Miks mulla on sosiaalisesti niin vaikeaa.. (jupinaa)

mä oon sosiaalisissa tilanteissa hirveen epävarma ja se johtaa siihen että annan itsestäni ihan pölvästin kuvan. Meidän naapuritkin varmaan luulee, että mun ajatuksenjuoksussa on jotain pahasti vialla (no en mä aina ihan täysillä kuljekaan) ja sitten kun tyttökin on vielä vähän höntti, niin varmasti ajattelevat että äitiinsä tullut .

Tässä pihapiirissä on vielä lapsen ikätovereiden vanhemmissa englanninkielisiä, niin vielä vähemmän saan sanaa suustani, kun en kehtaa käyttää mun englantia, kun on niin tökköä. Ja toiseks en mä aina edes ymmärrä mitä ne puhuu, kun varsinkin toisella on erikoinen aksentti. Sitten mä vaan tyhmänä nyökyttelen ja ajattelen että toivottavasti se luuli, että mä tajusin

 

Mutta onko toi siis oikea ongelma, vai sun omassa mielessäs kuvittelema?

Mitä jos ne naapurit pitää sua ihan tavallisena naapurina, ja sä stressaatki ihan suotta?

 

No en mä varma ole, mutta kyllä mä aika yksinkertasen kuvan olen itsestäni tuolla pihalla antanut. Mä vaan toivon, että ne ymmärtää että mä olen ujo käyttää mun enkkua ja sillain muutenkin vähän, ehkä. Tai ainakin just epävarma.

Mutta mun oma käyttäytyminen sosiaalisissa tilanteissa puolituttujen kanssa on mulle itselleni ihan todellinen ongelma. Kavereiden seurassa mä olen itsestäni varma ja olen vapautunut ja hyvinkin sosiaalinen.

 

Varmaankaan ei auta tuon miettiminen, lisää vain paineita, kun stressaa etukäteen ja vielä jälkeenkinpäin tuota asiaa.
Mikä siinä eroaa sitten olla kavereiden seurassa kuin puolituttujen? Jos ihan säästä ja lasten asioista yleisellä tasolla puhutte.
Jospa naapurit tulevat hiljalleen tutuksi, niin sinäkin voit sitten vapaammin olla ja jutella. -Ja unohda se enkun pelkääminen, jos naapuri puhuu omalla aksentillaan, niin hyvinhän sinä voit sitä omallasi tehdä!

 

En todellakaan tiedä. Ehkä mä annan jotenkin liikaa arvoa naapureille ja yritän näyttää heidän silmissään jotenkin fiksulta ja se yrittäminen toimii päinvastoin. Mutta en mä tiedä miksi. Joku psykologi tietäis varmaan paremmin. Mä olen kummajainen. Mä en todellakaan ymmärrä omaa toimintaani sosiaalisissa tilanteissa. Mä syytän geenejä, mun isän puolelta suvussa on paljon sosiaalisia tilanteita kammoksuvia, autoritääristä kasvatusta jne.

 

Mä nostelen tätä vanhaa ketjua, kun pakko taas avautua..

Toissapäivänä törmäsin kirppiksellä tyttäreni kerhokaverin äitiin ja juttelin sen kanssa jtn varmaan ekaa kertaa ikinä. Mä sönkkäsin niin typeriä juttuja, että mulla on morkkis vieläkin. Siis mä esim. alotin sanomaan jtn, mutta kesken kaiken mun mieleni valtas ajatus että 'mitä sä teet, sä selität ihan huonosti..' ja sitten se ajatus oli niin voimakas, että jotenkin sai mut sekoilemaan sanoissani ja unohdin kertoa koko jutun pointin.

Mä en ymmärrä itseäni, että miksi mä olen sosiaalisesti näin kömpelö. Nyt mua hävettää niin paljon, että hyvä jos kehtaan viedä tyttöä kerhoon..

 

Tunnistin itteni täysin tuosta. Mie ajattelen kans jos jollekin vähän vieraammalle joudun puhumaan, että nyt selitän ihan tyhmästi, tuo pitää minua ihan idioottina ja en sitten osaa esittää asiaani niinkuin etukäteen mietin.
Sit kun alkaa miettimään että mitä hittoa tuli taas selitettyä niin tulee entistä ahistuneempi olo.

 

Tunnistin itteni täysin tuosta. Mie ajattelen kans jos jollekin vähän vieraammalle joudun puhumaan, että nyt selitän ihan tyhmästi, tuo pitää minua ihan idioottina ja en sitten osaa esittää asiaani niinkuin etukäteen mietin.
Sit kun alkaa miettimään että mitä hittoa tuli taas selitettyä niin tulee entistä ahistuneempi olo.

Lohdullista kuulla etten ole ongelmani kanssa yksin.

Tähän ei kai auta mikään, muu kun hyväksyä itsensä tälläisenä.

Musta tuntuu että tämä ihana asuinalue, jossa viihdyn pahentaa mulla tätä ongelmaa. Koska mä koen täällä alemmuudentunteita, kun mä en ole hyvin toimeentuleva enkä koulutettu.

 

Ap ja IhanaValo, tarkoitatteko, että epävarmuutenne johtuu ujoudesta? Minä olen todella ujo, mutta olen vuosia sitten saanut neuvon, millä pystyn sitä piirrettäni suitsimaan. Kun olen tekemisissä vieraiden ihmisten kanssa ja minun on ns. pakko puhua ja esittää asiani ja tulee se tunne, että nyt kohta menee kieli solmuun, sanon ihmisille, että hei minä olen tosi ujo ja saatan kuulostaa kummalliselta, mutta se johtuu tästä piirteestäni. Ja kun se on sanonut, tosi usein se solmu aukeaakin tai saan toisilta jotain pientä apua, he käyvät täydentämään lausettani tai näyttävät nyökkäyksin, että joo kyllä ymmärrän. Ja kun sen kerran on jollekin sanonut, ei sitä tarvi samalle ihmiselle sanoa uudelleen, hän kyllä yleensä muistaa, että ai tämä Huta on ujo, hän tarvii vähän aikaa kielensä ojenteluun

 

Mä olen kauan aikaa sitten sekoittanut ujouden, yleisen epävarmuuden, huonon itsetunnon ja alemmuudentunteet keskenään. En tiedä mistä mun ongelmat johtuu.

Mä meinasin jälkikäteen kirjoittaa tälle naiselle tekstiviestin, etten ole niin hölmö kun miltä vaikutin vaan sosiaalisesti kömpelö. Mutta sitten ajattelin että sen jälkeen olo ois vielä tyhmempi ja vaivaisin mun päätäni sillä, että oliko se hyvä vai huono juttu kirjottaa jtn tollasta.

 

No mie ainakin oon ujo, oon ollu niin pitkään ku muistan ja pelkään että hiljaisuuteni saatetaan käsittää jotenkin ylimielisyydeksi tai etten viihdy tms.
Ja sitten kun avaan suuni niin ajatellaan että oon jotenkin jälkeenjääny tai jotain. En tiiä osaisinko sanoakaan sitä, että ujoudesta tää vaan johtuu..
Ärsyttää kun esim.äitini on tosi puhelias ja semmoinen joka tulee kaikkien kans juttuun ja muutenkin ja sit mie oon tämmönen.:ashamed:

Muoks. Ja joo, huono itsetunto, vai mikä se olikaan, on kans miun ongelma..tunnen itteni huonommaksi kuin muut, vaikka mitä tekisin.

 

Niin olen minäkin oikea tumpelo puhumaan naamatusten. Tuntuu, että puhun kaikkea muuta asian vierestä. Ja sitten en ikinä keksi ite mitään juteltavaa. Eikä kukaan jaksakaan olla mun seurassa poltatuntia kauempaa Kerhossakin on äitejä ja yksi niistä vain on pari sanaa mulle sanonut. En osaa olla naamatusten

 

Minulla on sama ongelma, ja tästä johtuen minulla ei sitten olekaan niitä ystäviä tai kavereita. En vaan osaa tutustua keneenkään kun en uskalla kenellekään puhua. Ja jos jollekin vieraalle joudun miettimään niin jälkeenpäin mietin sanomisiani tosi pitkään ja murehdin, että puhuin aivan typeriä. :ashamed:

 

Mulla on ihan sama vika ja vihaan sitä niin paljon.:kieh: Ja peesailen tuota kesäkurpitsan yllä olevaa kirjoitusta niin täysillä. Ihan jokaista sanaa, kuin mun näppiksiltä. Argh.:headwall:

 

Jos teistä jotkut asuu lähellä Espoota, niin voin järjestää sosiaalisesti kömpelöiden tapaamisen ja voidaan ruotia sitten yhdessä palstalla, että mitä typerää tulikaan sanottua

 

Jos teistä jotkut asuu lähellä Espoota, niin voin järjestää sosiaalisesti kömpelöiden tapaamisen ja voidaan ruotia sitten yhdessä palstalla, että mitä typerää tulikaan sanottua

Ihana idea, ikävä kyllä en vaan oo sieltäpäinkään

 

Mä taidan kuulua tähän joukkoon. Vaikka en mä enää ole yhtään niin ujo ku joskus olin. Oikeastaan mä nykyään jopa osaan puhua joskus ihan fiksuja vieraille ihmisille, varsinkin töissä ku voin ajatella et en ole minä vaan työntekijä siellä Olen myös tosi huono tutustumaan, netin kautta se on helpompaa kyllä.

 

No minä ainakin annan erittäin yksinkertaisenja tyhmän kuvan itsestäni muille. sen näkee heidän ilmeestä, jos joudun josks vuosien tuntemisen jälkeen kertoa ammattini tai koulutuksen.

Ihmiset lokeroivat muita jo pelkän pukeutumisen perusteella. Tai jos on kotona omien lasetn kanssa, moni ajattelee heti, että on tyhmä ja kouluja käymätön.