Milloin 3v uhma/ kiukuttelu helpottaa???

3-vuotiaan uhmailijan kanssa kaipailisin vinkkejä...

Itselläni on uhmakas 3-vuotias tyttö, jonka kanssa haasteita riittää. 1-vuotias sisarus vaikuttaa hänen rinnallaan todella helpolta ja tyytyväiseltä tapaukselta, jonka kanssa viettäisi mielellään enemmänkin aikaa. Toisin kuin 3-vuotiaalla, päivä tuntuu miltei aina alkavan "känkkäränkällä". Taistelua, vänkäämistä ym. jatkuu usein pitkin päivää. Hermot ovat itsellä ja miehelläni kireällä ja voimat vähissä esikoisen suhteen.

Osaisiko joku kertoa/ lohduttaa, missä iässä tämä "uhmakkuus" helpottaa? Olisi mielenkiintoista tietää, helpottaako tämä joskus...

Tuntuu pahalta, että 3-vuotiaan kanssa ei oikein huvittaisi olla, kun aina kaikki on niin hankalaa. Pikkusisko sen sijaan on niin helppo ja tyytyväinen. Tunnen huonoa omaa tuntoa siitä, että koen lapsiani kohtaan näin eri tavalla. Löytyykö kohtalotovereita? Olettaisin, että löytyy...Voimia meille kaikille!
 
Täälä yks kohtalotoveri =) kuulostaa tutulta. Mulla pojat 3v3kk ja 9,5kk. Tosin nyt on isomman pahin uhma taas vaihteeks mennyt ohi,toivottavasti pidemmäks aikaa. Ja pienempi nostaa uhkaavasti päätään :LOL: kaippa nää nyt sit alkaa vuorotteleen,kun toisella loppuu toisella alkaa...voi hittolainen :LOL: no sittenhän on vuoronperään molemmat ihania ja kamalia :heart:
 
Yritän vain muistella, että pienenä tuo 3v. kauhukakakarakin oli oikea aurinko ja helppo lapsi, meillä ainakin.. Vaan eipä se paljon auta, päivät on yhtä h...ä välillä ja hermot riekaleina. Yritän kehua ja kannustaa vähän joka välissä, mutta siltikin tuntuu, että päivät on yhtä eitä ja kieltämistä. Voimia, kai tämä joskus helpottaa, kunnes tuo pienempi tulee uhmaan.. :hug:
 
Jep, meillä on 4,5vuotias tyttö ja tuntuu että joka asiasta täytyy vääntää. Mikään ei oo hyvin ja jos komentaa niin vetää pultit.
Tuo 2,5vuotiaan uhma tuntuu paljon helpommalta. Joskus miettii et onko kasvatuksessa vika vai onko tytöllä vaan tuollainen tempperamentti :ashamed:
 
Lohduttavaa kuulla, että kohtalotovereita löytyy :hug: . Itse asiassa meidän isompi neiti on tarkemmin sanottuna nyt 3v 4kk. Melkoista "vääntöä" hänen kanssaan ollut mielestäni siitä lähtien, kun neiti täytti kolme. Ja meno vaan tuntuu koko ajan kiihtyvän -huh.

Harmilista, mikäli "taistelu" jatkuu vielä 4-vuotiaanakin. Olin niin ajatellut, että sitten olisi jo helpompaa...Vaikka kai se on aika yksilöllistä, miten kehitys etenee...

Niin, ikävä kyllä sitä tuppaa unohtamaan, millainen kullannuppu tämä nykyään 3-vuotias on ollut. Luultavasti yhtä ihana ja leppoisa tapaus kuin pikkusiskonsa tällä hetkellä! Kauhulla vaan odottelen, että milloin pikkusiskon uhma ja kiukuttelu alkaa...Vaikka kyllähän sitä jo on havaittavissa, mutta vielä se on jotenkin hallittavissa. 3-vuotiaalla on mielestäni jo aika "terävä suu", josta pääsee välillä ikäviä sanoja :'( .

Tsemppiä ja voimia meille kaikille!!!

Kertokaahan lisää kokemuksia ja rohkaisuja, jos niitä löytyy!!!
 
niiskis1, onko teillä siis nyt vasta ensimmäisen kerran uhmaa? Meillä alko jo 1v tuolla isommalla :eek: luulin sillon et hää sekoo :LOL: ja tosiaan nyt tuo kohta 10kk alkaa uhitteleen aikalailla kielloista tms,saa nähdä alottaako hänkin ajoissa. Ja joka kerta on meillä tähän mennessä oikeestaan pahentunut uhma...yleensä on kestäny maksimissaan pari viikkoo yhteen soittoon,sillon on kyllä käyny itellä useemman kerran mielessä hullujen huone...Itellä kyllä kestämistä. Mutta nyt kun ei taas uhmaa ole tällä hetkellä niin on niiiin ihana poika :heart:
 
Juuh, meinaa täs olla välillä ihan avuttomana ja lopussa joka päiväisen vääntämisen kans. Ja nyt nuo siskokset on alkaneet tapella keskenään.... Tuntuu etteivät osaa leikkiä nykyään sovussa.
 
Juu, kyllähän tuota uhmaa on ollut jo 2-vuotiaasta lähtien, kun pikkusisko syntyi. Vaikea siis oikeastaan sanoa, mikä on mustasukkaisuutta ja mikä "tavallista" uhmaa. Jossain vaiheessä (viime syksy?) mielestäni helpotti isomman kanssa hieman, mutta 3v täytettyään ollut aivan "hullun touhua"...Mitään ei tottele, ruoasta kiukuttelee, ei suostu potalla (aina väkisin raahataan), marisee ja mankuu kaikesta mahdollisesta ja raivotessaan hajottaa "vahingossa" (?) esineitä ym.

Välillä on toki mukaviakin hetkiä, lähinnä silloin, kun esikoisen kanssa pystyy viettämään aikaa kahdestaan. Nyt olemme lomalla koko perhe, ja ajattelin, että olisi helpompaa, kun mieskin on kotosalla. Mutta ei, yhtä hankalaa on, vaikka esikoinen saakin melko lailla huomiota meiltä molemmilta. Ikävää koko ajan kieltää, torua, käskeä, uhkaila jne. Todella raskasta elämää!!!

 
täällä ihan samaa 3v4kk tytön kanssa.voimat ja keinot välillä vähissä.Tänään viimeksi neuvolassa kun olis näkö pitänyt katsoa.45min tehtiin töitä terkkarin kanssa ja lopputulos oli se että ei saatu näköä otettua.ei auttanut kiristys,lahjonta tai uhkailu.
 
meillä on 3v 7kk ikäinen tyttö ja näyttää että nyt on pahin uhmaus ohi, hetkeksi ainakin. uusi voi sitten alkaa mikä päivänä tahansa. Nyt tyttö on enemmänkin sellainen äidin pikku enkeli :heart:
 
Hih on se ihana huomata että uhmaajia löyttyy ja löytyyhän niitä! Normaali kehitysvaihehan se on,vaikkakin todella rasittavaa :kieh: Meillä poika 2v7kk ja on ollu ikänsä kova temperamentiltaan.....näköjään uhma vaan pahenee,alkoi jo ajat sitten :D en tosiaankaan edes odota että se joskus loppuu...tai loppuu tietysti,mut aina tulee uutta kautta ja uudet vaikeudet!!Kaikkeen varautunut jo...vaikka eihän sitä etukäteen tiedä :whistle: joka tapauksessa en jaksa edes enää miettiä millon helpottaa tai millon tulee taas pahaa uhmaa kun sitä tuntuu riittävän :eek: ja nuorempi poika 1v vaikuttaa samanlaiselta temperamentiltään....kova meno on silläki alkanu :D on tää niin "ihanaa" väliillä ettei tosikaan,mutta pakko ajatella positiivisesti!!!! Tsempit vaan kaikille :) ihana huomata että muutkin meinaa menettää toivonsa uhmaajan kanssa jne. samat tunteet ;)
 
Juu, todella tutulta kuulostaa! Olen tuntenut kamalaa syyllisyyttä siitä, miksi tunnen 11 kk tyttöä kohtaan hellyyttä jne. mutta hermot kiristyy 3,5 v. pojan kanssa. Mutta samoin tunsin poikaa kohtaan, kun hän oli pienempi. Kokoaikainen vääntö vaan ärsyttää!! :kieh:

Mutta minä olen kokenut todella hyviksi asioiksi antaa hyvästä käyttäytymisestä palkintoja. Ja meillä ne palkinnot ovat usein kaksinkeskeinen aika uhmailijan kanssa. Olen huomannut, että kun uhmailija saa päivässä riittävästi huomiota ja aikaa hänen kanssaan kahden, kiukuttelu on vähentynyt. =)

Minä kestän sillä ajatuksella, että jos lapseni ei uhmaisi ollenkaan, hän ei olisi terve, eikä hän pystyisi pitämään myöhemmin puoliaan! =)

Ja meillä ainakin välillä helpompia jaksoja ja taas vaikeampia aikoja! Nänhän se on!

Tsemppiä!
 
Mukavaa kuulla et muillakin on samoja ongelmia kuin täällä. Poika on 11kk ja tytto 3,3v. Pojan kanssa voisin olla miten kauan tahansa ja missä vain,mutta tyton kanssa on aina ongelmia. Uhmaa on ollut on-off 2 vuotiaasta,mutta nyt on aivan mahdoton.Väärät vaatteet, liian tiukat sukat, haluu sitä..haluu tätä,ja raivarit jos ei saa omaa tahtoa läpi. Kaikki menee vaikeimman kaavan kautta ja useimmiten huudon säestämänä. Mitään mitä sanon ei usko ja edes jäähy ei auta. Onneksi on melko kiltti pikkuveljen kanssa. Kaikistä rasittavinta on kun häntä komennan,niin tytto vain naureskelee ja ilveilee. Kaikki on kokeiltu..alkaa välillä tuntumaan että kasvatus on mennyt pahasti pieleen,mutta onneksi en ole ainoa,jolla samanlaisia ongelmia. Kyllä tämä joskus ohi menee ja sitten seuraa toinen perässä...jee. :headwall:
Iltaisin sitä on niin voimat loppu ainaisesta tappelemisesta ja käden väännosta,että sohvalle lysähtäminen tuntuu ihanalta.
 
Meillä esikoisen uhma alkoi parivuotiaana pikkuveikan synnyttyä ja jatkuu edelleen ja neiti täyttää syksyllä viisi... On kyllä vähän helpottanut, ehkä puolitoista vuotta sitten oli pahimmillaan. Enää ei päivittäin tule raivareita (jotka on tosi rankkoja!) mutta sellaista kiukuttelua ja kädenvääntöä päivittäin.

Aika paljon silmiäni avasi kirja Tulistuva lapsi, olikohan joku Greene se kirjoittaja. Cacciatoren Kiukkukirjakin oli hyvä. Tossa Tulistuvassa lapsessa oli aika hyviä ideoita..
 

Yhteistyössä