Miltä synnyttäminen tuntuu?

Tiiru sinä selviät synnytyksestä ihan niinkuin kaikki muutkin, ja siitä todennäköisesti jää todella hyvät muistot. Älä pelkää näitä sotatarinoita

On tärkeää muistaa että keho on aivan eri tilassa synnytyksen aikana kuin esim. normaalien kuukautisten aikaan tai muuhun kipuun liittyen. Synnytys on tila jossa nainen kestää aivan eri kaliiperin juttuja kuin muulloin! Trust me, olen tosiaan vapaaehtoisesti synnyttänyt luomuna kahdesti

Tämä on niin totta! Synnytyskipua ei mielestäni voi verrata mihinkään muuhun kipuun, se on niin eriluontoista, sellasta positiivista kipua.
Se on sellasta mahtavan karmeaa.

Juu olen uskoutunut siihen toivonkipinään että kipua ei voi verrata esim siihen että alkaisin tästä luitani murtamaan tai muuten satuttamaan. Vaan että kipu voi olla yhtä kovaakin mutta todella erilaista. Sanokaa että näin on. ONHAN!?

Kivun kestää paremmin, kun teitää palkkion tulevan perässä. Sitä mä olen miettinyt, että jos pitäisi synnyttää täysikokoinen kuollut sikiö. En varmaankaan jaksaisi sitä kipua silloin

:/

 

Mulla kipu aiheutti kamalan pahoinvoinnin ja 14 tunnin synnytyksestä ainakin 10 tuntia oksentelin. Aika puhki olin jo ponnistusvaiheessa. Imukupilla pyysin autamaan,kun en enää jaksanut kunnolla ponnistaa. Epiduraalipuudutus oli ja 2 lisäystä sain siihen myös. Repesin epparin lisäksi ja olin monta viikkoa ihan sairaan kipeä alapäästäni.

 

Tiiru sinä selviät synnytyksestä ihan niinkuin kaikki muutkin, ja siitä todennäköisesti jää todella hyvät muistot. Älä pelkää näitä sotatarinoita

On tärkeää muistaa että keho on aivan eri tilassa synnytyksen aikana kuin esim. normaalien kuukautisten aikaan tai muuhun kipuun liittyen. Synnytys on tila jossa nainen kestää aivan eri kaliiperin juttuja kuin muulloin! Trust me, olen tosiaan vapaaehtoisesti synnyttänyt luomuna kahdesti

Tämä on niin totta! Synnytyskipua ei mielestäni voi verrata mihinkään muuhun kipuun, se on niin eriluontoista, sellasta positiivista kipua.
Se on sellasta mahtavan karmeaa.

Juu olen uskoutunut siihen toivonkipinään että kipua ei voi verrata esim siihen että alkaisin tästä luitani murtamaan tai muuten satuttamaan. Vaan että kipu voi olla yhtä kovaakin mutta todella erilaista. Sanokaa että näin on. ONHAN!?

Kivun kestää paremmin, kun teitää palkkion tulevan perässä. Sitä mä olen miettinyt, että jos pitäisi synnyttää täysikokoinen kuollut sikiö. En varmaankaan jaksaisi sitä kipua silloin

:/

tai tietää että lapsi elää vain hetken... tuttava piiriini kuuluu molemmat tapaukset, tosi läheisille ihmisille

 

Tiiru sinä selviät synnytyksestä ihan niinkuin kaikki muutkin, ja siitä todennäköisesti jää todella hyvät muistot. Älä pelkää näitä sotatarinoita

On tärkeää muistaa että keho on aivan eri tilassa synnytyksen aikana kuin esim. normaalien kuukautisten aikaan tai muuhun kipuun liittyen. Synnytys on tila jossa nainen kestää aivan eri kaliiperin juttuja kuin muulloin! Trust me, olen tosiaan vapaaehtoisesti synnyttänyt luomuna kahdesti

Tämä on niin totta! Synnytyskipua ei mielestäni voi verrata mihinkään muuhun kipuun, se on niin eriluontoista, sellasta positiivista kipua.
Se on sellasta mahtavan karmeaa.

Juu olen uskoutunut siihen toivonkipinään että kipua ei voi verrata esim siihen että alkaisin tästä luitani murtamaan tai muuten satuttamaan. Vaan että kipu voi olla yhtä kovaakin mutta todella erilaista. Sanokaa että näin on. ONHAN!?

Kivun kestää paremmin, kun teitää palkkion tulevan perässä. Sitä mä olen miettinyt, että jos pitäisi synnyttää täysikokoinen kuollut sikiö. En varmaankaan jaksaisi sitä kipua silloin

:/

tai tietää että lapsi elää vain hetken... tuttava piiriini kuuluu molemmat tapaukset, tosi läheisille ihmisille

Kamalia asioita...suru syö voimia.

 

Tiiru sinä selviät synnytyksestä ihan niinkuin kaikki muutkin, ja siitä todennäköisesti jää todella hyvät muistot. Älä pelkää näitä sotatarinoita

On tärkeää muistaa että keho on aivan eri tilassa synnytyksen aikana kuin esim. normaalien kuukautisten aikaan tai muuhun kipuun liittyen. Synnytys on tila jossa nainen kestää aivan eri kaliiperin juttuja kuin muulloin! Trust me, olen tosiaan vapaaehtoisesti synnyttänyt luomuna kahdesti

Tämä on niin totta! Synnytyskipua ei mielestäni voi verrata mihinkään muuhun kipuun, se on niin eriluontoista, sellasta positiivista kipua.
Se on sellasta mahtavan karmeaa.

Juu olen uskoutunut siihen toivonkipinään että kipua ei voi verrata esim siihen että alkaisin tästä luitani murtamaan tai muuten satuttamaan. Vaan että kipu voi olla yhtä kovaakin mutta todella erilaista. Sanokaa että näin on. ONHAN!?

Kivun kestää paremmin, kun teitää palkkion tulevan perässä. Sitä mä olen miettinyt, että jos pitäisi synnyttää täysikokoinen kuollut sikiö. En varmaankaan jaksaisi sitä kipua silloin

:/

tai tietää että lapsi elää vain hetken... tuttava piiriini kuuluu molemmat tapaukset, tosi läheisille ihmisille

Kamalia asioita...suru syö voimia.

Voi tuo olisi AIVAN järkyttävää Miten joku selviää siitä! Itse varmaan sekoaisin... tai en enää nousisi siitä sängyltä... :'(

 

Tiiru sinä selviät synnytyksestä ihan niinkuin kaikki muutkin, ja siitä todennäköisesti jää todella hyvät muistot. Älä pelkää näitä sotatarinoita

On tärkeää muistaa että keho on aivan eri tilassa synnytyksen aikana kuin esim. normaalien kuukautisten aikaan tai muuhun kipuun liittyen. Synnytys on tila jossa nainen kestää aivan eri kaliiperin juttuja kuin muulloin! Trust me, olen tosiaan vapaaehtoisesti synnyttänyt luomuna kahdesti

Tämä on niin totta! Synnytyskipua ei mielestäni voi verrata mihinkään muuhun kipuun, se on niin eriluontoista, sellasta positiivista kipua.
Se on sellasta mahtavan karmeaa.

Juu olen uskoutunut siihen toivonkipinään että kipua ei voi verrata esim siihen että alkaisin tästä luitani murtamaan tai muuten satuttamaan. Vaan että kipu voi olla yhtä kovaakin mutta todella erilaista. Sanokaa että näin on. ONHAN!?

Kivun kestää paremmin, kun teitää palkkion tulevan perässä. Sitä mä olen miettinyt, että jos pitäisi synnyttää täysikokoinen kuollut sikiö. En varmaankaan jaksaisi sitä kipua silloin

:/

tai tietää että lapsi elää vain hetken... tuttava piiriini kuuluu molemmat tapaukset, tosi läheisille ihmisille

Kamalia asioita...suru syö voimia.

kyllä... mieheni ex synnytti kuolleen lapsen ja exäni uuden naisen kanssa lapsen joka eli vajaa tunnin, tiesivät sen... ei toivoisi kenellekkään .. itsestäni tuntuu pahalta käydä lasten kanssa haudalla..ei sitä voi kuvitellakkaan millaista näillä kahdella äidillä ja isällä on vaikka läheltä katsonkin

 

no sattuuhan se ihan h********i kun tunne on sellainen että mielettömän isoa kaktusta paskantaisi, ekasta raskaudesta repesin niin lahjakkaasti että neuloivat tunnin synnytyksen jälkeen ja olin varma etten koskaan, ikimaailmassa harrasta enää seksiä tai ainakaan nauti siitä. No, tuli tekaistua vielä kaksoset ja toinen synnytys meni jo ihan inhimillisesti, tosin leikellä piti vieläkin mutta kipu oli siedettävää. Lievitystä en saanut kumpaakaan, roikuin kuin henkeni varassa ilokaasunaamarissa ja luultavasti olisin lyönyt ja lujaa jos joku olisi sitä yrittänyt minulta ottaa pois. Se auttoi jotenkin henkisesti, ei kylläkään oikeasti yhtään. Synnytyksestä selviää, luojan kiitos, supistukset voimistuvat pikkuhiljaa, jos heti mentäisiin lopun osion tahdilla ja voimakkuudella sitä ei luultavasti kestäisi kukaan, kipuun siedättyy kun se tapahtuu niin että voimistuu kerta kerralta. Palkinto on kaiken arvoinen. Niin ja seksiä on tullut harrastettua enemmän synnytysten jälkeen kuin ennen sitä, joten se siitä pelosta

 

Avautuminen on paljon kamalampaa kuin ponnistus. Kuten joku sanoikin niin ponnistusvaiheessa olo on lähinnä tukala, ei se niinkään satu. Mulla tässä toisessa paikat avautu sen verran nopeesti että sattu kyllä niin paljon etten saanut ääntäkään suustani, kunhan makasin käppyrässä siinä pedillä ja vesi valui silmistä. Mutta ponnistusvaihe ei varsinaisesti sattunut. Kai, tai sitten se on vaan unohtunut kahden kuukauden jälkeen. Kolmatta kertaa en silti siihen hommaan enää ala.

 

se on se paras hetki kun saa sen vauvan masun päälle...kyllä siinä kaikki muu unohtuu

 

se on jokaisella oma kokemus mutta kyllä se sattuu varmaan kaikilla.
ne joilla ei ole käynnistetty niin ei ne oo ees synnyttäneet

Mulla molemmat käynnistetty toinen tipalla ja toinen tabletilla. Ilmankivunlievityksiä ja helpot oli synnytykset. Että kyllä se riippuu ihan ihmisestä, myös käynnistys voi olla helppo.

 

Tosi kiva kokemus, eikä sattunut yhtään! Yksi elämäni koskettavimmista tapahtumista. Vaimolla oli kyllä tuskallista.

 

Tosi kiva kokemus, eikä sattunut yhtään! Yksi elämäni koskettavimmista tapahtumista. Vaimolla oli kyllä tuskallista.

 

Tosi kiva kokemus, eikä sattunut yhtään! Yksi elämäni koskettavimmista tapahtumista. Vaimolla oli kyllä tuskallista.

en tiä onx täs mitää nauramist mut kai väsymys rupee painaa

 

Anoppi ihmetteli, kun vauhkosin esikoista odottaessani hammaslääkärille menoa. Mulla on kauhea hammaslääkäripelko ja anoppi siis mietti, että miten aion synnyttää jos pelkään hammaslääkäriä nii paljon. Totesin anopille, että mitä tahansa se synnytyskipu onkin niin ei se ainakaan vihlo hermoissa niin kuin hammaslääkärillä.

Ja kolmen lapsen äitinä pelkään edelleen hammaslääkäriä, mutta synnyttäminen o ihan lastenleikkiä. Ponnistusvaiheet on olleet ihan juhlaa, kun on ponnistuttanut niin perkeleesti että on vain odottanut lupaa saada puhkua sitä vauvaa pihalle ja mulla ponnistusvaiheet on olleet nopeita (13min, 9min ja yksi ponnistus). Se on kuin kakkalla kävis.

 

On tärkeää muistaa että keho on aivan eri tilassa synnytyksen aikana kuin esim. normaalien kuukautisten aikaan tai muuhun kipuun liittyen. Synnytys on tila jossa nainen kestää aivan eri kaliiperin juttuja kuin muulloin! Trust me, olen tosiaan vapaaehtoisesti synnyttänyt luomuna kahdesti

Tämä on niin totta! Synnytyskipua ei mielestäni voi verrata mihinkään muuhun kipuun, se on niin eriluontoista, sellasta positiivista kipua.
Se on sellasta mahtavan karmeaa.

Juu olen uskoutunut siihen toivonkipinään että kipua ei voi verrata esim siihen että alkaisin tästä luitani murtamaan tai muuten satuttamaan. Vaan että kipu voi olla yhtä kovaakin mutta todella erilaista. Sanokaa että näin on. ONHAN!?

ON. Kyllähän se tuntuu, mutta ei se minusta niin kauheaa ollut. Muista, että se on kipua joka avaa tietä vauvalle, auttaa sitä syntymään. Asenne vaikuttaa! Minä kuvailisin kipua poltteena tai lihaskramppina.

Jos lähelläsi on tarjolla jotain vaihtoehtoisia synnytysvalmennuksia (muuta kuin esim. TAYSin "täältä ovesta mennään sisälle, ja meillä on näitä ja näitä puudutuksia), niin suosittelen. Itse sain siitä tosi mukavan tunteen, että voin ITSE tehdä jotain enkä vain maata potilaana.

Yksi tärkeä pointti on koettaa pysyä mahdollisimman rentona. Hengitys ja "synnytyslaulut" (vaikka sitten vain aaa-aaa) ja liikkeellä pysyminen (käveleskely, keinuminen, tanssiminen..) auttavat jo paljon. Eräs kokenut synnyttäjä antoi neuvon: muista pitää leuka rentona. Jos kiristelet hampaita, muukin kroppa on piukeana jännityksestä. Hölskyttelet leukaa, niin muukin kroppa on rennompi. Kivun hallintaan on vaikka mitä neuvoja, itse kullekin auttaa omat jutut parhaiten. Joten älä anna kätilönkään määrätä liikaa (esim. "ei saa huutaa"). SINÄ synnytät.

Lääkkeellisissä kivunlievityksissä voi olla se miinuspointti, että kun kipu ei tunnu, kehon endorfiinien määrä laskee, ja kun lääkkeen vaikutus lakkaa, kivut tuntuvat entistä kovempina.

Itse menin synnyttämään lääkekriittisenä mutta avoimin mielin, siis että toimitaan tilanteen mukaan. Supistusten kanssa pärjäsin hyvin niin kauan kun sain liikkua (ja suihkutella lämpimällä vedellä). Sitten kun piti maata sydänäänien kuuntelua varten (ja lapsivesi lähti siinä samalla), tuntui pahemmalta. Synnytyssalissa kätilö suositteli puudutuksia ja kehotti makaamaan, koska minulla oli raskausmyrkytyksen takia kohonnut verenpaine, ja kipu nostaa verenpainetta lisää. Hengittelin ilokaasua kolmisen tuntia, ja sitten pyysin epiduraalin ja sain mukavasti levätä ponnistusvaiheeseen asti. Ponnistus ei epiduraalin vaikutuksen takia tuntunut missään, mutta ponnistusvaiheen alussa tunsin alhaalla lantionpohjassa kipua, joka kätilön mukaan ei ollut kipua vaan paineen tunnetta kun ponnistusvaihe alkaa. Välilihaa leikattiin jotta vauva mahtui paremmin ulos, mutta sekään ei puudutuksen takia tuntunut (eikä ollut jälkeenpäin ollenkaan niin paha kuin olin etukäteen pelännyt).

 

Mulla ei kyllä kummallakaan kertaa oo pätkän vertaa kipua lievittänyt se että tiedän sen olevan "positiivista kipua joka auttaa vauvaa syntymään" ja muuta diipadaapaa. Ihan pirusti sattui silti. |O

 

Ei mulla ole ponnistaminen enää sattunut oikeastaan lainkaan. Avautumisvaihe se kivuliasta on. Siinä vaiheessa, kun työntöpoltot ovat alkaneet, kipu on poissa. Se hetki, kun lapsen pää tulee ulos, on kyllä kivulias ohikiitävän hetken. Mulla on ponnistusvaiheet kestäneet 14 min ja 5 min.

 

Mulla ei kyllä kummallakaan kertaa oo pätkän vertaa kipua lievittänyt se että tiedän sen olevan "positiivista kipua joka auttaa vauvaa syntymään" ja muuta diipadaapaa. Ihan pirusti sattui silti. |O

Mutta kuvittele, että sulla olis vastaava kipu, joka johtuu vaikka siitä että jalka on poikki tai että sun mahan sisällä on jotain vialla. Olisko muka sama asia?

 

Mulla ei kyllä kummallakaan kertaa oo pätkän vertaa kipua lievittänyt se että tiedän sen olevan "positiivista kipua joka auttaa vauvaa syntymään" ja muuta diipadaapaa. Ihan pirusti sattui silti. |O

Mutta kuvittele, että sulla olis vastaava kipu, joka johtuu vaikka siitä että jalka on poikki tai että sun mahan sisällä on jotain vialla. Olisko muka sama asia?

No, jalkakipu kyllä helpottais kun sais kunnon troppia ja kipsin siihen... ja mahakin luultavasti leikattaisiin kohtuu pikaseen, sitä ennen lyötäis piikkiä persuksiin niin paljon ettei varmasti tunnu mitään. Kivunhoito tuntuu olevan kaikkialla muualla in paitsi synnärillä.

 

Eka synnytys oli kokonaisuudessaan jotain niin järkyttävän kamalaa, etten osaa sitä edes sanoin kuvailla. Enkä osaa päättää, kumpi tuntui lopulta kamalammalta, pitkä kivulias avautuminen vai itse ponnistaminen. Olin aivan varma, että koko värkki on tuhannen p...n. päreinä, onneksi sitten ei kuitenkaan revennyt yhtään eikä tarvinnut eppariakaan tehdä Olin niin järkyttynyt koko synnytyksestä, etten osannut edes lapsesta iloita ja olin varma, etten enää koskaan lapsia tee.

No, toinen syntyi jo 1v3kk myöhemmin ja siinä lähinnä naureskelin myös ponnistuksen aikana, kun tässä sain tosi hyvin puudutukset kohdilleen ja kaikki meni paljon rennommin ja kivuttomammin.

Itse kysymykseen, ponnistaminen tuntuu siltä kuin puskisit vesimelonia ulos ja koko alapää tuntuu räjähtävän

 

Hei synnytyttäneet! Kun aina sanotaan että avautumisvaihe on pahin niin miksi naiset kuitenkin huutavat eniten ponnistusvaiheessa? Auttaako äänen käyttö vai miksi? Mua kiinnostaa kun en ole vielä "päässy" tätä meloonia synnyttämään

Niin ja miltä se avautuminen käytännössä tuntuu? Vihlomist? Polttoa? Vai minkälaista??

Tuo huutojuttu on vähän jännä kyllä...
Itse olen huutanut jonkin verran ponnistaessa, mut en ole tehnyt sitä kivusta koskaan. Se on enemmän jotain sellaista hallitsematonta hommaa, olo on erittäin tukala ja vaikea, vaikkei välttämättä kovin kipeä...tukalaa, sitä se on. Niin tukalaa, että on pakko joskus huutaa.

Avautuminen on äärimmäistä poltetta selässä ja etureisissä...ainakin minulla.

Mulle sanottiin ettei pidä huutaa, se vie voimia.

Mulle sanottiin etten saa huutaa kun säikytän muut äidit ??!?!! Enhän mä nyt huvikseni huutanut, se huuto vaan tuli kun oli sellanen paniikki ja hirvee ahdistus. En mä pystynyt sitä kontrolloimaan. Olin just aikeissa antaa lääkärin kuulla kunniansa kun kätilö ystävällisesti harhautti mut ajattelemaan muuta

 

Synnyttäminen on ihanan kamalaa (kaikista puudute loppu ennen ponnistusta)

 

Mulla oli avautuminen ihan kameeta...mutta se ponnistaminen oli mulle helppoo...mulla niinku helpotti se ponnistaminen mun kipui. Mulla oli käynnistys ja oli ihan kaameeta...tippaa tuli liiankin kanssa :/ . Se ite vauvelin ulostulo oli kyl helppoo kaikkeen muuhun verrattuna.

 

Molemmat vaiheet sattuu, mutta erilailla. Supistukset tuntu miulla niinkun lantion ympärillä olis kiristetty rautavannetta kunnes luut murtuu. Ponnistaminen vaan kiristää. Siinä kun pää on tullu ulos ja kätilö alkaa auttaa hartioita ulos, kiristys tuntuu pahimmalta. Sit kaikki kipu loppuukin ja olo on niinkun olis tullu kuoleman porteilta takasin elämään =)

 

Mulla on kaksi hyvin erilaista synnytystä takana(ensimmäinen pitkittyi, pysähtyi ja johti sektioon) ja mun täytyy kyllä sanoa, että avautumisvaihe oli ihan kamalaa. Muistan kun ajattelin kun kuopuksesta siirryin saliin, että mitä mä hullu taas täällä teen Jalat meni alta, oksentelin ja pidin kyllä aikamoista mekkalaa... ponnistusvaiheessa olin niin helpottunut, kun vihdoinkin saan punnata vauvan ulos ja se oikeasti nyt syntyy! Ei tuntunut siinä vaiheessa enää pahalta.

Esikoisesta, ennen kun leikkauspäätös tuli, menin jonkinlaiseen "tilaan", kun kuvittelin olevani jossain englantilaisilla vihreillä nurmikoilla juoksentelemassa, enkä kuullut edes puhetta(tosin mulla oli silloin oksitosiinitippa täysillä kun yritettiin vauhdittaa avautumista, mistä seurasi se, että mulla ei ollut supistusten välillä ollenkaan taukoa)

Toivoisin että pääsisin vielä edes yhden tai mieluiten kaksi kertaa synnyttämään