Miksi äitiyden helppoudesta ei saa puhua?

  • Viestiketjun aloittaja onnellinen ihmettelijä
  • Ensimmäinen viesti
onnellinen ihmettelijä
Otsikossa se tulikin kiteytetysti. Itselläni on kaksi 9 kk ikäistä lasta, tekemistä varmasti riittää, mutta ehdin tehdä myös omia juttuja. Ihan aina ei tietenkään ole ruusuilla tanssimista, mutta suurimmaksi osaksi nautin tästä täysin rinnoin. Suhtauden aika pitkälti asioiden sujumiseen / ei-sujumiseen asennekysymyksenä.

Kuitenkin, olen huomannut, että äitiys taitaa olla joillekin "kärsimys"laji: mitä vaikeammat lapset, sitä parempi äiti. Usein kerhossa äidit kilpaa kertovat, kuinka se on vaikeaa ja tuo on kamalaa; lapsi vain huutaa, mitään omaa ei ehdi tehdä, jne. Ja jos itse sanon olevani levännyt ja ihan vaan hyvällä tuulella / onnellinen, niin vastaus ja katseet ovat sellaisia "no sulla onkin niin helpot lapset". Onko se minun vikani? Tottakai jokainen saa purkaa omaa pahaa oloaan, muuten ei varmaan moni kotiäiti jaksaisikaan. Mutta päteekö tähän se vanha viisaus "kell onni on, se onnen kätkeköön"?
 
Esikoinen mulla oli helppo tapaus. Kun mainitsin asiasta, kommentti oli aina "oota vaan kun ekat hampaat tulee, oota vaan kun eka nuha tulee, kyllä se vielä huutaa, oota vaan kun alkaa liikkua". Mitään noista ei tapahtunut, mutta koko ajan ootin että kyllä tämä kohta varmaan alkaa valvottaa. Vähän sellainen olo, että kun iloitsin vauvastani, toiset löi lyttyyn mun iloni.
 
onnellinen ihmettelijä
Alkuperäinen kirjoittaja Rompales:
Esikoinen mulla oli helppo tapaus. Kun mainitsin asiasta, kommentti oli aina "oota vaan kun ekat hampaat tulee, oota vaan kun eka nuha tulee, kyllä se vielä huutaa, oota vaan kun alkaa liikkua". Mitään noista ei tapahtunut, mutta koko ajan ootin että kyllä tämä kohta varmaan alkaa valvottaa. Vähän sellainen olo, että kun iloitsin vauvastani, toiset löi lyttyyn mun iloni.
No juuri tätä tarkoitin, aina manataan, että odota vaan...! Miksi murehtia tulevaa, kun voisi iloita tästä hetkestä?
 
toinen onnellinen ihmettelijä
En osaa sanoa. Myös minulla on aina mennyt kivasti ja ongelmitta kohta vuoden ikäsen lapseni kanssa. En ole ollut turhautunut, masentunut tai mitään negatiivista. Mutta halua puhua arkemme mukavuudesta, onnellisuudestani ja elämäni helppoudesta, koska saan vain niskaani ryöpyn "odotahan vain, kyllä teillekin tulee vaikeaa" -kommentteja tai valitusta siitä että olen tossun alla kun en riitele mieheni kanssa ja ole kypsä lapseeni...
 
No mää en näe asiaa noin. Ihmisten vuoroviestinnän erilaisuudessa saattaa joku ottaa herneitä nenäänsä. Toinen kertoo kuinka raskasta hänellä on ollut kun lapsi on herättänyt viimeyönä 1h välein. Toinen tokaisee: aijaa, no meidän petteri nukkuu aina niin hyvin, kun MINÄ olen syöttänyt sen niin hyvin etukäteen. Jos laiminlöisin poikaani, niin tottahan toki poika heräilee.."

Ja no soppa on siitä valmis.
 
salmo harmaana
Meilläkin ihana "helppo" 8kk lapsi ja aikaa niin itselle kuin isännällekin. Kippistän teekupilla meille! Huonoina päivinä kyllä helpottaa kun saa puhua pälpättää ongelmat pois ja taas on helpompaa kuin jos hautoisi asioita sisällään.
 
Höpö höpö. Mistä sä tollasta revit :eek:
Ehkä kaksosten vanhemmat saa enenmmän tuota???

Lähipiirissäni on kahdet kaksoset. Olen nähnyt eron "helppojen" ja "vaikeiden" lasten välillä. Vaikeiden kanssa asenteesta oli apua, mutta ei sillä pitkälle pötkitty.

Mulla on esim. siskolla samanikäinen vauva. Meillä oli alku tosi hankalaa ja hänen perheessään oli helppo. Nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen. Aina on saanut hehkuttaa omaa tilannetta.

En mä ole koskaan kokenut, ettei saisi sanoa miten ihanaa on olla äiti! Ja miten kivaa on nauttia lapsestaan! Sen sijaan sitä ei saa sanoa, että koti-äitinä on tylsää ja haluaa töihin.
 
...
Nykyään on muotia kärsiä ja valittaa. Oli sitten kyse äitiydestä tai työstä, niin niistä ei yksinkertaisesti saa nauttia. Eikä saa olla iloinen.

Tämän olen itse huomannut sekä työelämässä että toisten pikkulasten äitien kanssa.
 
toinen onnellinen ihmettelijä
Alkuperäinen kirjoittaja PipariSuu:
No mää en näe asiaa noin. Ihmisten vuoroviestinnän erilaisuudessa saattaa joku ottaa herneitä nenäänsä. Toinen kertoo kuinka raskasta hänellä on ollut kun lapsi on herättänyt viimeyönä 1h välein. Toinen tokaisee: aijaa, no meidän petteri nukkuu aina niin hyvin, kun MINÄ olen syöttänyt sen niin hyvin etukäteen. Jos laiminlöisin poikaani, niin tottahan toki poika heräilee.."

Ja no soppa on siitä valmis.
Sinä oletkin aina ja kaikkien kanssa kaikesta eri mieltä. Minun tapauksessani ei ole mistään sopista kyse. Vaan puhtaasti siitä, että lapsen kanssa ei voi eikä saa olla helppoa 90 %:n ihmisistä mielestä. En itse arvostele toisten vanhemmuutta tai anna neuvoja, koska tiedän kuinka raskasta on kuunnella marmatusta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ...:
Nykyään on muotia kärsiä ja valittaa. Oli sitten kyse äitiydestä tai työstä, niin niistä ei yksinkertaisesti saa nauttia. Eikä saa olla iloinen.

Tämän olen itse huomannut sekä työelämässä että toisten pikkulasten äitien kanssa.
Eletäänkö me eri planeetalla? Musta on kiva, että nykyään saa sanoa, jos on aivan romuna lasten kanssa. Mutta kyllä mä olen saanut paljon iloisia kommentteja kun olen kertonut, että tyttö alkoi nukkumaan 2kk vanhana täydet yöt heräämättä. Jo edellä mainittu "kauhukaksosten" äiti sanoi olevansa puolestani iloinen kun hän ei saanut kokea täysiä yöunia ekaan 2 vuoteen.
 
vieras
Kaikesta aina vain valitetaan, mihinkään ei olla tyytyväisiä. Sama juttu kun open lomat -- moni vanha opekin valittaa, vaikka oikeasti lomat on parasta tässä työssä...
 
Riippuu vähän miltä kantilta katsoo. Kyllä mun mielestä oli melkosen helppoa esikoisen kanssa olla kotosalla, ennen kun vauva syntyi. Ja nyt on helppoa kun ne usein nukkuu samaan aikaan päiväunet!

Helpompaa ja miellyttävämpää silti kuin raataa töissä niska limassa. Riippuu toki työpaikasta, mutta joku 8h hoitoalalla on fyysisesti aika tuntuvaa. Tosin alaa olen ajatellut vaihtaa vähän eri linjalle samalla alueella..

Tällä hetkellä kun vauva on 2kk ja esikoinen reilun 2vee, niin päivät ovat välillä haastavia. En mä ole kerennyt tänäänkään imuroida tai viikata pyykkejä, koska päikkäriaika on mun pyhä lepohetki ja aamulla ennen seitsemää ylös nousseena on koko ajan saanut huoltaa jompaa kumpaa.. kun vauva on nukkunut, on hoidettu esikoisen aamutoimet, kun ne on saatu, vauvan toimet ja välillä molempia yhtäaikaa.. :) En siltä tätä muuhun vaihtaisi. Sitten on taas päivisinkin hyvin aikaa tehdä kotitöitä siinä sivussa, kun vauva esim. konttailee. Esikoisen kanssa ne meneekin kivasti, kun tykkää tehdä mukana.
 
äityli
Olen huomannut saman. Meillä on myös ns. "helppo" lapsi. Nyt 1,5v ja nukkunut 10kk ikäisestä yönsä heräämättä, poikaa ei tarvitse erikseen nukuttaa, sen kun laitetaan pinnasänkyyn jne. Toki välillä on haasteitakin. Syöminen on välillä aika taistelua... Mutta pääosin olen minäkin nauttinut tästä äitiydestä. Kaikki on ollut jotenkin helpompaa mihin olin varautunut. Ja juuri noita samoja varoitteluja minäkin olen saanut kuulla. Eli odota vaan kun.....jne. Tuntuu että ympäristö haluaisi kuulla vaan niitä raskaita ja hankalia juttuja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja toinen onnellinen ihmettelijä:
Alkuperäinen kirjoittaja PipariSuu:
No mää en näe asiaa noin. Ihmisten vuoroviestinnän erilaisuudessa saattaa joku ottaa herneitä nenäänsä. Toinen kertoo kuinka raskasta hänellä on ollut kun lapsi on herättänyt viimeyönä 1h välein. Toinen tokaisee: aijaa, no meidän petteri nukkuu aina niin hyvin, kun MINÄ olen syöttänyt sen niin hyvin etukäteen. Jos laiminlöisin poikaani, niin tottahan toki poika heräilee.."

Ja no soppa on siitä valmis.
Sinä oletkin aina ja kaikkien kanssa kaikesta eri mieltä. Minun tapauksessani ei ole mistään sopista kyse. Vaan puhtaasti siitä, että lapsen kanssa ei voi eikä saa olla helppoa 90 %:n ihmisistä mielestä. En itse arvostele toisten vanhemmuutta tai anna neuvoja, koska tiedän kuinka raskasta on kuunnella marmatusta.
Njuu, erimieltä on aina hyvä olla. :D

Olisiko sun ongelmasi juuri tuo tummennettu?

Miksi joku jaksaisi kuunnella sun iloa, jos sää et jaksa kuunnella toisen suruja? Miksi vaadit toiselta sitä, mitä itse et ole valmis antamaan toiselle?
 
vieras
Ja toisekseen riippuu myös äidin toimeliaisuudesta, mitä vauvan kanssa voi ja ehtii tehdä ja mitä ei. Yhdellä kaverillani menee ulos menemiseen jo tunti aikaa. Mie olen jo silloin käynyt kaupassa ja kävelyllä....
 
Kimppa
Esikoista odottaessa ja sen synnyttyä tuota pelottelua oli tosiaan tosi paljon. "Kyllä se lapsi vielä on kiva, mutta odota vaan kun se UHMA alkaa". No, sekin tuli, mutta ihana se lapsi on siltikin vaikka välillä uhmaakin. Mikä juttu se nyt on.

Ja mitä siitä yleensäkin vaikka välillä onkin rankkaa. Meillä on ollut valvottuja öitä, väsymystä, tässä syksyllä sairastelua, mutta se on minusta pientä kaikki. Olen koko ajan niin kiitollinen ja onnellinen että on kaksi tervettä ihanaa penskaa saanut. Se auttaa suhteuttamaan monenlaista pientä arjen säätämistä. En suostu lähtemään mukaan siihen, että siinä lasten kuullenkin aina motkotetaan miten "kamalia" ne on. Pitää osata arvostaa sitä kaikkein tärkeintä mitä on.

Mutta kyllä mä toisaalta oon sen verran joutunut yöheräilemään tässä viimeisen neljän vuoden aikana, että ymmärrän niitäkin, jotka ovat todella poikki eikä aurinko aina paista risukasaan. Sekin on ikävää, jos yltiöpositiivisena helpon lapsen kanssa vähättelee muiden ongelmia.

Onneksi muuten pelottelu laantuu kun saa toisen, ainakin meidän kohdalla. Ehkä sitten jo luotetaan, että on kokemusta riittävästi, eikä tarvitse inhorealistista valistusta
:whistle:
 
toinen onnellinen ihmettelijä
Alkuperäinen kirjoittaja PipariSuu:
Alkuperäinen kirjoittaja toinen onnellinen ihmettelijä:
Alkuperäinen kirjoittaja PipariSuu:
No mää en näe asiaa noin. Ihmisten vuoroviestinnän erilaisuudessa saattaa joku ottaa herneitä nenäänsä. Toinen kertoo kuinka raskasta hänellä on ollut kun lapsi on herättänyt viimeyönä 1h välein. Toinen tokaisee: aijaa, no meidän petteri nukkuu aina niin hyvin, kun MINÄ olen syöttänyt sen niin hyvin etukäteen. Jos laiminlöisin poikaani, niin tottahan toki poika heräilee.."

Ja no soppa on siitä valmis.
Sinä oletkin aina ja kaikkien kanssa kaikesta eri mieltä. Minun tapauksessani ei ole mistään sopista kyse. Vaan puhtaasti siitä, että lapsen kanssa ei voi eikä saa olla helppoa 90 %:n ihmisistä mielestä. En itse arvostele toisten vanhemmuutta tai anna neuvoja, koska tiedän kuinka raskasta on kuunnella marmatusta.
Njuu, erimieltä on aina hyvä olla. :D

Olisiko sun ongelmasi juuri tuo tummennettu?

Miksi joku jaksaisi kuunnella sun iloa, jos sää et jaksa kuunnella toisen suruja? Miksi vaadit toiselta sitä, mitä itse et ole valmis antamaan toiselle?

Tarkoitin marmatuksella pyytämättä annettuja manauksia siitä, mikä menee pieleen, jos toimii niin, näin ja noin.
Kiitos kysymästä, ystäväni purkavat minulle paljonkin sydäntään. Olen kuuntelijatyyppiä. Mutta en vain pidä siitä, että toisille manaillaan vaikeuksia tai väitettän etteivät asiat voi olla hyvin. Ainakaan pysyvästi. Sinä taidat olla sellaista negatiivisella elämänasenteella varustettua tyyppiä...?
 
Mä en ole ikinä kokenut äitiyttä mitenkään rankkana. Vauva-aika varsinkin on mennyt ihan hurmoksessa. :heart: Nyt kun esikoisella on ollu uhmaikä jo melkein pari vuotta niin tottakai välillä on pinna vähän kireellä, mutta ei mulle ole ikinä tullut semmosta tunnetta etten pärjäisi tai jaksaisi enää...
Mun miehen isän uusi akka tossa joku aika sitten sano, että mun pitäs saada seuraavaksi koliikkivauva että saisin edes vähän kärsiä. Juu kiitos, olipa kivasti sanottu. :flower: Meillä tosiaan on molemmat lapset nukkunut vauvana ihan unelmasti, semmoset 12 tuntia yöunia heräämättä. Miksi hemmetissä mua siitä pitäisi rangaista??
 
Mä olen kanssa siinä onnellisessa asemassa, että olen todella "helpolla" päässyt. Yöt olen saanut nukkua ja päivällä tytön nukkuessa ehtinyt vähän harrastaakin. Unettomuus ja ajanpuute on ollu ihan itse aiheutettua, vaavia en voi syyttää mistään :snotty:

Lapset on erilaisia, toiset vaatii enemmän ja toiset vähemmän. Mutta joskus se menee kyllä niinkin, että äiti hössöttää ja se tarttuu se hermostuneisus lapseen. Lähipiirissäni olen sen huomannut.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
Riippuu vähän miltä kantilta katsoo. Kyllä mun mielestä oli melkosen helppoa esikoisen kanssa olla kotosalla, ennen kun vauva syntyi. Ja nyt on helppoa kun ne usein nukkuu samaan aikaan päiväunet!

Helpompaa ja miellyttävämpää silti kuin raataa töissä niska limassa. Riippuu toki työpaikasta, mutta joku 8h hoitoalalla on fyysisesti aika tuntuvaa. Tosin alaa olen ajatellut vaihtaa vähän eri linjalle samalla alueella..

Tällä hetkellä kun vauva on 2kk ja esikoinen reilun 2vee, niin päivät ovat välillä haastavia. En mä ole kerennyt tänäänkään imuroida tai viikata pyykkejä, koska päikkäriaika on mun pyhä lepohetki ja aamulla ennen seitsemää ylös nousseena on koko ajan saanut huoltaa jompaa kumpaa.. kun vauva on nukkunut, on hoidettu esikoisen aamutoimet, kun ne on saatu, vauvan toimet ja välillä molempia yhtäaikaa.. :) En siltä tätä muuhun vaihtaisi. Sitten on taas päivisinkin hyvin aikaa tehdä kotitöitä siinä sivussa, kun vauva esim. konttailee. Esikoisen kanssa ne meneekin kivasti, kun tykkää tehdä mukana.
Mille alalle meinasit vaihtaa?

 
Alkuperäinen kirjoittaja toinen onnellinen ihmettelijä:
Tarkoitin marmatuksella pyytämättä annettuja manauksia siitä, mikä menee pieleen, jos toimii niin, näin ja noin.
Kiitos kysymästä, ystäväni purkavat minulle paljonkin sydäntään. Olen kuuntelijatyyppiä. Mutta en vain pidä siitä, että toisille manaillaan vaikeuksia tai väitettän etteivät asiat voi olla hyvin. Ainakaan pysyvästi. Sinä taidat olla sellaista negatiivisella elämänasenteella varustettua tyyppiä...?
Ei, kyllä mää olen positiivisella asenteella ja haen yleensä positiivisuutta.

Siksi yritänkin sulle sanoa, että monesti omien sanavalintojensa avulla saa toiset suhtautumaan myös positiivisiin asioihin positiivisesti. Jos toisella menee huonosti, niin ei silloin parane hihkua omaa onneaan juuri samaisesta asiasta. Se saattaa loukata/pahastuttaa toista.

En minä usko, että onnellisuudesta ei saisi puhua. Noita "odotas nyt vain sitten" kommentit tuskin kumoavat sun tämän hetkistä onnellisuutta vaan kertovat sitä, että tilanne 3kk päästä voi olla ihan toisenlaista lapsen kanssa. Eli on naiivia sanoa, että olen aina ja ikuisesti onnellinen lapsestani, kun minun lapsi ei _ikinä_ herätä mua öisin. Kyllä siihen tulee helposti sanottua, että joo hyvä, että nyt nukkuu hyvin, mutta voihan se olla, että 6kk päästä alkaakin herättelemään. Ja syy miksi noin sanoo, on juuri naaivi olettamus, että se mitä on nyt, niin on varmaan aina ja ikuisesti.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Magnificent:
Alkuperäinen kirjoittaja ...:
Nykyään on muotia kärsiä ja valittaa. Oli sitten kyse äitiydestä tai työstä, niin niistä ei yksinkertaisesti saa nauttia. Eikä saa olla iloinen.

Tämän olen itse huomannut sekä työelämässä että toisten pikkulasten äitien kanssa.
Eletäänkö me eri planeetalla? Musta on kiva, että nykyään saa sanoa, jos on aivan romuna lasten kanssa. Mutta kyllä mä olen saanut paljon iloisia kommentteja kun olen kertonut, että tyttö alkoi nukkumaan 2kk vanhana täydet yöt heräämättä. Jo edellä mainittu "kauhukaksosten" äiti sanoi olevansa puolestani iloinen kun hän ei saanut kokea täysiä yöunia ekaan 2 vuoteen.
Kiva kuulla, että puolestasi on osattu iloita. Omista kokemuksistani tämä aloitus lähti. Usein minusta tuntuu siltä, että muut leimaavat minut huonoksi äidiksi, koska en valita. Sitä en jaksa ymmärtää.

Enkä usko, että on väliä sillä, onko yksösen, kaksosten vai kolmosten äiti tässä asiassa.
 
yhden äiti
Ihmettelen samaa aloittajan kanssa, sillä lisäyksellä että olen vasta yhden lapsen äiti. Se on monille se viimeinen niitti ja kaikki lauseet avataan introlla "hyvähän se sun on sanoa, kun ei ole kuin yksi lapsi" tai "ethän sä mitään tiedä, sitten se vasta alkaa kun saat toisen...". Että kiitos vaan, mutta meinaan kyllä sinnikkäästi nauttia tästä yhdesäkin :)
 

Yhteistyössä