Mitä ajatuksia teissä herättää että äiti on kotona ja lapset hoidossa?

  • Viestiketjun aloittaja Vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Vierailija
Naapurin kotiäiti on saanut neljä lasta seitsemän vuoden aikana. Ei siinä mitään mutta aina kun uusi vauva on syntynyt, on edelliset laitettu hoitoon. Nytkin sillä on vauva ja kaksi muuta (2 ja 3 vee) on hoidossa ja äiti kotona vauvan kans. Näin siis vain vauva-aikana kun on äitiyspäivärahalla, joten ei menetä kotihoidontukea lasten hoidon vuoksi, heti kun äitiyspäivärahakausi päättyy, ottaa lapset pois hoidosta.

Vaikea ymmärtää, miksi tekee lapsia eikä halua olla heidän kanssa vaikka ovat noin pieniä. Arvostan kotiäitiyttä, joka on elämänvalinta eli joku haluaa kasvattaa ja hoitaa lapset itse. Toinen vaihtoehto on mennä töihin ja viedä lapset hoitoon. En kuitenkaan ymmärrä sitä että yhteiskunnan pitää maksaa kotiäidin laiskottelu, kun ei ole aikomustakaan mennä töihin tai hoitaa lapsensa itse. Tämän äidin peruste pienten lasten hoidossa olemiselle on, että hän haluaa omaa aikaa ja että hän haluaa saada osansa päivähoitopalveluista, siis vaikka ei itse niitä kustanna verorahoilla kuten me töissä käyvät.

Kellä muullakaan sitä kaivattua omaa aikaa on? Minäkin painan päivät töissä ja illat kotitöissä. Harmittaa kustantaa omilla verorahoilla toisen laiskottelu. Minusta on moraalitonta olla aina vain saamapuolella, eli kaikki palvelut nyhdetään mitä yhteiskunta tarjoaa mutta ei olla itse kartuttamassa yhteistä pottia veroja maksamalla, ainoastaan hyödytään. Korostan vielä, että omien lasten hoitaminen on mielestäni myös yhteiskunnallisesti arvokasta työtä, jos lapset hyvin hoidetaan.
 
valivali
Jumakautajuunääspäivää taas....

Ajattelen, että onneksi tajuaa laittaa vanhempia lapsiaan hoitoon. 2vuotiaskin kuitenkin tarvitsee jo vähän muutakin kuin kotona oloa. Näin vauvakin saa omaa aikaa äidin kanssa ja äiti jaksaa olla parempi äiti isommille.

Sinä et voi tietää mitä siinä perheessä oikeasti tapahtuu.
 
Annu
Alkuperäinen kirjoittaja Vierailija:
Naapurin kotiäiti on saanut neljä lasta seitsemän vuoden aikana. Ei siinä mitään mutta aina kun uusi vauva on syntynyt, on edelliset laitettu hoitoon. Nytkin sillä on vauva ja kaksi muuta (2 ja 3 vee) on hoidossa ja äiti kotona vauvan kans. Näin siis vain vauva-aikana kun on äitiyspäivärahalla, joten ei menetä kotihoidontukea lasten hoidon vuoksi, heti kun äitiyspäivärahakausi päättyy, ottaa lapset pois hoidosta.

Vaikea ymmärtää, miksi tekee lapsia eikä halua olla heidän kanssa vaikka ovat noin pieniä. Arvostan kotiäitiyttä, joka on elämänvalinta eli joku haluaa kasvattaa ja hoitaa lapset itse. Toinen vaihtoehto on mennä töihin ja viedä lapset hoitoon. En kuitenkaan ymmärrä sitä että yhteiskunnan pitää maksaa kotiäidin laiskottelu, kun ei ole aikomustakaan mennä töihin tai hoitaa lapsensa itse. Tämän äidin peruste pienten lasten hoidossa olemiselle on, että hän haluaa omaa aikaa ja että hän haluaa saada osansa päivähoitopalveluista, siis vaikka ei itse niitä kustanna verorahoilla kuten me töissä käyvät.

Kellä muullakaan sitä kaivattua omaa aikaa on? Minäkin painan päivät töissä ja illat kotitöissä. Harmittaa kustantaa omilla verorahoilla toisen laiskottelu. Minusta on moraalitonta olla aina vain saamapuolella, eli kaikki palvelut nyhdetään mitä yhteiskunta tarjoaa mutta ei olla itse kartuttamassa yhteistä pottia veroja maksamalla, ainoastaan hyödytään. Korostan vielä, että omien lasten hoitaminen on mielestäni myös yhteiskunnallisesti arvokasta työtä, jos lapset hyvin hoidetaan.
Systeemi mahdollistaa tuon. En ymmärrä miten raskii viedä toiset hoitoon, mutta ei ole minun päänsärkyni. Toivottavasti maksavat itse hoidosta kuitenkin.
 
xx
Itse ajattelin että jos meille kolmas tulisi ensi vuoden lopulla, niin nyt 1 ja 3 vuotiaat menisivät varmaan päiväkotiin.. siis silloin olisivat 2,5 ja reilu 4 vuotta. Tai ainakin isompi.
Ihan siitä yksinkertaisesta syystä että en varmasti jaksaisi keksiä virikettä / ulkoilla tarpeeksi päivän aikana ja esikoinen haluaa itse.
Esikoinen meillä on ollut kotona koko ajan kun pienempi syntyi mutta nyt haluaa koko ajan kerhoon, päiväkotiin yms. Eli kaipaa jo ikäistään seuraa.
 
vieras
Minusta tuollaisille "äidit kotona, lapset hoidossa"-tapauksille voi osoittaa päivähoitopaikan, jos kaikki työssäkäyvien lapset on ensin saatu sijoitettua järkevästi (eikä esim. 10 kilometrin päähän lähiöön).
 
Jos minulla olisi
useampi lapsi ja olisin ns kotiäiti, niin tuntisin olevana aika kädetön ja itsekäs äitiyritelmä jos en lapsiani kotona hoitaisi. Toki jossain kohtaa lapset kaipaavatkin toimintaa, mutta sitä varten ei tarvitse päivähoitopaikkaa... Kuinka ollenkaan sitä ennen pärjättiin...
 
vieras
itse olen kotona vauvan kanssa, ja kaksi vanhempaa lasta (5v ja 1½-vuotias) ovat hoidossa. Vanhempi lapsi on päivät hoidossa, koska tarvitsee sen ns. kuntouttavana hoitona. Ja keskimmäinen siksi etten halua luopua hoitopaikast,a koska ne on todella kiven alla ja tarkoitus olisi palata heti töihin kun "loma" loppuu, tai osa-aikatöihin jo mahdollisesti aiemmin jos saamme vauvan hoidon järjestymään. Hoidon muutan keskimmäisen kohdalla osaviikkoiseksi heti kunhan tää pahin valvomisaika vauvan kanssa helpottaa.

Mutta kait mie oon sitten kauhea äiti......
 
anna mun kaikki kestää
Vaikka itse olenkin lapseni aina hoitanut kotona vaikka pienillä ikäeroilla on tulleet niin en jaksa enkä halua ymmärtää ap:n kaltaisija moralisoijia, jeesustelijoita ja pyhimyksiä. Huoh... Suomessa on subjektiivinen päivähoito-oikeus, so what, antaa viedä lapsensa hoitoon jos haluaa.

Mutta, jos halutaan spekuloida niin mitä olen pihoilla nähnyt naapureiden tapauksia niin yleensä tuohon on syynä se väsymys tai joku muu sellanen. Ettei jakseta hoitaa katrastaan. Siihen sitten toki ihmiset selän takana puhuu että mitäs tekee tenavia kun ei edes jaksa niitä hoitaa. Miksi kukaan ei kysy heiltä suoraan? Kysy sinä ap naapuriltasi suoraan niin ei tarvitse täällä pohtia. Minä kysyin pihoilla uteliaisuuttani yhdeltä naiselta että monta lasta hänellä siis oikeasti on kun aina vauvan kanssa siinä ojn ja iltaisin välillä on isompiakin lapsia. Hän kertoi ja kertoi miksi vie ne hoitoon, koska ei jaksa hoitaa heitä kotona :)

Aika suoraselkäisesti sanottu. Yhtä lailla hänellä on oikeus silti lapsiin varsinkin kun näin jaksaa ja voi paremmin ja lapset sen verran vilkkaita että viihtyvät isossa ryhmässä hyvin.
 
Mä ymmärrän sen, jos lapsella/äidillä/uudella vauvalla on jotain ongelmia niin silloin voi olla parempi pitää se lapsi hoidossa. Esim mun veli on ollut kuntoutus syistä aikoinaan päiväkodissa vaikka äiti hoiti muita lapsia kotona ja se teki veljelleni hyvää.

Ymmärrän myös silloin jos kotiäiti/isä ei voi kotona tarjota hyvää kotihoitoa (ruokaa, ulkoilua, virikkeitä ja sosiaalista elämää) niin silloin on hyvä laittaa lapsi hoitoon, että saa parempaa arkea.

Muuten en ymmärrä miksi laittaa vanhempi lapsi hoitoon jos hoitaa kotona vauvaa. On olemassa kerhoja, leikkipuistoja, kavereita joiden kanssa lapsi tapaa muita lapsia ja melko uusavuton äiti pitää olla jos ei voi tarjota hyvää arkea lapselle. Ei se päiväkoti automaattisesti mikään paratiisi ole jossa jokaisella lapsella on hyvä olla.
 
tööt
Minä olen sitä mieltä, että jos kerran on mahdollisuus pistää hoitoon niin pistää jos sitä tarvitsee! Nyky-yhteiskunta on niin tehoistunut ja eritynyt että palveluita on käytettävä normaalin lähimmäisenrakkauden ja naapuri/sukulaisavun sijaan.
Joskus ennenvanhaan suomessakin saattoi tulla sukulas/kylän naisia auttamaan muun perheen ja talouden hoidossa, jotta tuore äiti saisi aikaa vastasyntyneen kanssa. Nykyään vaan kateellisena kytätään, että eikait vaan naapuri saa mistään enenpää tukea kuin minä.
 
Itse olisin saanut viedä lapset hoitoon ja olla kotona vuoden saikulla masennuksen vuoksi...En tähän lähtenyt mut ei ois ollut huonompi vaihtoehto.Meillä lapsilla vaan siihen väliin niin paljon flunssaa ja sairaana et ei olis onnistunut...
Sain sitten tilata kotiin hoito apua joka oli myös hyvä apu.Vaikka toisten mielestä varmaan hulluu et joku käy hakee lapset ja vie ulos ja vahtii 3-4 tuntii et äiti saa harrastaa tai nukkuu...
 
xx
Alkuperäinen kirjoittaja hoya bella:
Mä ymmärrän sen, jos lapsella/äidillä/uudella vauvalla on jotain ongelmia niin silloin voi olla parempi pitää se lapsi hoidossa. Esim mun veli on ollut kuntoutus syistä aikoinaan päiväkodissa vaikka äiti hoiti muita lapsia kotona ja se teki veljelleni hyvää.

Ymmärrän myös silloin jos kotiäiti/isä ei voi kotona tarjota hyvää kotihoitoa (ruokaa, ulkoilua, virikkeitä ja sosiaalista elämää) niin silloin on hyvä laittaa lapsi hoitoon, että saa parempaa arkea.

Muuten en ymmärrä miksi laittaa vanhempi lapsi hoitoon jos hoitaa kotona vauvaa. On olemassa kerhoja, leikkipuistoja, kavereita joiden kanssa lapsi tapaa muita lapsia ja melko uusavuton äiti pitää olla jos ei voi tarjota hyvää arkea lapselle. Ei se päiväkoti automaattisesti mikään paratiisi ole jossa jokaisella lapsella on hyvä olla.
Entä jos lapsi itse haluaa sinne päiväkotiin? Tietää mistä on kyse ja silti haluaa? Erittäin sosiaalinen tapaus kuten kerhotädit ovat todenneet..
 
No,
Meidän pk:n täti sanoi mulle, kun lapset aloitti hoitoa (ja mietin, vienkö ollenkaan yövuoron jälkeisenä päivänä), että kyllähän NORMAALI perheessä halutaan pitää lapset kotona silloin kun itsekin ollaan!! (kehotti kyllä yövuoron jälkeen viemään pk:iin!!)
Että tälleen...mä ajattelen samalla tavalla!! En tajua, miks joku haluaa olla "kotiäiti" ja tunkee lapsensa päiväkotiin!!
 
Nalletar
Mä olen sitä mieltä, että kaikki lapset pitää hoitaa kotona normaalitilanteessa. Mielenterveysongelmat ja monet muutkin syyt on hyviä syitä laittaa toinen hoitoon. Mä en ole edes harkinnut tuon reilun 3-vuotiaan hoitoon vientiä niin kauan kun itse olen kotona. En edes kehtaisi viedä. 3-vuotiaalla on virtaa vaikka kuinka ja toki se itse menisi mielellään päivähoitoon. Ihan työstä tämä välillä käy järjestää niitä virikkeitä ja viedä puistoihin, kerhoihin ja kaikkialle. Ei se kuitenkaan mahdotonta ole.
 
v...u
samaa mieltä ap kanssa. minua ärsyttää suuresti. päiväkodit niin täynnä että huh. itsekkään en saa lasta hoitoon edes tunniksi pitempään koulun jälkeen, että saan tehdä koulutehtävät. mutta nämä saatanat, saavat viedä lapset hoitoon, että saavat OMAA AIKAA!!! onhan niitä kerhoja jonne voi mennä jos vanhemma viitsisivät lähteä. niiten isompien + vauvankanssa niihin. mutta ei!! vauva menee mukana hyvin. ruokaa mukaan vessat on missä vaippavaihtaa vaunuissa nukkuu mukavasti. isommat saa leikkiä oman ikäistensä kanssa. siivota kerkeää lastenkin aikaan niinhän me koulussakäyvät ja tössäkäyvätkin joudutaan tekemään. ei me saada hoitoon että saadaan siivota töittenjälkeen!! se lapsi on haettava kotiin kun työaika/koulu päättyy.

kysytty on.
 
Mä en oikeesti ymmärrä, tuota hemmetin VIRIKE sanaa :eek: Ei ne lapset ole mitään hamstereita, joille täytyy ostaa häkkiin juoksupyörä virikkeeksi tms. Jos nyt unohdettaisi ne "virikkeet" ja palattaisiin siihen normaaliin perhe-elämään.

Meillä on tänään syöty aamupala ja käyty leikkipuistossa sekä ruokakaupassa. Sitten tehtiin yhdessä ruokaa ja pestiin pyykkejä. Iltapäivällä siivotaan ja mennään illalla mummon luo kylään. Välissä sitten lapsi piirtelee ja touhuaa omia juttujaan. Mitäs VIRIKKEITÄ meiltä jää nyt puuttumaan kotihoidossa????

Kerta viikkoon käy kerhossa ja kerran viikossa harrastekerhossa. Ulkoillaan paljon leikkipuistossa, jossa käy muitakin lapsia. Lisäksi omilla ystävilläni on lapsia ja iltaisin ja viikonloppuisin tavataan myös heitä.
 

Yhteistyössä