Minä niin kunnioitan touhukkaita äitejä!!

Olen potenut huonoa omatuntoa siitä etten ole nyt hyvillä ilmoilla ulkoillut tarpeeksi 1v 9kk poikani kanssa. No päätin ryhdistäytyä ja viedä hänet ensimmäistä kertaa uimarannalle uimaan. Reissusta kehkeytyi painajainen ja itkin kotimatkalla. Heti menomatkalla alkoi kiukuttelu bussissa ja jatkui kun kävimme kaupasta nappaamassa jäätelöt ja kylmää juomaa. "Haluu, haluu, haluu, haluu, haluu" huutamista ja vaunuissa seisomaan nousemista. Rannalla olo oli mukavaa, mutta en meinannut saada poikaa pois sieltä. Hirveä tappelu pukemisesta ja syömään ei suostunut. Mulle tuli ihan hirveä pissahätä ja bussiin ei mahtunut. Sitten käytiin vielä kaupassa ostamassa ruokaa kotimatkalla ja taas kun pääni käänsin hän rimpuili itsensä seisomaan vaunuissa ja ne kaatuivat ja sitten itkettiin säikähdystä. Kaikki ostokset oli pitkin lattiaa ja laskin lapsen lattialle että saan vaunut ylös, ja hän käy maahan makaamaan ja ilmoittaa että haluaa nukkua ja laittaa silmät kiinni. Minä siinä sitten juttelen että ei kauppaan voi jäädä nukkumaan yms.yms ja yritän nostaa vaunuihin mistä seuraa taas rimpuilua ja huutoa. No kotiin päästiin kaikkien kommervenkkien jälkeen ja iltapesu aiheuttaa taas itkuraivarin ja mäkin alan olla väsynyt ja oon ihan siinä siis pesemässä lasta ja siinä huutamisen keskellä hän jotenkin liukastuu ja sattuu taas ja voi vittu musta tuntuu että olen niin vitun paska äiti

 

:hug:et sä ole paska äiti. Tuo kuulostaa niin uhmalta. Seuraava reissu voi mennäkki jo parempi. Meijän 2v6kk on välillä ihan samanlainen, ku mennään jonnekki, mut taas toisena päivänä on niin nätisti. Mutta raskaita tuollaset reissut on, jos lapsi päättää olla huonolla tuulella sympatiat sinne

 

Sellasta sattuu... Parempi onni ensi kerralla *vai miten se meni*...

 

Meillä tuollaista kans sattuu tämän tästä ja silloin toivoo olevansa turkissa tai espanjassa tai jossakin positiivisessa maassa jossa ulkopuoliset eivät vain mulkoile todella merkitsevästi vaan tulevat auttamaan ja koittavat helpottaa tilannetta.

 

Aika hyvin poika on jo haalinut itselleen valtaa.

 

No eihän se nyt oikeasti ole noin vaikeaa, että itkeä pitäis? Uhmakkaat lapset nyt välillä saa päähänsä jos jotakin, ja silloin sen tilanteen AIKUINEN hoitaa kuten oli alunperin ajatellutkin. Ite oon juuri tänään viimeksi kantanut 1v8kk-kuopuksen kiljuvana rannalta pois, enkä ajatellut että se ois jotenkin epänormaalia Sen tosin sanon, että mitä useammin käy, sen helpompaa se on...

 

[QUOTE="tom";24150225]Aika hyvin poika on jo haalinut itselleen valtaa.[/QUOTE]

Millä tavalla tämä ilmenee? Tekstissä ei ap ainakaan sanonut että olisi keskeyttänyt kaupparaissun tai pukemisen lapsen kiukkuamisen takia.

 

Kuulostaa ihan normaalilta uhmalta ja niin tutulta Meillä tuo omatahto ja itkupotkuraivarit alkoi kunnolla aika tarkkaan vuosi sitten pojan ollessa n. 1 v 9 kk. Viime syksy oli todella todella rankka, välillä tuntui että mä/me emme vain pärjää sille. Juttelin neuvolassakin ja siellä sanottiin sen olevan mahdollista esiuhmaa kolmen vuoden uhmalle! Raivari ja "tilanteet" lähti milloin mistäkin, ei niitä voinut välttää. Vaati vain itseltä todella pitkää pinnaa, jämäkkyyttä ja johdonmukaisuutta arjessa. Nyt meillä on aivan ihana 2 v 9 kk ikäinen tapaus. Joka on mielestäni ja monien muidenkin mielestä paljon ikäistään vanhemman ja fiksumman oloinen. Toki omaa tahtoa on edelleen ja saa ollakin, mutta niistä selvitään rauhallisesti keskustelemalla.

Jaksamista ja tsemppiä uhmaikäisen kanssa. Itsekin lukuisia kertoja palannut itkien kotiin, milloin kaupasta milloin jostain julkisesta tilanteesta. Muista että et ole yksin kiukkupussin kanssa. Jokainen käy uhmansa läpi tavallaan ja ajallaan

 

on armollinen meille äideille! Otat muutaman kuvan rantareissuilta (joita toivottavasti tulee tämän katastrofipäivän jälkeenkin) ja talvella voitte muistella yhdessä miten mukavaa teillä oli! Älä aliarvioi eväiden voimaa! Meillä vesimelooninpalat, suolakalat ja pillimehut kotimatkalla rauhoittivat kummasti.. (Siis vain jos tämä sopii perheenne ajtusmaailmaan..)
Älä lannistu, seuraava reissu huomenna on jo varmasti helpompi!
T. äiti x 3

 

samaa vaivaa itsellä ja MUISTA; ihminen saa (ja pitää?) itkeä jos siltä tuntuu!! Välillä aivan lopussa itsekin, onneksi palstalla saa jakaa kokemuksia...ihana paikka tämä.

 

Voi ei,voimia sulle..! Meiän 1v8kk poika on uusissa tilanteissa vaihtoehtoisesti superkiltti&hiljanen tai sitten itse mahdottomuus. Tän kakkosvaihtoehdon takia mä en yhdistä uusiin juttuihin mitään muuta,esim jos mentäis rannalle (ei olla tänä kesänä oltu,viime kesänä ei oltu vedessä eikä poika taitais sitä edes muistaa) ei tod mentäis samalla reissulla kauppaan.. Mutta mä niiiin tiedän ton "oon niin paska äiti"-tunteen.. Noi päivät millon kaikki mahdollinen menee pieleen ja kaikilla on kurjaa vaikka piti olla kivaa,on tosi raskaita. Onneks seuraava päivä on yleensä parempi.. Yritä jaksaa!

 

Jos olette olleet paljon kotosalla, lapsi saattaa väsähtää ihan hurjasti yhtäkkisestä reissusta vieraaseen paikkaan ja se on menoa sitten. Meillä on 1,5-vuotiaan ja 3,5-vuotiaan kanssa retket yleensä aina sellaisia, että vähintään jompikumpi kiukkuaa tai raivoaa. Pienempi väsyy helposti ja isommalla jännitys purkautuu uhmana/kiukutteluna/raivona. Kokemuksen kautta sitä oppii luovimaan ne tilanteet tai sitten itselle tulee pokkaa lisää. Mua on aiemmin suorastaan nolottanut ja hävettänyt ne konfliktitilanteet lasten kanssa, kun itse olen vähän sellainen "anteeksi kun olen olemassa"-tyyppi, enkä haluaisi joutua vieraiden tuijottamaksi. No kummasti sitä vaan vähitelleen uskaltaa ojentaa lapsiaan nykyään, vaikka kuinka olisi yleisöä lähettyvillä. Tänäänkin kailotin ja melkoisen reippaalla äänellä ripitin tuota 3-vuotiasta kauppareissulla, kun yhtäkkiä lähti kassoilta juoksemaan yksin alas parkkihalliin...

 

Voi kun te olette kivoja. Kiitos kaikista ystävällisistä sanoista Meillä on tällä hetkellä etäiskä(asuu ulkomailla) ja minä olen siis kotiäitinä. Mulla on aika vähän äitikavereita ja vietän monesti monta päivää putkeen kahdestaan lapsen kanssa ja joo, uhmaa on alkanut olla. Vaikealta tuntuu se että ei ole ketään toista aikuista kenen kanssa puhua ja ehkä vitsaillakin näistä.. Kiitos kun viitsitte kannustaa. En nyt aina viitsi soittaa ja vinkua miehelle että hermot meinaa mennä. Ja tajuan kyllä että tämä on ihan normaalia käytöstä lapselta. Ja yritän pysyä rauhallisena ja jämptinä näissä tilanteissa. Mutta tosiaan joo kun arjesta puuttuu joku joka sitä arkea aktiivisesti jakaisi ja palautetta omasta vanhemmuudestaan saa lähinnä just mulkoilevilta ohikulkijoilta, niin kyllä vähän väsyttää välillä. Tänään tosin ystävällinen nainen pysähtyi auttamaan ostosten keräämisessä

 

Meitä äitejä on moneen junaan joskus tulee kadehdittua super-äitejä jotka ei koskaan hermostu,koti on siisti, ruoka on itsetehtyä, lapsia viedään paikkoihin- uimaan tms.
Vaan itse olen päässyt ajatukseen että olen hyvä äiti omille tytöilleni, lähes mikään ei ole kuten yllä kuvailin, lapsilla on aina puhtaat vaatteet ja ruokaa saavat joka päivä.
Pidä vaan pintasi sen uhmiksen kanssa. Meidän nuorempi kovaa tulossa siihen ikään,1,5v enkä edes kauppaan tahtoisi sen kanssa mennä kun kärryissä nousee seisomaan koko ajan.

 

En ole ihan varma mitä tarkoitat touhukkaalla äidillä, mutta oletan, että viittaat äiteihin, jotka tuntuvat handlaavan tilanteen kuin tilanteen ja tekevän sitä-tätä-ja-tuota lasten kanssa. Minä voin ilmoittautua siihen sakkiin joka tekee ja menee paljon lasten kanssa, paitsi että ei niistä reissuista selvitä ilman konflikteja ja kaikenmaailman sattumuksia. Välillä on meno sata lasissa lapsilla ja kiukkuja tulee, lapsien itsensäkin valitsemat menot voivat olla "peesiistä" mutta aina niistä selvitään ja myöhemmin muistellaan hyvällä

 

lapsi vaunuissa turvavöillä kiinni niin elämä sujuu huomattavasti helpommin. Opetatte pienestä lähtien et vyöt kiinni.