jne...

Samaahan ylipäätään on perheissä että kuopusta ei nyt välttämättä lellitä mutta ihan käytönnäsäkin on hänelle ehkä enemmän aikaa yms.

Eli jonkunmielestä se voi tietysti olla tyttömäistä =)
 
"vieras"
Kukaan ei tule homoksi pukemisella tai esim. etäisen isän takia. Paskapuhetta.
Eikä kannata pukea lapsia sen mukaan että' pukis tytöksi tai pojaksi, ei ole värejä jotka sopis vain toiselle. Vaan lapsen persoonan ja mielenkiiinnon mukaan.
 
"Vieras"
En tiiä, enkä kyllä ole tälläiseen törmännyt. Meillä esikoispoika on sellainen "kaunispoika" rauhallisempi ja pohtivampi, pienempi taas sellainen rämäpää ja todella pojan näköinen.
 
2-vuotiaan äiti
Kyllä meidän 2-vuotias poika ainakin on kiiinnostunut hiuslenkeistä, ponnareista ja leteistä. Pitäisikö hänelle sanoa, että en laita sulle niitä, koska olet poika? Samoin sitten isosiskolle sanoisin, että hyi hyi, ei tyttö saa leikkiä autolla. Meidän lapset saavat kasvaa mahdollisimman paljon ilman sukupuolen mukaan asetettuja keinotekoisia rajoja.

Voi ihan hyvin olla, että noissa kuvaamissasi veljespareissa isompi ei enää halua "tyttöjen juttuja", mutta pienempi vielä kokeilee kaikkea kiinnostuneena. Meidän tytöllä ainakin alkoi vasta 6-vuotiaana nykyinen vaihe, jossa tietyt värit eivät kelpaa, koska ne ovat "poikien".
 
  • Tykkää
Reactions: Cassyput
"a.p"
Alkuperäinen kirjoittaja 2-vuotiaan äiti;29042320:
Kyllä meidän 2-vuotias poika ainakin on kiiinnostunut hiuslenkeistä, ponnareista ja leteistä. Pitäisikö hänelle sanoa, että en laita sulle niitä, koska olet poika? Samoin sitten isosiskolle sanoisin, että hyi hyi, ei tyttö saa leikkiä autolla. Meidän lapset saavat kasvaa mahdollisimman paljon ilman sukupuolen mukaan asetettuja keinotekoisia rajoja.

Voi ihan hyvin olla, että noissa kuvaamissasi veljespareissa isompi ei enää halua "tyttöjen juttuja", mutta pienempi vielä kokeilee kaikkea kiinnostuneena. Meidän tytöllä ainakin alkoi vasta 6-vuotiaana nykyinen vaihe, jossa tietyt värit eivät kelpaa, koska ne ovat "poikien".
Hei, hänellä on tytön malli!Mutta 2 pojalla ei....
 
Tiedän yhden
Mun tutulla on poika, joka näyttää aivan täysin tytöltä. En voi kuin ihmetellä, että miksi eivät edes leikkaa sen pojan tukkaa. Ei Tulisi niin paljon väärinkäsityksiä. Jopa itse luulin tuota lasta ensin tytöksi, onneksi en sanonut ääneen.. (Heillä muuten on myös tyttö, että siitä ei pitäisi olla kiinni...)
 
Pin
Alkuperäinen kirjoittaja viisikymppinen isoäiti;29041950:
pakko sanoo, että en mä ymmärrä ollenkaan, että pojasta tehdään tekemällä tytön näköinen
Ne on kato suvaitsevaisia, eli puetaan poika tyttömäiseksi ja sitten ollaan niin sukupuolisensitiivisiä eikä VANGITA lasta sukupuoleensa. Sitten loukkaannutaan jos joku luulee poikaa tytöksi ja vähän muistetaan päivitellä kuinka NYKYAIKANAKIN pitkä tukka on selvästi ihmisten mielestä tyttöjen juttu, vaan ei meillä. :'(
Laittakaa nyt vielä pojille mekot päälle niin voitte nimetä ihan uuden etuliitevanhemmuuden. :xmas:
 
Kolmepoikaamulla
Mulla on kolme poikaa joista nuorimmaisella on pitkä, kihara pehko. Sitä pidetään usein sykeröllä pään päällä. Kahdelta vanhemmalta pojalta on leikattu lyhyeksi n.2,5-vuotiaana, nuorimmalta en nyt ole vielä raaskinut kun on niin söpö. Ja hiukset on hyvänkuntoiset,ei mitään hamppua.
Vanhin poika on saanut punaisia kenkiä, kunon halunnut. Keskimmäisen lempparifarkut on punaiset pillifarkut. Nuorimmalla on punainen haalari.
En kuitenkaan itse koe näitä punaisia vaatteita tyttöjen jutuiksi. Enkä sitä ponnariakaan.
 
"vieras"
Meillä on kaksi pitkähiuksista poikaa, joista varsinkin nuorempaa aina luullaan tytöksi, vaikka hiukset ei näkyisikään. On niin kaunis lapsi ja keimailee kaikille. Molemmat ovat itse halunneet pitkät hiukset ja ihanat hiukset ovatkin. Vanhemmalla vasta polkka, mutta nuoremmalla jo takapuoleen asti. Saavat itse myös valita vaatteensa, leikkinsä ja kaverinsa. Eivät ole päivähoidossa, joten ovat vielä valtaosin säästyneet sukupuolistereotypioilta ja niitä ylläpitäviltä ääliöiltä. Sitä vaan en nyt tiedä, miten mistään lapsesta saa TEHTYÄ mitään, meillä lapset ainakin ovat mitä ovat. Ja kuka sen nyt sitten määrittelee, mikä on "tyttömäistä" ja mikä "poikamaista"...?
 
"Entinen Ksantippa S."
Liittyisiköhän tämä yleiseen kasvuun vanhempana. Eli jos esikoispoika sanoo "äiti, mä tahdon pinnin päähän", äiti miettii että varmaan joku soittaa lastensuojeluun jos meidän pojalla on pinni päässä. Mutta kun seuraava poika pyytää pinniä, äiti tuumii että "mikäs siinä, kulta, jos harjaat ensin hampaasi mukisematta".
 
  • Tykkää
Reactions: astrolabe
Kolmepoikaamulla
Mulla on kolme poikaa joista nuorimmaisella on pitkä, kihara pehko. Sitä pidetään usein sykeröllä pään päällä. Kahdelta vanhemmalta pojalta on leikattu lyhyeksi n.2,5-vuotiaana, nuorimmalta en nyt ole vielä raaskinut kun on niin söpö. Ja hiukset on hyvänkuntoiset,ei mitään hamppua.
Vanhin poika on saanut punaisia kenkiä, kunon halunnut. Keskimmäisen lempparifarkut on punaiset pillifarkut. Nuorimmalla on punainen haalari.
En kuitenkaan itse koe näitä punaisia vaatteita tyttöjen jutuiksi. Enkä sitä ponnariakaan.
Enkä muuten ole koskaan vielä loukkaantunut että joku luulee nuorimmaista tytöksi, miksi siitä pitäisi loukkaantua? Lapsi on kaunis kuin enkeli, luonne onkin eri juttu... :D
 

Yhteistyössä