Minkä asian koet lastesi kanssa arjessa rankimmaksi?

  • Viestiketjun aloittaja galluppi-
  • Ensimmäinen viesti
siiili
Yksinäisyyden. Pitkät päivät lasten kanssa. Kaikki vastuu ja huolet yksin minulla. Vaikka käyn kyllä myös töissä ja mulla on myös mies. Vapaa-aikoina ja lomilla, minä ja lapset aina ja kaikkialla.
 
Pin
Ei ole rankkaa, joskus toki huonoja päiviä mutta en oikein keksi mikä nyt olisi varsinaisesti RANKKAA tässä.

Pyrin myös tekemään asiat mahdollisimman mukavasti jotta mieli olisi virkeä ja positiivinen, silloin ei pikkuasiat harmita niin paljon.

Huonoina päivinä voi vaikka ärsyttää jos lapsilla on koko ajan joku riita, pienempi on kirkunut puolet yöstä tai vastaavaa, mutta onneksi lapset ei yleensä tappele yli sietokykyni ja nukkuakin saa yleensä kolmessa osassa. Tällaisina päivinä usein on osittain myös oma valintani jäänkö kotiin masentumaan ja miettimään kuinka yksin uliuli uli olen vai otanko itseäni niskasta kiinni, teen jonkun mukavan koulujutun pois alta, juttelen kaverille murheet ja teen jotain piristävää. Iso kuppi kahvia parantaa valvotun yön jos toisenkin (riippuen toki tuntimääristä :D).
 
"Ilona"
Tiskaus, pyykkien lajittelu.
Se, että koko ajan on jotain menoa neuvola, kouluth, koululääkäri, muut lääkäritutkimukset, puheterapia, vanhempainvartit jne jne. Ja mulla on vain kaksi lasta! En ymmärrä miten joku jaksaa motivoitua vaikka viiden lapsen neuvoloihin jne. Vanhemmalla on luultavasti adhd ja koulu takkuaa. Sen kanssa auttamiseen jaksan motivoitua, mutta tuntuu että kaikki muu mihin pitää revetä on liikaa.
 
Rankkaa...on ehkä liian voimakas sana,mutta..
Yksinäisyys ottaa lujille välistä.Koen,ettei mies tahdo tajuta,että mulla ei oo mitään sosiaalista elämää kodin ulkopuolella.Väsyn välillä arjen takomiseen,pitämiseen urallaan..koen välillä olevani ainut,joka koittaa pitää päivän kasassa - mun päiväni kun ei lopu siihen,kun otan kengät pois jalasta..Siihen kun saa valvoa 9kk ikäsen kanssa öitä,niin ai jai...

Kannan huolta 19 v: n pöllöiyistä,vaikka tiedän että en ole vastuussa enää hänen tekemisitään tai tekemättä jättämisistä..
 
Viimeksi muokattu:
as-lapsen mamma
Aspergerin ja siitä johtuvan kaverittomuuden. Lapsi on aina kotona eikä hänellä ole mitään kodin ulkopuolisia kontakteja. Ottaa kaikki toimintamallit minulta puhetyyliä myöten, joka taas vaikeuttaa onan ikäisten kanssa toimimista.
 
viera.s
Ei minulla ole yleisesti ottaen rankkaa, mutta varsin leppoisessa arjessa rankinta on kuitenkin se, että lapsi kaipaa minusta jatkuvasti leikkiseuraa jos olemme kotona. No toki välillä leikkii yksin, mutta mieluiten leikkisi kanssani. Joskus on kavereita lapsella kylässä, mutta paras kaveri sattuu olemaan niin villi ja vallaton tapaus, ettei se sen helpompaa ole, kun jatkuvasti saa olla ratkomassa ristiriitoja ja estelemässä kaveria kiusaamasta koiraa tai lastani.

Minulla on epäsäännöllinen pääosin kotoa käsin hoidettava työ, joten aika usein pitää tehdä töitä silloin kun lapsi on kotona. Silloin tulee myös vähän huono omatunto, jos olen sanonut lapselle että tulen leikkimään kun olen vaikka vastannut yhteen sähköpostiin tai tehnyt jonkun kotityön, mutta sitten tuleekin joku pidempi työpuhelu tai akuutti sähköposti ja venyykin se lapsen huomioiminen siitä mitä on luvannut. Ja lapsi sitten kiukuttelee taustalla, kun puhuu jotain tärkeää työpuhelua...
 
helppoa meilläkin
Meillä on vain yksi helppo 2-vuotias, joten ei erityisen rankkaa... mutta nyt on menty hoitoon ja sairastettu flunssia koko pitkä talvi, jolloin iltanukahtamistaidot ovat täysin kadoksissa. Kun nukahtamiseen menee 1,5 tuntia, vaikka nukutetaan kainaloon ja lapsi on sopivan väsynyt, ei käy kierroksilla tai liian virkeä...hohhoijaa...
 
Sen aamun, jolloin itse mokoma herää siinä känkkäränkkäisyydessään ja näkee kaiken niin vaikeena ja hankalana ja vaativana jajajajaja...silloin jokainen tilanne ja siirto ja olotila tuntuu ylitsepääsemättömältä.

Vaikka tietää että tilanne ja asia ja lapsi kerrallaan siitä päivästä selviää iltaan asti.
Oma asenne aamulla vireystiloineen kaikkineen muokkaa sitä, millaiseksi se päivä muotoutuu. Ja - pitäs vaan muistaa olla itellensä armollinen eikä lähteä vaatimaan liikoja. Ne voimavarat ja kyvyt ja taidot mitkä kullekin päivälle on annettu ovat ihan riittävät :)
 
Blondi misu
.. Rankkaa ja rankkaa... Jatkuva hälinä, lasten kinastelu, rumasti toisilleen puhuminen, se että joutuu kokoajan puuttumaan johonkin, taaperon kyttääminen (iässä, jossa on kokoajan tyhjentämässä kaappeja tai tekemässä jotakin hengenvaarallista).lisäksi ottaa aivoon se että joudun jankkaamaan, muistuttamaan ja jankkaamaan ja muistuttamaan.. Esim sata kertaa; nyt ylös, sata kertaa; vaatteet päälle, sata kertaa; aamupalalle! Nyt aamupalalle! Aaaaamuuuupalaaaallleee! Tässä listassa on noin miljoona kohtaa, tätä listaa kerrataan moneen kertaan aamulla useamman tunnin ajan kun on useampi eri aikaan kouluun lähtijä. Läähpuuh, kyllä siinä jo hymy hyytyy hetkeksi. Sitten alkaakin pienempien kanssa vaatteiden päälle temuaminen että päästään ulkoilemaan, ja jollain onkin sitten kakka housussa ja täytyykin riisua ja pukea uudestaan. Ulkoilu monesti sujuu ilman sen kummempaa hermon kiristystä.. Sisään, ruoka joka on tehty edellisenä päivänä lämpiämään ja välipalan valmistus koululaisille. Imurointi. Syönti. Siivoilua, pienet unille. Äidille kahvia. Koululaisia kotiin... Ja sitten jankkausta läksyistä, jäkätystä pelijututuista, väittelyä, nahistelua, askareisiin patistamista.. Mutta täytyy nyt loppuun todeta, että eniten rassaa PYYKIT.
 
9MM
aamulla vaan se että tykkäis herää hiljasuudessa :) muuten se on jännä juttu mitä aikasemmin herää sen pirteempi on ku nukkuis myöhään on väsyneempi :) ja rutiini seikkailu ja uusien juttujen tekeminen parasta
 
"kahden äiti"
[QUOTE="Ilona";30779150]Tiskaus, pyykkien lajittelu.
Se, että koko ajan on jotain menoa neuvola, kouluth, koululääkäri, muut lääkäritutkimukset, puheterapia, vanhempainvartit jne jne. Ja mulla on vain kaksi lasta! En ymmärrä miten joku jaksaa motivoitua vaikka viiden lapsen neuvoloihin jne. [/QUOTE]

Juuri tämä.

Se jatkuva sitovuus ja kun kaikki aika menee pakollisiin rutiineihin ja lasten asioiden hoitamiseen. Harrastukset iltaisin vievät myös paljon aikaa ja energiaa. Itse ei enää jaksa eikä ehdi harrastamaan kuin satunnaisesti.

Kohta onneksi helpottaa siinä suhteessa, etteivät lapset enää vaadi jatkuvaa läsnäoloa, vaan voin lähteä muutamaksi tunniksi omaan harrastukseeni tai jopa iltamenoon. Se ihanuus tapahtuu ehkäpä parin vuoden sisällä.
 
"Puuhippa"
Se kun lapsi on jatkuvasti sairas. Nyt on jopa kuukausi oltu terveenä, mutta pari yötä sitten alkoi yskä. Kauhulla taas miettii, että mihin tuo flunssa kehittyy ja pitääkö olla töistä pois.
 
Toinen on negatiivinen ja valittaa joka asiasta. Toinen malttamaton ja äänekäs. Itse olen tempperamenttinen ja pinnaa saisi venyttää aika paljonkin. Kaikki näistä kolmesta asiasta johtuvat ovat niitä raskaimpia juttuja. Mitään tuon isompaa ongelmaa ei vielä ole tullut eteen.
 
"kieppi"
Jos ei tartteisi kuin lasten kanssa olla, niin mikäs tässä. Mutta kaikki oheistoiminta rassaa: siivoaminen, pyykkääminen, ruuanlaitto (meillä ei syödä eineksiä, kun haluan lasten syövän hyvää ruokaa). Tuntuu, että en ehdi lasten kanssa ihan vaan mukavasti olla ja köllöttää, kun pakko on kotitöitäkin tehdä.
 

Yhteistyössä