Miksi vieläkin kouluissa on pipokielto?

Kuulapää76
Käytöstapoihin ennen kuului ottaa päähine pois sisätiloissa mutta nykyään nuo hatut ym kuuluvat asusteisiin monilla. Siisti päähine ei minun silmääni pistä.
On muuten hienoa sairaana nauttia näistä "pipojen vihaajista". Peruukki esim.kesähelteillä muhiin paljon kauheammin kuin hyvälaatuinen pipo tai muu päähine. :) Nyt kun kevät koittanut niin on se mukavaa kuulla, varsinkin naispuolisilta, arvostelua. Olisko hienompaa liikkua kaljuna? Minusta ei. Tietysti se hivelisi tietyntyyppisten ihmisten omaa egoa kun voisi kaljua kauhistella.. sitä iloa ei jaksa aina antaa.

Kouluissa ja muissa oppilaitoksissakin voi olla nuori, jolla ei niitä hiuksia ole ja syy päähineen käytölle löytyy valitettavasti muista asioista kun käytöstapojen puutteesta. Joten kannattaisi aikuisten hiukan sitä hienotunteisuutta harjoitella.. jookos? ;) Siksi onkin ollut mukava huomata, että pipot/päähineet ovat muutenkin yleistyneet. Ei erotu joukosta pipopäänä sitten niin herkästi, haahaa.
 
Peyote
Poikani kertoi silminnähden tyytyväisenä, kuinka opettaja oli ragennut hänelle virkkaamani pipon pitämisestä ruokalassa. Hän ei näet heti saanut sitä käskettäessä riisuttua, koska hänellä oli tarjotin käsissään.

Mielestäni tälläiset toissijaiset säännöt aiheuttavat vain turhaa kapinaa. Paljon tärkeämpää olisi saada koululaiset lopettamaan nuuskan ja alkoholin käyttö.
 
Käyttäydy

Ragennut..

Millainen äiti, sellainen lapsi.

Hyvät käytöstavat kunniaan!
 
Peyote
Alkuperäinen kirjoittaja Käyttäydy;30798002:
Ragennut..

Millainen äiti, sellainen lapsi.

Hyvät käytöstavat kunniaan!

No täytyy mainita, että pojalle tulee useinkin Wilmaan kehuja tuntikäyttäytymisestä, hänellä on opettajien mielestä hyvä asenne koulua ja elämää kohtaan, hän on päihteetön. Käytösnumero oli kymppi tästä pipoasiasta huolimatta. On kiltti viisi vuotta nuoremmalle pikkusiskolleen, vie skeittaamaan ja opettaa soittamaan kitaraa.

Minä en koskaan ollut noin kiltti vajaa 16 vuotiaana.

Enkä ymmärrä, miksi tuosta pipoasiasta jaksetaan tehdä tärkeä, kun se on aivan sivuseikka ihmisen elämässä. Se on vain turha tarttumisen aihe. Turhat säännöt aiheuttaa aina kapinaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Puuhippa

No ei se käytös kuitenkaan ihan kympin arvoista ole:

Poikani kertoi silminnähden tyytyväisenä, kuinka opettaja oli ragennut hänelle
En ylpeilisi lapseni taidoilla saada "ope rageemaan".
 
  • Tykkää
Reactions: Tepadj
Peyote
Alkuperäinen kirjoittaja Käyttäydy;30798024:
No ei se käytös kuitenkaan ihan kympin arvoista ole:

En ylpeilisi lapseni taidoilla saada "ope rageemaan".
Ilmeisesti se kuitenkin on, kun kerran kympin sai. Hyvä poika se on. Olen hänestä todella ylpeä.

Pointtina se, että tavat ja säännöt, joille ei ole järkevää selitystä, aiheuttaa kapinaa.
 
Peyote
Alkuperäinen kirjoittaja Käyttäydy;30798024:
No ei se käytös kuitenkaan ihan kympin arvoista ole:

En ylpeilisi lapseni taidoilla saada "ope rageemaan".
Ja lisäyksenä, ope taisi olla vähän hidas tapaus kun alkoi räyhäämään piposta eikä tajunnut, ettei oppilas voi pipoa pois ottaakseen tiputtaa tarjotinta lattialle, vaan täytyy ensin viedä tarjotin pöytään. Ei auta kävellä oppilaan vieressä toistelemassa että pipo pois pipo pois.
 
Semmoista se on kun nykyään nuoret käyttäytyy niin huonosti että opettajat on koko ajan varpaillaan.

Syyttömätkin saa kärsiä.

Siksi mm. on hyvä että on kunnon säännöt ja niitä noudattaa kaikki.
 
Peyote
Alkuperäinen kirjoittaja Käyttäydy;30798052:
Semmoista se on kun nykyään nuoret käyttäytyy niin huonosti että opettajat on koko ajan varpaillaan.

Syyttömätkin saa kärsiä.

Siksi mm. on hyvä että on kunnon säännöt ja niitä noudattaa kaikki.
En oikein tajua, millä tavalla opettajat ovat varpaillaan? Mikä järki turhissa ja toisarvoisissa säännöissä on? Onhan se tietty hienoo, jos saavat ruokalassa pojilta pipot pois päästä, mutta eivät kuitenkaan saa luokkaan opiskelurauhaa. Tärkeysjärjestys järjestyksen pidossa on väärä.
 
Eikö teillä tenit pidä tukasta huolta kun se pitää piilottaa? ja sitte naristaan kun ei saa olla se hattu päässä sisälläkin. Minusta se on hyvä että edelleen opetetaan käytöstä ja tapoja kuten sillon ennenkin. En yhtään kakistele sitä että tuokaa poika ei mene ruokapöytään jne lippis päässä. Eikä koulussa saa olla sisällä päähineitä.
Sehän menee ihan lyttyyn ja sekaiseksi lippalakin alla. Pitääkö tälläinen asia ihan oikeasti täällä selittää?
 
Peyote
Siskon pojalla oli jonkin aikaa pitkä tukka. Ongelmana oli, että se oli vaikea kasvatusvaiheessa laittaa kiinni, kun pituus ei riittänyt, mutta kuitenkin niin paksu ja jäykkä, että tuli silmillä niin että nenä vaan näkyi välistä. Pipon pitäminen olidi auttanut pitämään hiukset pois silmiltä, mutta opettajat halusivat mieluummin katsella koulun ruokalassa silmätöntä röllipeikkoa. No mikäs siinä. :D
 
vieraskin.
Etiketin mukaan naisillehan hattu sallitaan päässä sisälläkin, miehille ei. Itsekin ajattelen, että pipot ja lippikset on nykyisin osana asustusta ja tärkeitä. Mihin perustuu se ettei noita päähineitä saa pitää sisällä.
 
kasvatus yhteiskuntaan
Opettaja toimii kasvattajana, ei pelkästään tiedon jakajana. Ikävä kyllä vanhemmilta ei aina saa tukea tälle työlle, jos heillä omatkin käytöstavat ovat hakusessa. Koulussa opetetaan, että toimittaessa yhteisössä pyritään kunnioittamaan ko. yhteisön sääntöjä ja normeja. Koulussa toimitaan koulun sääntöjen mukaan, urheilujoukkueessa sen sääntöjen mukaan, työpaikalla työpaikan normeja seuraten.

Olen ammattioppilaitoksen opettaja. Kun sovin työssäoppimisjaksoista työpaikalla, tavallisin työnantajan kysymys ei ole ammattitaito tai tietotaso opiskelijalla, vaan se, kuinka hän osaa käyttäytyä, noudattaako ohjeita ja miltä näyttää. Viimeksi pari viikkoa sitten sain vakuutella, että tarjoamani opiskelija ei näytä rautakaupalta (lävistykset), julisteelta (tatuoinnit), erottaa kesän ja talven (pukeutuminen sisällä) ja että hän tuntee kellon (ei myöhästele). Nämä olivat siis työnantajan ilmauksia (suluissa selvennys).
 
  • Tykkää
Reactions: m1es

Jospa sitten käytettäisiin aikaa siihen kellon ja vuodenajan opiskeluun eikä pipon/hatun/huivin/lippiksen käytön kinasteluun ;) Turhasta saivartelusta kun luopuu ja siirtyy nykyaikaan niin jää aikaa paljon kaikkeen muuhunkin ja kaikilla on hyvä mieli.
 
Tuolle työnantajalle se vuodenaikojen erottaminen tarkoitti, että sisällä ei olla takki ja/tai pipo päällä.
 
jaa jaa, jos omissa vaatteissa tehdään töitä niin kumma että työnantaja puuttuu ulkonäköön. Nykyään on kuitenkin ties millasta goottia ihan normi toimistoissa, kumma että vieläkin löytyy ihmisiä jotka katsovat ihmisen tyylistä pätevyyttä. Vai mikä tuossa oli ideana?
 
vieras*

Tuosta tulikin meidän assistentti mieleen, ikää on jo lähemmäs 40 v. Ilmeisesti kärsii ikäkriisistä, koska pukeutumustyyli tuntuu huononevan teinityyliin iän karttuessa, muutama vuosi sitten ilmestyi älyttömän hieno lävistys poskeen, vetää posken sillai kivasti hymykuopalle sopien hyvin jatkipidennyksillä varustettuihin mustiin hiuksiin. Kyseisen henkilön pitäisi toimia edustavan näköisenä ihan aukuisten ihmisten palavereissa ei siis goottibileissä.
 
ajaj
Kyllä se mun mielestä vielä tänäkin päivänä kuuluu kohteliaisiin käytöstapoihin ottaa se hattu pois päästä sisällä. Vaikka ajassa pitääkin mennä eteenpäin, niin käytöstavoista en tinkisi. Hattu on ulkovaate, ja ulkovaatteita ei pidetä sisällä.
 
Jännä ettei artisteja koske samat säännöt (tai Jaajoa), ei niitä kukaan paheksu. Pitää olla mainetta ja rahaa jotta saa pukeutua imagonsa mukaan ilman, että vanholliset leimaavat.
 
"Lapsellinen"
Siskon pojalla oli jonkin aikaa pitkä tukka. Ongelmana oli, että se oli vaikea kasvatusvaiheessa laittaa kiinni, kun pituus ei riittänyt, mutta kuitenkin niin paksu ja jäykkä, että tuli silmillä niin että nenä vaan näkyi välistä. Pipon pitäminen olidi auttanut pitämään hiukset pois silmiltä, mutta opettajat halusivat mieluummin katsella koulun ruokalassa silmätöntä röllipeikkoa. No mikäs siinä. :D
Eikä niitä hiuksia sitten vissiin voi leikata.

Huh, onneksi omat lapset on siistejä.
 
Yhteistyössä