Minua oikeasti surettaa nämä nykyajan parisuhteet

Uskon, että aina on mahdollista korjata ja uudistaa parisuhdetta, jottei tarvitse antaa periksi. Itse olen ainakin tällä asenteella naimisissa mieheni kanssa. Kunnioitus ja sen puute on mielenkiintoinen asia. Monessa parisuhdeoppaassa tuodaan nimittäin esille, että yksi miehen ensisijaisista tarpeista on tulla kunnioitetuksi, kun taas nainen kaipaa enemmän hyväksyntää omana itsenään. Rehellinen toisen kehaisu onkin aina sillon tällöin paikallaan, ja ainakin meillä ylläpitää positiivista vuorovaikutusta.

Toisen ns."rakkauden kieltä" kannattaa opetella; onko jotain, josta hän loukkaantuu/jota hän kaipaisi/josta hän usein muistuttaa. Monesti toinen voi kokea rakkautena erilaiset asiat kun itse. Esim. mieheni arvostaa suuresti jos olen laittanut ruokaa hänelle, ja antaa aina positiivista palautetta, vaikken mikään gourmet-kokki olekaan. Kannattaa etsiä jokin juttu, jonka tietää toiselle tärkeäksi, ja toteuttaa se ns. epäitsekkäänä rakkaudenlahjana. Tulokset voivat olla hyvinkin positiivisia

 

Kun nyt tähän tuppasin, niin kommentoinpa tosiaan; joo, minähän olen juuri sellainen joka haluaa olla intohimoisena onnesta soikeana. Miksi ihmeessä katselisin saman katon alla miestä, joka ei noteeraa minua sen enempää kuin kavereitaan ja jonka välillä ei lentäisi kipinät ollenkaan. Se on ihmisen omasta luonteesta ja halusta kiinni, säilyttääkö intohimon vai ei. En halua itselleni kumppania, joka kärsii vain alkuhuumasta ja sen jälkeen nakkaa puolisonsa nurkkaan. Ja se intohimon säilyminen vaatii todellisen rakkauden palon toista kohtaan, harva taitaa edes tajuta tai olla koskaan kokenut sellaista. Harvoin sitä vastaan tuleekaan ja sitten pariudutaan sellaisen ihan kivan ja hyvän puolison kanssa nysväämään tylsää yhteiseloa hamaan loppuun saakka.

 

Kun nyt tähän tuppasin, niin kommentoinpa tosiaan; joo, minähän olen juuri sellainen joka haluaa olla intohimoisena onnesta soikeana. Miksi ihmeessä katselisin saman katon alla miestä, joka ei noteeraa minua sen enempää kuin kavereitaan ja jonka välillä ei lentäisi kipinät ollenkaan. Se on ihmisen omasta luonteesta ja halusta kiinni, säilyttääkö intohimon vai ei. En halua itselleni kumppania, joka kärsii vain alkuhuumasta ja sen jälkeen nakkaa puolisonsa nurkkaan. Ja se intohimon säilyminen vaatii todellisen rakkauden palon toista kohtaan, harva taitaa edes tajuta tai olla koskaan kokenut sellaista. Harvoin sitä vastaan tuleekaan ja sitten pariudutaan sellaisen ihan kivan ja hyvän puolison kanssa nysväämään tylsää yhteiseloa hamaan loppuun saakka.

Käsittääkseni itselläsi on monta "vakavaa" parisuhdetta takana. Kumma että vika on ollut aina miehissä, kun heidän yhteinen nimittäjä olet kuitenkin sinä?

Ei huonossa suhteessa tarvitse olla, mutta toiseen kannattaa tutustua ennen kuin pistää hynttyyt yhteen tai alkaa lapsia pykäämään! Ja joo, toinen voi muuttua yhtäkkiä, mutta usein merkit ovat olleet ilmassa jo aiemminkin, joten silloin se on ihan omaa syytä jos luuserimiehen kanssa huomaa elävänsä. Kannattaa jättää ne ruusunpunaiset lasit nurkkaan puolisoa valitessa.

Itse ajattelen niin, että siinä vaiheessa kun lapsia on hankittu, ne lapset menevät kaiken muun edelle ja suhteen eteen PITÄÄ tehdä kaikkensa, terapiaan asti. Kaksi aikuista ihmistä voi tehdä elämilleen ihan mitä haluavat, mutta lasten elämillä ei leikitä. Silloin on kannettava vastuunsa ja elettävä niillä korteilla jotka ovat ja tehdä parhaansa. Väkivalta ja päihderiippuvuudet ovat eri asioita, silloin tottakai on parempi erota, eikä jäädä sairastuttamaan koko perhettä!

Ja jos aiotaan olla loppuelämä yhdessä, niin musta on naivia ajatella, ettei toinen mokaisi koko loppuelämänsä aikana kertaakaan, joten anteeksianto on aika tärkeä asia loppuelämän kestävässä suhteessa. Mun mielestä yhden illan panot tai muut asiat on aika vähäpätöisiä silloin jos kyseessä on lasten elämä, noin niin kuin esimerkkinä. Ja en hyväksy pettämistä, mutta olen valmis antamaan sellaisen mokan anteeksi miehelleni jos joskus sellainen tulee eteen, ennemmin kuin rikon lasteni perheen. Jos joku ymmärtää mitä ajan takaa?

 

Me ollaan oikeastaan vasta nyt n 10v yhdessäolon aikana päästy sellaiseen suvantovaiheeseen että molempien terävimmät särmät on pyöristyneet. Virheitä ollaan tehty molemmat, ja kriisi koettu.
Kolme lasta saatettu maailmaan, ja töissä käyty ja pesää rakennettu -elämä ei aina ole ollut ruusuista arkea. Juteltiin paljon silloin kun oli pahoja hetkiä; sillä pelastettiin varmasti liitto.
Nyt voidaan hengähtää -vauva-arki takana, talous toistaiseksi ainakin hyvällä mallilla ja parisuhdekin ihan tasapainossa

Ympärillä parit eroavat -me joka kerta ollaan tyytyväisiä että me olemme edelleen yhdessä! Perhe on pyhä asia.

On minunkin perheeni pyhä asia vaikka kasvatan lapseni yksin. En koe perheeni olevan yhtään sen huonompi kuin sinunkaan. Meidän perheessämme rakastetaan ja on turvallinen olla.

 

Minä taas ennemminkin näkisin asian niin, että liian varhain aletaan perustamaan perhettä ja kun se arki ei olekaan enää auvoista ja parisuhdetta ei ymmärretä eikä osata hoitaa siinä arjen keskellä, vaan itketään parisuhdeviikonloppujen ja lastenlikan perään, niin silloin ollaan aika hukassa. Ja kun ei ole maltettu nauttia kahdestaan arjesta ennen lasten hankkimista, niin helpompaa on sitten laittaa ne kantapäät vastakkain, kuin yrittää nähdä metsä puilta.

 

nämä parisuhdebesserwisserit voivat sitten ihan itse kokeilla parisuhdetta jossa toinen osapuoli yrittää lasten takia ja toista ei voisi vähempää kiinnostaa ja katsoa mitä eläminen niin tekee ihmisen psyykelle sanotaanko vaikka neljän vuoden aikana.
ai niin, onhan sekin oma vika että on alunperinkin vuosia aiemmin valinnut väärän puolison ja vielä mennyt lapsiakin sellaisen kanssa tekemään.

 

Nykypäivänä ihmiset joko eroaa liian helposti, tai sitten eivät tajua erota vaikka olisi syytä. Jälkimmäistä pidän vähintään yhtä suurena ongelmana kuin ensimmäistä.

Ei ihminen sen parempaa taivaspaikkaa tuonpuoleisessa saa, vaikka Yrittäisi, Kärsisi ja Jaksaisi loputtomiin parisuhteessa. Sitäpaitsi, kuka sen päättää ketkä ovat yrittäneet tarpeeksi mutta tuloksetta, ja ketkä eronneet liian helposti?

 

Hmmm, juu-u. Tottahan se on. Tänäpäivänä vaaditaan sitä laatua parisuhteelta ja partneriltakin. Ennen vanhaan tyydyttiin siihen että pappi kun on aamene sanonu niin siitä ei enää paeta. Miten ihmeessä te yksin saatte pidettyä liekkiä yllä? Mies loukkaa ja kävelee yli kerta kerran jälkeen ja se ei puhumalla parane. Miten miä siitä iloa revin elämään?

 

Avainsana aloittajan tekstissä on PARIsuhde. Siinä tarvitaan MOLEMPIEN tahtoa voittaa vaikeudet ja yrittää elää yhdessä onnellisina.

 

[QUOTE="vieras";23356057]Avainsana aloittajan tekstissä on PARIsuhde. Siinä tarvitaan MOLEMPIEN tahtoa voittaa vaikeudet ja yrittää elää yhdessä onnellisina.[/QUOTE]

*tykkää*

Peesi, hallelujaa ja aamen. 100% totta.

 

Minua se aina ihmetyttää, miten jotkut jaksavat paasata, että nykyään ihmiset eroavat liian helposti. Mistä te tiedätte, mikä on ollut eron syynä? Kyselijöille on helppo mutista jotain ympäripyöreää, kuten "kasvoimme erillemme", jos eron oikeaa syytä ei halua sanoa.

Kun hyvä ystäväni erosi jatkuvasti pettävästä miehestään, hän sanoi oikean syyn vain parille ystävälleen ja muille jotain muuta. Itsekin olin asumuserossa miehestäni, kun hänen pitkä ryyppyputkensa huipentui siihen, että hän löi minua nyrkillä päin näköä lasten nähden. Eron syytä en ole koskaan sanonut kenellekään. Ajan myötä saimme ongelmat selvitettyä ja olemme taas yhdessä.

Se, että ennen ei erottu, ei mielestäni ole välttämättä hyvä asia. Hienoa, jos puolisot oikeasti rakastavat toisiaan ja ovat onnellisia vuosikymmenten yhteiselon jälkeen. Omat vanhempani ovat olleet naimisissa 45 vuotta, mutta perhe-elämä oli hirveää lapsena ollessani eikä ole muuttunut muuksi vieläkään. Miehen vanhemmat ovat olleet vielä pitempään naimisissa. Siinäkin liitossa puolisot piikittelevät toisiaan minkä ehtivät, siinä on leikkimielisyys kaukana.

 

Ihanaa kun miut muistetaan, meinas kyllä alkaa naurattaa ap ihteenikin :xmas:

tää EMILYN ei tiedä suhteesta eikä perheestä mitään, on oikea vitsi koko akka! kolme pientä lasta eri miehille kaikki eikä yhdenkään kanssa suhteessa! sairasta.

 

Minuakin surettaa. Suhteen eteen pitää tehdä töitä ja antaa anteeksi paljon. Mutta pettämistä en anteeksi anna, itse en ole koskaan pettänyt enkä tule sitä koskaan tekemään... mutta niin vaan on käynyt että jokaisessa kolmessa vakavassa parisuhteessani mies on lopulta pettänyt. Miksi? Huonoa onnea kai... kyllä olisivat kotonakin seksiä saaneet.

 

hyvä kirjoitus! Samaa monesti itsekin miettinyt. On toki suhteita, joissa ero on parasta kaikille, mutta en tiedä onko viisasta hypätä heti seuraavaan suhteeseen sen kummemmin miettimättä. Jotenkin tuntuu, että osalla on taipumusta erota aina kun on vähänkin vaikeaa. Eikö silloin kannattaisi mennä vähän myös itseensä ja miettiä mikä omassa toiminnassa on pielessä, kun aina löytää itsensä epäonnistuneesta suhteesta.

 

Siis tarkoitus ei ollut tuomita ketään, jokainen elää omaa elämäänsä, vaan keskustella yleisellä tasolla. Harva asia elämässä on mustavalkoinen. Jos toinen ei tee töitä suhteen eteen, niin ei ole silloin sitoutunut niin kuin pitäisi. Eli on suomeksi sanottuna idiootti.

 

Eikö muka ennen erottu? Ja mikä se oli se ennen?

Meillä tulee 40 vuotta täyteen. Vahempani ovat eronneet, miustaakseni -70.

 

[QUOTE="Jonna";23355851]
Mun mielestä yhden illan panot tai muut asiat on aika vähäpätöisiä silloin jos kyseessä on lasten elämä, noin niin kuin esimerkkinä. Ja en hyväksy pettämistä, mutta olen valmis antamaan sellaisen mokan anteeksi miehelleni jos joskus sellainen tulee eteen, ennemmin kuin rikon lasteni perheen. Jos joku ymmärtää mitä ajan takaa?[/QUOTE]

en ymmärrä koska mun mielestä on suunnilleen pahin loukkaus mitä voi tehdä, että on valmis jonkun yhdenillan panon takia ottamaan sen riskin että perhe hajoaa. äärimmäistä kunnioituksen puutetta. ei kukaan petä puolisoaan vahingossa, vaan ihan tahallaan.

 

Minua taas ällöttää ap.n kaltaset ihmiset joille parisuhteessa oleminen ja eläminen on joku itseisarvo. Hampaat irvessä on elettävä, kunhan vaan elää parisuhteessa.
Jos siihen vaan kyllästyy ja haluaisi lähteä omille teilleen, niin EI KÄY.

 

[QUOTE="vieras";23356218]en ymmärrä koska mun mielestä on suunnilleen pahin loukkaus mitä voi tehdä, että on valmis jonkun yhdenillan panon takia ottamaan sen riskin että perhe hajoaa. äärimmäistä kunnioituksen puutetta. ei kukaan petä puolisoaan vahingossa, vaan ihan tahallaan.[/QUOTE]

Totta. Mutta koska olen itse todella sitoutunut, niin olen myös valmis antamaan anteeksi tuollaisen "mokan". Itsekin saatan tehdä jotain väärin toista kohtaan LOPPUELÄMÄN aikana, joka on siis tooodella pitkä aika ja elämään mahtuu monenlaista kriisiä. Elämä on opettanut. Ja tämä on vain mun mielipide.

 

Omani lisäksi en tiedä muiden liitoista tai toisten eroista niin tarkasti että voisin sanoa onko joku luovuttanut liian helposti tai että suhde olisi voitu vielä pelastaa toimimalla niin tai näin. Aina kaikkia syitä ei haluta julkisesti penkoa.

 

[QUOTE="Jonna";23355851]Käsittääkseni itselläsi on monta "vakavaa" parisuhdetta takana. Kumma että vika on ollut aina miehissä, kun heidän yhteinen nimittäjä olet kuitenkin sinä?

Ei huonossa suhteessa tarvitse olla, mutta toiseen kannattaa tutustua ennen kuin pistää hynttyyt yhteen tai alkaa lapsia pykäämään! Ja joo, toinen voi muuttua yhtäkkiä, mutta usein merkit ovat olleet ilmassa jo aiemminkin, joten silloin se on ihan omaa syytä jos luuserimiehen kanssa huomaa elävänsä. Kannattaa jättää ne ruusunpunaiset lasit nurkkaan puolisoa valitessa.

Itse ajattelen niin, että siinä vaiheessa kun lapsia on hankittu, ne lapset menevät kaiken muun edelle ja suhteen eteen PITÄÄ tehdä kaikkensa, terapiaan asti. Kaksi aikuista ihmistä voi tehdä elämilleen ihan mitä haluavat, mutta lasten elämillä ei leikitä. Silloin on kannettava vastuunsa ja elettävä niillä korteilla jotka ovat ja tehdä parhaansa. Väkivalta ja päihderiippuvuudet ovat eri asioita, silloin tottakai on parempi erota, eikä jäädä sairastuttamaan koko perhettä!

Ja jos aiotaan olla loppuelämä yhdessä, niin musta on naivia ajatella, ettei toinen mokaisi koko loppuelämänsä aikana kertaakaan, joten anteeksianto on aika tärkeä asia loppuelämän kestävässä suhteessa. Mun mielestä yhden illan panot tai muut asiat on aika vähäpätöisiä silloin jos kyseessä on lasten elämä, noin niin kuin esimerkkinä. Ja en hyväksy pettämistä, mutta olen valmis antamaan sellaisen mokan anteeksi miehelleni jos joskus sellainen tulee eteen, ennemmin kuin rikon lasteni perheen. Jos joku ymmärtää mitä ajan takaa?[/QUOTE]

Asiallinen kirjoitus sinänsä. Mutta kirjoitapa sitten uudelleen jos saat selville että miehesi on pettänyt sinua systemaattisesti ja se ei ole edes ensimmäinen miehesi aiheuttama kriisi suhteessanne. Että olisit jo aiemmin sielu verillä antanut anteeksi ja yrittänyt unohtaa ja tehnyt kaikkesi suhteen eteen -ja toinen osapuoli pyyhkii peffaansa sinun uhrautumisellasi ja vetää maton jalkojesi alta toistuvasti (vaikka pitkienkin"väliaikojen" rytmillä).

Yksi yhden illan pano ei välttämättä suhdetta kaada, mutta siinä on loputon epäilyksen labyrintti rakennettu.

 

Ei se ero välttämättä ole aina huono juttu, ei edes lasten kannalta eikä edes silloin kun perheessä ei ole väkivaltaa eikä pettämistä. Vanhempani erosivat kun olin 11 ja voin sanoa, että se oli parasta mitä meidän perheelle on tapahtunut vaikka heidän suhteessa ei ollut mitään pettämistä tai väkivaltaa.

 

[QUOTE="Jonna";23356185]Siis tarkoitus ei ollut tuomita ketään, jokainen elää omaa elämäänsä, vaan keskustella yleisellä tasolla. Harva asia elämässä on mustavalkoinen. Jos toinen ei tee töitä suhteen eteen, niin ei ole silloin sitoutunut niin kuin pitäisi. Eli on suomeksi sanottuna idiootti. [/QUOTE]

En huomannutkaan tätä kommenttiasi ennenkuin kirjoitin omani.

 

[QUOTE="vieras";23356113]tää EMILYN ei tiedä suhteesta eikä perheestä mitään, on oikea vitsi koko akka! kolme pientä lasta eri miehille kaikki eikä yhdenkään kanssa suhteessa! sairasta.[/QUOTE]

Päättäkääs nyt onko minulla takana monta vakavaa suhdetta vai ei yhtäkään suhdetta

Perhe, niin, jos jonkun mielestä perhe on vain isä ja äiti saman katon alla, sitten en tosiaan tiedä perheestä mitään. Mielestäni on myös paljon muita, erilaisia perhekokoonpanoja joista itse elän äiti & lapset mallissa.

Olen kohta 27 ja olen ollut aikuisiällä kahdessa pitemmässä parisuhteessa, lyhyempiä ei oikeastaan ole ollutkaan. Molemmissa tosiaan suunnitellusti on hankittu perheenlisäystä, tosin miehen vuoksi en ole yhtäkään lasta tehnyt, enkä tule tekemään. Elän paljon mieluummin yksin, kuin pystyyn kuolleessa kumppanuussuhteessa, kuten valitettavasti suurin osa tuntuu tekevän.

 

[QUOTE="Jonna";23356271]Totta. Mutta koska olen itse todella sitoutunut, niin olen myös valmis antamaan anteeksi tuollaisen "mokan". Itsekin saatan tehdä jotain väärin toista kohtaan LOPPUELÄMÄN aikana, joka on siis tooodella pitkä aika ja elämään mahtuu monenlaista kriisiä. Elämä on opettanut. Ja tämä on vain mun mielipide. [/QUOTE]

No siis tuossa tapauksessahan se on ihan ok juostakin vieraissa, jos molemmat kokee, että saattavat sen tehdä. Mutta ei ole reilua valehdella toisella ja luvata uskollisuutta, ellei tiedä kykenevänsä siinä pysymään. Tyhmää teeskentelyä, jota esiintyy valitettavan monien "parisuhteissa". Kukaan ei tosiaan vahingossa petä ja tiedän sen ihan varmaksi, sillä en itsekään ole sinkkuna kiinnostunut irtosuhteista niin johan se olisi idioottimaista juosta vieraissa mikäli kotona on oma ihana, rakastava kumppani. Harvallapa sitä ihanaa rakkaussuhdetta onkaan ja sitten tulos on se vieraissa juokseminen.