Millaista on korvikemaito Saksassa?

"vieras"
tuttavillamme oli ainakin käytössä korvikemaitojauhe, jota lisättiin keitettyyn veteen. en tiedä myydäänkö valmista maitoa kaupoissa. jauheita saa joka paikasta
 
"vieras"
Kyllähän ne tarttee juu,mut luulis et niissäkin on eroja.
Ottasin omat maidot mukaan,tai ees maitojauheen.
Näin äkkiseltään ajateltuna ei ois kiva jos vauvan maha ei kestäiskään sikälaäisii maitoja..mitäs sitä sit jois..?
 
vv
Jauheena saa, nesteina ei. Yksi tuttava oli ihan ihmeissään käydessään suomalaisessa marketissa, miten valtavat määrät erilaisia korvikkeita Suomessa onkaan myytävänä. Heillä on vain jauhmuotoisia ja korkeintaa kahta merkkiä. Saman olen itse huommannut Ruotsissa, eli nestemäisiä ei taida olla kuin Suomessa, edes Semperiä ei saanut nestemäisenä Ruotsissa.
 
v
Minä kuljetin 2kk maidot mukanani, kun lähdettii mukaan miehen työkomennukselle ulkomaille. Jauhepaketit ei paljoa paina ja lapsi saa tuttua maitoa (vettä kuitenkin on saatavilla ihan joka paikassa). Ihan riittävästi oli lapselle muutoksia ruokavalioon ja muutenkin, joten näin järkevimmäksi. Onneksi tein niin, sillä korvikkeita oli todella huonosti saatavilla ja ne olivat paljon kalliimpia kuin Suomessa.
 
Kävin katsomassa yhtä keskustelua tuolla "suomalaiset Saksassa", ja kyllä se siltä näyttää että valmiita juomia ei tosiaan saa. No, otan mukaan tetroja sen verran että liikkeellä ollessa juodaan niitä, ja nyt sit jo aletaan harjoitella kotona jauheiden kanssa läträämistä :)
 

Yhteistyössä