"hankala"
Voi ku sais vaan aloittaa kaiken alusta tällä ymmärryksellä ja tiedolla. En varmaankaan perustaisi perhettä lainkaan tai jättäisin lapsiluvun ensimmäiseen ja ainoaan.
Jos olisin tiennyt, että elämästä tulee näin haastavaa kolmen lapsen jälkeen niin en olisi ikinä lähtenyt tähän. Kahden kanssa kaikki meni vielä hyvin ja olin äitinä parhaimmillani. Viimeisen lapsen jälkeen menin jotenkin rikki. Vaikka tuo lapsi on niin äärimmäisen rakas ja kultainen, mutta jotain muuttui minussa sen jälkeen. Herkistyin jotenkin liikaa. Minä joka en ennen epäröinyt, pelännyt tms suuremmin lasten kanssa mitään. Nykyään pelkään jo etukäteen, olen ahdistuneen tietoinen maailman pahuudesta ja pelkään koko ajan , että jotakin kamalaa tapahtuu etenkin tälle nuorimmalle. Meillä on ollut jo kahdella paljon sairastelua; hengitystieongelmaa, jatkuvaa sairastelua ja vaikeaa atopiaa. Olisi vaan pitänyt ymmärtää, että siinä on liikaa jo. Pelkään myös jatkuvasti jotenkin omalla toiminnallani sairastuttavani nuorimmaisen johonkin tarttuvaan sairauteen.
Ei tätä varmaan ymmärrä kukaan. Mutta olen aikalailla loppu. Arjen ja työn hoitaminen kunnialla tuntuu välillä niin raskaalta ettei jaksa edes ajatella. Minä, joka kuvittelin joskus olevani hyvä ja kaiken kestävä äiti. Paskat... Voisin helposti lopettaa omalta osaltani tähän, kaiken.
Jos olisin tiennyt, että elämästä tulee näin haastavaa kolmen lapsen jälkeen niin en olisi ikinä lähtenyt tähän. Kahden kanssa kaikki meni vielä hyvin ja olin äitinä parhaimmillani. Viimeisen lapsen jälkeen menin jotenkin rikki. Vaikka tuo lapsi on niin äärimmäisen rakas ja kultainen, mutta jotain muuttui minussa sen jälkeen. Herkistyin jotenkin liikaa. Minä joka en ennen epäröinyt, pelännyt tms suuremmin lasten kanssa mitään. Nykyään pelkään jo etukäteen, olen ahdistuneen tietoinen maailman pahuudesta ja pelkään koko ajan , että jotakin kamalaa tapahtuu etenkin tälle nuorimmalle. Meillä on ollut jo kahdella paljon sairastelua; hengitystieongelmaa, jatkuvaa sairastelua ja vaikeaa atopiaa. Olisi vaan pitänyt ymmärtää, että siinä on liikaa jo. Pelkään myös jatkuvasti jotenkin omalla toiminnallani sairastuttavani nuorimmaisen johonkin tarttuvaan sairauteen.
Ei tätä varmaan ymmärrä kukaan. Mutta olen aikalailla loppu. Arjen ja työn hoitaminen kunnialla tuntuu välillä niin raskaalta ettei jaksa edes ajatella. Minä, joka kuvittelin joskus olevani hyvä ja kaiken kestävä äiti. Paskat... Voisin helposti lopettaa omalta osaltani tähän, kaiken.