miksi mulla nasahtaa aina kun mies kysyy tyhmiä?

Jos noin helposta hermot menee, niin jostain muustakin kyllä silloin kiristää. Eiköhän se älykkään keino ole miettiä mikä itsessä hiertää (vähän sitä kai ap kyselikin?) ja sitten keskustella vaikka kohta kohdalta nämä asiat rauhassa läpi sen toisen kanssa hetkenä jona tilanne ei ole päällä. "Minua jostain syystä ärsyttää kysymykset, joihin tiedät vastauksen. Aion yrittää hillitä ärsyyntymistäni, mutta auttaisi jos sinäkin vähän vähentäisit näitä kysymyksiä".

Totta varmasti.

Meillä kun se miehen kyselyikä iskee, niin ei se minussa mitään raivareita herätä. Kunhan nyt olen nuivahko, kyllä se mies yleensä siitä pian taas alkaa itsekin ajatella omilla aivoillaan.

Mutta joku seksityhmäilyvitseily on aiheuttanut juuri tämän tapaisen keskustelun. Mies toisteli jotain tyhmää pikkutuhmaa vihjailua varmaan kuukausia, vaikka olin sanonut että toi ärsyttää ja älä viitsi. Ei se mies ymmärtänyt ennen kuin oikeesti pysähdyin ja puhuttelin häntä että tää nyt aivan oikeasti ärsyttää ja aivan oikeasti on epäkiihottavaa ja aivan oikeasti jopa on haitaksi meidän seksielämälle, koska mua ärsyttää toi miehen läppä. Kyl se sitten tajusi kun sen rautalangasta ystävällisesti väänsi selkeäksi.

Tosin tuo keskustelu aiheutti seuraavan viikon ajan kaikenlaisia kostonillityksiä miehen puolelta: valitusta astianpesukoneen täytöstä (lapsellista, mies kun itse täyttelee sitä miten sattuu), mun sukista (!miehen sukat on yleensä pitkin kämppää, useampi pari!) ja muusta pienestä. Kun nyt ymmärsin mistä se johtuu, niin annoin nillitysten mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

 

Voi vittu teidän ämmien kanssa oikeasti. Tämä todistaa sen, että naisia ei voi vain miellyttää. AP itsekin toteaa, että mies on muuten ihana ja kaikkea, mutta kysely ärsyttää. Sitten kun äijä ei kysyisikään mielipidettäsi asioihin, niin sitten se itku vasta alkaisi. Kyselyssä ei todellakaan ole kyse tyhmyydestä, vaan siinä että haluaa kuulla myös sinun mielipiteesi.

Väärin päätelty. Mun mieheni oli joskus samanlainen kyselijä. Kyllästyin siihen, että mun piti aina sanoa mielipiteeni, jotta mies kykeni toimimaan. Jokusen vittumäenoosunäitis-kohtauksen se vaati, mutta johan loppui tenttaus. Toki tajuan myös olla hiljaa, jos mies tuokin kaupasta mielestäni väärää juustoa, mutta ennemmin niin, kuin että mulla pitäisi joka perkeleen juustostakin olla mielipide etukäteen. Ja on muuten ihan eri asia kysyä, laitanko juhliin harmaan vai violetin paidan, kuin kysyä pelkästään "mitä mä laitan päälle"?

 

No jos ihmiset kuvaavat tuntemuksiaan sanoin "keittää", "paiskoin oven (no ok, oma selitys on hormoonit)", "pinna palaa" ja "saan raivarin", niin kuinkahan hyväntahtoista se nyt sitten on, varsinkin jos tietää toisen vielä pahastuvan?

Voisiko olla, että jos itse on stressaantunut ja pitää korkeat vaatimukset itselleen, ei meinaa kestää jos toinen vaikuttaa ottavan asiat rennommin, "ei yritä yhtä paljon kuin minä, helv.... soikoon!". Onko unohtunut että se on se kumppani jonka kanssa on valinnut olla, yhtävertainen vaikka erilainen. Onko kumppanista tullut joku arvioitava ja vertailtava kohde johon sitten puretaan omat turhaumat?

Jos noin helposta hermot menee, niin jostain muustakin kyllä silloin kiristää. Eiköhän se älykkään keino ole miettiä mikä itsessä hiertää (vähän sitä kai ap kyselikin?) ja sitten keskustella vaikka kohta kohdalta nämä asiat rauhassa läpi sen toisen kanssa hetkenä jona tilanne ei ole päällä. "Minua jostain syystä ärsyttää kysymykset, joihin tiedät vastauksen. Aion yrittää hillitä ärsyyntymistäni, mutta auttaisi jos sinäkin vähän vähentäisit näitä kysymyksiä".

Juu, voi olla noin. Tosi harmi, kun parisuhteessa pitäisi olla tavallaan kuin yksi puu <3 Kyllä mä ymmärrän, että saa raivarit jos kysymykset on oikeasti asioista jotka pitäisi olla selviä. Vaikka "Laitanko aamiaista lapsille kun lähdet aiemmin töihin kun minä?" Miten kukaan voi silloin olla ylpeä puolisostaan, että hei ihanaa kun tunnet minut näin hyvin ja tiedät mitä ajattelen!=D Pakostakin silloin tulee turhautuminen ja epäluottamus miksi itsestäänselvyyksistä toinen on epävarma ja kysyy erikseen...

Monesti ne turhat kysymykset on minunkin mielestä vain juttelua enkä ikinä siitä vetäis raivareita:O Just hyvä että jakaa ajatuksiaan ja on oma itsensä.

 

Kyselyssä ei todellakaan ole kyse tyhmyydestä, vaan siinä että haluaa kuulla myös sinun mielipiteesi.

Mikä helvetin mielipide se on jos kyselee "missä on mun villasukat" tai "onko meillä tänään ruoka"? Ymmärrän oikein hyvin että tuollainen ärsyttää, ärsyttäisi minuakin. Kun en todellakaan halua olla miehelleni äiti. Tässä taloudessa jokainen huolehtii omista tavaroistaan, ja *lapsen* ruoka- ja vaatehuollon hoitavat yhdessä perheen *kaksi aikuista*.

 

Mulla palaa käämit samointein jos esim pyydän miestä hakemaan jääkaapista juustoa ja kysyy jo ennen kun on lähelläkään jääkaappia että "missä se siellä on?". No jumalauta, avaisi vaikka sen oven ja katsoisi! En minä ole mikään korkein taho tässä taloudessa joka pitää reaaliaikaista kirjaa kämpän jokaisesta esineestä :stick: Ja tämä toistuu ihan kaikessa. Oliskin vaan kepeää juttelua, mutta tulee sellanen olo ettei mies ihan oikeasti osaa käyttää omaa järkeään. Sitten kun vituttaa tarpeeksi, en enää edes viitsi pyytää mitään vaan teen mielummin itse.