milloin omaan huoneeseen nukkumaan?

meillä 1,5 v tyttö nukkuu vielä meidän kanssa, vaikka periaatteessa omakin huone olisi tarjolla. Tyttö menee nukkumaan hyvin ja nukkuu yleensä kokonaiset yöt, mitä nyt joskus nousee ylös keskellä yötä huutelemaan.

Sängyn siirtämistä omaan huoneeseen ollaan mietitty jo aika pitkään, mutta me ei miehen kanssa millään maltettais viedä pois meidän läheltä...

Mitä etuja/haittoja siitä on, että nukkuu omassa huoneessa/vanhempien huoneessa? vai onko ihan sama miten nukkuu? Miten muilla on tehty ja miksi?

 
Poika siirrettiin pinnasängystä lastensänkyyn 1 v 4 kk iässä. Sänky oli meidän makuuhuoneessa reilun kuukauden. Sitten siirrettiin sänky pojan huoneeseen. Poika nukahtaa yleensä joko meidän parisänkyyn tai sohvalle, ei omaan sänkyyn. Alkuun poika heräili useammin yöllä eikä suostunut loppuyötä nukkumaan omassaan, vaan tuli väliin. Nyt alkaa jo menemään paremmin, nukkuu yleensä koko yön omassaan ja nyt kun aamutkin ovat valoisia, tassuttelee iloisena aamulla makuuhuoneeseen ilmoittamaan, että on hereillä. Nautin tästä tilanteesta, koska oma uneni on nyt ollut huomattavasti rauhallisempaa, ihanaa nukkua jopa koko yö heräämättä pojan tuhinoihin. No tämä on nyt vain väliaikaista. La 15.03.05, joten uusi tuhisija siis tulossa pinnasänkyyn =) =) =) , en olisi varmaankaan raaskinut poikaa siirtää omaan, ellei vauva olisi ollut tulossa. Mutta kummasti se paransi äidin unen laatua. Suosittelen.
 
Meillä siirrettiin neiti jatkettavaan sänkyyn ja samalla omaan huoneeseen vuoden ikäsenä, elo samassa huoneessa alko häiritsemään kaikkia, nätisti meni nukkumaan, mutta sitten ku me tultiin ite yöunille niin toinen heräs ääniin vaikka niitä ei hirveästi ollutkaan. Yöt rauhottu huomattavasti siirron jälkeen. Joka muksuhan on erinlainen, toinen tottuu äkkiä nukkumaan yksin toinen taas ei. Me sillon ennen siirtoa aloteltiin että tyttö nukku päiväunet omassa huoneessa ja sitten yöt meidän kans, yöllä jos tulee hätä niin kyllä ilmottaa huudolla asiasta tai sitten kävelee makkariin, ja tyypillisesti seistä tönöttää mun puolella sänkyä, ei puhu mitään, seisoo ja tuijottaa...
 
mie
Me kokeiltiin omaa huonetta, heräilevä puoltoistavuotias. Lopputulos, heräili yhtä paljon, ei siis ollut meidän äänet syynä. Itselle oli rankempaa juosta toisessa huoneessa. Siirrettiin takas meidän huoneeseen, todettiin, että ei ollut hyvä meille. Kokeiltiin kumminkin, uusi vauva tulee kohta, vähän mietitytti/mietityttää herääkö vauvan äänniin. Mutta, ehkä ne heräilyt ei sit äänistä johtunutkaan, koska niitä tuli yhtä paljon myös omassa huoneessa. Ja yöllä herättyä saattoi valvoa kauan, ennen kuin nukahti uudetaan.
Toisilla toimi, toisilla ei.
 
nikitön vielä
meillä meni tyty omaan huoneeseen puolivuotiaana.sen jälkeen minäkin aloin nukkumaan paremmin ja isäntä taas puolestaan herkistyi itkulle, mikä oli hyvä.saattoi nukkua umpiunta vieressä vaikka täys meteli oli päällä korvan juuressa.nyt herää joskus jopa nopeemmin ku minä jos tyttö näkee painajaista.saan mäkin huilata enempi.tyttö oli kaks kk kun alko nukkuu täydet yöt joten oma huone ei monimutkaistanu imetystouhujakaan.ollan oltu ratkasuun tyytyväisiä.
 
Meillä tyttö jouduttiin siirtämään omaan huoneeseen pinnasägyn kanssa noin vuoden ikäisenä. Se oli pakko keino koska tyttö alkoi valvottamaan äitiä aivan vallattomasti keskellä yötä. oli joku jolle puhua... Se vaan nauroi ja jokelteli mitä osasi ja seisoi sängynlaitaa vasten. Sitä kesti noin 3 tuntia joka yö. alotti 3 maissa. Ja kun siirto tehtiin niin tyttö nukkui kuin tukki eikä enää herätellyt yöjuttusille. Ihana tunne kun sai vihdoin nukkua... ovet on auki joten kuulen heti jos inahtaa. Nyt myös hyvä kun poika 5 kk nukkuu vieressä tytön paikalla...
 
Meidän neiti siirrettiin omaan huoneeseen nukkumaan 10kk:n iässä. Nukkunut 7kk:n iästä lähtien täydet yöt. Siirtäminen omaan huoneeseen ei vaikuttanut yöuniin. Toisaalta hyvä että siirrettiin jo niin "aikaisin", koska pikkukakkonen syntymässä kesällä ja hän luonnollisesti nukkuu meidän makuuhuoneessa.

amaria rv27
 
Meillä esikoinen siirtyi omaan huoneeseen 9 kk ikäisenä. Se vain tuntui sopivalta ajankohdalta eikä siitä syntynyt sen kummempia probleemia.

Keskimmäinen siirrettiin omaan huoneeseen myös 9 kk ikäisenä, mutta lähinnä siksi, että tyttö oli aikamoinen herättelijä 5-9 kk iässä ja kun pääsi omaan huoneeseen, kaikki nukkuivat paremmin. En tiedä auttoiko tuo muutto unenlaatuun vain oliko vauva muuten vain siinä iässä, että alkoi nukkua paremmin. Mysteeri :) .

Kuopus 1,5v nukkuu yhä meidän makkarissa, mutta nukkuu yönsä hyvin. Nykyisessä asunnossamme ei ole kaikille kolmelle lapselle omaa huonetta ja toistaseksi siis kuopus saa jatkaa uniaan kuten tähänkin saakka. Isosiskot nukkuvat samassa huoneessa ja lisäksi heillä on leikkihuone erikseen.

Meillä on muutto edessä kesällä ja suunnitelmissa olisi kyllä antaa jokaiselle oma huone ja oma rauha. Nyt on noi illat isommilla lapsilla aika rauhattomia, kun telmivät sängyissään... :/

Eli meillä oikeastaan vain keskimmäisen kohdalla voi puhua siitä, että omaan huoneeseen siirtyminen oli pelkkää plussaa. Muutoin siirtyminen on ollut vain sopivalta tuntunut päätös...
 
Chokolate
Me siirrettiin neiti omaan huoneeseen 10kk ikäsenä kun alkoi sillon nukkumaan öitään heräämäti,eikä ollu neiti milläskään.Nyt tytteli 1,2 vuotias ja hyvin nukkuu omassa huoneessa aamuun asti =)
 
äiti -81
Esikoinen rupesi nukkumaan omassa huoneessaan vasta kun pikkusisko siirrettiin samaan huoneeseen.Poika oli melkein 3 ja tyttö oli 1v2kk. Poika nukkuu melkeen koko yön omassa sängyssä,välillä kävelee itse väliimme,tyttö nukkuu 5-6 asti ja sit tulee myös väliimme mutta aika hyvin jo pysyy omassa sängyssä.Molemmat lapset olleet huonoja nukkumaan koko ikänsä.
 
-Nipsu-
miulla nähtävästi saman nikin omaava kaimakin täällä...
meillä nukkuu saman ikäinen tyttö edelleen samassa sängyssä ja poika 8v haluu nukkua kans samassa huoneessa vielä..meille tää on ollu hyvä ratkaisu ihan...kesällä poika kipataan tosin omaan huoneeseen sit..ollut laryngiitti kohtausten takia samassa huoneessa sen omasta toivomuksesta ihan..pelkäs rassu nii kauhiasti...
tyttö tulee oleen varmasti pitkään vielä samassa huoneessa... =)
 
huhh. 1v7kk nukkuu meidän makuuhuoneessa noin tunnin pinnasängyssä ja loppuyön meidän välissä. Kesällä tulee vauva, eli olis se kai pakko saada nukkumaan omaan sänkyyn. Se vaan, että miten se huudatetaan sinne, kun se tulee jo pinnasängystä itse pois?
Kun herää sen tunnin nukuttuaan, niin ei rauhoitu kuin meidän sängyssä, ei millään. Alkaa siis itkeä, ennen kuin silmät on auki.
Paniikki tulee, vielä kun itseä väsyttää koko ajan, niin huvittaisi ennemmin nukkua kuin pidellä raivoavaa kersaa puolen yötä.
 
papaija
Meillä siirryttiin omaan huoneeseen 5kk iässä ja siitä lähtien siellä nukuttu ilman ongelmia. Nyt tyttö on 1v 4kk ja ei edes suostu nukkumaan meidän sängyssä, vaikka joskus itse haluaisin ottaa viereen.
 
alkuperäinen
ihan ekaksi, sori toinen nipsu! minä kun en ole rekisteröitynyt, niin vaihdan nimimerkkiä!

Ja nyt tämä meidän neiti sitten on nukkunut 3 yötä omassa huoneessa. Ekana yönä heräsi muutaman kerran ja itki, mutta sitten onkin mennyt hyvin ja oikeastaan paremmin kuin ennen.

Mun on kyllä tosi vaikea nukahtaa, kun en kuule tuhinaa vierestä, mutta eiköhän tämä tästä ja onhan se niiiiiin ihanaa lukea illalla sängyssä!
 
Meillä omassa sängyssään nukkunu aina, omaan huoneeseen siirrettiin jo 2kk vanhana, kun minä en voinu nukkua kun se tuhis ja pieri ja äänteli vaikka miten.

Nyt, 1v8kk vaihdettiin jatkettavaan ilman mitään ongelmia. Luulin et alkaisi juoksennella ja et ei jäisi illalla sinne, mut ei tule ainakaan vielä koskaan sängystä jos me ei olla siellä huoneessa, mikä on kyllä tosi hyvä.
 
Hei!
Meillä lapset 3v3kk ja 1v11kk. Ollaan nukuttu alku ajat samassa huoneessa tilanpuutten vuoksi. Toinen toisella puolen sänkyä ja toinen toisella omissa sängyissään. Kuopus tietty äitin puolella yöruokinnan takia. Juuri ennen esikoisen kaksvuotissyntymäpäiviä muutimma isompaan asuntoon jossa oli jo kaksi makkaria. Silloin vielä nukuttiin samassa huoneessa mut sitä jaksoi noin pari viikkoa ja sitten päätin että nyt äiti ja isi nukkuu eri huoneessa. Meilläkin alkoi n.8kk vanhana kuopus heräilemään öisin ja se väsytti. Lapsia varmaan kuitenkin lohdutti se ettei tarvinu yksin jäädä kun oli kaveri vieressä. Nukkuvat vieläkin vierekkäin. :D
Nyt eron tullessa asumma lasten kanssa pienemmässä asunnossa. Minä nukun olohuoneessa ja lapset makkarissa. Toisinaan esikoinen tulee yöllä viereen mutta osaa tulla niin ääneti etten välttämättä herää. Hyvin toimii kun olen jättänyt joka yö vessaan valon niin näkevät tullakin. Ainoa ongelma tai sen tapainen tuli pappalassa kun eivät siskonpetillä oikeen osanneet rauhoittua minun viereen. Sitten opettelimme uuden iltarutiinin eli joka ilta luetaan satu niin saavat sitten muuallakin nukahtaa siihen eivätkä niin ole ihmeissään äidin läsnäolosta.
 
Meillä poika siirty omaan huoneeseen kun pikku sisiko synty poika oli 1v8kk siltä loppu yöheräilyt kun pääsi omaan huoneeseen ja alko nukkumaan pitempään ja tyttö oli saman ikäinen kun meni isä ne on sinne siirtänyt ja hyvin on mennyt .Ennen nukumaan menoa kuuluu tasaista pulinaa ja joskus naurun kikakatusta.Viikonloppu aamuna ne tulee yleensä meidän viereen köllii.Se on vanhemista kiinni miten suhtautuu siirtämiseen. :flower:
 
Meidän poika siirrettiin omaan huoneeseen 8kk iässä. Nyt poika on 1v4kk. Alko heti nukkumaan paremmin omassa huoneessa kuin meidän kanssa. Saan itekki nukuttua paremmin kun en herää jokaiseen inahdukseen ja päivät jaksaa sitten paremmin. Kaikin puolin hyvä ratkasu oli =)
 

Yhteistyössä