Millä muulla tavalla vois ottaa osaa suruun kuin

ne tavalliset kukat?

 

Mä olen aina vienyt tuttavaperheisiin ruokaa. Surussa ei ole aikaa eikä jaksamista ajatella mitään niin maallista. Syöminen kuitenkin auttaa jaksamaan taas hieman eteenpäin ja etenkin lapsiperheissä ruokaa on pakko olla, vaikkei itselle maistuisikaan.

Ruokaa ja olkapää+korvat. Nämä olen tärkeimmiksi apuneuvoiksi huomannut.

 

Ruokaa en oikein voi viedä 300 km päähän, mieluiten jotain sellaista mitä voisin lähettää postitse.

 

Kaunis osanottokortti tai adressi tai sitten esim. tilanteeseen sopiva enkeli,jonka voit lähettää kirjeenä (kirjeenä siksi että vastaanottajan ei tarvitse lähteä sitä itse postista noutamaan). Tai jos et lähetä mitään, niin soita vaikka useamminkin ja kerro, että halutessaan voivat soittaa sinulle ja jutella.

 

Adressi tai pienempi kokoinen osanottokortti. Se kulkee postissa ja väliin voi vaikka kirjoittaa kirjeen.

 

Soitto tai muu yhteydenotto vois olla hyvä. Tai siis mietin omalta kannaltani, jos vaikka mieheni olis yllättäen kuollut, en todellakaan tarttis kukkia tai mitään.... Tai siis en varmasti osais arvostaa sitä viestiä mitä ne tuo. Yhteydenotto, joka osottas että joku välittää ja on tarvittaessa paikalla, lohduttas enemmän. Näin luulen.