Miksi jotain vagisan-sontaa pitää näyttää tv:ssä!

Kyllä. Muutenkin nainen on statuksessaan korkeimmillaan kun saa toimia miehen tyydyttäjänä. Kaupan päälle saa terveen toosan.
Tälläsiä naisia kutsun "tyttöystävänaisiksi". Niitä ei osaa edes oikeastaan ajatella itsenäisinä ihmisinä. Aivan kuin olisivat syntyneet vain tyttöystäviksi ja vaimoiksi.

Mitä terveeseen römpsään tulee, panoistahan kaikki taudit ja vaivat alkavat, joita sille alueelle ilmenee. Eli kyllä se on juuri päinvastoin mitä väität (tai siis provoat).
 
vierailija
Juuri kuvailemiisi asioihin, vaimo toimii usein myös aviomiehensä äitinä.
Jos on laittanu naisen seksin ja suvunjatkamisen takia niin on aivan luonnollista teettää sillä myös kotityöt. Mutta ruuanlaitto, pyykkääminen ja siivoominen on sen verran helppoa että pelkästään niiden takia naisen laittamisprojekti ei ole perusteltua. Kun vielä otetaan huomioon että naisen ylöspito on aivan ristuksen kallista.
 
Voi olla, en tiedä kun en ole tässä elämässä mies.
Viime elämässä taisin olla, kun valtaosa naisten kotkotuksista tuntuu hyvin vierailta itselleni.
 
Naisten intiimivaivat ovat yllättävän yleisiä nuoremmillakin naisilla joten miksei hoitovalmisteita saisi mainostaa, Ihottuman hoitoa koskevat mainokset ovat ilmeisesti aivan ok. Eikö ketään inhota Bepanthen anti exem-mainokset jossa nainen lässyttää ärsyttävästi lapselle?Tai peräpukamavoiteet jossa näyttelijä hinkkaa takapuoltaan puun runkoon ? Näillä naisilla on häpeilevä kosketus omaan kehoon joka on yllättävää nykyaikana. Vähän tällainen "ajattele isänmaata"-mentaliteetti kun joudut miehen kanssa peti puuhiin,
 
Kerropas muuten, miksi niissä peräpukamamainoksissakin pitää olla aina nainen, joka hinkkaa persettään posket hehkuen joko puuhun, tai kuntopyörän satulaan?
Eikö miesten perse koskaan kutia vai?

Ihme sentään että sillä puunrunkoa hankaavalla naisella oli ihan anorakki päällä, yleensä kun näillä mainosten hutsuilla on vain alusvaatteet tai mahdollisimman tiukat ja niukat hepenet.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777

Nuo mainokset on kanssa ärsyttäviä.
 
  • Tykkää
Reactions: Lunatic
Kerropas muuten, miksi niissä peräpukamamainoksissakin pitää olla aina nainen, joka hinkkaa persettään posket hehkuen joko puuhun, tai kuntopyörän satulaan?
Eikö miesten perse koskaan kutia vai?

Ihme sentään että sillä puunrunkoa hankaavalla naisella oli ihan anorakki päällä, yleensä kun näillä mainosten hutsuilla on vain alusvaatteet tai mahdollisimman tiukat ja niukat hepenet.
(y)

www.youtube.com/watch?v=C8MvUpN_OkQ
 
laaman nöyhtä
Aletaas oikein nillittämällä nillittämään. Miksei mainoksissa näe koskaan lihavia naisia? Eikö lihavan naisen vaginaonglemiin siis suhtauduta vakavasti? Lihavien naisten trivago-reissuihin? Lihavan naisen lohifilesuperpäivään? Lihavaan silid bängiin? Lihava junamatkalla, laivamatkalla, finnmatkalla? Lihava nainen ei mahdu älyautoon, haltipukuun, prismaan, pesemään pyykkiä bio luvililla, nissenin silmälaseihin? Lihavalle naiselle ei tapahdu Ifin vesivahinkoja, Ifolorin valokuvausmuistoja tai allways ohivuotoja?
Mutta lihava mies saa seistä hassunhauskana paskaisessa kylpyhuoneessa ja kaveri suihkauttaa kalkkijäämät suitsaitpois. Jos siinä seisoisi lihava nainen tukka likaisena ja naama räjähtäneenä niin kaikki ajattelis että pese lehmä itte suihkus ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Lunatic
vierailija
Totta laamannöyhtä.
Kyllä minua se persettä puuhun hankaava mainos ärsyttää. Eikä kaikilla ole hiivatulehduksia jne. Ja mikä hinku näitä kaikkia vatsavaiva, ruoansulatusvaiva mainoksia on joka väliin puskea, kai se on raha mikä sanelee. Jos vaikka ajatellaan jalkaraspia jossa on pyörivä terä, hinta 30e. Saman homman pystyisi tehdä 5e jalkaraspilla muutamalla vedolla. Mutta kaikki haluaa sen pattereilla toimivan.
 
  • Tykkää
Reactions: Lunatic
Lompsi
Kristinusko opettaa, että seksin harrastaminen sen nautinnollisuuden takia on syntiä. Sitä tulee harjoittaa vain avioliitossa ja vain lasten teko mielessä. Koko toimitus tuolloinkin on siveetöntä, joten aiheesta ei pidä sen koommin puhuman. Kirkon mukaan ympäröivän yhteiskunnan seksualisoituminen johtaa haureuteen, aviolitton ulkopuoliseen seksiin, joka on syntien synti.

Kristinuskon vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan kulttuuriin on kiistaton. Suomessa oli valtionkirkko vuoteen 1870 asti. Suomen ensimmäinen uskonnonvapauslaki tuli voimaan 1922. Kirkon vahvasta siteestä yhteiskuntaamme kertoo myös hyvin se, että Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla ja ortodoksisella kirkolla on verotusoikeus.

Näkyvien yhteiskunnallisten elementtien taustalla kirkko ja kristinusko vaikuttavat vahvasti myös hallitsevaan asenneilmapiiriin. Nuoriso on kautta aikain’ tätä vastaan taistellut, mutta vanhoilliset ajatusmallit silti elävät ja voivat hyvin. Seksuaalisuus ja kaikki siihen liittyvät asiat ovat tältä näkökannalta katsoen haureuteen johtavaa siveettömyyttä.

Vagisan on lääkevoide, jota käytetään fysikaaliseen ongelmaan, sellaiseen paikkaan ihmiskehossa joka liittyy myös seksuaalisuuteen. Joku voisi sanoa, että kaukaa hauettua. No sitä se vuonna 2015 onkin. Vagina on osa ihmiskehoa, ihan kuten korva, nenä tai kyynärtaive. Jos näihin jälkeenpäin mainittuihin on “ok” mainostaa lääkevoiteita, niin miksei se yhtälailla ole vaginan kohdalla? Jos vastaus on jokin seksuaalisuuteen liittyvä näkökohta, on hyvä pohtia mikä seksuaalisuudessa “mieltä hiertää”. Nenää käytetään haistamiseen, korvaa kuulemiseen ja sukupuolielimiä mm. seksiin ja lisääntymiseen. Yhtä luonnollisia asioita yhtä kaikki. Vastaus seksuaalisuuden “kiusallisuudesta” juontaa juurensa vain ja ainoastaan kristinuskoon ja kirkkoon. Harva kiusaantunut tuota asiayhteyttä silti edes tiedostaa, sillä harva kokee olevansa mitenkään hartaasti uskovainen.

Taustalla on siis vain vanhakantainen käsitys ja näkemys, jonka mieleen on iskostanut kirkko. Tuosta ajatustavasta on mahdollista luopua. Tärkeintä on ymmärtää mistä se johtuu.
 
Vierasmiess
Vagisan on lääkevoide, jota käytetään fysikaaliseen ongelmaan, sellaiseen paikkaan ihmiskehossa joka liittyy myös seksuaalisuuteen. Joku voisi sanoa, että kaukaa hauettua. No sitä se vuonna 2015 onkin. Vagina on osa ihmiskehoa, ihan kuten korva, nenä tai kyynärtaive. Jos näihin jälkeenpäin mainittuihin on “ok” mainostaa lääkevoiteita, niin miksei se yhtälailla ole vaginan kohdalla? Jos vastaus on jokin seksuaalisuuteen liittyvä näkökohta, on hyvä pohtia mikä seksuaalisuudessa “mieltä hiertää”.
Just näin ja vielä kun sisäistätte, että jos naiselle ei olisi pillua tai nainen ei sitä tahdo käyttää, on täysin arvoton parisuhdemielessä ja miesten silmissä. Vain hyvin harva tossukkamies suistuisi olemaan naisen kanssa jos naiselta ei olisi pillua ja kohtua.
 
vierailija
Kristinusko opettaa, että seksin harrastaminen sen nautinnollisuuden takia on syntiä. Sitä tulee harjoittaa vain avioliitossa ja vain lasten teko mielessä. Koko toimitus tuolloinkin on siveetöntä, joten aiheesta ei pidä sen koommin puhuman. Kirkon mukaan ympäröivän yhteiskunnan seksualisoituminen johtaa haureuteen, aviolitton ulkopuoliseen seksiin, joka on syntien synti.

Kristinuskon vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan kulttuuriin on kiistaton. Suomessa oli valtionkirkko vuoteen 1870 asti. Suomen ensimmäinen uskonnonvapauslaki tuli voimaan 1922. Kirkon vahvasta siteestä yhteiskuntaamme kertoo myös hyvin se, että Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla ja ortodoksisella kirkolla on verotusoikeus.

Näkyvien yhteiskunnallisten elementtien taustalla kirkko ja kristinusko vaikuttavat vahvasti myös hallitsevaan asenneilmapiiriin. Nuoriso on kautta aikain’ tätä vastaan taistellut, mutta vanhoilliset ajatusmallit silti elävät ja voivat hyvin. Seksuaalisuus ja kaikki siihen liittyvät asiat ovat tältä näkökannalta katsoen haureuteen johtavaa siveettömyyttä.

Vagisan on lääkevoide, jota käytetään fysikaaliseen ongelmaan, sellaiseen paikkaan ihmiskehossa joka liittyy myös seksuaalisuuteen. Joku voisi sanoa, että kaukaa hauettua. No sitä se vuonna 2015 onkin. Vagina on osa ihmiskehoa, ihan kuten korva, nenä tai kyynärtaive. Jos näihin jälkeenpäin mainittuihin on “ok” mainostaa lääkevoiteita, niin miksei se yhtälailla ole vaginan kohdalla? Jos vastaus on jokin seksuaalisuuteen liittyvä näkökohta, on hyvä pohtia mikä seksuaalisuudessa “mieltä hiertää”. Nenää käytetään haistamiseen, korvaa kuulemiseen ja sukupuolielimiä mm. seksiin ja lisääntymiseen. Yhtä luonnollisia asioita yhtä kaikki. Vastaus seksuaalisuuden “kiusallisuudesta” juontaa juurensa vain ja ainoastaan kristinuskoon ja kirkkoon. Harva kiusaantunut tuota asiayhteyttä silti edes tiedostaa, sillä harva kokee olevansa mitenkään hartaasti uskovainen.

Taustalla on siis vain vanhakantainen käsitys ja näkemys, jonka mieleen on iskostanut kirkko. Tuosta ajatustavasta on mahdollista luopua. Tärkeintä on ymmärtää mistä se johtuu.
Noo, ihan pian on Suomi ja koko muu maailma islamistinen, että varmaan on sitten mainoksetkin sen mukaiset. Malta nyt vaan pieni hetki vielä odottaa :)
 
Tässä se taas nähdään miten erilailla miehiä kohdellaan mainoksissa. Toltakin näytetään vain naama, vaikka mainostetaan pyllyvoidetta.
Olisi nyt edes imeskellyt tikkaria tai vaniljatötteröä, kuten naiset yleensä mainoksissa pers pystyssä imevät.
Onhan sitten ollut se curbisal-mainoskin eturauhasvaivoihin: Rakko ei tyhjene kunnolla, suihku on heikko, curbisal auttaa tms.
Siinäkin vaan taisi joku patsas tms pissailla :D
 
  • Tykkää
Reactions: Lunatic

Yhteistyössä