Millanen teidän mies on ollu synnytyksessä?

Ihanan rauhallinen ja oma itsensä. Ei turhia hötkyilly. Kannusti koko ajan, kun meinasi ponnistusvaiheessa usko loppua... Pääasia oli se, että se oli siinä vierellä koko ajan.

 

Minut on leikattu suunnitellusti ja etukäteen mies oli paljon hermostuneempi, kuin minä, mutta saliin tullessa se meni ohi. Ainoa asia mikä kaikessa oli sitä häirinnyt oli se leikkaussali-suikka, joka piti olla päässä. Oli kuulema hävennyt sitä, että näytti ihan paavilta Niin ja siitä se ei ollut hirveän innostunut, että salista vauvan ja kätilön kanssa poistuessaan se oli nähnyt mun mahan vahingossa ihan levällään, kun eivät olleet vielä aloittaneet ompelua.

miksi vastaat kun aloituksessa selvästi kysyttiin SYNNYTTÄNEILTÄ eikä leikkauspotilailta?

 

Samanlainen kun muullonkin, tosi se jätti kaikki kuittailut ja piilovittuilut kotiin Ehkä ei uskaltanut

Hyvin se osas rauhotella kun alko iskee paniikki välillä =)

 

Oma itsensä.

 

Minut on leikattu suunnitellusti ja etukäteen mies oli paljon hermostuneempi, kuin minä, mutta saliin tullessa se meni ohi. Ainoa asia mikä kaikessa oli sitä häirinnyt oli se leikkaussali-suikka, joka piti olla päässä. Oli kuulema hävennyt sitä, että näytti ihan paavilta Niin ja siitä se ei ollut hirveän innostunut, että salista vauvan ja kätilön kanssa poistuessaan se oli nähnyt mun mahan vahingossa ihan levällään, kun eivät olleet vielä aloittaneet ompelua.

miksi vastaat kun aloituksessa selvästi kysyttiin SYNNYTTÄNEILTÄ eikä leikkauspotilailta?

Here we go again...

 

Mun mies on normaalisti kuin viilipytty, niin rauhallinen ja järkevä. Kun odotin kuopusta, niin pelkäsin synnytystä ihan järjettömästi (traumoja esikoisen synnytyksestä), mies hoki koko ajan että hyvin se menee, ei mitään hätää. No kun mulla yöllä alkoi supistukset, eikä mulla ollut aikomusta lähteä mihinkään sairaalaan ennen aamua, mies vahingossa heräsi ja alkoi hösätä (no onneksi hösäs, muuten ei oltais ehitty sairaalaan). Ikinä en oo nähnyt sen raappaavan autoa niin nopeesti, saatikka ajavan niin kovaa. Synnytyssalissa se tunki koko ajan sitä ilokaasu naamaria mun naamalle, vaikka mä sanoin etten halua sitä, koska olin kovassa flunssassa enkä saanut siitä mitään irti, silti joka supistuksen aikana se änki sen mun naamaan, ja mua sattu niin paljon etten pystynyt puhumaan, huusin vaan. Kun vauva oli syntynyt, se vaelsi edes takas mun ja kätilön (joka pesi vauvaa kun mies ei uskaltanut) väliä. Mun piti koko ajan muistuttaa että ota edes valokuvia siitä vauvasta.

 

Varmaan peloissaan jonkinverran, mutta ihan normaali itsensä kuitenkin. Oli seurana minulle, jutteli ja piti minua. Ei ruvennut itkemään, mutta oli lapsen synnyttyä iloinen ja hämmentynyt.

 

ex oli tosi huomaavainen ja ihana, silitteli hiuksista ja tarjosi juotavaa, oli tukena ja turvana sen hetken, lapsi synty aika nopeesti. kun oli syntyny hää tokas että ''sun piti olla poika'' (toivo poikaa) mutta itki onnesta ja lähti heti soittamaan vanhemmilleen.

 

Eka lapsi syntyi hälle, kolmas mulle ja toi nukku sen alun siellä salissa...kyllä se sitten oli tukena ja apuna ku oikein alko tapahtuun <3

 

MAHTAVA, kannustava, tuki, turva, hauska...

 

ihan ok. on tosin sanonu et se on kamalaa katsottavaa kun toinen itkee tuskissaa, kun huomaa et sattuu OIKEESTI. mut ei mun mielestä mies ei voi paljon tehdä. muhun ei voi koskee kun muhun sattuu tai tuntuu vielkin pahemmalta. juteltiin supistusten välissä ellen yrittäny nukkua.. supistusten aikana olen pitänyt tai oikeastaan puristanut miehen kättä..

apua siit kuitenkin on olu kun ei oo yksn tarttenu olla ja mies on auttanu ponnistusvaiheessa kun pitää jalasta kiinni.

 

En mä muista. Hiljanen ja huomaamaton.

Helppo peesata

 

Hmm, ekan synnytksen alkaessa edetä, soitettiin miehelle, että nyt vois alkaa tulemaan, hänellä kun oli matkaa töistään aika reilusti, no posotti sitten suoraan himan ohi joten välissä piti lähteä käymään kotona hoitamaan koirat, matkaa 50km suuntaansa. Kätilö vielä aluksi kysyi, että soitanko itse vai soittaako hän, totesin heti että kätilö saa soittaa, niin ei rupea kyselemään aikataulua niin kovasti.
No mies kun oli matkalla takaisin kätilö jo soitti ja kysyi, missä on tulossa, sillä kohta hänelle tulee kiire, mulla sitten tuli lapsivedet joihin muksu oli jo ehtinyt kakata, joten saliin tuli toinenkin kätilö ja lääkäri (oli aamu-yö), siihen aikaan ei heillä ole äänellinen ovisummeri käytössä, vaan pelkkä valo syttyi, no eipä siinä hötäkässä sitten kätilöt huomanneet, että mies siellä oven takana oli odotellut. Oli sitten kekannut, että menempä sinne ikkunan taakse, sieltä oli sitten katsellut mun synnyttämistä, eikä kukaan huomannut mitään, että siellä seisoo joku

Toisen kohdalla sanoi, että menee hetkeksi kahvioon, esikoisen kanssa (oli meillä siis mukana) ja syövät pientä välipalaa,ollaan max vartti, minä siihen tokaisin, että joo menkää vaan, voitte olla vähän kauemminkin, tämä tästä varmaan just tuleekin. Mies kun tuli reilun vartin päästä takaisin, varovasti koputti oveen ja kysyi kävikö se jo, olin ihan että siis kävikö mikä? Mies siihen, että no kun sanoit sen tulevan kohta (meillä oli sen verran tiukka lääkäri, että työnsi miehen pihalle kohdunkaulan puudutuksen ajaksi) Kun nosti peiton lievettä ja sanoin, että tarkoitin tätä ja näytin vauvaa, voin sanoa, että oli miehen ilme näkemisen arvoinen.
Kolmannen kohdalla olinkin sovitusti yksin, mies kotona muksujen kanssa.

Joo, meillä mies myöskin sanonut että ei näyttänyt olevan xxxxxxxxx mitään vaikeuksia, no ei kyllä ollutkaan.

 

Mies oli yllättävän cool. Taisi johtua siitä että ammattinsa puolesta on pari synnytystä avustanut, on siis ensihoitaja. Vaikka oli siis esikoinen hänelle niin ihan rauhallisesti se otti synnytyksen, istui keinutuolissa ja joi kahvia.

Juteltiin niitä näitä koko synnytyksen ajan. Mies auttoi mulle tipan käteen, kun kätilö ei saanut sitä ja ponnistusvaiheessa mies sai mut hyvään asentoon ja oli siinä todella suureksi avuksi. Ojenteli mulle mehua ja pyyhettä otsalle koko synnytyksen ajan.

Mies jutteli tosi paljon kätilön kanssa, etenkin ponnistusvaiheessa arvioivat yhdessä kauan menee vauvan syntymiseen ja keskustelivat jotain vauvan tukan väristä Ite olin sen verran muissa maailmoissa etten paljon kätilön kanssa jutellu.

 

Eka kerralla mies joutui vähän homminnkin. Pitämään mua pystyasennossa, kun suppari tule kimppuun suihku - sänky välillä. Samassa synnytyksessä myös joutui painamaan mun toista jalkaa kaikin voimin etten vedä reisiä yhteen. Niin ja kohottamaan mun ylokroppaa. Aktiivisynnytys... Ja vielä mursin melkein hänen käden kun istukkkaa irroitettiin.

Toisessa mies nauratti muo. Kauhiat supparit ja toinen naurattaa.

Kolmaneessa tuntui hetkittäin että koko tyyppi on omissa maailmoissa. Vieressä kyllä oli koko ajan, mutta olisin toivonut että enemmän olis pitänyt kiinni. Pelkäsin että jalat pettää kun supistaa.

Kaiken kaikkeaan mun synnytykset ovat olleet niin helppoja ja nopeita.

 

Kahdessa ekassa on ollut mies (ex) mukana, eikä siitä kyllä mitään iloa ollut. Ei kai pahemmin haittaakaan.
Viimonen kun syntyi, mies ei halunnut mukaan (siis tämä nykyinen) enkä mäkään sitä sinne pahemmin himoinnut. Jos vielä pitäis synnärille mennä niin yksin menisin, ehdottomasti paras kokemus. Jälkeen päin kyllä kuulin että aika hermona oli iskä ollut, oli kuvitellut ihan vaan töihin menevänsä normaalisti aamulla kun mä lähdin aamuyöllä mut oli jäänyt työt tekemättä

 

Tuki ja turva, rauhallinen. Lasten synnyttyä liikuttunut kyyneleet silmissä.

 

ekalla kerralla se on oli kauhuissaan, mut tsemppasi hienosti. tosin, kun kätilö antoi luvan ponnistaa, mies romahti. se itki aivan hysteerisesti, tosin niin ettei se vienyt huomiota itse tapahtumalta. muistan kuinka sillä tuli nenästä kamalan kokoinen räkäjojo!!!!!

tokalla kerralla oli hillitympi, ihana, tukena.

 

Minut on leikattu suunnitellusti ja etukäteen mies oli paljon hermostuneempi, kuin minä, mutta saliin tullessa se meni ohi. Ainoa asia mikä kaikessa oli sitä häirinnyt oli se leikkaussali-suikka, joka piti olla päässä. Oli kuulema hävennyt sitä, että näytti ihan paavilta Niin ja siitä se ei ollut hirveän innostunut, että salista vauvan ja kätilön kanssa poistuessaan se oli nähnyt mun mahan vahingossa ihan levällään, kun eivät olleet vielä aloittaneet ompelua.

miksi vastaat kun aloituksessa selvästi kysyttiin SYNNYTTÄNEILTÄ eikä leikkauspotilailta?

Samaa minäkin ihmettelen!

 

Alkoi kiinnostaa, kun varmaan miehetkin reagoi erilailla synnytyksessä?
Mun mies on ollu ihmeen cool joka kerta . Joskus olisin toivonut, että sen kasvoista olis ollu nähtävissä, että synnytys on sillekin rankka kokemus, etten vaan mä yksin kärsi :ashamed: ...

Esikoisen syntymän jälkeen oksensi ja toisen jälkeen oli tolpillaan . Hyvin avulias kyllä, lääkäritkin ihan kiitelleet osallistuvaa isää.

 

Minut on leikattu suunnitellusti ja etukäteen mies oli paljon hermostuneempi, kuin minä, mutta saliin tullessa se meni ohi. Ainoa asia mikä kaikessa oli sitä häirinnyt oli se leikkaussali-suikka, joka piti olla päässä. Oli kuulema hävennyt sitä, että näytti ihan paavilta Niin ja siitä se ei ollut hirveän innostunut, että salista vauvan ja kätilön kanssa poistuessaan se oli nähnyt mun mahan vahingossa ihan levällään, kun eivät olleet vielä aloittaneet ompelua.

miksi vastaat kun aloituksessa selvästi kysyttiin SYNNYTTÄNEILTÄ eikä leikkauspotilailta?

Samaa minäkin ihmettelen!

ei helevetti mitä kusipäitä olette. synnytys se on ollut tälle ihmisille. hävetkää. dissata nyt noin toista.

 

Mies oli ihan nätisti... toisin kun minä

 

panikoi ja pelkäsi minua. muistutin demonia. olisin lyönyt sitä jos ois tullu käden ulottuville.

 

mulla mies nukkui siinä synnytyspedissä supistusten ajan (9h) mut aina ku tuli jotain piikkiä niin syöksy huoneesta ulos ja osti sämpylän automaatista ettei pyörry. Ponnistusvaiheessa se istui nurkassa ku kätilö osoitti sille penkin ku huomas et tää synnytys oli sille aika rankkaa.. Sit ku rupesin kiroilemaan ja huutamaan tuskissani nii kätilö komenti sen ulos ku oli niin kauhuissaan ja mäki huusin että pihalle vaan täältä ku huoneessa oli aika paljon jo sit muutaki porukkaa.. Synnytyksen jälkeen koko trauma sit purkaantu ja se itki niin paljon ettei siitä meinannu tulla loppua=) Mä en ollu ennen edes nähny sen itkevän=)

 

Minut on leikattu suunnitellusti ja etukäteen mies oli paljon hermostuneempi, kuin minä, mutta saliin tullessa se meni ohi. Ainoa asia mikä kaikessa oli sitä häirinnyt oli se leikkaussali-suikka, joka piti olla päässä. Oli kuulema hävennyt sitä, että näytti ihan paavilta Niin ja siitä se ei ollut hirveän innostunut, että salista vauvan ja kätilön kanssa poistuessaan se oli nähnyt mun mahan vahingossa ihan levällään, kun eivät olleet vielä aloittaneet ompelua.

miksi vastaat kun aloituksessa selvästi kysyttiin SYNNYTTÄNEILTÄ eikä leikkauspotilailta?

Samaa minäkin ihmettelen!

ei helevetti mitä kusipäitä olette. synnytys se on ollut tälle ihmisille. hävetkää. dissata nyt noin toista.

Siis ei ole totta!!!!!
Todellakin mun mielestä tämä castaus kuuluu yhtälailla tänne kun niidenkin jotka on sen tenavan pykänny sieltä vitturaisen kauttakii!!!
Kyllä mulle oli äärimmäisen tärkeää myös kun esikoinen SYNTYI sectiolla että mies oli mun tukena ja turvana!