Minua oikeasti surettaa nämä nykyajan parisuhteet

Olen samaa mieltä. Nykymaailmassa halutaan koko ajan jotain mahtavaa ja hienoa. Ja kun ne on, halutaan enemmän.

Suurin ongelma parisuhteissa on, että osapuolet ei ymmärrä suhteen aaltoliikettä. Se on normaalia, sen kuuluu olla niin. Kun sen oppii tunnistamaan, tajuaa aallonpohjassa, että jaa tää on taas tää juttu ja kohta ollaan aallonharjalla.

Elämä on suurimmaksi osaksi arjen sietämistä. Parisuhde vaatii hoitoa ja kompromisseja. Lapset kiristää suhdetta taatusti, mutta ne myös lujittaa sitä.

 

[QUOTE="Jonna";23356707]Ööö..siis ei todellakaan ole ok. Esim. mahdollinen pettäminen aiheuttaisi suhteeseen pahan kriisin eikä luottamus koskaan palaisi ennalleen, joten toivon ettei kumpikaan koskaan tee sellaista meille. MUTTA yhdessä ollaan luvattu olla ylä- JA alamäet. Mulla on sen verran elämänkokemusta, jotta tiedän ettei mitkään asiat ole mustavalkoisia. Ja koskaan ei voi sanoa "ei koskaan".

Ja sinulle "Sielussa sataa": Olen pahoillani, jos olet kokenut tuollaista. Tottakai tuollaisessa tapauksessa toinen heitetään pihalle, ei kenenkään pidä kynnysmatto olla! Kusipää mies sinulla, jos tuollaista on tehnyt!

Tarkoitin omassa esimerkissäni satunnaista kännipanoa, jota toinen vilpittömästi katuu. Eihän anteeksiantoon ja suhteen korjaamiseen muuten ole aineksia, tietenkään. Olen itsekin edellisessä elämässäni saanut miehiltä paljonkin kaikenlaista paskaa niskaani, joten tiedän kyllä mistä puhun. Rajansa kaikella, myös parisuhdeterapialla, mutta MOLEMPIEN pitää yrittää jos yhteisiä lapsia on. [/QUOTE]

Eikö ole pikkuisen ristiriitaista vannoa ensin uskollisuutta ja ajatella, että voi syödä sanansa heti vedoten "ylä- ja alamäkiin". Kyllä pettäminen on pikkuisen muuta kuin vastoinkäyminen, josta selvitään. Tai saahan siitä haluta selvitä, jos kokee pettämisen jonain inhimillisenä virheenä. Siitä asiasta voin helposti sanoa ei koskaan, rakastuneena ei tulisi mieleenkään mennä kenenkään toisen lähelle ja "hups, tulinpa pettäneeksi".

 

[QUOTE="vieras";23356841]

et sinä eikä kukaan muukaan voi tulla sanomaan että PITÄÄ yrittää jos on lapsia. ei siinä vaiheessa kun toinen heittää tahallaan koko suhteen perusasian eli luottamuksen, romukoppaan, pidä yrittää yhtään mitään. minä en halua, en ole kynnysmatto, enkä edes halua haluta.[/QUOTE]

Näin.

 

Ihanaa, kun joku muukin tunnustaa, ettei seksiä ole kolme kertaa viikossa ja silti pysytään yhdessä. Kiitos. Mä ainakin kuolisin väsymykseen, jos pitäisi harrastaa tänä ihanne- ja keskiarvomäärä seksiä.

Meillä meni useampikin vuosi just näin että tosi harvoin,ei erottu.
Nyt kun lapsi jo vanhempi alkaa seksi kerrat lisääntyy.
ns huonoina aikoina seksiä oli maks kerran kuussa,joskus meni useampikin kuukausi.
Nyt viimesen puolen vuoden aikana kerran-kaksi viikossa.

 

Mahtava kirjoitus!
Yleisin vastaus usein on, kun joku parisuhdekriiseistaan kirjoittelee, etta erotkaa nopeasti, lasten ei tarvitse nahda onnettomia vanhempia. Kuitenkin lapsen perusturvallisuus muodostuu ja kehittyy nimenomaan siita, kun han nakee, etta vanhemmat ovat sitoutuneet rakastamaan toisiaan vaikeinakin hetkina. Kun lapsi oppii, etta ensimmaisesta riidasta hylataan koko perhe ja aletaan etsia parempaa sielun- ja ruumiinkumppania, han alkaa alitajuisesti pelkaamaan, etta hanetkin hyljataan mikali han ei ole tarpeeksi hyva.
Rakkaudella ei ole tunteiden kanssa paljon tekemista, rakkaus on tahdon asia. Seksuaalisuus on paljon antoisampaa, kun vauvavuosien, tyostressin, elaman haasteiden ja muiden "hairiotekijoiden" jalkeen on yhdessa paatetty jatkaa ja rakastaa toisiamme, kuin silloin kun intohimon puuskassa hypatty sankyyn ensimmaisen vastaantulijan kanssa joka ei ole koskaan nahnyt minua pahana paivanani.

 

Oi voi, minua oikeasti surettavat sellaiset parisuhteet, joissa kidutaan onnettomina vuosia ja pysytään yhdessä lasten tai yksinkertaisesti kulissin vuoksi. Elämä on liian lyhyt kitumiseen ja "ihan ok" -suhteisiin, pitää uskaltaa vaatia enemmän.

 

[QUOTE="vieras";23357055]Meillä meni useampikin vuosi just näin että tosi harvoin,ei erottu.
Nyt kun lapsi jo vanhempi alkaa seksi kerrat lisääntyy.
ns huonoina aikoina seksiä oli maks kerran kuussa,joskus meni useampikin kuukausi.
Nyt viimesen puolen vuoden aikana kerran-kaksi viikossa.[/QUOTE]

Musta tuo ois kivaa. Mutta kun tuohon pyrin niin mies uhkaa lähteä pillun perässä vieraisiin. Siksi mä sitten makaan alla iltaisin ja ajattelen kauppalistaa sillä välin kun aviollisia velvollisuuksia suoritetaan.

 

Musta tuo ois kivaa. Mutta kun tuohon pyrin niin mies uhkaa lähteä pillun perässä vieraisiin. Siksi mä sitten makaan alla iltaisin ja ajattelen kauppalistaa sillä välin kun aviollisia velvollisuuksia suoritetaan.

Mikset anna sen mennä vieraisiin? Tai pikemminkin, miksi kidut tuossa suhteessa??

 

Mikset anna sen mennä vieraisiin? Tai pikemminkin, miksi kidut tuossa suhteessa??

EN tiiä, enpä kait oo siihen vielä valmis.

 

Harva varmaan oikeasti pikkusyystä eroaa. Niitä syitä ei vain kaikille ilmoitella. Vuosien onnettomuus ei ole mikään pikkujuttu ihmisen elämässä.

Ps. En minäkään mitään "satunnaista kännipanoa" kykenisi villaisella painamaan. Voi olla etten vaan _pystyisi_ antamaan anteeksi.

 

Mistä ihmeestä kukaan voi tietää niitä oikeita eron syitä?!
Siis jos pitempään yhdessä olleet eroavat?

 

[QUOTE="vieras";23356841]no, mun mielestäni mikään satunnainen kännipano ei todellakaan ole anteeksiannettava asia. minä en todellakaan siinä vaiheessa yritä enää yhtään mitään jos mies menee tekemään jotakin niinkin törkeää kuin harrastamaan satunnaisia kännipanoja mukavahingossa, sillä mies tietää tasan tarkkaan sen olevan törkein teko mitä mulle voi tehdä, luottamuksen pettäminen nimittäin.

et sinä eikä kukaan muukaan voi tulla sanomaan että PITÄÄ yrittää jos on lapsia. ei siinä vaiheessa kun toinen heittää tahallaan koko suhteen perusasian eli luottamuksen, romukoppaan, pidä yrittää yhtään mitään. minä en halua, en ole kynnysmatto, enkä edes halua haluta.[/QUOTE]


Tota, tehdään nyt pari asiaa selväksi - tarkoitan yksittäistä kännipanoa, en jatkuvaa pettämistä. Ja toiseksi MINÄ olen valmis antamaan sellaisen kaltaisen mokan anteeksi ja MINUN mielestäni MOLEMPIEN pitää yrittää. En odota, että muiden pitäisi antaa pettäminen anteeksi. Mutta eihän suhde ole alunperinkään kovin hyvässä kunnossa, jos jommalla kummalla on tarve mennä vieraisiin. Kolmanneksi MINUN mielestäni lapsia ei pidä tehdä hepposin perustein mihin tahansa suhteisiin, koska MINUN mielestäni lapsia pitää arvostaa enemmän. Lähinnä tarkoitan sellaista kerrasta poikki-mentaliteettia, jota en ymmärrä pitkissä parisuhteissa. Kyllä jonkin verran vaikeuksiakin, vaikka ne olisi sen toisen heikkouksissaan järjestämiä, pitää sietää. Ei tarvitse ymmärtää tahallaan väärin, ihmisillä on erilaiset arvot ja prioriteetit elämässään - enkä nyt yhtään aliarvioi muita toisin ajattelevia.

 

Eikö ole pikkuisen ristiriitaista vannoa ensin uskollisuutta ja ajatella, että voi syödä sanansa heti vedoten "ylä- ja alamäkiin". Kyllä pettäminen on pikkuisen muuta kuin vastoinkäyminen, josta selvitään. Tai saahan siitä haluta selvitä, jos kokee pettämisen jonain inhimillisenä virheenä. Siitä asiasta voin helposti sanoa ei koskaan, rakastuneena ei tulisi mieleenkään mennä kenenkään toisen lähelle ja "hups, tulinpa pettäneeksi".

Sepä se, kun parisuhde ei ole kokoajan sitä rakastuneena oloa, vaan todellakin sitä aaltoliikettä. Ja kyllä, on inhimillistä tehdä virheitä. Tässä puhutaan nyt vuosikymmenistä, aika harvassa on ne suhteet, joissa ei ole vuosikymmenten aikana ollut kriisiä, joka on horjuttanut suhdetta kunnolla. Ja turha nyt takertua tuohon pettämiseen, se nyt oli vain yksi esimerkki. Mutta ilmeisesti olen ainoa, joka ajattelee näin. Ja muuten, mieheni ei ajattele ihan näin armollisesti, eikä todennäköisesti antaisi minulle pettämistä anteeksi.